Herbalife vs propaganda

Olen parin vuoden ajan käyttänyt muutamia taukoja lukuunottamatta Herbalifetuotteita.
Välissä kokeilin Nonia, mutta siitä hyötyvaste puuttui kokonaan. (ei sopinut minulle)

Luontaistuotesaitilla on viestialoitus: Jos Herba on mainostetun hyvää, miksei sitä myydä yleisemmin.
Alkoholia ja tupakkaa myydään yleisisesti vaikka molemmat tuottavat myös terveydellisiä haittoja.

Kokeiluista huolimatta en ole löytänyt muista luonteistuoteryhmistä Herbalifen veroista.
Koskaan en ole ylittänyt annettuja suositusmääriä.
Myös puhdas juomavesi on tappavaa yliannostettuna.

Karu tosiasia on, että alkoholi tappaa vuodessa satoja suomenkansalaisia.
Näin sekä liikenteessä, että kotioloissa, ovat iso yhteiskunnallinen menoerä ja riesa.

On ihmisiä, jotka saavat monipuolisesta ruuasta kaikki tarvittavat hivenaineet ja vitamiinit.
Itse en kuulu valitettavasti näihin.

37

1382

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • itseasiassa

      Itse asiassa se on kovin pieni prosentti ihmisiä, joiden keho pystyy ottamaan ravinnosta kaiken tarvitsemansa. Mutta tosiaan, kyllä heitä on.
      Olen tässä elellyt 30 vuotta sellaisen kanssa, jolla on hyvä geneettinen permä, ja jonka keho on pysytynyt hyödyntämään, lähes täydellisesti.

      En siis sano, että hänkään täydellisesti, koskapa sairastelee flunssia, vaikka muita ongelmia ei olekkaan. Sen sijaan minä en sairastele edes flunssiakaan, koska taas joudun täydentämään ravinnon saantiaan.

    • pitkällinen

      Minulle taas kävi päinvastoin. Herbalifeä käytin lääkärin valvonnassa kuukausia (lähes vuoden) mutta vaikutuksia ei tullut, ei vaikuttanut minuun.
      Nonin kohdalla taas minun tapauksessani tulokset näkyivät myös labratutkimuksissakin parantuneina veriarvoina.

      • capt.cöpenic ekj

        Sain vahvaa Nonia käyttöön pari vuotta sitten. Vatsakipujen- ja kramppien takia tuote oli hylättävä.

        Viimeisin Herbatauko päättyi vasta pari päivää sitten, kun tuote tilapäisesti pääs loppumaan.
        Käyttämäni lähikaupan Nutrilett ei estänyt 'läheltäpiti' henkistä lamaa.

        Vuodentakainen sairaalaviikko johti raudanpuutostilaan, vahvaan Obsidan kuuriin.

      • pitkällinen
        capt.cöpenic ekj kirjoitti:

        Sain vahvaa Nonia käyttöön pari vuotta sitten. Vatsakipujen- ja kramppien takia tuote oli hylättävä.

        Viimeisin Herbatauko päättyi vasta pari päivää sitten, kun tuote tilapäisesti pääs loppumaan.
        Käyttämäni lähikaupan Nutrilett ei estänyt 'läheltäpiti' henkistä lamaa.

        Vuodentakainen sairaalaviikko johti raudanpuutostilaan, vahvaan Obsidan kuuriin.

        Myöhemmin selvisi, että Herbalifessa oli joitain aineosia, jotka pitivät taas tautiani yllä.

    • terve yksilö

      """On ihmisiä, jotka saavat monipuolisesta ruuasta kaikki tarvittavat hivenaineet ja vitamiinit.
      Itse en kuulu valitettavasti näihin."""

      Kyllä lähes kaikki ihmiset saavat.

      Eri asia on, jos on joku harvinainen suolistosairaus tai paljon ruoka-aineallergioita.

      Mikä sairaus sinulla on?

      Itse en kyllä mitään synteettisiä herboja ostaisi. Ovat järjettömän kalliitakin (hyvin mainostettuja).

      • ajattelemattomuutta

        Ensin tyrmäät, ja samaan hegenvetoon luettelet sairauksia, jotka ovat juuri kytköksissä siihen, ettei ravinnosta saa tarpeeksi.

        Allergia on yksi parhaimpia siinä suhteessa, että se jos mikä, reagoi todella loistavasti ravintoaineiden korjauksiin. Ei sillä allergiaa korjata tai poisteta, että ruoka-aine toisensa jälkeen poistetaan ruokavaliosta eikä tilalle anneta mitään.

        Miten Sinä kuvittelet elimistön pystyvän toimimaan kun se ei saa tarpeeksi toimintaan tarvittavia aineksia?

      • tsot tsot

        >Kyllä lähes kaikki ihmiset saavat.

        Itse asiassa aika harva saa, vaikka olisikin terve ja syö monipuolisesti. Kaliumin ja magnesiumin puutos lienee yleisintä.

      • perusmittari
        tsot tsot kirjoitti:

        >Kyllä lähes kaikki ihmiset saavat.

        Itse asiassa aika harva saa, vaikka olisikin terve ja syö monipuolisesti. Kaliumin ja magnesiumin puutos lienee yleisintä.

        Joo, tuo perusterve, sen hyvä mittari on, että ei sairastele flunssia. Vaikka muuten olisikin perusterve, niin flunssaakaan ei sairasta, jos ravintoaineiden taso elimistössä on riittävä. Mutta kuinkas ollakkaan, siinäkin voi todeta että äärimmäisen harva ihminen heistä ei sairastele flussia. Kuten sanoit, niin aina on jollain sektorilla vajausta, jota voi korjata.

      • kun et itse tiedä
        tsot tsot kirjoitti:

        >Kyllä lähes kaikki ihmiset saavat.

        Itse asiassa aika harva saa, vaikka olisikin terve ja syö monipuolisesti. Kaliumin ja magnesiumin puutos lienee yleisintä.

        "Kaliumin ja magnesiumin puutos lienee yleisintä"

        Eipä liene.

        Kaliumin ja mangesiumin puute eivät ole kovin yleisiä. Väestötasolla suomalaiset aikuiset saavat keskimäärin noita aineita ravinnostaan reilusti yli suositusarvojen. Puutetta on lähinnä d-vitamiinista sellaisena vuodenaikana, kun aurinko ei paista.

      • tuo sinun vastineesi
        tsot tsot kirjoitti:

        >Kyllä lähes kaikki ihmiset saavat.

        Itse asiassa aika harva saa, vaikka olisikin terve ja syö monipuolisesti. Kaliumin ja magnesiumin puutos lienee yleisintä.

        On todella huvittava. Et varmaan sitä kuitenkaan tosissaan kirjoittanutkaan? Mainitsemiesi aineiden puutokset eivät todellisuudessa ole millään tavalla yleisiä. Varsinkaan niiden keinotekoinen lisääminen normaaliin ruokavalioon, ei ole millään tavalla tarpeellista, joten älä viitsi ainakaan suositella niitä normaalisiti elävälle ihmiselle. Ethän?

      • muuten huolestuttaisi
        tuo sinun vastineesi kirjoitti:

        On todella huvittava. Et varmaan sitä kuitenkaan tosissaan kirjoittanutkaan? Mainitsemiesi aineiden puutokset eivät todellisuudessa ole millään tavalla yleisiä. Varsinkaan niiden keinotekoinen lisääminen normaaliin ruokavalioon, ei ole millään tavalla tarpeellista, joten älä viitsi ainakaan suositella niitä normaalisiti elävälle ihmiselle. Ethän?

        Aika heikko on herpalife-edustajien tietopohja. Toivottavasti eivät ala kenenkään ravitsemusta konsultoimaan.

      • kuitenkin
        kun et itse tiedä kirjoitti:

        "Kaliumin ja magnesiumin puutos lienee yleisintä"

        Eipä liene.

        Kaliumin ja mangesiumin puute eivät ole kovin yleisiä. Väestötasolla suomalaiset aikuiset saavat keskimäärin noita aineita ravinnostaan reilusti yli suositusarvojen. Puutetta on lähinnä d-vitamiinista sellaisena vuodenaikana, kun aurinko ei paista.

        se magneesiumin lisäys auttaa moninaisiin ongelmiin. Taitaa olla niinpäin, että yleiset suositustasot ovat liian alhaisia.

      • capt.cöpenic ekj

        Otetaan esimerkiksi kalatuotteet. Suurimmalle osalle ihmisiä suositeltuja, terveellisiä.
        Kala-alleggikko sairastuu kalasta.

        Kun Herbalifetuote ei sovi elimistölle olisi höperehtimistä käyttää sitä.

        Sairauksista:

        Autismini, yks perkele, sano. Sairaalassa olin raajaproteesin (jo 3:s) asentamisen takia.

        Depressiivisyys. Se näyttää imaisevan hivenaineita ja vitamineja yli kohtuuden.
        Kotiväkeni ei tullut/tule toimeen ilman viikottaista kalaruokapäivää.

        Pohjois-Atlantin laadukkaa sillin, lasimestarin tapaan valmistettuna nauttiminen lähes joka päivä.

      • ----------
        kuitenkin kirjoitti:

        se magneesiumin lisäys auttaa moninaisiin ongelmiin. Taitaa olla niinpäin, että yleiset suositustasot ovat liian alhaisia.

        Et ole ihan ymmärtänyt asiaa. Magnesiumia saadaan lihasta, kasviksista ja viljasta. Suuri osa suomalaisista syö edellämainittuja riittävästi. Väestössä magnesiumpuute ei ole yleinen. Lisäksi puute johtuu Suomessa harvoin ravitsemuksesta.

        Joihinkin sairauksiin tai myrkytyksiin liittyy magnesiumin puute seurauksena ei syynä. Myös jotkut lääkkeet alentavat elimistön magnesiumpitoisuuksia. Tällöin magnesiumia annetaan joko suun kautta tai pistoksina ja pitoisuuksia seurataan testein.

        Pillerikauppiaat antavat asiasta tahallaan hieman vääristyneen kuvan. Sen ymmärtää, sillä kemianteollisuus tuo heille leivän. Meidän muiden kannattaa hakea leipä kaupasta.

      • tsot tsot
        kun et itse tiedä kirjoitti:

        "Kaliumin ja magnesiumin puutos lienee yleisintä"

        Eipä liene.

        Kaliumin ja mangesiumin puute eivät ole kovin yleisiä. Väestötasolla suomalaiset aikuiset saavat keskimäärin noita aineita ravinnostaan reilusti yli suositusarvojen. Puutetta on lähinnä d-vitamiinista sellaisena vuodenaikana, kun aurinko ei paista.

        >Kaliumin ja mangesiumin puute eivät ole kovin yleisiä.

        Kyllä ovat. Kyse on vain siitä ketä asiantuntijaa ja mitä tutkimuksia uskot.

        Timo Vihersaari, Lääketieteellisen biokemian ja molekyylibiologian asiantuntija:
        ”Kaliumin puutostilan saa tavallinen terve ihminen helposti. Sitä vaan ei yleisesti tiedetä. "
        http://users.utu.fi/timvih/terveys2.php

        Farmakologian professori Heikki Karppanen Helsingin yliopiston biolääketieteen laitokselta:
        ”Muutaman sukupolven kuluessa suolamäärä on nostettu yli kymmenkertaiseksi. Samalla kalium ja magnesium ovat pudonneet kolmas- tai neljäsosaan entisestä ravinnon raffinoinnoinnin ja muun teollisen käsittelyn seurauksena.”
        https://www.mainio.net/article.asp?path=1;1132;1133;50166;71005&subpage_id=71009&type=1

        Jne, jne.

      • kuitenkin
        ---------- kirjoitti:

        Et ole ihan ymmärtänyt asiaa. Magnesiumia saadaan lihasta, kasviksista ja viljasta. Suuri osa suomalaisista syö edellämainittuja riittävästi. Väestössä magnesiumpuute ei ole yleinen. Lisäksi puute johtuu Suomessa harvoin ravitsemuksesta.

        Joihinkin sairauksiin tai myrkytyksiin liittyy magnesiumin puute seurauksena ei syynä. Myös jotkut lääkkeet alentavat elimistön magnesiumpitoisuuksia. Tällöin magnesiumia annetaan joko suun kautta tai pistoksina ja pitoisuuksia seurataan testein.

        Pillerikauppiaat antavat asiasta tahallaan hieman vääristyneen kuvan. Sen ymmärtää, sillä kemianteollisuus tuo heille leivän. Meidän muiden kannattaa hakea leipä kaupasta.

        Nyt olet kyllä itse vääristynyt. Minä en voi syödä viljaa, enkä lihaa, ja magneesiumin lisääminen toi melkoisen joukon parannuksia olotilaani, jotka ovat nyt paremmin, kuin ennen. Ennen niihin piti ottaa erilaisia lääkkeitä, nyt kun syön magneesiumia, en tarvitse niihin lääkkeitä.

        Mitä sitten magneesium yms. lisäravinteet ovat tuoneet luustotasolle, niin lääkärin ilmoituksen mukaan osteoporoosiin viittaavaa ei enää ole. Luun tiheys on parantunut niillä alueilla, joissa se aiemmin oli, ja voitiin osteoporoosiksi lukea.

      • oli sinulle uutta?
        tsot tsot kirjoitti:

        >Kaliumin ja mangesiumin puute eivät ole kovin yleisiä.

        Kyllä ovat. Kyse on vain siitä ketä asiantuntijaa ja mitä tutkimuksia uskot.

        Timo Vihersaari, Lääketieteellisen biokemian ja molekyylibiologian asiantuntija:
        ”Kaliumin puutostilan saa tavallinen terve ihminen helposti. Sitä vaan ei yleisesti tiedetä. "
        http://users.utu.fi/timvih/terveys2.php

        Farmakologian professori Heikki Karppanen Helsingin yliopiston biolääketieteen laitokselta:
        ”Muutaman sukupolven kuluessa suolamäärä on nostettu yli kymmenkertaiseksi. Samalla kalium ja magnesium ovat pudonneet kolmas- tai neljäsosaan entisestä ravinnon raffinoinnoinnin ja muun teollisen käsittelyn seurauksena.”
        https://www.mainio.net/article.asp?path=1;1132;1133;50166;71005&subpage_id=71009&type=1

        Jne, jne.

        Laittamasi linkit kertovat juurikin sen mitä pirtelökauppiaat koettavat uskollisesti kieltää, eli kiinnittämällä edes hieman huomiota ruokavalioon, ongelmia ei synny. Mitään syytä ulkopuolisille Kaliumin ja magnesiumin lähteille ei ole käytännössä olemassa normaalilla ja terveellisesti syövällä ihmisellä.

        Jos, ihminen lataa jatkuvasti itseensä ylimääräistä suolaa, se on hänen ihan oma virheensä ja itseasiassa tällaisessa tilanteessa em. ulkopuoliset lähteet eivät auta asiaa millään tavalla kaliumin kohdalla.

        Magnesiumin kohdalla, lisätarvetta toki voidaan katsoa olevan, jos ravinto on yksipuolista ja esim. liikunnan määrä poikkeuksellisen kova, josta aiheutuu erittäin voimakasta hikoilua. Jos tällaiseen on tarvetta, niin apteekeista löytyy varsin hyviä magnesium valmisteita, jolloin myöskään ei tarvi turvautua kalliisiin ja epämääräisiin verkostopillereihin tai pirtelöihin.

        Edelleenkään, siis ainakaan minä, en näe mitään roolia verkostomarkkinoinnin kautta tuputetuille "luontaistuotteille". En herballe, enkä millekään muulle.

      • kenelle vastaat, mutta
        kuitenkin kirjoitti:

        Nyt olet kyllä itse vääristynyt. Minä en voi syödä viljaa, enkä lihaa, ja magneesiumin lisääminen toi melkoisen joukon parannuksia olotilaani, jotka ovat nyt paremmin, kuin ennen. Ennen niihin piti ottaa erilaisia lääkkeitä, nyt kun syön magneesiumia, en tarvitse niihin lääkkeitä.

        Mitä sitten magneesium yms. lisäravinteet ovat tuoneet luustotasolle, niin lääkärin ilmoituksen mukaan osteoporoosiin viittaavaa ei enää ole. Luun tiheys on parantunut niillä alueilla, joissa se aiemmin oli, ja voitiin osteoporoosiksi lukea.

        jos SINÄ et pysty noita tuotteita syystä tai toisesta käyttämään, niin tarkoittaako se sitä etä kaikilla on magnesium puute oven takana? Ihminen joka ei sairauden takia pysty syömään viljaa eikä lihaa (eikä vastaavia tuotteita), taitaa olla kuitenkin hieman harvinaisempi tapaus, vai mitä olet mieltä.

        Jos lääkärisi on todella tuota mieltä, että magnasiumin saantisi on käytännössä olematon, niin hän lienee määrännyt sinulle tehokkaan magnesium -lähteen lääkitykseksi? Tästähän saat kelakorvaukset jne. apteekista eikö vain, eli et tarvitse mitään verkostonappeja/pirtelöitä hoitaaksesi vaivojasi.

      • kiihkeä tuomari
        kenelle vastaat, mutta kirjoitti:

        Ohoh jopas sinulla keittää. Sinulla näyttää olevan aikamoisia puutoksia hermojesi hallinnassa. Mitä pirtelöt tähän kuuluvat? Hoida kähnäsi verkostopellejesi kanssa ja pysy asiassa.

      • pettää
        kiihkeä tuomari kirjoitti:

        Ohoh jopas sinulla keittää. Sinulla näyttää olevan aikamoisia puutoksia hermojesi hallinnassa. Mitä pirtelöt tähän kuuluvat? Hoida kähnäsi verkostopellejesi kanssa ja pysy asiassa.

        Ennenkuin alat huutamaan, niin voisit katsoa viestiketjun otsikon. Siellähän se pirtelöverkoston nimi komeilee.

      • Menikö kuppi

        täysin nurin? Luulisin, että on kuitenkin sallittua kirjoittaa keskustelun aiheesta. Huomasitko muuten raivopäissäsi, että itse et niin tehnyt?

      • jaksat naurattaa
        pettää kirjoitti:

        Ennenkuin alat huutamaan, niin voisit katsoa viestiketjun otsikon. Siellähän se pirtelöverkoston nimi komeilee.

        Oletteko tosiaan tuollaisia höyrypäitä, ettette kykene pysymään asiassa? Heh, edellisissä viesteissä oli keskustelua magnesiumista, niin joku huutaa ja räyhää pirtelöistä. Taitaa tosiaan olla pirtelöidenkin puutetta, hermosto tiukilla vai? Joo päivän paras vitsi, pirtelöistä magnesiumia. Pitää laittaa mieleen, tuo olikin uusi asia.

      • luuletko?
        oli sinulle uutta? kirjoitti:

        Laittamasi linkit kertovat juurikin sen mitä pirtelökauppiaat koettavat uskollisesti kieltää, eli kiinnittämällä edes hieman huomiota ruokavalioon, ongelmia ei synny. Mitään syytä ulkopuolisille Kaliumin ja magnesiumin lähteille ei ole käytännössä olemassa normaalilla ja terveellisesti syövällä ihmisellä.

        Jos, ihminen lataa jatkuvasti itseensä ylimääräistä suolaa, se on hänen ihan oma virheensä ja itseasiassa tällaisessa tilanteessa em. ulkopuoliset lähteet eivät auta asiaa millään tavalla kaliumin kohdalla.

        Magnesiumin kohdalla, lisätarvetta toki voidaan katsoa olevan, jos ravinto on yksipuolista ja esim. liikunnan määrä poikkeuksellisen kova, josta aiheutuu erittäin voimakasta hikoilua. Jos tällaiseen on tarvetta, niin apteekeista löytyy varsin hyviä magnesium valmisteita, jolloin myöskään ei tarvi turvautua kalliisiin ja epämääräisiin verkostopillereihin tai pirtelöihin.

        Edelleenkään, siis ainakaan minä, en näe mitään roolia verkostomarkkinoinnin kautta tuputetuille "luontaistuotteille". En herballe, enkä millekään muulle.

        Eipä taida olla tietoa ruoka-ainerajoitteisista? Heti todella on melkoinen joukko.

      • puutostiloja
        luuletko? kirjoitti:

        Eipä taida olla tietoa ruoka-ainerajoitteisista? Heti todella on melkoinen joukko.

        esiintyy, niin sitä vähemmän niillä on tekemistä verkostomarkkinoinnin kanssa.

      • jokusesta
        puutostiloja kirjoitti:

        esiintyy, niin sitä vähemmän niillä on tekemistä verkostomarkkinoinnin kanssa.

        häh mitä? Siis kerran vielä mitä?

      • hieman rajoittuneempikin
        jokusesta kirjoitti:

        häh mitä? Siis kerran vielä mitä?

        ymmärtää. Jos ihmisellä esiintyy esim. jonkun sairauden vuoksi puutostilaa jostain aineesta, niin silloin kannattaa kääntyä lääkärin puoleen, jotta saa ihan määräyksen ostaa apteekista tuotetta mikä korvaa tuon em. puutostilan. Tästä sss myöskin kelakorvauksen.

        Missään nimessä ei kannata kääntyä asiantuntemattoman luontaishoitajan puoleen.

      • jerik

        joo "monipuolisesta ruuasta saa" huom. MONIPUOLISESTA mutta kun jne...
        mitä itse söit esim. eilen, listaapa ylös, valehtelematta niin katsotaan kuinka monipuoliselta se näyttää...

    • kunniaan

      AITOA vai synteettistä

      Mitä ovat synteettiset ja eristetyt valmisteet?

      Eristetyt ja synteettiset valmisteet eivät ole luonnollisia, niitä ei koskaan esiinny luonnossa sellaisenaan. Kun käytetään näitä yksittäisiä aineosia, varsinkin suurina pitoisuuksina, voidaan sitä verrata lääkkeiden käyttöön. Tutkimuksissa ollaan havaittu, että elimistö käsittelee näitä eristettyjä ja synteettisiä vitamiineja vierasaineina.

      Sen sijaan ruokaperäisiä eli luonnollisia vitamiineja elimistö ei käsittele vierasaineina. Virtsa ei koskaan muutu kirkkaan keltaiseksi, vaikka söisit kuinka paljon lihaa tahansa (hyvä B-vitamiinien lähde). Tällaisen nopean erittymisen aiheuttaa ainoastaan elimistössä oleva vierasaine, kuten synteettinen B-vitamiinivalmiste.

      Elimistö käsittelee näitä eristettyjä vitamiineja kuin lääkkeitä tai muita kemikaaleja, ja ne voivat myös aiheuttaa ongelmia, kuten lääkkeet ja kemikaalitkin. Luonto ei koskaan tuota mitään ravintoainetta eristetyssä muodossa. Ruoassa olevat ravintoaineet ovat sekoittuneet juuri määrätyllä tavalla, ja ne toimivat parhaiten tässä määrätyssä muodossa. Eristetyt ja synteettiset valmisteet tarvitsevat nämä muut ravintoaineet toimiakseen elimistössä.

      Elimistön omat ravintovarastot joutuvat korjaamaan synteettisten vitamiinien oheisravintoaineiden puutteen. Tämän johdosta synteettiset ja eristetyt valmisteet voivat hetken aikaa vaikuttaa, ja sitten yhtäkkiä vaikutus loppuu. Elimistön ravintovarastot ovat tyhjentyneet, jolloin synteettisen valmisteen teho heikkenee. Pahimmillaan on vain saatu aikaiseksi monien ravintoaineiden puutostila.

      Suurin osa eristetyistä vitamiineista otetaan ruoka-aineista, ja tässä prosessissa joudutaan usein käyttämään erilaisia haitallisia kemikaaleja. Nautittaessa näitä valmisteita isoina annoksina, voidaan altistua myös kemikaaleille, jos niitä ei ole riittävän hyvin poistettu lopullisesta tuotteesta. Miksi kukaan haluaisi lisätä, näillä aineilla sitä kemikaalikuormitusta, mitä saamme jo päivittäin ympäristöstämme?

      Synergia ja teho

      Luonnollisen vitamiinin monet eri aineosat toimivat yhdessä synergiassa. Synergia tarkoittaa, että kokonaisuus on suurempi, kuin aineosien yhteenlaskettu määrä. Ravitsemusterapeutti Judith De Cava sanoo sen parhaiten: ”Kun ryhmä vitamiiniyhdisteitä pilkotaan osiin, muutetaan fysiologisesti ja biokemiallisesti aktiivinen mikroravintoaine, kykenemättömäksi ja heikoksi kemikaaliksi, joka vaikuttaa vain vähän tai ei lainkaan eläviin soluihin. Synergiaa ei enää ole.”

      Vitamiinivalmistajat yrittävät sulloa kapseliin mahdollisimman paljon aineita, ja selittävät, että mitä enemmän aineita, sitä paremmin se auttaa. Asia ei kuitenkaan ole näin. Kuten nyt tiedetään, ravintoaineiden nautittu määrä ei ole tärkeä, vaan se missä muodossa se nautitaan, ja kuinka paljon elimistö pystyy sitä hyödyntämään. Mitä suurempia määriä yksittäisiä vitamiineja nautitaan, sitä nopeammin elimistön tasapaino häiriintyy.

      Tämä tarkoittaa sitä, että valmisteen tehoon vaikuttaa synergia huomattavasti enemmän, kuin ravintoaineiden pitoisuudet. Tärkeintä on siis luonnollisen aineen yhteisvaikutus, eikä yhden aineen kemiallinen vaikutus.

      Ei saa unohtaa perusasioita
      Valmisteista puhuttaessa helposti unohtuu terveyden ja parantumisen tärkeimmät tekijät, kuten oikeanlainen ruokavalio, liikunta, puhdistuminen, rakenne sekä henkinen terveys, joiden tulee olla kohdallaan, jotta paraneminen voi tapahtua. Mikään valmiste ei toimi yksinään, jos nämä muut asiat eivät myös ole kohdallaan.

      Vaikka yllämainitut tekijät olisivatkin kohdallaan, on paljon tilanteita, jolloin valmisteiden käyttö on suositeltavaa, mutta silloin tulisi nimenomaan valita luonnollinen ”kokoruoka valmiste”. (Näitä ovat juuri aidot luontaistuotteet.)

    • herballa hyvää??????

      http://www.herbalifeww.com/fi/products_tn1_3151.shtml

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Tauriini

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Guarana

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Kofeiini

      C- vitamiini: Synteettinen askorbiinihappo on luonnollisen C-vitamiinin kompleksin antioksidantti, vähän niin kuin munankuori joka suojelee munaa. Luonnollinen C-vitamiini kompleksi sisältää P- (pioflavonoidit), J- (koliini) ja K- vitamiinit. J- vitamiini kuljettaa happea ja P- vitamiini on puolestaan särkyvyyden estäjä (esim. pitämällä hiusverisuonet ehjinä). On myös toinen tekijä, mikä on luonnollisella C-kompleksilla, se on terrosenase, eli kupari entsyymi. Sitä tarvitaan hemoglopiinin muodostuksessa, ja ehkäisemään anemiaa. Synteettinen askorbiinihappo on kemiallinen yhdiste, josta puuttuu kaikki nämä tekijät eikä sillä voi koskaan olla luonnon C-vitamiinin vaikutuksia. Sillä ei ole vaikutusta flunssaan tai muihin sairauksiin kuten luonnon C-vitamiinilla. Tutkimukset näyttävät, että ihmiset jotka saavat runsaasti luonnon C-vitamiinia ovat paremmassa kunnossa, kuin ne jotka käyttävät keinotekoista askorbiinihappoa. On myös todettu että 30 mg luonnon C-vitamiinia estää yhtä paljon syöpää kuin 2000 mg synteettistä askorbiinihappoa. Luonto tietää mitä me tarvitsemme munan, mutta emme sen kuorta.

      Virtsa ei koskaan muutu kirkkaan keltaiseksi, vaikka söisit kuinka paljon lihaa tahansa (hyvä B-vitamiinien lähde). Tällaisen nopean erittymisen aiheuttaa ainoastaan elimistössä oleva vierasaine, kuten synteettinen B-vitamiinivalmiste.

      Kuika paljon tuokin purtilo maksaa????

      • oikeasti

        Valehdellaanko herpesmessuilla yleisesti, että tuotteet eivät olisi synteettisiä? Ainakin tauriini saadaan öljynjalostuksen sivutuotteesta. Siitä ei kemikaali enää synteettisemmäksi mene.

      • tauriinia
        oikeasti kirjoitti:

        Valehdellaanko herpesmessuilla yleisesti, että tuotteet eivät olisi synteettisiä? Ainakin tauriini saadaan öljynjalostuksen sivutuotteesta. Siitä ei kemikaali enää synteettisemmäksi mene.

        ja luulit ettei tauriinia muualka ole

      • oikeasti
        tauriinia kirjoitti:

        ja luulit ettei tauriinia muualka ole

        On sitä muuallakin, mutta esimerkiksi eläinperäisen tauriinin hankkiminen olisi niin kallista, ettei tuotetta saataisi kaupaksi massoille. Teollisesti tuotettua tauriinia myydään 25 kilon säkeissä ja halvalla. Valmistetta saadaan Saksasta tai USAsta, mutta nykyään suurin osa markkinoista on kiinalaisten kemian jättien hallussa.

      • ruokakaupassa?
        oikeasti kirjoitti:

        Valehdellaanko herpesmessuilla yleisesti, että tuotteet eivät olisi synteettisiä? Ainakin tauriini saadaan öljynjalostuksen sivutuotteesta. Siitä ei kemikaali enää synteettisemmäksi mene.

        Oletkos tullut miettineeksi, valehdellaanko Sinulle ruokakaupassa? Ai et, ei muka valehdella!!!
        Mielenkiintoista on esim. suomalaisten kauppojen perunat. Suomessa saa käyttää idun estoon kemiallisia torjuntakeinoja, joita Ruotsi on kieltänyt. Niinpä, etkö ole tullut miettineeksi, miksi kaupan perunat itävät tosi heikosti josko ollenkaan?
        Tai että mitä synteettisiä kasvintorjunta-aineita vetelet leivässäsi joka päivä, aina jauhojen paranteisiin ja eltaantumista estäviin aineisiin saakka? Ovatko ne tarpeellisia?
        Eikö nykytekniikalla leipä, jonka on tarkoitus melkein päivittäin kulkea prosessi läpi, eli leipomosta kuluttajalle, ole jo kelvollinen ilman sitä moninkertaisesti säilöttäviä aineitakin?

        Listata voisi vaikka kuinka paljon tätä älytöntä menoa ja meininkiä.

    • Arveluttavaa logiikkaa

      Koska tupakka ja alkoholi tappavat ihmisiä, niin sinun logiikkasi mukaan on ihan o.k. myydä herbaa, koska se on vähemmän haitallista??? Samalla logiikalla ei ole mitään väärää siinä, että varastaa kaupasta tavaraa, koska ihmisiä pahoinpidellään ja tapetaankin???

      • tällä sit

        Sillä hemmolla ei näytä olevan kaikki kotona

      • ruudin keksijä

        No etpä ole ainakaan ruudin keksijä, ja tuotakaan et omasta päästäsi keksinyt, vanhoja traaseja. Onko siellä muuten kaikki tallella? Siellä ajatuspäässä?

      • traaseja?
        ruudin keksijä kirjoitti:

        No etpä ole ainakaan ruudin keksijä, ja tuotakaan et omasta päästäsi keksinyt, vanhoja traaseja. Onko siellä muuten kaikki tallella? Siellä ajatuspäässä?

        näyttäisi olevan sinullakin kirjoiteltu peräjälkeen!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan

      Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs
      Ikävä
      48
      1251
    2. Maskuliininen herrasmies

      Tekee aloitteen. 🌸
      Ikävä
      158
      1077
    3. Oletko valmis? Meidän tarinaan

      Rakastan sinua ❤️
      Ikävä
      60
      886
    4. Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.

      Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää
      Ikävä
      27
      736
    5. Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"

      Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli
      Maailman menoa
      178
      729
    6. Ollaanko me tyhmiä mies?

      Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä
      Tunteet
      51
      721
    7. Näyttävin pariskunta

      Ketkä lie tällä kylällä kääntää päät?
      Suomussalmi
      11
      713
    8. Kiinni on siekkilän yliajaja

      Eilen illalla saatu kiinni Varsinais-Suomessa tämä henkilö.
      Mikkeli
      8
      712
    9. Kannattaako kaikki Abrahamilaiset uskonnot jättää?

      Ja seurata jotain ihan muuta?
      Hindulaisuus
      346
      698
    10. Martina Aitolehti poseeraa Ibizalla

      Ihanaa! Ibiza on ihan paras paikka lomailla hengaillen, viinistä ja iltamenoista nauttien. Säpinää riittää. Aitolehti
      Kotimaiset julkkisjuorut
      78
      655
    Aihe