Minulla on haave, toteuttavissa kyllä, hankkia asunto, vaikka kakkossellainen Kreikan saaristosta. Onko samansuuntaisia ajatuksia joillakuilla? Kaveri olisi kiva.
muutttaa kreikkaan,niinkuin viime vuonnakin teki mieli muuttaa kreikkaan.
0Äänestä
toteuta, unelmasi
Kaikilla omat kohteensa. Minulla jo yli kymmenen vuotta ollut oma osake Espanjan Malagassa ja vietän siellä talvikuukaudet, eläkkeellä kun olen. Vuokraan asuntoani ns. tuttu periaatteella ja sillä katettua ympärivuoden vastineet. Mitään negatiivista ei ole tapahtunut. Kun tilanteeni ratkeaa, (rakkaan kuolema) muutan loppuelämäni ajaksi. Ja vuokraan mökin Suomesta 4-5kk kesänajaksi.

kakkosasunto ulkomailla, vaikkakin kauempana, mutta minusta on ihan mukavaa karistaa vanhan Euroopan pölyt jaloistani ja viettää osa vuodesta toisella puolella maapalloa. Pität matkat ovat tietysti iän lisääntyessä haittapuoli, mutta niin kauan kun terveyttä on ei ne ole mitkään este ja matkalla oleminenkin on sinänänsä kivaa.
Nyt odottelen vain eläkkeelle pääsyä että voin toteuttaa unelmani.
0Äänestä
rakkaasi..
toteuta, unelmasi kirjoitti:

kuolemaisillaan??
0Äänestä
näin kamalasti on asiat
rakkaasi.. kirjoitti:
kuolemaisillaan??
KYLLÄ.
0Äänestä
kysyjä.
näin kamalasti on asiat kirjoitti:
KYLLÄ.
ottaa osaa. :(
0Äänestä
PUOLUE
aika varakas pitää olla ja paikallisen lain tuntema, jos oman ostaa. Joka maassa tarvitaan juristin apua.
mutta paljon halvempi on solmia paikallisten kanssa sopimus, että saatte huoneen pari käyttöönne kun tulette. meilläkin oli mustanmeren rannalta aikoinaan, nyt on virosta ja romaniasta, sekä Tver kaupungista venäjältä
0Äänestä
mies++
olen samoja ajatuksia elättänyt pitkään. Välimeren rantavaltiossa olis kiva oleskella, viakkapa kreikan saaristossa. Sellainen kaveri puuttuu, joka mukaan lähtis. Vaimo on kotona, mutta ei mukaan lähde.
0Äänestä
kaksoiskansalainen
on olen kiertänyt europan ja kakkoskotini hankin Brasiliasta, siellä tulee käytyä muutaman kerran vuodessa mutta eläkkeelle kun pääsen menen aina talveksi Fortalezaan.Löytäisin vain suomesta kivaa miesseuraa mukaan niin kaikki olis OK!
saattaisin tulla kylään tai vuokrata välillä kakkoskotiasi joksikin aikaa. Siellä on kylliksi kaikenlaista nähtävää ja koettavaa, jotta voisin viihtyä pitempäänkin. Jos olisin jäänyt työttömäksi, olisin jo lähtenyt sinne. Toistaiseksi pitänee tyytyä vierailemaan muutamia viikkoja kerrallaan, ellei tule jotain uutta yllättävää ja mielenkiintoista eteen.
Koska omistaminen ei ole minulle tärkeätä, en ainakaan toistaiseksi olisi valmis sijoittamaan omistusasuntoon maailmalla. Ehkä saatan muuttaa mieltäni, mutta toistaiseksi matkustelen mielelläni uusiin kohteisiin. Kreeta kuuluu niihin paikkoihin, joihin haluan palata uudelleen, mutta sielläkin vähän eri suuntaan kuin aikaisemmin.
Menestystä hankkeellesi, toivottavasti jaksat kylliksi perehtyä asioihin, että saat hyvät kaupat tehdyksi.;))
0Äänestä
työttömänä
Sinulla on näköjään varasuunnitelma valmiina.
Me hankimme asuntomme Espanjan mantereelta viime tipassa, 1986.
Se on toiminut työnhakutukikohtanamme 3kk:n reisuilla. Espanjan työvoimaviranomaisia ei meidän läsnäolomme ole kiinnostanut tippaakaan vaan sen 3kk:n aikana on voinut liikkua missä vain.
Ei mitään "työtöntyötön" ilmoitusten tekoa. Ei pelkoa mistään hassunkurisista kurssi- tai työehdotuksista.
Hyvä järjestelmä kerta kaikkian! Muista EU-maista minulla ei ole työtöntyönhakijakokemusta. Työnteosta kylläkin muutamassa.

teidän kotinne on? Barcelona taitaisi olla minusta mielenkiintoisin, niistä kohteista joihin olen jollain tapaa ehtinyt tutustua. Rantaturistikohteet voisivat alkaa tuntua rasittavilta pitemmän päälle, mutta vähäksi aikaa voisin lähteä melkein minne tahansa, paitsi en Bulgariassa (ehkä) enää koskaan vapaaehtoisesti lomamatkalle Sofiaan.
Kreetalle minulla oli orastava palvelualan suunnitelma, jonka avulla olisin ehkä voinut välillä työllistää itseäni mukavalla tavalla. Olisin ehkä onnistunut nauttimaan olostani, rikastuttanut omaa elämääni mieleisellä tavalla ja raha olisi ollut tervetullut ylimääräinen lisä. Nyt en luultavasti koskaan saa tietää, olisiko se onnistunut. - Vaikka eihän sitä koskaan tiedä.;))
0Äänestä
työttömänä
sa4ru5 kirjoitti:

1985 käytimme koko kuukauden asunnon etsimiseen ja ajauduimme Torreviejaan.
Se oli silloin pieni, hiljainen kaupunki jonka reservaatioalueet (urbanisatiot) olivat voimakkaassa kasvussa.
Ainoa kohdallemme osunut asunto joka oli sopivan kokoinen, keskellä kaupunkia ja rannassa. Nykyisin hinnat ovat niin karmeita että ostamatta jäisi!
15 kertaa olemme käyneet siellä omalla autolla. Viime vuosina Murcian, Alicanten tai joskus Barcelonan kentän kautta.
Häivymme sinne maaliskuun puolivälin tietämissä.
0Äänestä
Pirre*
sa4ru5 kirjoitti:
teidän kotinne on? Barcelona taitaisi olla minusta mielenkiintoisin, niistä kohteista joihin olen jollain tapaa ehtinyt tutustua. Rantaturistikohteet voisivat alkaa tuntua rasittavilta pitemmän päälle, mutta vähäksi aikaa voisin lähteä melkein minne tahansa, paitsi en Bulgariassa (ehkä) enää koskaan vapaaehtoisesti lomamatkalle Sofiaan.
Kreetalle minulla oli orastava palvelualan suunnitelma, jonka avulla olisin ehkä voinut välillä työllistää itseäni mukavalla tavalla. Olisin ehkä onnistunut nauttimaan olostani, rikastuttanut omaa elämääni mieleisellä tavalla ja raha olisi ollut tervetullut ylimääräinen lisä. Nyt en luultavasti koskaan saa tietää, olisiko se onnistunut. - Vaikka eihän sitä koskaan tiedä.;))
ennen kuin matkatoimistot alkoivat järjestää ryhmämatkoja, silloin kun turistien "ryöstäminen" oli laillinen elinkeino ja ryöstäminen ryöstäjille "sallittua". Tämänhetkistä tilannetta en tunne, mutta silloin jäi tosi paha maku suuhun. (Yhden ennen Sofiassa asuneen bulgarialaisen tapasin viime vuonna Suomessa ja hän kertoi tilanteen olevan jo parempi.)
Hotellihuoneen minimihinta turistille oli 100 dollarilla/yö, kun oli todistettavasti asunut siellä kolme kuukautta alettiin noudattaa normaalia hinnoittelua. Hotellissa tiskin alta jaettavassa Turistioppaassa varoiteltiin kaikenlaisista uhista, (samoin respassa henkilökunta varoitteli) mm. siitä, että taksit voivat ryöstää oikeasti ja missä tahansa liikkuessaan voi joutua ryöstön kohteeksi. Jos tulee ryöstetyksi ja pahoinpidellyksi, ei voi varmasti luottaa poliisinkaan. Jos turisti on autolla liikkeellä ja se varastetaan, pitää ottaa yhteyttä raja-asemille, koska poliisi ei ehkä ole kiinnostunut asiasta. Kaikkialla oli sikin sokin paikotettuja henkilöautoja, mutta varoitettiin, että turistin auto hinattaisiin heti pois ja turistin pitäisi varata paljon aikaa ja suuri setelitukku sen lunastamiseksi. Siinä sanottiin myös, että jos varmasti tietää oikean taksimatkan hinnan, pitää ensin nousta autosta ulos ja antaa sitten raha, koska muuten taksi voi viedä minne tahansa, ryöstää ja jättää pahoinpideltynä heitteille.
Katuvaloja oli vähän ja ne paloivat miten sattui. Päivällä uskalsin liikkua kaupungilla itseksenikin, mutta illalla en olisi voinut lähteä yksin mihinkään kuin pyytämällä tilaamaan luotettavan taksin hotellista ja ravintolasta sitten takaisin. Oli monia taksiyhtiöitä, mutta vain pari edes kohtuullisen luotettavaa. Taksia ei voinut itse tilata puhelimella, ellei puhunut sujuvasti ihan paikallista, ne yksinkertaisesti katkaisivat puhelun. Samoin kävi hotellimajoitusta Suomesta käsin kysellessäni, puhelua siirrettiin eteenpäin, kunnes joku katkaisi sen. Vain poikkeustapauksissa löytyi ihmisiä, jotka oikeasti halusivat palvella. Niissä paikoissa, missä ei oltu varauduttu ulkomaisiin turisteihin, hinnat olivat todella halpoja, mutta kaikkialla muualla turisteja rokotettiin sellaisilla hinnoilla, joilla olisi jopa Länsi-Euroopan kalliina pidetyissä paikoissa saanut todella hyvää vastinetta rahalleen.
Kohtaamamme yksityiset ihmiset olivat ihan mukavia, jopa ne pari ilotyttöä, jotka päivystivät hotellissamme juttelivat mielellään kanssamme ja kertoivat kaikenlaista elämästään. Vitoshan vuoristossa sain jopa rahaa yhdeltä mieheltä, kun huippua edeltävällä köysirata-asemalla mietimme, miten voisimme päästä huipulle ja takaisin, kun paikallinen raha oli päässyt loppumaan. (Pelkäsin miehen yrittävän huijata minua rahanvaihdossa, mutta hän ei suostunut ottamaan mitään lahjoittamansa summan vastineeksi.)
Olen eksynyt välillä väärille alueille matkoilla ja kerran minulta on viety olkalaukkukin, mutta missään en ole pelännyt ja kokenut oloani niin usein epämukavaksi kuin Sofiassa. Siksi hampaankoloon taisi jäädä vähän liikaa tavaraa.;))
PS: Jos aikoo liikkua itsekseen Sofiassa, kannattaa osata ainakin kyrilliset aakkoset, koska katukilvistä ei muuten saa selvää. Saksalla ja venäjällä pärjää hyvin, paitsi taksia puhelimella tilattaessa.;))

hyvin valaisevasta kirjoituksesta, tuskinpa sitten ainakaa Sofiaan lähden, - jos minnekään.., mutta kuumetta on..
0Äänestä
SILLOIN mutta

Vastaukset 18
Vanhimmat
vai nainen?
muutttaa kreikkaan,niinkuin viime vuonnakin teki mieli muuttaa kreikkaan.
Kaikilla omat kohteensa.
Minulla jo yli kymmenen vuotta ollut oma osake Espanjan Malagassa ja vietän siellä talvikuukaudet, eläkkeellä kun olen.
Vuokraan asuntoani ns. tuttu periaatteella ja sillä katettua ympärivuoden vastineet.
Mitään negatiivista ei ole tapahtunut.
Kun tilanteeni ratkeaa, (rakkaan kuolema) muutan loppuelämäni ajaksi.
Ja vuokraan mökin Suomesta 4-5kk kesänajaksi.
kakkosasunto ulkomailla, vaikkakin kauempana, mutta minusta on ihan mukavaa karistaa vanhan Euroopan pölyt jaloistani ja viettää osa vuodesta toisella puolella maapalloa. Pität matkat ovat tietysti iän lisääntyessä haittapuoli, mutta niin kauan kun terveyttä on ei ne ole mitkään este ja matkalla oleminenkin on sinänänsä kivaa.
Nyt odottelen vain eläkkeelle pääsyä että voin toteuttaa unelmani.
kuolemaisillaan??
KYLLÄ.
ottaa osaa. :(
aika varakas pitää olla ja paikallisen lain tuntema, jos oman ostaa.
Joka maassa tarvitaan juristin apua.
mutta paljon halvempi on solmia paikallisten kanssa
sopimus, että saatte huoneen pari käyttöönne kun tulette.
meilläkin oli mustanmeren rannalta aikoinaan,
nyt on virosta ja romaniasta, sekä Tver kaupungista venäjältä
olen samoja ajatuksia elättänyt pitkään. Välimeren rantavaltiossa olis kiva oleskella, viakkapa kreikan saaristossa. Sellainen kaveri puuttuu, joka mukaan lähtis. Vaimo on kotona, mutta ei mukaan lähde.
on olen kiertänyt europan ja kakkoskotini hankin Brasiliasta, siellä tulee käytyä muutaman kerran vuodessa mutta eläkkeelle kun pääsen menen aina talveksi Fortalezaan.Löytäisin vain suomesta kivaa miesseuraa mukaan niin kaikki olis OK!
saattaisin tulla kylään tai vuokrata välillä kakkoskotiasi joksikin aikaa. Siellä on kylliksi kaikenlaista nähtävää ja koettavaa, jotta voisin viihtyä pitempäänkin. Jos olisin jäänyt työttömäksi, olisin jo lähtenyt sinne. Toistaiseksi pitänee tyytyä vierailemaan muutamia viikkoja kerrallaan, ellei tule jotain uutta yllättävää ja mielenkiintoista eteen.
Koska omistaminen ei ole minulle tärkeätä, en ainakaan toistaiseksi olisi valmis sijoittamaan omistusasuntoon maailmalla. Ehkä saatan muuttaa mieltäni, mutta toistaiseksi matkustelen mielelläni uusiin kohteisiin. Kreeta kuuluu niihin paikkoihin, joihin haluan palata uudelleen, mutta sielläkin vähän eri suuntaan kuin aikaisemmin.
Menestystä hankkeellesi, toivottavasti jaksat kylliksi perehtyä asioihin, että saat hyvät kaupat tehdyksi.;))
Sinulla on näköjään varasuunnitelma valmiina.
Me hankimme asuntomme Espanjan mantereelta viime tipassa, 1986.
Se on toiminut työnhakutukikohtanamme 3kk:n reisuilla.
Espanjan työvoimaviranomaisia ei meidän läsnäolomme ole kiinnostanut tippaakaan vaan sen 3kk:n aikana on voinut liikkua missä vain.
Ei mitään "työtöntyötön" ilmoitusten tekoa.
Ei pelkoa mistään hassunkurisista kurssi- tai työehdotuksista.
Hyvä järjestelmä kerta kaikkian!
Muista EU-maista minulla ei ole työtöntyönhakijakokemusta.
Työnteosta kylläkin muutamassa.
teidän kotinne on? Barcelona taitaisi olla minusta mielenkiintoisin, niistä kohteista joihin olen jollain tapaa ehtinyt tutustua. Rantaturistikohteet voisivat alkaa tuntua rasittavilta pitemmän päälle, mutta vähäksi aikaa voisin lähteä melkein minne tahansa, paitsi en Bulgariassa (ehkä) enää koskaan vapaaehtoisesti lomamatkalle Sofiaan.
Kreetalle minulla oli orastava palvelualan suunnitelma, jonka avulla olisin ehkä voinut välillä työllistää itseäni mukavalla tavalla. Olisin ehkä onnistunut nauttimaan olostani, rikastuttanut omaa elämääni mieleisellä tavalla ja raha olisi ollut tervetullut ylimääräinen lisä. Nyt en luultavasti koskaan saa tietää, olisiko se onnistunut. - Vaikka eihän sitä koskaan tiedä.;))
1985 käytimme koko kuukauden asunnon etsimiseen ja ajauduimme Torreviejaan.
Se oli silloin pieni, hiljainen kaupunki jonka reservaatioalueet (urbanisatiot) olivat voimakkaassa kasvussa.
Ainoa kohdallemme osunut asunto joka oli sopivan kokoinen, keskellä kaupunkia ja rannassa.
Nykyisin hinnat ovat niin karmeita että ostamatta jäisi!
15 kertaa olemme käyneet siellä omalla autolla.
Viime vuosina Murcian, Alicanten tai joskus Barcelonan kentän kautta.
Häivymme sinne maaliskuun puolivälin tietämissä.
Sofiasta, miksi et tykännyt siitä?
ennen kuin matkatoimistot alkoivat järjestää ryhmämatkoja, silloin kun turistien "ryöstäminen" oli laillinen elinkeino ja ryöstäminen ryöstäjille "sallittua". Tämänhetkistä tilannetta en tunne, mutta silloin jäi tosi paha maku suuhun. (Yhden ennen Sofiassa asuneen bulgarialaisen tapasin viime vuonna Suomessa ja hän kertoi tilanteen olevan jo parempi.)
Hotellihuoneen minimihinta turistille oli 100 dollarilla/yö, kun oli todistettavasti asunut siellä kolme kuukautta alettiin noudattaa normaalia hinnoittelua.
Hotellissa tiskin alta jaettavassa Turistioppaassa varoiteltiin kaikenlaisista uhista, (samoin respassa henkilökunta varoitteli) mm. siitä, että taksit voivat ryöstää oikeasti ja missä tahansa liikkuessaan voi joutua ryöstön kohteeksi. Jos tulee ryöstetyksi ja pahoinpidellyksi, ei voi varmasti luottaa poliisinkaan. Jos turisti on autolla liikkeellä ja se varastetaan, pitää ottaa yhteyttä raja-asemille, koska poliisi ei ehkä ole kiinnostunut asiasta. Kaikkialla oli sikin sokin paikotettuja henkilöautoja, mutta varoitettiin, että turistin auto hinattaisiin heti pois ja turistin pitäisi varata paljon aikaa ja suuri setelitukku sen lunastamiseksi. Siinä sanottiin myös, että jos varmasti tietää oikean taksimatkan hinnan, pitää ensin nousta autosta ulos ja antaa sitten raha, koska muuten taksi voi viedä minne tahansa, ryöstää ja jättää pahoinpideltynä heitteille.
Katuvaloja oli vähän ja ne paloivat miten sattui. Päivällä uskalsin liikkua kaupungilla itseksenikin, mutta illalla en olisi voinut lähteä yksin mihinkään kuin pyytämällä tilaamaan luotettavan taksin hotellista ja ravintolasta sitten takaisin. Oli monia taksiyhtiöitä, mutta vain pari edes kohtuullisen luotettavaa. Taksia ei voinut itse tilata puhelimella, ellei puhunut sujuvasti ihan paikallista, ne yksinkertaisesti katkaisivat puhelun. Samoin kävi hotellimajoitusta Suomesta käsin kysellessäni, puhelua siirrettiin eteenpäin, kunnes joku katkaisi sen. Vain poikkeustapauksissa löytyi ihmisiä, jotka oikeasti halusivat palvella.
Niissä paikoissa, missä ei oltu varauduttu ulkomaisiin turisteihin, hinnat olivat todella halpoja, mutta kaikkialla muualla turisteja rokotettiin sellaisilla hinnoilla, joilla olisi jopa Länsi-Euroopan kalliina pidetyissä paikoissa saanut todella hyvää vastinetta rahalleen.
Kohtaamamme yksityiset ihmiset olivat ihan mukavia, jopa ne pari ilotyttöä, jotka päivystivät hotellissamme juttelivat mielellään kanssamme ja kertoivat kaikenlaista elämästään.
Vitoshan vuoristossa sain jopa rahaa yhdeltä mieheltä, kun huippua edeltävällä köysirata-asemalla mietimme, miten voisimme päästä huipulle ja takaisin, kun paikallinen raha oli päässyt loppumaan. (Pelkäsin miehen yrittävän huijata minua rahanvaihdossa, mutta hän ei suostunut ottamaan mitään lahjoittamansa summan vastineeksi.)
Olen eksynyt välillä väärille alueille matkoilla ja kerran minulta on viety olkalaukkukin, mutta missään en ole pelännyt ja kokenut oloani niin usein epämukavaksi kuin Sofiassa. Siksi hampaankoloon taisi jäädä vähän liikaa tavaraa.;))
PS: Jos aikoo liikkua itsekseen Sofiassa, kannattaa osata ainakin kyrilliset aakkoset, koska katukilvistä ei muuten saa selvää. Saksalla ja venäjällä pärjää hyvin, paitsi taksia puhelimella tilattaessa.;))
hyvin valaisevasta kirjoituksesta, tuskinpa sitten ainakaa Sofiaan lähden, - jos minnekään.., mutta kuumetta on..
NYT;DD
Sofia on upea matkakohde nykyään ja halpa!