En käsitä miksi täällä niin helposti leimataan "uusioperheen nyksä" (yleensä naispuolinen), jolla on enemmän tai vähemmän ongelmia eksän/eksien aikaisemmista avioliitoista peräisin olevista lapsista, jotenkin "mielenvikaisiksi"/"ongelmallisiksi"/"pelottaviksi"...?
Kyllä minusta JOKAISELLA ihmisellä on oikeus 1. omaan rauhaan 3. privaattiaikoihin parisuhteessa (ilman kenenkään lapsia) 2. OMAAN äitiyteen (jos Luoja sen sallii)
Kyllä nuo ovat minusta ihan päivänselviä juttuja, jotka jokainen normaali aikuinen tajuaa.
Että liian helposti otatte itseenne, jo lapsia omaavat ihmiset, jos jollakin toistaiseksi lapsettomalla on ongelmia jonkun MUUN ihmisen lasten kanssa! Pikemminkin ihan luonnollista minun mielestäni!
Kyllä minusta JOKAISELLA ihmisellä on oikeus 1. omaan rauhaan 3. privaattiaikoihin parisuhteessa (ilman kenenkään lapsia) 2. OMAAN äitiyteen (jos Luoja sen sallii)
Kyllä nuo ovat minusta ihan päivänselviä juttuja, jotka jokainen normaali aikuinen tajuaa.
Että liian helposti otatte itseenne, jo lapsia omaavat ihmiset, jos jollakin toistaiseksi lapsettomalla on ongelmia jonkun MUUN ihmisen lasten kanssa! Pikemminkin ihan luonnollista minun mielestäni!
Vastaukset 18
Vanhimmat
Ihmisellä, jolla on lapsia, on lapsia, eikä hänellä ole siinä mielessä privaattiaikaa kuin lapsettomalla ihmisellä. Olet itse lapseton, mutta miehesi ei ole. Hän on lastensa isä koko ajan, hän on vastuussa lapsistaan ja lapset ovat hänelle maailman tärkeimmät ihmiset silloinkin, kun he ovat fyysisesti äitinsä luona.
Ehkä sinulla on ongelmia jonkun muun ihmisen lasten kanssa, mutta muistanet, että se joku muu on miehesi.
Jos haluat privaattiaikaa, johon miehesi lapset eivät millään tavoin kuulu, vietä sitä ilman miestäsi. Miehesi lapset ovat kiinteä osa parisuhdettasi.
Eikö miehesi kertonut sinulle ennen suhteen aloittamista, että hänellä on lapsia? Vai luulitko ja toivoitko, että mies hylkää lapsensa sinun takiasi? Se on kyllä turha toivo, jos miehesi on vähänkään normaali ja vastuuntuntoinen ihminen. Jos saat omia lapsia, alkaa tämäkin asia kirkastua sinulle. Et takuulla halua, että miehesi hylkää teidän lapsenne sitten, kun löytää seuraavan lapsettoman naisen.
Olet todella väärässä jos aiot silmät kirkkaina väittää lasten kuuluvan osaksi PARIsuhdetta. PARIsuhde on se miehen ja naisen välinen juttu, jota muuten pitää hoitaa ja ottaa siihen ap:n mainitsemia privaattiaikoja, oli perhemuoto mikä tahansa. Muussa tapauksessa tilanne voi koitua eroksi. Aivan, siitähän sinulla jo olikin kokemusta.
SAMAA MIELTÄ!
lapsia. Ei se sen kummallisempaa ole, sitten sulla on niitä privaatiaikoja joka päivä. Jos mies on vastuuntuntoinen,hän huolehtii omistaan täysin. Mies viettää privaattiaikoja lastensa kanssa, ja se on sulle ylivoimaista ymmärtää.
Joten ne on päiväselviä juttuja, joita jokainen normaali aikuinen tajuaa, näin kirjoitit, mutta etpähän itsekkään näytä tajuavan. Katkeruudessa ei ole hyvä pyöriä, vaan oltava nöyrä ja kunnioitettava toisia ihmisä, eikä tuijotettava omaa napaa.
lasten isästä,ja ymmärrän hyvin että hän tarvitsee
myös uuden perheensä/vaimonsa kanssa "yhteistä aikaa"...siihenhän se meidän liittomme hajosikin,kun yhteinen aika jäi olemattomiin.
On vain ymmärrettävä ja hyväksyttävä se ettei eron jälkeen se toinen
vanhempi ole enää käytettävissä 24h/vrk,7päivänä/vkossa.
Tuon pitäis tajuta jokaisen normaalin,aikuisen ihmisen;)
kerrankin järkevä viesti.
Lapset ovat ilo. Mutta jos se ilo täyttää kaiken ajan, eikä jää mitään parisuhteelle, on kyse lastenhoitoperheestä, eikä tavallisesta perheestä. Ydinperheellisetkin ymmärtävät sen asian, parisuhdetta pitää hoitaa, ja aina joskus tehdä jotain extraa myös kaksin ja aina joskus jotain extraa koko perheenä. Suurin osa ajastahan on arkea, koulua ja työtä. Jos perheessä parisuhde voi hyvin, siellä voivat myös lapset hyvin. Jos yh voi hyvin ilmankin kumppania, sielläkin voivat lapset hyvin. Jos uusperheellinen voi hyvin uudessa suhteessaan, sielläkin voivat lapset hyvin. Onnellinen parisuhde ja terve vanhemmuus ovat lapsen paras ja turvallisin ilmapiiri.
Pääsääntö on, että ONNELLISUUS tarttuu, niin kuin tarttuu myös negatiivisuus. Mitähän sitä mieluummin lapsilleen haluaisi...
Juuri TÄMÄNtapaiset tekstit RAIVOSTUTTAVAT minua!!
Mikä helv...tin "nöyrä" tässä nyt pitäisi olla ja nöyristellä kuin harmaahiiri ja antaa miehen entisestä avioliitosta peräisin olevien kersojen pomppia nenän päällä miten sattuu ja itse vain NÖYRISTELLÄ ja olla "kuin ei olisikaan" vai..?!?!
Hanki terapiaa, jos on noin kova alistamisen halu!
TÄYTTÄ ASIAA TUO TEKSTISI!
kyllä hyvin mitä yrität sanoa, ja olen samoilla linjoilla, että jokaisessa parisuhteessa tulee olla niitä kahdenkeskisiäkin hetkiä. Niin ydin- kuin uusperheessäkin. Monet ihmiset eivät tätä vain tajua...
Itse en tiennyt mieystävälläni olevan lapsi, kun aloimme tiheään tapailla. No anyway, muutin opintojen perässä vähän kauemmas ja täytyy sanoa, että näin jälkikäteen ajateltuna taisi olla suhteenkin kannalta fiksu asia :) Tuntuu, että saamme ajallisesti ehkä jopa enemmän nyt yhteistä aikaa kuin silloin, kun asuin lähempänä. Kahdenkeskistä aikaa on tosin ollut lähes aina, vaikka lapsi onkin hänellä suht usein. Hän vain järjestää asiat niin, että voimme usein nähdä ihan kaksistaan. Saman katon alla jos asuttaisiin niin olisi tietysti enemmän näitä kolminkeskisiä näkemisiä, mutta tällä hetkellä tämä ratkaisu on meille paras :)
Ja kun aina sanotaan, että älkää alkako olla miehen kanssa, jolla on lapsia jne. Helppohan se on sanoa, että älä rakastu tähän vaan rakastu tuohon. Vastineeksi näille ex-vaimoille ja lasten äideille voisi sanoa, että jos ydinperheenne olisi muodostettu huolella ja olisitte kunnolla hoitaneet parisuhdettanne, niin eihän tätä ongelmaa olisi, että "lapsellisia" miehiä juoksisi pitkin katuja jatkaen omaa elämäänsä, vai? ;) Kyllähän suurin osa uusperheistä muodostetaan epäonnistuneiden ydinperheiden jäljiltä, niin se vain on...
osoittaa ex-vaimoja ja lasten äitejä, joiden huolimattomuuden ja kunnottomuuden takia "lapsellisia" miehiä juoksee pitkin katuja. Mitä leväperäisyyttä!
Oliko kaulapanta mielestäsi liian löysällä, jäikö häkin ovi vahingossa auki vai oliko juoksunarttu irrallaan lähettyvillä?
Koirinako miehiä pidät ja siksi luonnollisena, että he jättävät lapsensa kuin koira p....nsa?
Onneksi monet miehet huolehtivat lapsistaan vielä senkin jälkeen, kun parisuhde on päättynyt. Toivon, että miehesi toimii niin myös teidän yhteisten lastenne kohdalla.
Älä turhaan vaivaudu arvelemaan minua eksäksi tai nyksäksi. Mieheni ja minä olemme kumpikin edelleen kummankin ensimmäisessä avioliitossa. Tänä vuonna vietämme norsunluuhäitä.
hienoa, jos olette pysyneet yhdessä ja olette edelleen onnellisia avioliitossanne! Eikä sinua ole mistään syyttäminen. Mutta yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että nykyään edetään suhteissa liian nopeasti eikä oikeasti kunnolla tutustuta toiseen ennen kuin jo ollaankin yhtäkkiä naimisissa, odotetaan lasta jne. Ja sitten yhtäkkiä se parisuhteen ylläpitäminen ja hoitaminen unohtuukin. Enkä syyllistä vain naisia, mutta tällä palstalla naiset ovat kuitenkin enimmäkseen niitä, jotka arvostelevat lapsettomia naisia siitä kuinka vievät perheellisen miehen tai muuten vain alkavat seurustella miehen kanssa, jolla on lapsia.
Mutta tosiasiahan oon edelleen, että uusperheet muodostuvat suurimmaksi osaksi rikkoutuneiden ydinperheiden jäljiltä, vai? Hyvin usein tälläkin palstalla kaikki syy eroon sysätään miesten harteille ( yleensä kolmannen osapuolen jota ei varmasti läheskään kaikissa tapauksissa eron aikaan ole), mutta kyllähän se niin on, että suhteen toimimiseen vaaditaan aina kaksi osapuolta.
Enkä pidä luonnollisena, että miehet jättäisivät lapsensa. (Oma miesystävänikin tapaa lastaan usein ja on todella hyvä isä tälle, ja olen siitä ylpeä. Enkä todellakaan koskaan ole ollut millään lailla esteenä näissä asioissa eikä ole aikomustakaan.)
Kaikki eivät etene suhteessaan kovin nopeasti. Me miehen kanssa ennätimme olla yhdessä 17 vuotta ennen ensimmäisen lapsen syntymää. Kolmas lapsi syntyi 23 avioliittovuoden jälkeen ja se oli alku meidän parisuhteen lopulle. Noin pitkän kahdestaan elämisen jälkeen mies ei todellakaan osannut elää lapsiperheen elämää. Ja kun kumpikaan ei enää loppuvaiheessa jaksanut hoitaa parisuhdetta niin mies etsikin parempaa seuraa muualta.
Minun mieheni ei osannut olla isä parisuhteessa ja vielä vähemmän hän haluaa olla isä eron jälkeen. Mutta se on hänen valintansa. Ymmärrän toki, että on mukavampaa viettää aikuisten ihmisten vapaata elämää kuin elää lasten ehdoilla. Toki minullekin sellainen elämä maistuisi mutta viime aikoina ei ole ollut siihen mahdollisuutta. Paljon laskuja joten ei varaa palkata lapsenvahtia.
epäonnistunut...siinä on suuri ero
Avioero voi alun järkytyksen jälkeen olla myös
helpotus,ja alku kaikelle uudelle.Epäonnistumiseksi sitä ei voi kutsua..liittoon kun tarvitaan aina kaksi.
en tarkoittanutkaan, että vain toinen liitossa epäonnistuisi. Nimenomaan se on kahden kauppa. Itse olen vain tyrmistynyt kun ystäväpiirissä ihmiset etenevät sellaisella vauhdilla asioissa eteenpäin, ettei siitä seuraa mitään hyvää.
pari kuukautta seurustelun jälkeen mennään jo kihloihin, heti muutetaan yhteen..sitten hankitaankin jo iso oma asunto ja otetaan monenkymmenen vuoden velat siitä, sitten hankitaan monta autoa, eläimiä, lapsia...ja sitten hetken päästä valitetaan, kun ei kumppani olekaan sitä mitä toivoisi. Ja kuitenkin on väitetty, että tuntee kumppaninsa täydellisesti jo muutaman kuukauden seurusteluajan jälkeen..
olisiko tämä mies ollut sen valmiimpi elämään perhe-elämää jo aikaisemmassakaan vaiheessa? Oliko hän alun perin innostunut isäksi tulemisesta, kun siitä puhuitte ennen lapsen saamista?
Varmasti niitäkin tapauksia on, joissa toinen on aluksi asiasta innostunut, mutta sitten todellisen hetken koittaessa asia tuntuukin liian suurelta ja mullistavalta eikä sitä kestäkään. Eihän toisesta ihmisestä voi koskaan olla 100%:n varma. Itselläni avioliitto, miehen kanssa asuminen ym ei kyllä kuulukaan niihin suurimpiin unelmiin. Hyvä ammatti, lapset (oli sitten bio- tai adoptiolapsia) ja eläimet kylläkin. Ja nuo asiat aion vielä toteuttaa, jos vain elää saa :) Nyt kuitenkin keskityn lähinnä tähän hyvän ammatin ja vakaan taloudellisen tilanteen saamiseen.
Niinhän se on. Maata järisyttävä kokemus kun toiseen rakastuu, suunnaton yhteenkuuluvuuden tunne. Tämä on tässä, hän on minun oikeani. Lapset, häät, talot ja maallinen mammona. Kunnes alkaa vaihe, jossa pitäisi avioliittolupauksen mukaisesti myös TAHTOA rakastaa. Kyvyttömyyttä hoitaa parisuhdetta, pettymyksiä ja toiveiden rikkoutumisia, loukkaantumisia ja peruuttamattomia sanoja/tekoja.
Kaikki meni hyvin siihen asti, kunnes piti tahtoa rakastaa ja löytää keinoja hoitaa parisuhdetta. Yksin näistä ei parisuhteessa selviä, miten pieleen voikaan mennä arviot siitä, että toinen olisi tähän yhtä halukas kuin itse?
Elämä jatkuu. Oman onnensa seppänä. Minun onnellisuuteni on vain minun itseni käsissä, ei kenenkään muun. Mutta voin jakaa sen jonkun toisen kanssa. Ei enää sadunhohtoista fantasiaa, vaan yksinkertaisesti rakkautta, joka tahtoo toiselle hyvää.
"Kyllähän suurin osa uusperheistä muodostetaan epäonnistuneiden ydinperheiden jäljiltä, niin se vain on..."
Jep. Tuo unohdetaan usein.