Potkaiskaapa seuraavan kerran näyttävästi kainalosauvan kanssa kadulla hoippuvan kerjäläistytön sauva alta niin näette pikaisen ihmeparanemisen.
Ihmeparaneminen
Jyo
6614
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Voisikos lapsellinen kirjoittaja käväistä lukemassa palstan sääntöjä? Olisi tarpeen ne lukaista ensin, ennenkuin latoo palstan pullolleen lapsellisia viestejä.
No tavallaan ketjun aloittaja on ihan oikeassa siinä, että Suomessa toimivat ulkomaiset ammattikerjäläiset laittautuvat "työasuihin", eli vaihtavat merkkivaatteet rääsyihin tai tekeytyvät sairaiksi tai vammaisiksi tai pistävät lapset kerjuulle. Eli pyritään herättämään mahdollisimman paljon sääliä, että tulisi tiliä. Tämä on tosiasia näiden ammattipummien suhteen, eli levikset jätetään mersun takakonttiin jemmaan, kun lähdetään kerjuulle.
Se on sitten eri asia, miten tämä aihe liittyy vaihtoehtohoitoihin.
Kiistattomastihan tuo aloitus on rikokseen yllyttämistä.
En usko kenenkään kuvittelevankaan, että oikeasti Suomessa joku luulee kerjäämisellä elantonsa ansaitsevat, ja siksi säälistä antaisi rahaa. Kaikki tuon tietävät, nuo metkut.
Kun seuraavan kerran menet potkimaan kerjäläistytön sauvoja, niin toivottavasti hän vetelee sillä sinua pitkin korvia.
Voit kokea pikaisen sairastumisen!
näin jonkun ehkä ROmaniasta tulleen kerjäläisen vauvan kanssa. Ei kyl ollut yhtään hullumman näköset rattaat. Oli ollut siinä koko päivän. Monena muuna päivänä näin myös. Käy todella sääliksi vauvaa,ja äitiäkin jos heidät on mies tai joku ryhmä pakottanut siihen. Sama se on sillä yhdellä raskaana olevalla josta mainittiin lehessäkin. Miksei valtio ole ottanut näitä ihmisiä pakolaiskeskukseen tms...
"Miksei valtio ole ottanut näitä ihmisiä pakolaiskeskukseen tms..."
Eikös nämä romanialaispummit ole täällä ihan turisteina, eikä heillä siis ole mitään pakolais statusta. En tiedä onko tuommoinen häiritsevä kerjääminen riittävä peruste karkoittaa maasta, ei oikein sovi suomalaiseen katukuvaan tuommoinen.
Aidoista kerjäläisistä ei varmasti ole kyse, koska jos on varaa matkustaa Romaniasta Suomeen, niin ei voi olla ihan köyhä. Sitten jos joku on pakotettu tähän kerjäysbisnekseen, niin se lienee jo poliisiasia.