monien teidän kirjoitukset ovat aivan kuin omiani, joten kerronpas nyt tarinani. "harrastin" ennen miehiä, mutta se ei tuonut mielihyvää eikä tyydytystä minulle, se oli tapa jonka olin oppinut "mies ja nainen kuuluu yhteen". pari vuotta sitten tajusin mikä mättää: olen kiinnostunut naisista! aluksi säikähdin ja odotin että tämä "vaihe" menisi ohi. se ei mennyt vaan syveni entiseltään.
olen vihjannut eräälle ystävälleni suuntauksestani ja hän otti asian todella hyvin vastaan, aivan kuin hän olisi tajunnut asian jo paljon aiemmin. muille en uskalla asiasta kertoa, pelkään ystävieni suhtautumista.
tuntuu että kidutan vaan itseäni, olen nimittäin ihastunut työkaveriini ja luulenpa että hän on hetero. hän kuitenkin tulee lähelle puhumaan (paljon lähemmäs mitä henk. koht. suojaväli edellyttää), on kiinnostunut elämästäni ja katsoo sieluuni asti.
ehkä hän on vaan ystävällinen, en uskalla toivoakaan enempää. asia vaivaa minua kovasti, en pysty käyttäytymään järkevästi hänen lähellään mutta kuitenkin odotan koko ajan milloin näen hänet seuraavan kerran.
tiedän jo ettei tästä varmaan tule koskaan mitään, en uskalla edes vihjata kiinnostuksestani hänelle, pelkään että nolaan itseni ja että sana leviäisi pienessä kaupungissamme. miksi tunteet voittavat järjen!
olen vihjannut eräälle ystävälleni suuntauksestani ja hän otti asian todella hyvin vastaan, aivan kuin hän olisi tajunnut asian jo paljon aiemmin. muille en uskalla asiasta kertoa, pelkään ystävieni suhtautumista.
tuntuu että kidutan vaan itseäni, olen nimittäin ihastunut työkaveriini ja luulenpa että hän on hetero. hän kuitenkin tulee lähelle puhumaan (paljon lähemmäs mitä henk. koht. suojaväli edellyttää), on kiinnostunut elämästäni ja katsoo sieluuni asti.
ehkä hän on vaan ystävällinen, en uskalla toivoakaan enempää. asia vaivaa minua kovasti, en pysty käyttäytymään järkevästi hänen lähellään mutta kuitenkin odotan koko ajan milloin näen hänet seuraavan kerran.
tiedän jo ettei tästä varmaan tule koskaan mitään, en uskalla edes vihjata kiinnostuksestani hänelle, pelkään että nolaan itseni ja että sana leviäisi pienessä kaupungissamme. miksi tunteet voittavat järjen!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minä, joka aina toitotan kuinka suurin osa meistä on enemmän tai vähemmän bissejä, joudun nyt kysymään: jos miehet eivät koskaan ole tuoneet sinulle mielihyvää, niin olisitko ehkä - lesbo?
Vaikkas, tärkeintähän on se, mitä tunnet ja mitä tunteistasi ajattelet, ei mikään kategorisointi. Välttämättä ei myöskään ole viisainta tulla "rytinällä kaapista ulos", vaan ehkä mieluumminkin pikkuhiljaa kun tilaisuuksia asian kertomiseen ilmenee, tai ainakin jos joku suoraan kysyy. (Ei kenelläkään ole mitään velvollisuutta huudella seksuaalisuuttaan ympäriinsä!)
Irrationaalisesta ihastumisesta en sitten sanokaan yhtään mitään. Siihen olen aivan väärä henkilö... Tsemppiä ja uskallusta sinulle. Olehan oma itsesi (:
kiitos. saatat ehkä olla oikeassa, olen itsekin miettinyt tuota vaihtoehtoa, mutta kategorointi ei kuulu pahemmin tapoihini joten siksi kirjoitin tänne.
tai sitten ehkä miellän kuitenkin itseni bisseksi enemmän koska olen ollut vain miesten kanssa, tai... en minä tiedä! joskus vaan tuntuu että olisi helpompaa jos olisin hetero. mutta enhän tietenkään saanut valita silmieni väriäkään.. sekavaa!
ja eihän se tietenkään toisille kuulu mikä minä olen ja mikä en, on vaan ahistavaa yrittää vastailla toisille miksi minulla ei vieläkään ole miestä. miesten kanssa oli mukavaa olla, ystävä mielessä kylläkin, seksuaalinen läheisyys oli vähän niinkuin pakkopullaa.
joskus, miehiä on ollut hyvinä ystävinä, mutta parisuhteesta on aina puuttunut ns. syvempi yhteys.
Sinulla taitaa olla kova hoppu saada luokiteltua itsesi :). Etene rauhassa ja kuuntele itseäsi, kasvu vaatii aikaa. Et ole tilivelvollinen kenellekään; ihmisille sosiaalisina olentoina vaan näkyy olevan hyvinkin tärkeää toisten suhteiden ruotiminen (ei siis tekisi pahaa käydä läpi vaikka japanilaisia kultaisia sääntöjä).
Asiat järjestyvät aina- jomminkin päin :).
Sinähän tiedät jo, millainen olet. Heitä nyt kaikki käsitteet roskikseen jos ne kerran ahdistavat. Ole vaan!
Ihmisellä on tarve lokeroida ja luokitella, myös itsensä, mutta kannattaa muistaa, että kaikki nämä määritelmät ovat olemassa siksi, että meidän olisi helpompi puhua asioista ja luoda merkityksiä. Se, mikä on, on sinussa - ei sanoissa.
Todennäköisesti olisi helpompaa olla hetero. Mutta jos hetkenkin metit MIKSI se olisi helpompaa, huomaat ettei kannata pakottaa itseään siihen muottiin oikean onnellisuuden kustannuksella. Ikuinen ristiriita lienee sitten se, miten kunnioittaa sekä itseään että jollain tasolla myös läheisiään (se suku...) ja jopa sitä yhteiskuntaa, jonka jäseniä olemme, halusimmepa tai emme.
Esimerkiksi aseksuaali? Mä olen tullut siihen tulokseen, että olen sitä, koska rakastun kyllä naisiin ja joskus miehiinkin niin kuin henkisesti, mutta en ole tuntenut koskaan mitään kenenkään kanssa sängyssä. En miehen enkä naisen, ja kuitenkin sille olisi ollut ok puitteet olemassa. Toinen ei vaikuta minuun seksuaalisesti mitenkään.
olen kyllä seksuaalinen ihminen, ei siitä ole kyse. seksi miehen kanssa on yleensä "hyvää ajanvietettä", mutta siitä puuttuu kuitenkin se jokin.
Mulla on ihan sama tilanne paitsi että lopetin jo siinä työpaikassa..vaihdettiin numeroita mun ihastusken kanssa ja tarkoitus olisi nähdä tässä joskus..en tiedä uskaltaisinko kysyä sitä häneltä että onko kiinnostunut minusta tai ylipäästään naisista.. :/