Sirkus ja täysi-ikäisyys

Liian vanhako?

Olen halunnut jo useamman vuoden ajan sirkukseen, mutta monet osatekijät koko ajan siirsivät sinne lähtöä myöhemmäksi. Useimmissa nuorisolle tarkoitetuissa kerhoissa on yläikärajaksi pistetty 18 vuotta.

Mietin vain sitä, että onko missään sitten paikkaa, jonne otettaisiin vanhempia mukaan?
Olen tällä hetkellä 18-vuotias, mutta en opintojeni vuoksi pääse vielä hetkeen aloittamaan sirkus-haavettani.

Entä oikein virallisia opiskelupaikkoja, joissa voisi lukea itsensä aivan ammattilaiseksi? Huolittaisikohan sellaisiin kaltaistani, joka ei elämänsä aikana ole käynyt millään leireillä tai kursseilla koskien sirkusta...?

4

960

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ddsd

      suomessa kaksi koulua, mutta pääsyvaatimukset todella kovia.
      sen sijaa jotain kerhoja on johon voit liitytyä.

    • Kalpea Albert

      Mitä aattelit sirkukseen mennä tekemään? Suomessa ei ole oikeastaan hyviä sirkustaiteilijakouluja enää tuon ikäisille - tukholmassa on ERITTÄIN hyvä koulu, moskovakin tietty perinteinen.. ranskasta löytyy kanssa..

      Että omin voimin joudut harjoittelemaan ainakin siihen pisteeseen että pääsykokeista menet läpi - jos ajattelit esim. voima/ilma-akrobatiaa tai narullapysymistä, ilmajuttuja/jotain tollasta niin oppiminen ei niin kauhean kauaa vie jos olet lähtökohtaisesti tosi kovassa kunnossa (niinkuin on syytä olla joka lajissa) - näyttelijäkokemuksesta on hyötyä jos aiot esim. taikuutta tai klovneriaa tai jotain senkaltaista vääntämään.. sellaisiin on kyllä tunkua että mieti omaa karismaasikin ja varaudu siihen että onnea täytyy olla mukana..

      Nykysirkuksessa pääpaino on yleensä juuri akrossa/voima-akrossa ja jongleerauksessa - esiintymistason jonglööriksi olet turhan vanha aloittamaan ellet ole poikkeuksellisen lahjakas ja sinnikäs..

      Oikeastaan sirkusammattilaisuus on joka tapauksessa niin vaikea ala, että suosittelisin vahvasti miettimään jotain muuta!

    • aquzi

      Missä päin suomea asut ja oletko harrastanut mitään fyysistä jo aiemmin?

      Suomessa voi opiskella sirkusta ammattikoulussa lahdessa ja ammattikorkeakoulussa turussa. Lahteen on tänä vuonna otettu uudet oppilaat, eli kahdenvuoden päästä on uudet pääsykokeet. Turun kouluun jo ensi vuonna. Suomessa sirkusharrastus on vasta sen verran orastavassa vaiheessa että molempiin kouluihin on otettu sisään opiskelijoita jotka eivät ole koskaan ennen tehneet itsessään sirkusta, mutta teatteria, tanssia, telinevoimistelua, cheerleadingiä ymsyms.. Peruskunnon tulee siis olla hyvä, innostusta löytyä ja fyysiset mahdollisuudet kehittää itseään.

      Iän ei pitäisi olla este sirkuksen harrastamiselle, ammattilaiseksi hakeutuminen ja pyrkiminen tietysti vaikeutuvat iän myötä, mutta kaikki on itsestä ja omista päämääristä kiinni.

      suomessa on koko liuta nuorisosirkuksia, mutta myös sirkus kerhoja, joihin pääsee helposti mukaan ikään katsomatta. Jos sattuisit asustelemaan esim lähellä halsinkiä niin helsingissä toimii sellainen kuin Woltti ry, netistä löytyy ainakin yhteystiedot. Ja jos asustelet kauempana niin kannattaa kuitenkin soittaa esim heille, tietävät varmasti enemmän noista sirkusharrastus mahdollosiiksista nuorissirkusten ulkopuolellakin.

      Toivottavasti tämä valaisi edes jonkin verran.
      .. ..18-vuotta on kuitenkin varsin vähän vielä.. :)

      Niin ja jos ihan akrobatia kiinnostaa kannattaa kysellä myös parkour-, capoeira ja taistelulaji ryhmistä..!

    • ^^jaakkimo^^

      Käyn ite tampereella sorinsirkuksessa olen vasta 13-vuotta, mutta meillä harrastajien ikä on noin 4-50. Jos et asu lähellä tamperetta niin Kuopiossa ja rovaniemellä on kans tosi hyviä.
      Käy kattomassa lisää sirkuskouluja sijainnista osoitteessa: http://www.snsl.fi/index.php?os=3&si=1&lang=fin

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      113
      1403
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      921
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      746
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      133
      704
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      676
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      565
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      114
      525
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      500
    11. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      101
      485
    12. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      478
    13. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      477
    14. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      468
    15. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      468
    16. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      466
    17. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    18. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      413
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    Aihe