Viikko

on jälleen osaltani vierähtänyt aiemmin mainitsemassani maalaispitäjässä (opetushommat). Minulla on jälleen paikan päällä koettua ajankohtaista tietoa vallitsevasta susihysteriatilanteesta tarjottavana teille, yksinkertaisille apinoille. Mainitaan vielä, jotta "apina" ei koske ihan kaikkia. Minullahan on omilla aivoilla ajattelevien ihmisten keskuudessa kannatusta. Lisäksi huomasin, että jälleen joku haluaa olla "Suden ystävä" (heh heh). Siksi sinäkään et ole apina. Suden ystävät lisääntyvät koko ajan minun ansiostani (jos tajuat mitä tarkoitan). No niin, raporttiini paikan päältä:

Mainitaan vielä, jotta tekstini voi olla sen verran vaikeata ymmärtää perusjuntilta, niin jos et ole lukenut aiemmin kirjoittamiani Susianalyyseja I ja II, niin kehottaisin tutustumaan niihin.

Nyt susiuskovaiset ovat pelotelleet lapsiaan siinä määrin, että lapsilta ja tyhmemmiltä aikuisilta alkaa todellisuudentaju hämärtyä. Nyt on susiuskovaisten kannalta otollista aikaa pelotella muita. Metsissä ja pihoilla on lumen tultua valtavasti eri eläinten muodostamia jälkiä. Jos kaikista jäljistä vähintään puolet pistetään verenhimoisten susien jättämiksi, niin lapsen aivoilla varustettu henkilö voi panikoitua. Tätä juuri susiuskovaiset käyttävät hyväkseen.

Tilannetta paikan päällä opetustyön ohella seuranneena voin todeta, jotta "tarttis tehrä jotain" !

Olenkin tekemässä jotain siltä osin, kuin se on aikatauluni mukaan mahdollista. Tarkoituksenani on perustaa kriisiryhmä ja tarjota apua ihmisille, jotka eivät turhan susipelon vuoksi saa nukuttuaan öitään hyvin. Kriisiryhmän toimintaperiaatteisiin kuuluu välitön ensiapu, jonka jälkeen tarjotaan asiallista tietoa sudesta, ei minkään hörhöjen levittämää aivopesua. Ihmistä ohjaillaan ajattelemaan omilla aivoillaan.

Susi ei ole pelottava. Sen sijaan pelottava on ihmissusi, joka lastaan pelottelee susipelossaan ja tappamishimossaan naapurin koiralla. Raukkamaisnta on itkeä lasten kuullen, kun susi oli syönyt rekun. Suurimmaksi osaksi nämä tapaukset ovat tietoista susivihan ja hysterian lietsontaa.

Lisään vielä, jotta Suden ystävä on Suden ystävä, ei mikään jäljittelijä. Totta kai voit olla oikea Suden ystävä, jos haluat. Ja haluankin, että olet. Haluan, että kaikki ihmiset olisivat Suden ystäviä.
662001
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 66

Vanhimmat

panna vaikka linkkinä nämä analyysit...ei tämmöttä tekstii monesti oo tullu vastaa..

Äänestä

  • Pärsson kirjoitti:

    OLEN PITÄNYT SINUA JONKINLAISENA PELLENÄ MUTTA KUN LUIN ANALYYSIN NIIN PITÄÄ MIETTIÄ UUDELLEEN

    viitsit nuolla suden ystävän persettä!
    hyi helvetti mitä touhuu!

    Äänestä

  • Suden ystävä kirjoitti:

    analyysisarjan ensimmäinen osa on näköjään poistettu. Tässä kuitenkin Susianalyysi II. Ymmärtämisessä voi olla pikkusen ongelmia ilman ykkösosaa, mutta lue tarkkaan:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000011&conference=4500000000000313&posting=22000000027329893

    on suurempi kuin paskan aivosolujen määrä. Viljelijän eläimistään saama korvaus on jotain muuta kuin eläimen arvo, Jokaisesta tapauksesta erikseen on viljelijällä omavastuu osuus, joka useimmissa tapauksissa on suurempi, kuin lampaan arvo, koska tuotannosta saatavasta tulosta osa tulee tuista. Kuolleesta eläimestä ei makseta myöskään tukia.

    Yksityiset kaatopaikat ovat ongelma eräillä alueilla, jostain syystä niitä on eniten siellä missä on kesämökkejä paljon. Viimekesänä kärähtäneistä roskaajista suurin osa oli mökkiläisiä. Millään ei haluta liittyä yhteisiin roskapisteisiin osakkaiksi, mutta kyllä sinne roskat tuodaan, maksut vaan jää hoitamatta. Maanomistaja on vastuussa alueellaan olevan kaatopaikan tyhjentämisestä ja jälkien siivoamisesta, ellei oikeaa syyllistä saada kiinni.
    Maaseudulla romujen ja ongelmajätteiden keräys on järjestetty hyvin ja toimivasti, eräät suden ystävän kaverit eivät vaan viitsi nähdä vaivaa, kivempi on kipata roinat tien varteen.

    Äänestä

Jäi se siis kitumaan ammuin toisen kerran siis ei se vielä kuollut kolmannen kerran niin kuolo hukan vei siis olen susien ystävä oi kun ne tuskista siis päästän nimittäin jos on tuomoinen ystävä niin kuka vihollisia tarvitsee.

Äänestä

Ei ollu rahaa maksaa nettilaskua kun työtön olen ollut jo kauan. Kirjastoonkin oli niin pitkä matka etten sinne jaksanut kävellä.
Ollen kirjoitellut tänne viimeaikoina kun yritän kostaa sillä sen että minua on syrjitty ja kiusattu koko elämäni ajan. Minulla on vilkas mielikuvitus ja keksin asioita päästäni, luulen olevani älykäs, mutta minusta tuntuu että olen häiriintynyt.
Suurin osa jotka lukevat viestejäni säälivät minua. Olen säälittävä ja tiedän sen mutta minua helpottaa kun saan purkaa anonyymisti netissä murheitani. Todellisuudessa olen hiljainen reppana joka ei uskalla tehdä mitään.
Susista en tiedä mitään eivätkä ne kiinnosta minua, ne ovat vain veruke millä yritän nostaa itseäni muiden yläpuolelle tunteakseni edes joskus ylpeyttä.

t: Susien ystävä

Äänestä
  • Oikeasti olet metsästäjäreppana, joka naamioituu toiseksi,kuin mitä on,(ihan tyypillistä metsästäjätouhua). Pääsi tosiaankin tuntuu olevan niin täynnä mielikuvitusmaailmaa, että toivottavasti ymmärrät kuitenkin käydä luovuttamassa aseesi pois. Me haluamme mennä metsäänkin ilman pelkoa häiriintyneestä aseellisesta metsästäjästä.

    Äänestä

Mitä paskamaisteri ? Sinä se jaksat aina vain jännittää. Meilläpäin asiasi on mennyt hyvin eteenpäin. Puhuvat joutoukosta ja yhteiskunnan varojen kuppaajasta eli sinusta. Ei muuta kun annat ajan vierähdellä.

Äänestä

että olet suljetulla osastolla aina viikolla ja pääset välillä tietsikalle?

Äänestä
  • ajatella, jos tätä kyseistä paikkakuntaa pitää suljettuna osastona, heh heh.

    Muuten ihan mukavia ihmisiä siellä todellisuudessa on, mutta tätä susikauhua ja susiuskovaisten ajattelutapaa ei voi ymmärtää. Tätä ahdasmielisyyttä ajatellen paikkakuntaa tosiaan voikin pitää suljettuna osastona.

    Äänestä

aina sama satu vähän eri nuotilla.

Äänestä
  • Samaa juttua pitää toitottaa niin kauan, jotta se menee tyhmemmälleki perille. Tämä on opetushommista tuttua puuhaa (tukiopetus).

    Eli, tämä on mennyt tukiopetukseksi. Nyt on vieläkin joitain (apinoita), jotka pelkäävät sutta hysteerisesti. Minun tehtävänäni on vääntää heille rautalangasta tosiasioita. Ihmisellä on turha pelätä joutumista susien raatelemaksi. Paljon todennäköisempää on joutua koiran raatelemaksi.

    Lisäksi nämä apinat pitäisi saada tajuamaan, että susipelko on yleensä taloudellisiin ja uskonnollisiin tekijöihin kytketty. Siis ahne hörhö haluaa tappaa mielipuolisesti.

    Äänestä

Siinä taas yksi joka haluaa määritellä mitä ihmiset saa pelätä ja mitä ei. Ja jos pelkää sitä mitä ei itse pelkää on hysteerinen. Etkö sinäkään tiedä että ihmiset voi pelätä koiria, rattijuoppoja, häirikköihmisiä ja lukemattomia muita asioita ja ihmisen ja eläimen elossaolo perustuu terveeseen pelkoon.
Mutta kaikkia muita saa pelätä mutta ei susia, säätäkää sellainen laki että suden tappamaa koiraa ei saa surra eikä varmasti näyttä suruaan lapsille mutta jos häirikköihminen tappaa koiran niin sitä saa surra. Ja minä puhun nyt niistä koirista jotka eivät ole yksin metsällä, niistä lampaista ja muista joita susi on raadellut yms.
Ei saa surra sillä sehän on hysterian lietsomista.
Ajatteleppas, jos pystyt ajattelemaan miltä lapsesta tuntuisi jos susi tappaisi vaikka sen kissan ja sanottaisiin että ei sitä tartte surra, hommataan uusi kissa. Niin tietysti...se kissa pitäisi pitää lukkojen takana... Ja mikä parempi, ei ottaa kissa tai koiraa.

Kyllä sen on teidänlaiset ihmiset jotka sitä susihysteriaa lietsoo. Teillähän on ihan paniikki päällä jos joku sanoo että pelkää sutta. Sille nauretaan, se ihminen tehdään ajattelemattomaksi ja ties mitä, te asiantuntijoina kun tiedätte että susi ei tee mitään ja naapurin tai meidän koira ei nyt ollut niin tärkeä. Huh, huh. Kaupungissa asun mutta tunttu että maaseudulla niitä tervejärkisiä on enmmän kuin täällä

Äänestä
  • näitä kissojen ja koirien katoamisia. Joskus jopa susien takia. Mutta tämä ei ole mikään iso asia loppujen lopuksi. Toki saa surra ja pitääkin, mutta suhteellisuudentaju pitää säilyttää. Sureehan esim. lapsi, jos lahjaksi saatu tikkari on kadonnut.

    Kyllä se vain niin on, jotta susi ei ole tehnyt pitkiin aikoihin ihmiselle pahaa. Sen sijaan koirat ovat saaneet rauhassa raadella ihmisiä kenenkään siihen suuremmin puuttumatta. Tässähän ei ole mitään järkeä.

    Äänestä

  • Tuosta sinun mielipiteestäsi päätellen kyllä selviää, että sinun pelollesi ei ole todellisuuden kanssa mitään yhteyttä. Sinulle ainoa pelon aihe on susi (viaton eläin, jonka täytyy yrittää pärjätä, vaikka sen elinehtoja kaiken aikaa vaikeutetaan ihmisten toimesta). Voin vaan sanoa sinulle ihan realismin pohjalta, että jos sinun ainoa pelkosi on susipelko,niin menisit käymään lääkärissä, IHAN OIKEASTI.

    Äänestä

  • pyydetään!! kirjoitti:

    Tuosta sinun mielipiteestäsi päätellen kyllä selviää, että sinun pelollesi ei ole todellisuuden kanssa mitään yhteyttä. Sinulle ainoa pelon aihe on susi (viaton eläin, jonka täytyy yrittää pärjätä, vaikka sen elinehtoja kaiken aikaa vaikeutetaan ihmisten toimesta). Voin vaan sanoa sinulle ihan realismin pohjalta, että jos sinun ainoa pelkosi on susipelko,niin menisit käymään lääkärissä, IHAN OIKEASTI.

    Siis miksi minä pelkäisin sutta?
    Näit ilmeisesti taas sanat susi ja pelko ja paniikki iski ja minulle määräys heti lääkäriin.

    Yritin vain sanoa että noilla toisten pelkojen nauramiseksi tekemisellä, niiden kieltämisellä ja vähättelemisellä ja sillä että ei saisi lapselle opettaa pelkäämään sutta samalla lailla kuin pelkää koiraa, namusetää yms. ja ihan käyttämällä sanaa pelko (siis terve pelko ihan sanana) saa kyllä teidät näyttämään vähintäinkin paniikissa olevilta ja sellaisilta jotka eivät saa uusia susien ystävien puolelleen paisti sellaisia joilla on tarve nauraa toisille ihmisille ja heidän peloilleen. Ja korottaa itsensä ah.. niin toisten yläpuolelle.

    Teillehän sitä nauretaan kun opitaan vetämään oikeasta narusta niin jopas kiihdytään ja kehotetaan lääkärille heti menemään
    heti menemään.

    Äänestä

  • naurattaa ihan kirjoitti:

    kirjoittajalta oli hyvä kommentti jorinoihisi.

    Vastaapa itse omaan kysymykseesi: "Siis miksi minä pelkäisin sutta?" Tämä kiinnostaisi minua kovasti, jotta mitä näitten pelkääjien päässä oikeasti liikkuu.

    Äänestä

  • Suden ystävä kirjoitti:

    kirjoittajalta oli hyvä kommentti jorinoihisi.

    Vastaapa itse omaan kysymykseesi: "Siis miksi minä pelkäisin sutta?" Tämä kiinnostaisi minua kovasti, jotta mitä näitten pelkääjien päässä oikeasti liikkuu.

    "kirjoittajalta oli hyvä kommentti jorinoihisi".

    Jos tarkoitat että minun lääkäriin määräminen oli hyvä kommentti "jorinoihini" niin miksi kertoisin sinulle mitään. Ja lueahan tarkasti, en missään edes sanonut että MINÄ pelkäisin susia, tunnen ihmisiä jotka pelkää mutta ei ole mitään mielenkiintoa jakaa niitä tietoja "tuollaisten susien ystävien" puolesta jotka eivät edes pysty käsittelemään sanaa "pelko" susien kohdalla niinkuin muiden pelkoa aiheuttavien asioiden kohdalla. Ja pelkoja on monenlaisia, osa on etäistä, kunnioittavaa, osa sellaista yleistä pelkoa ja osa lamaannuttavaa (joku kauhukokemus?)

    Ja oli se mitä vaan ja niille vaan nauretaan, niitä vähätellään tms. niin et kyllä ystäviä sillä saa. Mutta ehkä teidan tarkoitus onkin vain olla "me suden ystävät" ja muut ulkopuoliset jotka pääsee kerhoon määrättyjen sääntöjen kautta. Minua ette sinne saa, en kyllä uskoisi että huolisittekaan. Ei siis tarvitse kiihtyä.

    Eikä muuta tästä aiheesta enää minulta.

    Äänestä

  • naurattaa ihan kirjoitti:

    Siis miksi minä pelkäisin sutta?
    Näit ilmeisesti taas sanat susi ja pelko ja paniikki iski ja minulle määräys heti lääkäriin.

    Yritin vain sanoa että noilla toisten pelkojen nauramiseksi tekemisellä, niiden kieltämisellä ja vähättelemisellä ja sillä että ei saisi lapselle opettaa pelkäämään sutta samalla lailla kuin pelkää koiraa, namusetää yms. ja ihan käyttämällä sanaa pelko (siis terve pelko ihan sanana) saa kyllä teidät näyttämään vähintäinkin paniikissa olevilta ja sellaisilta jotka eivät saa uusia susien ystävien puolelleen paisti sellaisia joilla on tarve nauraa toisille ihmisille ja heidän peloilleen. Ja korottaa itsensä ah.. niin toisten yläpuolelle.

    Teillehän sitä nauretaan kun opitaan vetämään oikeasta narusta niin jopas kiihdytään ja kehotetaan lääkärille heti menemään
    heti menemään.

    Hei, mutta ihan oikeasti, mitä pelkäämistä sudessa on? Voisitko vähän valaista? Itse olen perehytnyt suden käyttäytymiseen ja jos en ole hirvi (ja huonokuntoinen sellainen), niin nauran sinun kuvitellulle sudenvaarallesi. Sanon vain, että HIP HEI!!!!

    Äänestä

  • jälleen!!! kirjoitti:

    Hei, mutta ihan oikeasti, mitä pelkäämistä sudessa on? Voisitko vähän valaista? Itse olen perehytnyt suden käyttäytymiseen ja jos en ole hirvi (ja huonokuntoinen sellainen), niin nauran sinun kuvitellulle sudenvaarallesi. Sanon vain, että HIP HEI!!!!

    Siis miksi minä pelkäisin sutta?
    Ei siis miksi minä pelkään sutta. Se oli kai tarkoitettu vastauksen edelliseen vistiin

    Äänestä

  • sivusta seurannut kirjoitti:

    Siis miksi minä pelkäisin sutta?
    Ei siis miksi minä pelkään sutta. Se oli kai tarkoitettu vastauksen edelliseen vistiin

    Kyllähän minäkin tarkoitin viestini, hänelle, joka piehtaroi susipelossa ja sanoo tartuvansa saman taudin lapseensa. Hip, Hei.

    Äänestä

  • Suden ystävä kirjoitti:

    näitä kissojen ja koirien katoamisia. Joskus jopa susien takia. Mutta tämä ei ole mikään iso asia loppujen lopuksi. Toki saa surra ja pitääkin, mutta suhteellisuudentaju pitää säilyttää. Sureehan esim. lapsi, jos lahjaksi saatu tikkari on kadonnut.

    Kyllä se vain niin on, jotta susi ei ole tehnyt pitkiin aikoihin ihmiselle pahaa. Sen sijaan koirat ovat saaneet rauhassa raadella ihmisiä kenenkään siihen suuremmin puuttumatta. Tässähän ei ole mitään järkeä.

    Jos sinä annat luvan lapselle surra suden tappamaa kissaa kuin kadonnutta tikkaria niin minä anna sinulle luvan surra kuollutta sutta kuin sinulta varastettua pullakahvia.

    Siis lapselle se on iso asia, älykääpiö

    Äänestä

  • ol turkulaine. Ei siel järkevää porukkaa olekka.

    Äänestä

paska haisoo.... leikkii sussein kans on näkkyy päässy tietsikan ääreen...

Äänestä

Lueskellessani susianalyysisi toista osaa nautin ns. susiuskovaisista tekemistäsi tarkoista huomioista: olivathan ne tosin satiirin omaisesti kärjistettyjä. Heidän käyttäytymisestään tuli mieleeni väistämättä psykologinen termi kognitiivinen dissonanssi. Ajattelin laittaa aiheesta kiinnostuneille linkin lyhyeen kirjoitukseen aiheesta. Erityisesti toiseksi viimeinen kappale on mielenkiintoinen. Laitoin myös linkin teorian luojaa Leon Festingeriä käsittelevään kirjoitukseen. Joillakin susiuskovaisilla on niin voimakkaat kognitiivisen dissonanssin oireet, että he ovat jopa toivoneet susien raatelevan raskaana olevan naisen kuoliaaksi, jotta muut näkisivät heidän olevan oikeassa.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kognitiivinen_dissonanssi

http://fi.wikipedia.org/wiki/Leon_Festinger

Äänestä
  • joskus maininnutkin, niin kyllä täällä voi joskus keskustella ihan asiallisestikin.

    En ole vielä perehtynyt mainitsemaasi Festingeriin, mutta jos tässä on aikaa niin kommentoin myöhemmin.

    Äänestä

  • Olipa ihanaa, että toit esille nuo taudinmääritykset. Ne sopivatkin kaikkiin susihysteerikkoihin palstalla. Eipä tosiaankaan ole vaikea tehdä diaknoosia heistä, vaikkapa maallikkonakaan.

    Äänestä

  • jee.... kirjoitti:

    Olipa ihanaa, että toit esille nuo taudinmääritykset. Ne sopivatkin kaikkiin susihysteerikkoihin palstalla. Eipä tosiaankaan ole vaikea tehdä diaknoosia heistä, vaikkapa maallikkonakaan.

    Kognitiivinen dissonanssi ei ole taudinmääritys.

    Äänestä

  • Suden ystävä kirjoitti:

    joskus maininnutkin, niin kyllä täällä voi joskus keskustella ihan asiallisestikin.

    En ole vielä perehtynyt mainitsemaasi Festingeriin, mutta jos tässä on aikaa niin kommentoin myöhemmin.

    Kaverihan sai teoriastaan maisterin paperit.
    Samat paperithan Suden ystävä on saanut tällä palstalla samasta teoriasta.. hehheh.. :D

    T: Suden suojelija

    Äänestä

oo mikkään suen ystävä vaan suen vihaaja enemminki

Äänestä
  • suet kuoppaan sen kummempia selittämätt5ä!
    jos ei luvan kans nii sitte muuten vaa, kokemusta on.

    Äänestä

  • toinen vihaaja kirjoitti:

    suet kuoppaan sen kummempia selittämätt5ä!
    jos ei luvan kans nii sitte muuten vaa, kokemusta on.

    sentään tappaa susia mutta ammun se minäki sen suen jos metillä ollessa tullee vastaan

    Äänestä

eivät vissiin menneet ihan putkeen. Lueskelin tarkemmin sitä erään kylän paikallislehden juttua lehmänläjään nenänsä loukanneen turistin törmäilystä sen takaa paljastui traaginen tarina.

Paikalliseen huoltoasemna baariin oli ilmestynyt mies, joka oli alkanut julistaa olevansa kansallisesti tunnettu suden ystävä. Julistus jatkui suuren ääneen, nousten välillä jopa falsettiin ja vaipuen ajoittain epämääräiseksi ölähtelemiseksi. Tehtäväkseen hän oli ilmoittanut opettamisen, paikalliset juntit ja apinat opetettaisiin rakastamaan susia, eikäpelkäämään niitä.

Asia ei baarin asiakkaiden keskuudessa aiheuttanut alkuhämmennyksen jälkeen suurempia reaktioita, vaan ihmiset keskittyivät omiin asioihinsa. Koska puhe ei alkanut upota, otti "ope" radikaalimmat keinot käyttöön ja täräytti lyödä nyrkin pöytään, että kahvikupit ja vienerit hypähtivät ilmaan ja osa putosi lattialle.
Tässä vaiheessa baarin pitäjä pyysi ystävälisesti tätä suden ystävää korjaamaan luunsa. Tästähän tämä mestari vasta riemastui ja vaahto suusta roiskuen mölisemään jotain käsittämätöntä susianalyysiä ( toiset väittävä mieheh puhuneen susianaalista).
Riehuminen menisiihen pisteeseen että baarinomistaja otti yhde asiakkaan mukaansa ja poisti rauhan häiritsijän niskaperse otteella baarista. Öykkääminen jatkui kannettaessa, joten kantajat päättivät kyyditä miestä hieman pidemmälle ja heittivä tämän läheiselle laitumelle piikkilanka-aidan yli. Tyyppi tusjahti suoraan naama edeltä lehmänläjään ja samalla ilmeisesti klyyvari vahingoittui.

Jokatapauksessa saamastaan kohtelusta viisastuneen hän poistui paikalta niin sanotusti häntä koipien välissä.
Silminnäkijän mukaan pako muistutti muutama viikkoa aikasemmin tavatun tunkiosuden ulinaa ja pakoon luikkimista, oli kuulemma käynyt sääliksi se susi.

Seuraavassa lehdessä oli uutinen röyhkeästä huijarista, joka oli pidätetty luokkahuoneessa ja väitti olevansa opettaja. Koulun rehtori ei kuitenkaan tiennyt miehestä muuta, kuin sen että saman nimisen hakemus opettajan virkaan oli hylätty. Syynä sopimattomuus työhön seksuaalisen suuuntautuneisuutensa takia. Vaikka susien naiminen ei enää olekkaan laissa kielletty katsotaan sitä koululaitoksen piirissä karsaasti.

Äänestä
  • Olipa hauska juttu...tuskin se kuitenkaan ilman tukiopetusta tuohon opettajaan uppoaa.

    Äänestä

  • Luin tuota tarinaasi ihmeissäni. Sinun mielikuvituksesi on todella lentävää sorttia. Enpä ihmettele, jos kanssasi saman taudinmäärityksen saaneet vaipuvat hysteriaan, oli se senverran hysteeristä sanailua. Harvoin tapaa, niin perusteellisesti persoonallishäiriöistä,että vieläkin puistattaa ajatus, että kuljet metsässä aseen kanssa.

    Äänestä

  • pelottaa oikeasti! kirjoitti:

    Luin tuota tarinaasi ihmeissäni. Sinun mielikuvituksesi on todella lentävää sorttia. Enpä ihmettele, jos kanssasi saman taudinmäärityksen saaneet vaipuvat hysteriaan, oli se senverran hysteeristä sanailua. Harvoin tapaa, niin perusteellisesti persoonallishäiriöistä,että vieläkin puistattaa ajatus, että kuljet metsässä aseen kanssa.

    tämän suden anaaliystävän opetuslapsi.
    Niinpä niin,ei se omena kauas puusta putoa,sinun kohdallasi tämän huomaa selvästi.

    Äänestä

  • pelottaa oikeasti! kirjoitti:

    Luin tuota tarinaasi ihmeissäni. Sinun mielikuvituksesi on todella lentävää sorttia. Enpä ihmettele, jos kanssasi saman taudinmäärityksen saaneet vaipuvat hysteriaan, oli se senverran hysteeristä sanailua. Harvoin tapaa, niin perusteellisesti persoonallishäiriöistä,että vieläkin puistattaa ajatus, että kuljet metsässä aseen kanssa.

    Siis suden ystävät saavat tehdä pilaa susia pelkäävistä mutta jos suden ystävistä tekee pilaa niin on persoonallisuushäiriö. Mielenkiintoista!

    Äänestä

  • personnallisuushäiröinenkö? kirjoitti:

    Siis suden ystävät saavat tehdä pilaa susia pelkäävistä mutta jos suden ystävistä tekee pilaa niin on persoonallisuushäiriö. Mielenkiintoista!

    No mutta, jos joku kertoo uskovansa punahilkka satuun ihan oikeasti, niin eikö hän ole vähintäinkin omituinen, sinunkin mielestäsi?

    Äänestä

  • personnallisuushäiröinenkö? kirjoitti:

    Siis suden ystävät saavat tehdä pilaa susia pelkäävistä mutta jos suden ystävistä tekee pilaa niin on persoonallisuushäiriö. Mielenkiintoista!

    osaltani ole kysymyksessä mikään pilanteko. Minä pyrin aina käymään asiallista keskustelua. Jos jotain juntturaa joskus vertaan apinaan, niin onko se sitten jotain herjausta tai pilantekoa? Eikös tämän kyseisen juntturan käytös susipelkoineen mukamas anna aihetta "apina" sanan käyttöön?

    Apinahan on oppivainen ja muutenkin ihan sympaattinen eläin. Kuitenkin ihminen on ylivertainen apinaan nähden aseineen ja eri tyyppisine kehityksineen. Juntti-ihmisen henkisissä ominaisuuksissa sen sijaan olisi paljon parannettavaa. Jos koet olevasi ylivertainen muihin maailman eliöihin nähden, niin eikö olisikin mukava ajatella olevasi jonkinlainen esikuva näille eliöille ajatuksenisi. Jos kuitenkin pelko hallitsee kaltaistasi voimapesää, niin ajatus kelpoisuudestasi esikuvana voitaisiin mielestäni unohtaa....

    ...jos apina tajuat mitä tarkoitan....

    mielenkiintoista koskas sitä asiallista keskustelua alkaisi tulla, vielä ei ole kuuluunut eikä näkynyt tavuakaan.
    Paskanjauhantaa on riittänyt ja siitä on tullut nimikin, tosin alkaa olla paineita muuttaa se sittisontiaiseksi, onhan sinulla niin tarkka nenä että pystyt lehmänläjän voihaponkin haistamaan autoon.

    Kannattaa muuten pitää varasi niiden sinun feromoniesi kanssa, saattaa joku yli innokas urossusi vielä käyttää sinua hyväkseen...

    Ehkäpä saamme jälleen lukea lähitulevaisuudessa paikallislehden artikkelista jotain mielenkiintoista Paskan elämästä.

    Äänestä

  • Suden ystävä kirjoitti:

    osaltani ole kysymyksessä mikään pilanteko. Minä pyrin aina käymään asiallista keskustelua. Jos jotain juntturaa joskus vertaan apinaan, niin onko se sitten jotain herjausta tai pilantekoa? Eikös tämän kyseisen juntturan käytös susipelkoineen mukamas anna aihetta "apina" sanan käyttöön?

    Apinahan on oppivainen ja muutenkin ihan sympaattinen eläin. Kuitenkin ihminen on ylivertainen apinaan nähden aseineen ja eri tyyppisine kehityksineen. Juntti-ihmisen henkisissä ominaisuuksissa sen sijaan olisi paljon parannettavaa. Jos koet olevasi ylivertainen muihin maailman eliöihin nähden, niin eikö olisikin mukava ajatella olevasi jonkinlainen esikuva näille eliöille ajatuksenisi. Jos kuitenkin pelko hallitsee kaltaistasi voimapesää, niin ajatus kelpoisuudestasi esikuvana voitaisiin mielestäni unohtaa....

    ...jos apina tajuat mitä tarkoitan....

    paskamaisteri voi olla muuta kuin symppis eläin.

    Äänestä

  • että.... kirjoitti:

    No mutta, jos joku kertoo uskovansa punahilkka satuun ihan oikeasti, niin eikö hän ole vähintäinkin omituinen, sinunkin mielestäsi?

    Semmoinen satuhan minua vaan naurattaa kun ihmiset väkisin yrittää saada toisia ihmisiä ajattelemaan juuri niinkuin nekin; siis tässä tapauksessa uskomaan että susi on AINA pieni viaton eläin.

    Onneksi Suomessa on sentäs vielä lupa nauraa sille mikä naurattaa, ja minua nyt tuntuu niin naurattavan tuo teidän hysteeria susia pelkäävistä ihmisistä. Taidatte itse pelätä niitä

    Äänestä

  • Suden ystävä kirjoitti:

    osaltani ole kysymyksessä mikään pilanteko. Minä pyrin aina käymään asiallista keskustelua. Jos jotain juntturaa joskus vertaan apinaan, niin onko se sitten jotain herjausta tai pilantekoa? Eikös tämän kyseisen juntturan käytös susipelkoineen mukamas anna aihetta "apina" sanan käyttöön?

    Apinahan on oppivainen ja muutenkin ihan sympaattinen eläin. Kuitenkin ihminen on ylivertainen apinaan nähden aseineen ja eri tyyppisine kehityksineen. Juntti-ihmisen henkisissä ominaisuuksissa sen sijaan olisi paljon parannettavaa. Jos koet olevasi ylivertainen muihin maailman eliöihin nähden, niin eikö olisikin mukava ajatella olevasi jonkinlainen esikuva näille eliöille ajatuksenisi. Jos kuitenkin pelko hallitsee kaltaistasi voimapesää, niin ajatus kelpoisuudestasi esikuvana voitaisiin mielestäni unohtaa....

    ...jos apina tajuat mitä tarkoitan....

    Ja minäkun luulin että apinat oppivat ja toistavat sitä samaa mitä niille opetetaan, mutta ihmiset ovat erilaisia, ajattelevat eri tavalla, ja toimivat eri tavalla. Toisille se tuntuu olevan ylipääsemättömän vaikeata tajuta, apinalaumassa kun asustelevat ja seurustelevat ja haluavat lisätä sitä joukkoaan. Siis samoin kuin he ajattelevaa apinajoukkoaan.

    Äänestä

  • nyt mitään kirjoitti:

    Kyllä paskamaisteri tietää !

    Äänestä

  • Suden ystävä kirjoitti:

    osaltani ole kysymyksessä mikään pilanteko. Minä pyrin aina käymään asiallista keskustelua. Jos jotain juntturaa joskus vertaan apinaan, niin onko se sitten jotain herjausta tai pilantekoa? Eikös tämän kyseisen juntturan käytös susipelkoineen mukamas anna aihetta "apina" sanan käyttöön?

    Apinahan on oppivainen ja muutenkin ihan sympaattinen eläin. Kuitenkin ihminen on ylivertainen apinaan nähden aseineen ja eri tyyppisine kehityksineen. Juntti-ihmisen henkisissä ominaisuuksissa sen sijaan olisi paljon parannettavaa. Jos koet olevasi ylivertainen muihin maailman eliöihin nähden, niin eikö olisikin mukava ajatella olevasi jonkinlainen esikuva näille eliöille ajatuksenisi. Jos kuitenkin pelko hallitsee kaltaistasi voimapesää, niin ajatus kelpoisuudestasi esikuvana voitaisiin mielestäni unohtaa....

    ...jos apina tajuat mitä tarkoitan....

    Mutta kun minusta nuo sinun kirjoitukset on niin säälittäviä että on pakko ajatella että ne on tarkoitettu huumoriksi.

    Äänestä

  • personnallisuushäiriö kirjoitti:

    Semmoinen satuhan minua vaan naurattaa kun ihmiset väkisin yrittää saada toisia ihmisiä ajattelemaan juuri niinkuin nekin; siis tässä tapauksessa uskomaan että susi on AINA pieni viaton eläin.

    Onneksi Suomessa on sentäs vielä lupa nauraa sille mikä naurattaa, ja minua nyt tuntuu niin naurattavan tuo teidän hysteeria susia pelkäävistä ihmisistä. Taidatte itse pelätä niitä

    Sinähän varsinainen kaksijakoisesti ajatteleva olet, kun ensin kerrot, että susia on pelättävä ja toisaalta, kerrot,että se hysteria onkin niillä, jotka eivät usko sinun lietsoomaasi susivaaraa. Oletko nyt varmasti ottanut kaikki lääkkeesi?

    Äänestä

Sinun sellaisia pitäisi lisätä?- Me tervepäiset emme lisää petoja, koska niitä ON JO riittävästi joka lähtöön.

Vain mielenvikaiset eivät saa tarpeekseen mistään asiasta, olipa tätä asiaa vaikka kuinka paljon.

Mielnvikainen ei tietenkään myönnä olevansa sellainen, vaikka se paljastuukin helposti tälläisen edesottamuksista ja puheista. -Siis mielenvikainen kehuu itseään ja koittaa sillä peittää itsessään kalvavan luihumaisen tuntemuksen, -juuri niinkuin sinä teet.-

Tämä on sanottu sinun parhaaksesi, joten otapa opiksesi.

Äänestä
  • tiiä sinun mielenvikasuudesta tähän susien ystävään verrattuna. Siillä on sentään ajatuksia ja perusteluja, sinä taas vaan sanot olevasi tervepäine. Miunusta on ihan aiheellistakim keskustella siitä pitääkö petoja pelätä ja pitäskö ne vaa tappaa. Minä en ainakaan pelkää.

    Äänestä

  • posssu kirjoitti:

    tiiä sinun mielenvikasuudesta tähän susien ystävään verrattuna. Siillä on sentään ajatuksia ja perusteluja, sinä taas vaan sanot olevasi tervepäine. Miunusta on ihan aiheellistakim keskustella siitä pitääkö petoja pelätä ja pitäskö ne vaa tappaa. Minä en ainakaan pelkää.

    Mutta se ON päivänselvää, että susien lisäämisestä EI TULE mitään hyvää seuraamaan!

    Ja tämän järkiasian vastustajat ovat aivan taatusti mielenvikaisia, tai sitten niistä paljoista susilaumoista on heille rahallista hyötyä.

    Tässä kaksi varmaa vaihtoehtoa, jotka kumpikin on ällöttäviä, ja olen sitä mieltä, että ensimmäinen vaihtoehto ON pätevä.

    Äänestä

  • Kun kerran et halua lisätä petoja, niin muistappa se kondoomin käyttö aina jatkossa. Tämä on sanottu sinun parhaaksesi, joten ota opiksesi!

    Äänestä

  • Minä pärjään kirjoitti:

    Mutta se ON päivänselvää, että susien lisäämisestä EI TULE mitään hyvää seuraamaan!

    Ja tämän järkiasian vastustajat ovat aivan taatusti mielenvikaisia, tai sitten niistä paljoista susilaumoista on heille rahallista hyötyä.

    Tässä kaksi varmaa vaihtoehtoa, jotka kumpikin on ällöttäviä, ja olen sitä mieltä, että ensimmäinen vaihtoehto ON pätevä.

    Mainostat itseäsi tervepäiseksi toistamiseen, joten sinulla onkin ongelmia juuri pääsi alueella. Menehän nyt sinne lääkekaapillesi ja ota kiltisti rauhoittavat, niin näet tosiasiat sellaisena kun ne ovat.

    Äänestä

  • ajantasalle. kirjoitti:

    Mainostat itseäsi tervepäiseksi toistamiseen, joten sinulla onkin ongelmia juuri pääsi alueella. Menehän nyt sinne lääkekaapillesi ja ota kiltisti rauhoittavat, niin näet tosiasiat sellaisena kun ne ovat.

    Kylläpä on susien ystävillä heikosti asiat kun ei osata muuta kuin lääkettä ehdottaa vaivaan kuin vaivaan. Taidatte olla aika yksinkertaista porukkaa, enemmänkin kuin papukaijat jotka hokee lääkettä, lääkettä tai sitten pelkäisitte enemmän raiskaajia, murhaajia, hirviä ja maailmanloppua.

    Äänestä

  • kaikki onkin kirjoitti:

    Voi sua reppanaa. Miksi ei sitten saa vaivaan ehdottaa lääkettä? Mikä niissä lääkkeissä sitten ärsyttää? Ihan ystäväpohjaltahan minä halusin auttaa, mutta jos ei apu kelpaa,niin minkäs sille sitten voi.

    Äänestä

  • olla avujsi. kirjoitti:

    Voi sua reppanaa. Miksi ei sitten saa vaivaan ehdottaa lääkettä? Mikä niissä lääkkeissä sitten ärsyttää? Ihan ystäväpohjaltahan minä halusin auttaa, mutta jos ei apu kelpaa,niin minkäs sille sitten voi.

    haluaa neuvoja kaverilta, joka ei edes osaa kirjoittaa oikein. Aloita vaikka tikkukirjaimien harjoittelulla..

    Äänestä

  • kukaan.. kirjoitti:

    haluaa neuvoja kaverilta, joka ei edes osaa kirjoittaa oikein. Aloita vaikka tikkukirjaimien harjoittelulla..

    NO, KERROPPA NYT SITTEN, ETTÄ MITÄ KOHTAA ET YMMÄRTÄNYT JA OSAATKO NYT LUKEA, KUN TULEE PYYTÄMÄÄSI TIKKUKIRJAINTA. JOS SINÄ OLET KIRJOITUSTAIDOISSA JO HARJOITTELUASTEELLA, NIIN NYT SITTEN KOITTAA SE LUKEMAAN OPETTELUN AIKA.

    Äänestä

  • OPETTELUN. kirjoitti:

    NO, KERROPPA NYT SITTEN, ETTÄ MITÄ KOHTAA ET YMMÄRTÄNYT JA OSAATKO NYT LUKEA, KUN TULEE PYYTÄMÄÄSI TIKKUKIRJAINTA. JOS SINÄ OLET KIRJOITUSTAIDOISSA JO HARJOITTELUASTEELLA, NIIN NYT SITTEN KOITTAA SE LUKEMAAN OPETTELUN AIKA.

    näppäin löytyy sieltä vasemmalta ja melkein keskeltä, jos et huomannut, niin sinulla jäi se vahingossa päälle.
    Kyllä se siittä, kun treenailet ahkerasti.

    Äänestä

  • Lock kirjoitti:

    näppäin löytyy sieltä vasemmalta ja melkein keskeltä, jos et huomannut, niin sinulla jäi se vahingossa päälle.
    Kyllä se siittä, kun treenailet ahkerasti.

    Se Caps Lock jätettiin sinua varten päälle, että sinun olisi helpompi tavata. Huomaan, että olet ilmeisen ilahtunut siitä, että honasit ihan itse, mistä tuo caps lock näppäin löytyy, eli kannattipa kirjoittaa sulle isoilla kirjaimilla. Minua taas ilahduttaa,että oppilaani edistyy, hitaasti, mutta varmasti.( meinaa jo opettajaansa käydä opettamaan,hyvä, hyvä)

    Äänestä

  • pitää, jatka vaan.. kirjoitti:

    etenee.. Kiitoksia siittä Caps Lockista. Se on vaikeata, kun näin tyhjästä lähtee. Huomasitko, että
    olen jo päässyt tuon yhden metsästäjän tasolle.

    Olen jo jopa suden tavannut. Varmaan menee ehken viikko, niin sitten olemme sinun kanssa samalla tasolla. Noh
    ei ekaluokkalaiselta kai voi enempää vaatia..

    Äänestä

homopoeka Mooses on tuas piässy käämään pyhänseutuvappaalla hoetopaekastasa.
Eepä tuon tyhjäpiän höpinöestä kannata välittee,laartipiä mikä laartipiä.

Vuan on jo päevä valenna,pittää lähtee kahtelemmaan jos näkys vaekka uusija jäläkijä hankella.

Äänestä
  • sullaki pitänyt tulla kolostas esiin vikisemään.

    Jos olet niitä jälkiä menossa kattelemaan, niin olehan tarkkana ettet taas luule jäniksen tai oravan (heh heh) jälkiä suden jättämiksi. Maajussithan laskee susien määrän jälkien perusteella. Kun kaikista jäljistä susien jättämiksi arvioidaan vähintään puolet, niin susien lukumääräksi saadaan ihan älyttömiä määriä. Tämä taas aiheuttaa turhaa paniikkia, kun verenhimoisia susia kuvitellaan olevan kaikkialla vaanimassa uhriaan.

    Äänestä

  • Suden ystävä kirjoitti:

    sullaki pitänyt tulla kolostas esiin vikisemään.

    Jos olet niitä jälkiä menossa kattelemaan, niin olehan tarkkana ettet taas luule jäniksen tai oravan (heh heh) jälkiä suden jättämiksi. Maajussithan laskee susien määrän jälkien perusteella. Kun kaikista jäljistä susien jättämiksi arvioidaan vähintään puolet, niin susien lukumääräksi saadaan ihan älyttömiä määriä. Tämä taas aiheuttaa turhaa paniikkia, kun verenhimoisia susia kuvitellaan olevan kaikkialla vaanimassa uhriaan.

    matematiikka, kovaahan se on kun kouluajoista ei ole jäänyt mieleen muuta kuin penkki.

    Kuten olemme huomanneet on Paskalla selvä kansanatieteellinen syndrooma. Sanavarasto käsittää muutamia negatiivis painotteisia nimittelyjä ja yleistyksiä maaseudulla asuvista.

    Ymmärtäähän sen koska henkilökohtainen ja koko eämän sisältö painottuu anaalipuolen funktionaaliseen alueeseen, nyttemin tämä on näkynyt yhä enemmän fiktiivisinä eläimiin (lähinnä susiin)suuntauvina seksuaalisina fantasioina. Fiktiivisinä sen takia ettei se ole sutta nähnyt kuin eläintarhassa. Tällä kohtaa hän tuntee suunnatonta alemmuutta ja kateutta, niille ihmisille, jotka ovat nähneet susia aidossa ympäristössäään, pihalla, paskatunkiolla ja navetan nurkalla.

    Saanemme jälleen lukea paikalislehden palstoilta ensi viikolla, kuinka Paskan seikkailut, puolen hehtaarin metsässä jatkuvat.

    Äänestä

Lähdenkin tästä taas ajeleen kohti työmaisemaani. Joudutte nyt odottelemaan ensi perjantaihin asti, jolloin raportoin jälleen viimeisimmät kuulumiset ja tilannekatsauksen susiuskovaisten alueelta. Koittakaa jaksaa odottaa, se kannattaa.

Äänestä
  • ensi perjantaina ilmestyy taas paikallislehti, josta voimme lukea todelliset tapahtumat viikon varrelta tuskimpa sinun egosi siitäkään ehjänä selviää.

    Äänestä

"Heh heh" todellakin. Eikös apinoiden pidäkin luonnostaan pelätä susia?

Äänestä

lääkityksessä, vai kurissa. Veikkaan että ensimmäisessä. Taas on suden ystävällä maaninen vaihe päällä. Kirjoituksissa sekoillaan milloin opettajana milloin oppilaana, mutta yhtäkaikki jutut ovat täysin sieltä ja poikittain. Luultavasti taas isä tai äiti on pistäytynyt yöllä jälkeläisensä luona vähän "pitämässä hyvänä" ja syössyt hänet tasapainosta mielisairauden syövereihin. Sääli ettei suomalainen mielenterveyshoito tai lastensuojelu pysty puuttumaan ilman sivullisen tahon ilmoitusta. Ja lapsi rukka on itse niin sekaisin, ettei uskalla ottaa yhteyttä viranomaisiin. Olisipa tuolla yksinäisellä suden ystävällä edes yksi välittävä omainen. Mutta ne välittävät sukulaiset taisivat jäädä, kun suden ystävän vanhemmat muuttivat taajamaan ja jättivät terveen elinympäristön taakseen ja vaihtoivat sen sairaaseen kaupungin omaiseen ympäristöön.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Suden ystävä kirjoitti:

on jälleen osaltani vierähtänyt aiemmin mainitsemassani maalaispitäjässä (opetushommat). Minulla on jälleen paikan päällä koettua ajankohtaista tietoa vallitsevasta susihysteriatilanteesta tarjottavana teille, yksinkertaisille apinoille. Mainitaan vielä, jotta "apina" ei koske ihan kaikkia. Minullahan on omilla aivoilla ajattelevien ihmisten keskuudessa kannatusta. Lisäksi huomasin, että jälleen joku haluaa olla "Suden ystävä" (heh heh). Siksi sinäkään et ole apina. Suden ystävät lisääntyvät koko ajan minun ansiostani (jos tajuat mitä tarkoitan). No niin, raporttiini paikan päältä:

Mainitaan vielä, jotta tekstini voi olla sen verran vaikeata ymmärtää perusjuntilta, niin jos et ole lukenut aiemmin kirjoittamiani Susianalyyseja I ja II, niin kehottaisin tutustumaan niihin.

Nyt susiuskovaiset ovat pelotelleet lapsiaan siinä määrin, että lapsilta ja tyhmemmiltä aikuisilta alkaa todellisuudentaju hämärtyä. Nyt on susiuskovaisten kannalta otollista aikaa pelotella muita. Metsissä ja pihoilla on lumen tultua valtavasti eri eläinten muodostamia jälkiä. Jos kaikista jäljistä vähintään puolet pistetään verenhimoisten susien jättämiksi, niin lapsen aivoilla varustettu henkilö voi panikoitua. Tätä juuri susiuskovaiset käyttävät hyväkseen.

Tilannetta paikan päällä opetustyön ohella seuranneena voin todeta, jotta "tarttis tehrä jotain" !

Olenkin tekemässä jotain siltä osin, kuin se on aikatauluni mukaan mahdollista. Tarkoituksenani on perustaa kriisiryhmä ja tarjota apua ihmisille, jotka eivät turhan susipelon vuoksi saa nukuttuaan öitään hyvin. Kriisiryhmän toimintaperiaatteisiin kuuluu välitön ensiapu, jonka jälkeen tarjotaan asiallista tietoa sudesta, ei minkään hörhöjen levittämää aivopesua. Ihmistä ohjaillaan ajattelemaan omilla aivoillaan.

Susi ei ole pelottava. Sen sijaan pelottava on ihmissusi, joka lastaan pelottelee susipelossaan ja tappamishimossaan naapurin koiralla. Raukkamaisnta on itkeä lasten kuullen, kun susi oli syönyt rekun. Suurimmaksi osaksi nämä tapaukset ovat tietoista susivihan ja hysterian lietsontaa.

Lisään vielä, jotta Suden ystävä on Suden ystävä, ei mikään jäljittelijä. Totta kai voit olla oikea Suden ystävä, jos haluat. Ja haluankin, että olet. Haluan, että kaikki ihmiset olisivat Suden ystäviä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu