Ohhoh, kävin väestörekisterin sivuilla ja hämmästyin: Sofia oli kolmanneksi suosituin nimi. Kun me 10 vuotta sitten annettiin meidän tyttövauvalle nimeksi Sofia, niin nimi ei ollut edes listalla. Myös toinen nimi Aurora oli päässyt listoille, vaikka 10 vuotta sitten emme tienneet ketään (ainakaan elossa olevaa), jonka nimi olisi ollut Aurora! Siihen aikaan esim. Jenni, Jenna, Henna, Henni yms oli tosi suosittuja.
Kuulostaako Sofia Aurora teistä nyt muotinimeltä?
Ja onko kenellekään muulle käynyt näin, että kun ensin keksii lapselleen nimen, jota ei ole muilla, niin sitten muutaman vuoden päästä se on yleisimpien joukossa?
Kuulostaako Sofia Aurora teistä nyt muotinimeltä?
Ja onko kenellekään muulle käynyt näin, että kun ensin keksii lapselleen nimen, jota ei ole muilla, niin sitten muutaman vuoden päästä se on yleisimpien joukossa?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sofia Aurora kuulostaa tosiaan muotinimelle. Samoin kävi meille jopa kahden tyttären kanssa. Roosa ja Julia ovat molemmat kärsineet hurjan inflaation, vaikka toistakymmentä vuotta sitten en tuntenut ketään muita sen nimisiä.
Olemme yrittäneet keksiä lapsille sellaiset nimet, ettei ihan jokatoisella vastaantulijalla ole, mutta kuitenkin sellaiset jotka sopii perin suomalaiseen sukunimeemme. Vanhimmaisen etunimi on Annu (10v) ja keskimmäisen Juuli (7v). Ainakin tähän mennessä en ole törmännyt kuin muutamaan samannimiseen. Nuorimmaisemme on Viljami(5v) ja olen havainnut, että tuo vanha miehen nimi on selvästi lisännyt suosiotaan kastetuissa.
Meidän molemmilla tyttärillä on Sofia yhtenä nimenä kolmesta. Lisäksi yhden kummityttömme etunimi ja toisen kummitytön toinen nimi on Sofia. Sofia on kaunis nimi ja varmasti monet meidän laillamme ovat antaneet ja tulevat antamaan sen lapselleen.
Minulla on sellainen käsitys, että nimi olisi vanha ja nyt 90-luvulla uudelleen noussut suosittujen nimien joukkoon. Toki aina on näitä muotinimiä (esim. Tiiamaria)jotka ovat in muutaman vuoden ja sitten jäävät unholaan. Sofia ja Laura ovat tyttöjen nimiä, jotka säilyttävät suosionsa vuodesta toiseen (uskoisin niin)!
Mitä tulee tyttäresi nimeen, niin se on kaunis ja varmasti kantajansa "näköinen" (eikös se ole kuitenkin pääasia?)
on vanhemmat 10v kaksospojat Viljami ja Valtteri, molemmat ovat nostaneet suosiota tosta ajasta, nyt meillä on tytär josta tulee Vilina tai Vilma! toivottavasti se nimi ei yleisty.