Valko

Millainen valko on asuinalueena. Sain töitä seudulta ja etsin itselleni asuntoa ja valkosta tuntuu löytyvän useampiakin asuntoja. Millainen vuokrataso normaalissa kaksiossa on, millainen seutu asua, onko palveluja lähellä ym.

Kiitos paljon kaikista asiallisista vastauksista
81688
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

lähettää puuta tai hiiltä jonnekkin satamasta, kannattaa muuttaa. Ei siellä mitään muuta ole.

Äänestä
  • Vuonna 1971 muutin Valkoon. Olen siis kotoisin ihan muualta. Välillä työ vei useampaankin kertaan vuosiksi muualla, mutta aina tilaisuuden tullen palasin "kotiin". Nyt en taida enää täältä lähteä.

    Täällä kylällä ei ole palveluja kuin tyyliin kauppa, kiska, posti ja kirjasto, mutta Loviisan hiukan vähemmän niukat palvelut ovat lyhyen matkan päässä jopa bussilla, omasta autosta puhumattakaan.

    Valkossa upeinta on meri, joka tulee nopeasti vastaan kaikissa muissa ilmansuunnissa paitsi pohjoisessa. Valko on siis meren niemi. Elämänmeno on aika rauhaisaa noin yleensä, mutta jokainen ihminen toki muovaa itse oman elämänsä, täälläkin.

    Omalta kohdaltani, enimmän osan elämästäni täällä asuneena voin sanoa, että Valko on hyvä paikka ihmisen olla. On melkein varmaa, että minä en enää Valkosta lähde ja aivan varmaa, että vaikka pakon edessä Valkosta lähtisinkin, niin silloinkaan ei Valko lähtisi minusta.

    Näitä Valkoon hetkeksi muuttaneita ja aikanaan tyytymättöminä poistuneita olen vuosikymmenien saatossa nähnyt joitakin. Yleensä he sanovat katkerina, että "Valko ei sopinut minulle". Ulkopuolisena tarkkailijana sanoisin kuitenkin, että pikemminkin he eivät sopineet Valkoon.

    Noita ruttunaamaisia kaikesta valittajia kun en ole huomannut poistumisensa jälkeen monenkaan kaipaavan. Sen sijaan Valkoon tulleita valoisia ja positiivisia ihmisiä kaivataan kovastikin jos joutuvat työn tms. takia lähtemään. Valkoon on helppo tulla ja päästä osaksi ihmisyhteisöä jos vain on sinut itsensä ja elämänsä kanssa.

    Yleisellä tasolla ja yhteisönä ajatellen ei muuta muuria ole, kuin kunkin tulijan itsensä rakentama. Siis tervetuloa Valkoon kaikki puolitäyden tuopin ihmiset. Te varmasti viihdytte täällä.

    Äänestä

  • Mielipiteeni vain kirjoitti:

    Vuonna 1971 muutin Valkoon. Olen siis kotoisin ihan muualta. Välillä työ vei useampaankin kertaan vuosiksi muualla, mutta aina tilaisuuden tullen palasin "kotiin". Nyt en taida enää täältä lähteä.

    Täällä kylällä ei ole palveluja kuin tyyliin kauppa, kiska, posti ja kirjasto, mutta Loviisan hiukan vähemmän niukat palvelut ovat lyhyen matkan päässä jopa bussilla, omasta autosta puhumattakaan.

    Valkossa upeinta on meri, joka tulee nopeasti vastaan kaikissa muissa ilmansuunnissa paitsi pohjoisessa. Valko on siis meren niemi. Elämänmeno on aika rauhaisaa noin yleensä, mutta jokainen ihminen toki muovaa itse oman elämänsä, täälläkin.

    Omalta kohdaltani, enimmän osan elämästäni täällä asuneena voin sanoa, että Valko on hyvä paikka ihmisen olla. On melkein varmaa, että minä en enää Valkosta lähde ja aivan varmaa, että vaikka pakon edessä Valkosta lähtisinkin, niin silloinkaan ei Valko lähtisi minusta.

    Näitä Valkoon hetkeksi muuttaneita ja aikanaan tyytymättöminä poistuneita olen vuosikymmenien saatossa nähnyt joitakin. Yleensä he sanovat katkerina, että "Valko ei sopinut minulle". Ulkopuolisena tarkkailijana sanoisin kuitenkin, että pikemminkin he eivät sopineet Valkoon.

    Noita ruttunaamaisia kaikesta valittajia kun en ole huomannut poistumisensa jälkeen monenkaan kaipaavan. Sen sijaan Valkoon tulleita valoisia ja positiivisia ihmisiä kaivataan kovastikin jos joutuvat työn tms. takia lähtemään. Valkoon on helppo tulla ja päästä osaksi ihmisyhteisöä jos vain on sinut itsensä ja elämänsä kanssa.

    Yleisellä tasolla ja yhteisönä ajatellen ei muuta muuria ole, kuin kunkin tulijan itsensä rakentama. Siis tervetuloa Valkoon kaikki puolitäyden tuopin ihmiset. Te varmasti viihdytte täällä.

    Joskus näiden valittajien kuulee sanovan että kun siellä Valkossa ei ole mitään, kuitenkaan sitä "Mitään" ei pystytä yleensä sen tarkemmin hahmottamaan kuin että kauppoja.

    Tiedä sitten jos joillakin on elämäntyönään kaupoissa käyminen niin sittenhän Valko ei sovi,yhdessä kaupassa shoppailu ei ilmeisesti tuo hommaan mielekkyyttä.
    Toisaalta, täältä hurauttaa vaikkapa Prismaan/kaupunkiin viidessä minuutissa ja moni joka asuu tietyissä osia Hesaa/Vantaata/Espoota, joutuu käyttämään sellaiset 15-20 minuuttia päästäkseen kauppaan, joskus ruuhkista riippuen enempikin.
    Tästä väistämättä tuleekin mieleen että Valkon tielle pitäsi saada molempiin suuntiin mateleva/pysähtelevä autojono niin sitten joidenkien mielestä täällä olisi kaiketi "Mitään" vastakohta "Jotain".

    Ihan simppelisti todettuna, jos haluaa asua rauhalisessa paikassa ja hiukan enempi luonnon keskellä, niin Valko on siihen oiva paikka.
    Jos taas muutamien minuuttien matka suurempien palvelujen ääreen on kynnyskysymys, niin silloin kannattaa harkita asumista toisaalla.

    Äänestä

  • Faktaaja kirjoitti:

    kohta siinä kunnossa, että täysremppa edessä putkisaneerauksineen. "hienosto" ei asu valkossa ...

    Äänestä

  • mutta kerrostalot kirjoitti:

    kohta siinä kunnossa, että täysremppa edessä putkisaneerauksineen. "hienosto" ei asu valkossa ...

    Joo ihan totta, Valkossa on Suomen ainoat kerrostalot joihin pitää putkiremppaa jossain vaiheessa tehdä...Käsittämättömän nerokas huomio sinulta.
    Mitä tulee "Hienoston" asumiseen niin muualla suomessa asuvat kerrostaloissa?
    Ehken Määrlahdessa vaiko Rauhalassa...tai jossain täydellisesti remppakunnossa olevassa keskustan kerrostalossa?

    Sinulla taitaa olla hieman erikoiset käsitykset ympäröivästä todellisuudesta?

    Äänestä

  • Faktajaa kirjoitti:

    täydestä ! Faktajaa veti herneet nenäänsä !! on näköjään tosi helppoa ärsyttää valkon "huonostoa" !
    hahaahaa.

    Äänestä

Helsingissä asuvana ja kesäpaikkana Valkossa pitävänä, voin sanoa, että kannattaa muuttaa, jos pitää luonnosta ja haluaa liikkua merellä ja ulkoilla sen läheisyydessä. Valkontien kauppaankaan ei ole pitkä matka. Asukkaita löytyy niin alkuperäisiäkin ja niiden lapsia ja lapsenlapsiakin sekä myös Helsingistä asuntoja ja lomamökkejä ostaneita. Viihdyn hyvin ei tarvitse asua Kaivopuistossa, ja autollahan pääsee lähikuntiin ja tarjontaa riittää. Helsingissä asuvana voin sanoa, että nautin kun ei ole niitä maahanmuuttaneita joka kulmilla.
Minunkin sukuni on alunpitäen Valkosta lähtenyt kuka mihinkin suuntiin ja nyt jo ovat poisnukkuneet. Minulla vain on kaipaus aina päästä Valkon mökille rauhaan. Kannattaa muuttaa suosittelen, varsinkin lapsiperheille löytyy varmasti tekemistä ulkoilua ym . Kaikkihan on aina itsestä kiinni.

Äänestä

Kuka siellä Valkossa vuokraa asuntoja? Voitko vinkata mistä vois kysellä?
Etsin itsekin asuntoa Loviisasta ja ei tuo
Valko varmaan sen pahempi paikka ole kuin
moni muukaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

asuinalueena kirjoitti:

Millainen valko on asuinalueena. Sain töitä seudulta ja etsin itselleni asuntoa ja valkosta tuntuu löytyvän useampiakin asuntoja. Millainen vuokrataso normaalissa kaksiossa on, millainen seutu asua, onko palveluja lähellä ym.

Kiitos paljon kaikista asiallisista vastauksista

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu