1. 168/51 = kohtuu lähellä sopivaa, voisi olla vielä muutaman kilon enemmänkin niin olisi hyvä
2. 168/46 = aivan liian laiha suhteessa pituuteen, huomattavasti alipainoinen
Edes 55-kiloinen ei vielä olisi aikuisten painoindeksin mukaan normaalipainoinen. Nuorten on kuitenkin syytä pitää mielessä, että he ovat vielä kasvavassa iässä, eikä painoindeksiä pidä suoraan tuijotella ja pitää minään normaaliuden mittarina.
0Äänestä
feeedd
1. 168/51 = LIHAVAMPI KUIN MINÄH!
2. 168/46 = LIHAVAMPI KUIN MINÄH!
Mutta ennen kuin tulet kateelliseksi niin kerron, ettei tähän jamaan missä minä olen, pääse muuta kuin olemalla tällainen luonnostaan, tai sitten vaihtoehtoisesti saattamalla itsensä hengenvaaraan.
1. vaikuttaa paremmalta, mutta en halua tällä mitenkään solvata 2. kohdan painoisia ihmisiä. Noita 2. mittoja ei vain ole tarkoitettu kaikille.
0Äänestä
Ketherr
Kummatkin kuulostavat hyviltä, riippuen tietenkin siitä, mistä tuo paino koostuu. Terveen näköinen ja luonnostaan noin hoikka, niin tekisi mieli vaan ottaa syliin.
0Äänestä
asdfadsfasdfasdfasd
1. oksentaisin jos näkisin 2. oksentaisin jos näkisin
eihän tuollaisilla luurangoilla ole edes muotoja :(
0Äänestä
asdfadsfasdfasdfasdfdasf
1. oksentaisin jos näkisin 2. oksentaisin jos näkisin
eihän tuollaisilla luurangoilla ole edes muotoja :(
0Äänestä
murjuuu
Voooi kyllä voi ollakin, jos kyseessä on henkilölle ihan luonnostaan ominainen paino. En mä ainakaan näytä nakuna samalta kuin tytöt jossain YouTuben anorektikkovideoissa. Mul on tissit, pienet, mutta tissit kumminkin. 70AA:n liivit jääneet just pieniks, pitäis ostaa uudet. Eikä mulla "törrötä" muuta ko jonkin verran selkärankaa.
Tietenkii se riippuu, et mitkä sä lasket muodoiks, mut halusin vaan kirjottaa tän.... Koska musta olis kauhee vääryys, jos joku luulis, että näyttäsin alasti samalta ku joku anoreksiaa SAIRASTAVA. Olen TERVE. Siinä on eroa.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
1.luuranko
2.kuollut
=hirveetä
1. 168/51 = kohtuu lähellä sopivaa, voisi olla vielä muutaman kilon enemmänkin niin olisi hyvä
2. 168/46 = aivan liian laiha suhteessa pituuteen, huomattavasti alipainoinen
Edes 55-kiloinen ei vielä olisi aikuisten painoindeksin mukaan normaalipainoinen. Nuorten on kuitenkin syytä pitää mielessä, että he ovat vielä kasvavassa iässä, eikä painoindeksiä pidä suoraan tuijotella ja pitää minään normaaliuden mittarina.
1. 168/51 = LIHAVAMPI KUIN MINÄH!
2. 168/46 = LIHAVAMPI KUIN MINÄH!
Mutta ennen kuin tulet kateelliseksi niin kerron, ettei tähän jamaan missä minä olen, pääse muuta kuin olemalla tällainen luonnostaan, tai sitten vaihtoehtoisesti saattamalla itsensä hengenvaaraan.
1. vaikuttaa paremmalta, mutta en halua tällä mitenkään solvata 2. kohdan painoisia ihmisiä. Noita 2. mittoja ei vain ole tarkoitettu kaikille.
Kummatkin kuulostavat hyviltä, riippuen tietenkin siitä, mistä tuo paino koostuu. Terveen näköinen ja luonnostaan noin hoikka, niin tekisi mieli vaan ottaa syliin.
1. oksentaisin jos näkisin
2. oksentaisin jos näkisin