Olen vuosia lueskellut palstaa ja tietoa sijaisvanhemmuudesta.Meillä omia lapsia 3 joista nuorin nyt ekalla.Terveydellisistä syistä en saisi enää tulla raskaaksi.Sylissä tuntuu vielä tyhjältä.Sijaisvanhemmuudessa pelottaa huostaan oton mahdollinen purku.Tiedän että siihen aina pyritään,että omat vanhemmat jne.Mutta tiedän myös itsestäni,että lapsi meille sijoitettaessaan olisi meille "meidän" ja luopumisen tuska hirvittää ajatellakin:(Kummastuttaa myös vastaajien reaktiot,kun kysytään paljonko hoitomaksu on kuukaudessa.Aivan loogista kysyä tämän päivän ruuan ja elämisen hinnalla paljonko se kuukaudessa on!?Tuskin kukaan(monikaan)tätä rahan takia edes ajattelee.Sinähän uhraat elämäsi pienelle ihmiselle/hänen perheelleen.Miten useasti huostaanotot purkautuvat?Miltä kirjoitukseni kuulostaa?Voisiko minusta olla sijaisvanhemmaksi?Kaikki tieto/kokemukset ovat tervetulleita.Myös ne leimaavat eurotiedot.
sijaisperheestä
Oiwa
282646
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Voiko sijoitettavan lapsen ikään itse vaikuttaa?Jos vielä sylivauva haetaanko normaalia äitiyspäivärahaa vai mitä?
Vastaan nyt tulevana sijaisvanhempana, joten...
Tunteesi tuntuvat minusta kovin normaalilta ja kaikki koulutuksessamme miettivät samoja asioita kun sinä nyt. On vaikea laittaa itsensä kaikilla tavoilla peliin ja kuitenkin koko ajan tietää että lapsi saattaa palautua vanhemmilleen. Uskoisin ja toivoisin siihen kuitenkin tottuvani ja ehkä jopa turtuvani. Itselläni on halu työskennellä myös bioperheen kanssa, joten ehkä se että näkee lapsen voivan vanhempiensa kanssa hyvin helpottaisi luopumistakin.
Mielestäni raha kysymys on ehdottoman tärkeä, koska jokaisen meidän on tultava toimeen. Voimavaroja säästyy myöskin paremmin lasten hyvinvoinnista huolehtimiseen kun ei tarvitse miettiä rahaongelmia kokoajan. Meille on kerrottu koulutuksessa että yhdestä lapsesta saa keskimäärin tuhannen euroa, riippuen sijoittaja kunnasta ja lapsen tarpeista. Pienten ja erityistä hoitoa tarvitsevien lasten kohdalla korvaus on suurempi. Mitää Kelan tukia ei sijoitetuista saa, lukuunottamatta sairaalle lapselle myönnettävää hoitotukea. Keskustelupalstoilla olevien kirjoitusten perusteella sitäkin on ollut vaikea saada.
Ei tämä siis rahasampo ole, mutta toimeen pitäisi kuitenkin kohtuullisesti tulla.
Lapsen sukupuoleen, ikään ja sairauksiin yms sellaisiin voi vaikuttaa toiveitaan esittämällä. Tärkeitähän on että lapselle löytyy sopiva perhe ja perheen omat toiveet lisäävät jaksamista ja innokkkuutta selvitä hankaluuksistakin.
Toivottavasti teksti ei ollut kovin sekava, kun tämä yövalvominen aiheuttaa veronsa järjenjuoksussa.
Ota rohkeasti yhteys paikkakunnan sosuihin ja kerro halukkuudestasi. He osaavat ohjastaa sinua siitä eteenpäin.
unohda koko juttu, ellet pysty perusteellisesti muuttamaan asennoitumistasi.
Olet omimassa toisen lapsen itsellesi jo ennen kuin olet edes lasta nähnyt.
Sanoisin, että tuolla omistavalla asenteella, ei hyvä seuraa.
Tässä pitää tehdä työtä lapsen ja perheen ehdoilla, ei sijarilla ole mitään oikeutta ruveta lasta itselleen edes haaveilemaan.
Sun on aina muistettava, että lapsi ei ole sinun ja hänen paikkansa olisi aivan muualla, jos olosuhteet sen sallisivat. Kammottaa ajatuskin, että saisit jonkun pienen vauvan, vaikk esim. äidin masennuksen vuoksi hoitoosi. Kun äiti paranisi ja voisi oottaa lapsen itselleen, niin lakaisi hirvittävä käden vääntö, kenelle lapsi oikeesti kuuluu, kun sinä kuvittelisit lapsen kuuluvan sinulle. Hui.
jo lakiemmekin mukaisesti (Ja tuomio on saatu EU:ltakin), että perhe on pyrittävä
jos vain mahdollista
jälleenyhdistämään
myös huostaanotoissa ja sijoituksissa.
Eli aina kun lapsi, olipa vauva taikka nuori,
lähtökohta on se, että lapsi voisi palata kotiinsa omien vanhempiensa luokse takaisin.
Jos on halua auttaa ja hoivata lapsia, vaikkapa ihan vauvoja, voi hakeutua vaikka ammattiin alalle
missä voi tätä hoivaamisviettiään purkaa ja ihan ilman että on tarvetta omia kenenkään toisten vanhempien lapsia itselleen.
Sijoitus on aina pääsääntöisesti kotiin paluun tähtäävää
mikäli se vain on mahdollista.
Aloittaja on tasapainoton ja saa siihen vahvistusta tuolta sekaiselta yököltä, joka myös ei ole ihan tolkussaan vaikka esittääkin syyksi epäsäännöllisen vuorokausirytminsä.
Jokaisellahan se on tuo sama tuntemus, että kun edellinen lapsi ei tarvitse syliä, syli on tyhjä ja miettii seuraavaa lasta. Vaikka lapsia olisi kymmenen niin ei se siitä muutu. Normaali äiti pystyy elämään asian yli ja jää odottamaan lapsenlapsia. Kolmessa on ihan tarpeeksi lapsia aloittajalle ja ellei saa itseään tasapainoon niin menköön ammattiauttajalle ongelmansa kanssa. Nyt hän on kasvattanut normaalista asiasta itselleen ongelman ja aikoo varastaa toisen äidin lapsen. Kyllä voi olla sairas nainen ja samoin tuo yökkönen.
Pahoittelut Oiwa: kuten huomaat on täällä perin erikoisia kommentteja mutta kun ohitat ne ja poimit hyvät neuvot niin... Itsellä myös sama lähtökohta omat lapset kasvamassa ja tilaa olisi kasvattaa vielä yhtä, mutta ei halua kokea raskautta. Ihan tiedoksi kaikille että niin paljon kuin tarkoitus onkin yhdistää biologinen ydinperhe uudelleen niin sen mahdollisuus on muutaman prosentin luokkaa siis alle 5%. Se on kumma juttu että te amalia itse sijaisvanhempana mukaan lukien olette sitä mieltä että lapseen kiintyminen ja omanaan pitäminen on niin kauhean huono asia. Tusta masentuneen äidin vauvan huostaan ototsta kun joku kirjoitti. Eikös tuollaisessa tapauksessa huostaan ottto ole yleensäkin lyhytaikainen. Itse olemme ilmoittaneet että lyhytaikaisiksi sijaisvanhemmiksi emme missään vaiheessa halua. Ja jos sitten niin onneelisesti käy että pitkäaikaisesta sijoituksesta lapsi päätyy takaisin biojensa luokse ja asiat on niin hyvin korjaantuneet niin se on sitten sen ajan asia. Toki se mahdollisuus pitää huomioida ja tiedostaa mutta eihän niin voi lapsen kanssa elää että kohta tää menee pois.... Oiwa toiveita voi siis iän ja terveyden suhteen esittää ja pitääkin. Vaikka se saattaa tuntua julmalta tai valikoinnilta niin se kuitenkin lisää sijaisperheen motivaatiota ja auttaa jaksamaan kun ilmoittaa reiusti mihin uskoo voimavarojensa riittävän. Tsemppiä mietintään. Ihan hieno ja rikastava mahdollisuus kaikkine mutkineen sijasvanhemmuus voi olla. Ja huoli pois sopivuutenne kyllä tulaan testaamaan ennen kuin sijoitettaan joko valmennuksessa tai räätälööidyillä käynneillä...
Mistä löytyy sossutantta, joka uskaltaa luvata teille toisen ihmisen lapsen pysyvästi?
kyllä niitäkin varmaan löytyy, vaikka täysin lainvastaista toimintaa onkin. Tiedämme jo molemmat, että lakien noudattaminen lastensuojelussa, on hyvinkin satunnaista monissa tapauksissa.
lapseen ei saisi kiintyä, tai pitää tavallaan omanaan, mutta vain sen aikaa, kun se on välttämätöntä, vanhempien kyvyttömyyden vuoksi.
Pitää osata se ero tehdä oman ja toisen oman välillä joka asiassa.
Pysyvät lapset mullakin on, yhtä lukuunottamatta, mutta jos niin onnellisesti olisi käynyt, että vanhemmat olisivat kuntoutuneet ja lapset päässeet omiensa luo, olisin ollut vain onnellinen sekä lasten, että heidän vanhempiensa puolesta.
Tuo asenne, että ollaan jo omimassa toisen lasta, ennen kun on lasta edes nähnyt, ei sovi sijarille, usko tai älä.
Tämä on ensisijaisesti työtä lasten ja perheiden hyväksi ja toistaiseksi tapahtuvaa.
Täysin lasten tarpeita vastaamaan tarkoitettua, ei mitenkään eikä missään vaiheessa ole tarkoituskaan tyydyttää sijarin tarpeita, missään suhteessa.
Ei voi lähteä liikkeelle noin itsekkäistä syistä.
Kova tappelu siitä seuraa, jos ei sijari tiedä paikkaansa ja asemaansa tässä kuviossa.
On niitä saanut täälläkin lukea bioäitien kertomana. Joskus tuntuu, ettei toi voi olla tottakaan, mutta tälläiset sijariehdokkaat, jotka jo lähtökohtaisesti hakevat vaan lasta itselleen, vahvistavat ne mitä karmeimmat biojen kertomukset taisteluista lapsestaan, kun vastassa on lapsen "varastanut" sijari, joka kuvittelee omistavansa lapsen.
Olin tyrmistynyt kun luin ketjun aloituksen ja muutamat siihen tulleet vastaukset.
Jos ensimmäinen huolesi liittyy sijoitetusta lapsesta luopumisen vaikeuteen, et taida olla oikea ihminen sijariksi. Lapsi ei ole "sinun", lainausmerkeillä tai ilman. Jos oma lapsiluku tuntuu vajaalta, uutta omaa vauvaa ei saa sijoitetusta lapsesta. Kun nimenomaan tunnut haikailevan vauvaa, vaikuttaa siltä, että olet hankkimassa sijaislasta vain oman vauvankaipuusi tyydyttämiseen. Samoin se, että haet heti lukuja sijoitetujen lasten palaamisesta omaan kotiin (sinun mielestäsi prosentin alhaisuus on hyvä asia?) ja sijoitusten kestosta, ei minusta ole kovin hyvä lähtökohta.
"lapseen kiintyminen ja omanaan pitäminen on niin kauhean huono asia"
Eihän se nyt missään nimessä ole huono asia! Lasta voi kohdella samalla tavalla ja rakastaa kuin omaa lasta, mutta silti hän ei ole sijarin oma!!
aikanaan kun sijaislapsiltasi vapautuu aikaasi, oletko ajatellut mennä vaikka sinne pride-juttuun kouluttamaan tulevia sijaisäitejä.
Ja vielä jos joku tietää, onko siellä pridessä näille ehdokkaille ja väkisin sijaisiksi meinaaville mitään psykiatrista testiä. Olisi välttämätöntä seuloa pois pakkomielteiset ja muut sopimattomat. Sairauden tunnottomat eivät itse huomaa mitään erikoista päähänpinttymissään.
ole koskaan pyydetty, eikä taidettais kelpuuttaa. Mulla on se paha vika, että sanon asiat niin kuin ne on ja siitä ei kaikki pidä.
Etenkin uusille tulokkaille näytetään puhuttavan kaikki niin kaunistellusti.
Sosiaalityöntekijä ei voi tietenkään luvata, että juuri tämä lapsi tulee asumaan teillä itsenäistymiseensä asti. Sosiaalityöntekijä voi tietojensa ja taitojensa, sekä kokemuksensa avulla arvioida näyttääkö todennäköiseltä, että juuri tämän lapsen vanhempien olosuhteet tulevat muuttumaan siten, että lapsen kotiuttaminen on ennen lapsen itsenäistymistä todennäköistä. Joskus tapahtuu ihmeitä ja toivottomiltakin näyttävät vanhemmat muuttuvat ja lapsi voidaan vastoin ennakkoarvioita kotiuttaa, mutta ihmeet ovat harvinaisia l. useimmiten ennakkoarviointien mukaisesti tapahtuukin.
sinua kysytään sinne PRIDE-koulutukseen kertomaan juuri niitä asioita jotka monen kohdalla saattaa tulla eteen.
Siellä on hyvä jos on suorapuheinen ja sanoo asiat kuten ne ovat.
Meillä oli PRIDE-koulutuksessa juuri näitä kaiken kattavia henkilöitä mukana aina eri tapaamisissa.
Vuosia mukanaolleita sijaisvanhempia (myös sijaisisät) Sitten oli vanhempia joilta lapsi/lapsia otettu huostaan eri syistä.
Raitis alkoholistiäiti ja jo aikuinen perheellinen poikansa. He olivat kertomassa oman kovia koettelemuksin eletyn elämän tragedian. Tämä bioäiti joka yli 30 vuoden kierteen jälkeen etsi lapsensa (5) ja nyt pitää heihin yhteyttä asuu vanhimman poikansa talossa ja käy töissä.
Eri perheisiin sijoitettuja lapsia jotka osa jo aikuisia sekä elävät omaa itsenäistä elämää.Samoin perheen omat biologiset lapset kertoivat miten kokivat sen sijoitetun lapsen tulemisen ja sitten vuosia heillä asumisen hyvät ja huonot puolet olla "sisko/veli"
Kasvattilapsi joka haettiin Suomeen 7 vuotiaana kertoi miten kasvatti vanhemmat eivät jaksaneet hänen kanssaan. Hänellä alkoi sijaisperhe kierre joka päättyi sitten kun hän täytti 18 vuotta. Nyt 25 vvuotias, on naimissa ja omia laps. Elämä menee hänellä hyvin kaikesta huolimatta. On sinut itsensä kanssa.
Myös yksinhuoltaja äiti ja isä kertoivat omista vaikeuksistaan. Oli myös nuorten parissa tekeviäKuka nämä henkilöt sitten sinne oli valinnut se oli meidän ja muiden kontakti sijaisvanhempien ehdotuksella tehdyt valinnat.
Tämä sama tyyli on jatkunut jo vuosia.
Me olemme ainakin tähän koulutukseen hyvin tyytyväisiä. Olemme aina voineet kysellä näiltä eri henkilöiltä asioita jotka ovat olleet tuuletuksen tarpeessa.
Meillä ei muuten puhuttu mitenkään kaunistellen vaan se todellisuus kyllä tuli esiin hyvinkin selvästi.
Uskon "amalia" että sinua tarvittaisiin tietoisuuden oven avaajana näissä PRIDE-koulutuksissa.
valitettavan moni ennuste toteutuu juuri siten, kuin on oletettukin.
Silti sijarin pitää aina muistaa oma roolinsa ja se kenen lapsi todellisesti on, vaikka kuinka omanaan pitäisi, niin aina pitää olla tarvittaessa valmis päästämään myös irti.
IHMIENEN OLET, HALUAT VARASTAA TOISTEN VANHEMPIEN LAPSET PITKÄKSI AIKAAN HUOSTAASI JA UHOMALLA SOSIAALITOIMEEN, EN ALA HOMMAAN JOS EN PITEMPI AIKAISTA LASTA SAA HUOSTAAN! jÄRKYTTÄVÄÄ! SINÄ TUOMITSET JA PÄÄTÄT LAPSEN HUOSTAANOTON PIDUUDELLA VAIKKA MAHD. HUOSTAANOTTO LYHYT AIKAISNEN!!! MENE SYNNYTTÄMÄÄN ITTELLES LAPSIA JA JÄTÄ TOISTEN LAPSET RAUHAAN! HYI HÄPEÄ! ETTÄ KEHTAAT...
Joo olen minä kauhea ihminen ainakin väsyneenä ja nälkäisenä aina joskus... Ymmärsit/te väärin mitä yritin sanoa. Eli koska olen erityisen tunteikas ihminen en koe että minu paikkani sijasvanhempana on olla esim. kriisiperheenä jonne lapset tulevat muutamiksi päiviksi-kuukausiksi. Mieluiten siis sitoudun toimittamaan fyysistä ja henkistä SIJAISäidin virkaa useammaksi vuodeksi. Totta on että ihmeitä tapahtuu ja vanhemmat joista sossu on sanonut ettei toivoa näy, kunnostautuvat ja saavat lapsensa takaisin ja se on hienoa ja siihenhän sijaisvanhemmuus tähtää. Kyllä, pitää olla valmis luopumaan ja osata päästää irti. Mutta on myös ihan luonnollista kiintyä ja kokea luopumisen surua jos lasta on saanut kasvattaa pitkään. ja jos ei sitä myönnä niin sitten on joku sydämetön ammattilainen. JA EN MENE SYNNYTTÄMÄÄN OMIA LAPSIA KOSKA, HALUSIT TAI ET, NIIN NÄITÄ KODIN TARPEESSA VÄLIAIKAISESTI OLEVIA ON IHAN TARPEEKSI JA VOIN SILLÄ SARALLA KANTAA KORTENI KEKOON. Tuskin täällä kauhesti tarvitsee hävetäkään. Niin kautta linja asiatonta tämä keskustelu pääasiassa on.
pelkään pahinta, toivon parasta........
Ei ainakaan maanis-depressiivisyyttä. Olen hyvin empaattinen ja helposti samastun muiden kokemuksiin, joskus liikaakin esim. murehdin ystävienkin huolia. Olen räiskyvä ja osoitan tunteeni niin rakkauden kuin kiukunkin. Kiinnyn ihmisiin lähelläni ja kaipaan heitä kun he ovat poissa. Sellainen tunteikas...En siis mitenkään poikkeava vaan aika tyypillinen nainen jota joskus tunteet ohjaa järjen yli.....
jonka paikka on jossain muualla kuin sijaisäitinä
Amalia on täysin oikeassa. Uusille sijareille todellakin esitetään KAIKESTA kaunisteltu versio! Ja kun sossusta apua haet, niin sitä ei tosiaan tule, kuin katteettomissa lupauksissa. Näin ainakin täällä päin ovat asiat. Ei koulutuksesta puhettakaan ja kun lapsen kanssa esiintyi todellisia ongelmia, niin ne ohitettiin vain sopeutumisvaikeuksina. Kunnes itse haimme apua lääkäreiltä ja tuli lausunto, että lapsi olisi tarvinnut jo kauan sitten terapiaa eikä perhesijoitus olisi tullut kysymykseenkään. Mutta kuka kuunteli? Ei ainakaan sossu.
Ei ennen kuin oli todella PAKKO kuunnella. Ja sitten oltiinkin sormi suussa, että mitenkäs siinä nyt näin pääsi käymään.
Ja ketjun aloittajalle vielä. En voi ymmärtää tuota ajattelutapaasi! Sijaislapsi EI ole omasi, vaikka häntä voikin rakastaa kuin omaansa. Mutta ajatteletko vanhempien tunteita lainkaan? Tai lapsen tunteita, jos haluat viedä häneltä mahdollisuuden palata kotiinsa. Näinkin onnellisesti joskus voi käydä. Että vanhemmat kuntoutuu ja perhe pystyy palaamaan yhteen. Miltä sinusta tuntuisi, jos joku haluaisi omia sinun lapsesi?? Sijarina toimimisen tarkoituksena on nimenomaan olla tukena sekä lapselle että mahdollisuuksien mukaan myös lapsen vanhemmille/vanhemmalle.
Tietätkö mitä, mä tunnistin aloituksesta melkein itseni. Lähes samat ajatukset pyörii mun päässä kun sijoitus alkoi kiinostaa. Etukädeen jo ajattelin, miltä se mahtaisi tuntua kun kiintyy lapseen ja sitten se viedään pois. Se tuntui aivan kamalalta. Ajatuksissa oli minullakin, että voi kun saisi sellaisen lapsen, ketä kuka ei koskaan haluaa takas...
Mutta palstalla pyöriminen ja koulutuksen käyminen on saanut onneksi toisiin ajatuksiin. Ja se periaate on minulla aina ollut, että älä tee toiselle sitä, mitä et haluaa että toiset teevät sinulle.
Eli mä monesti ajattelin itsensä biomamman asemaan. Jos joku ottaisi mun mukulat väliaikaisesti ja sitten ei enää antaisi minulle takasiin...itku siinä tulee pelkästä ajatuksestakin. jos minulle omat lapset on niin rakkaita, miksi mä kuvittelisin, että toisen äitin lapset eivät olisi sitä omalle äitille?
Huomasit varmaan Sinäkin, miten kompuroimalla ja pikkuhilja mä alkoi kehittyä eri suuntaan, ajatukset muuttuivat ja aloin itsekin nähdä kaikkea vähä eri tavalla.
Helinä osasi hurjan hyvin, ilman loukkamatta minulle laitta nokan eteen sellaisia kysymyksiä, mitä ennen en ollut kunnolla edes pohtinut.Itseasiassa vaikka kuinka joku vihaisi sitä ja haukkuisi, minulle hän on tehnyt oikeesti hyvää. Jos hän minua olisi haukkunut, niin tuskin olisin asiaa osannut sillatavalla miettiä, sitten olisi vaan tullut sokeaksi ja uhallaan vastaan haukkunut ja tuskin mitään järkevää olisin edes halunnut ajatella. Eli mun ajatusmaailma on aikalailla paljon muutunut nimenomaan Helinan takia.
Ja Amalia se jaksaa edelleen neuvoa ja siinä saa oikeesti omat silmat aukki ja miettimä asiaa uudella tavalla.
Ja kun tutustuin palstalla biomammoihin, luin heitän tarinoita ja näin heitän suruu ja kaipuuta, niin ei tulisi enää mieleenikään, että omistaisin toisen lapsen, tai varastaisin niin kuin biot sitä sanoo.
Vauvan hoitokaipuu on minullakin. Mutta sitähän saa tyytyttä ihan silla, että otta vauvan vastaan , kasvatta sitä siihen asti mitä pakko, antaa lapsen kotiin takas ja etsii uuden pienen.
Eihan yksikään vauva jää ikuisesti vauvaksi.
Ja jos olla ihan rehellinen , niin ei kaikista naisista ole enää vauvan hoitajaksi, ne on pakko olla sellaiset vähä hurahtaneet niin kuin Sipusapu, Oiwa ja Merkka.
Että ei pitäisi heti ruveta haukkumaan, että homma itsensä raskaaksi ja hoita sitä vauvva. Monet vauvat tarvitsevat sijoitusta, lyhyttä tai pitkäaikaista, mitä väliä ja eihän vauvvaa voi passitta sille sijarille joka ei sitä pientää haluaa syystä tai toisesta. Eikös näin.
Se että kestäisi parhaiten sen lapsen menettämisen kotiin takasiin, siksi minulla ne vaaleanpunaiset rillit päässä ovat. Mä ajattelen, että kun mä olen bioäitille ihmiseksi, miksei hän olisi sitä minulle?
Kun biovanhemmistä tulee minulle jollalailla tutut niin sitä helpompi on antaa lapsi takas, kun tietä mihin se on menossa. Ja uskon edelleen sitä, että jos osaan olla sellainen sijari, että bioäiti minua edes jollatavalla arvostaa, niin kyllä hän antaa lapseen pitää edelleen yhdeyttä. Noin vaan ei kuka pane välejä poikki ja olisi se lapselle aika huono juttu jos välit katkaistaan noin vaan.
Ja mitä paremppaa sitä enää voisi sijoituksen purkaudessa toivoa kun sitä, että perhe tulee joskus kylään tai saa , vaikka sivusta seurata miten lapsi kasvaa ja miten sillä menee.
En vielä osaa ajatella, että kun ovi menee lapsen takana kiinni, ettei mä haluaa sitä enää muistakaan. Ei.
Kyllä mä haluan sitä työtä sydämmellä tehdä ja haluan, että lapsi pitäisi minusta. Äitin paikka en tietysti halua viedä.
Jos sijoitettu tykkää meistä, ei see ole hänen äitiltä pois. Rakkaus äitiä kohten ei häviää, se on palstalla jo muutenkin selvääksi tullut.
Hyvät välit ne on minusta kaikkein tärkeimät ja kun yksi lapsi /nuori lähtee joskus kotiin takas, niin ainahan tule uusi sijoitettu, kun vaan jaksaa sitä työtä tehtä. Ei siis tarvitsee takertua kiinni ensimmäiseen sijoitettuun.
Meitä on niin monenlaisia ja koskaan ei pitäisi mitään yleistä. On hyviä biovanhempia ja on ihan täysin p..ja! On oikein hyviä sijareita ja on täysin pa...ja!
Jos jokainen meistä edes yrittäisi tehtä homman kunnolla, niin eiköhän se sitten onnistuu...
Ei tosiaan kannata sitä tässä parin viestin perusteella mennä sanomaan että toinen on sitä ja tätä. Ihan samalla tavalla voi sanoa, että jos kirjoitat huononsävyisen viestin, ettet kelpaa siis varmaan mihinkään?
Ei ne asiat noin menee.
mikäli oma lapsi olisi huostassa ja lapsen voisi palauttaa kotiin muttei palauteta koska vieras ihminen haluaa omia lapsesi.
Tuo sinun tilanteesi on täsmälleen sama kuin itselläni joitain vuosia sitten. 3 lasta, kielto tulla enää raskaaksi, tyhjä syli...
Sen verran haluaisin sanoa sinulle neuvoksi, että käsittele ensin alta pois se lapsen kaipuu. Se, mitä kaipaat, ei voi enää tulla. Tiedän, että se jättää sydämeen tyhjän paikan kun tietää ettei voi enää olla raskaana, ei katsella omaa vastasyntynyttä, imettää tai haistella ihanaa vauvantuoksua. Karu totuus on kuitenkin se, että sijoitettu lapsi ei voi täyttää sitä haavetta tai kaipuuta, tyhjää paikkaa.
Itse elin siinä illuusiossa, että kunhan tulee pieni lapsi, vauva niin kaikki on kuten haaveilen. Pudotus oli aika kova kun lapsi tuli eikä tuntunutkaan ollenkaan samalta kuin omat, itse synnytetyt, sydämen alla kannetut. Jouduin omalta kohdaltani silloin lopulta käymään läpi luopumisen tuskan ja hautaamaan sen illuusioni. Olisi ollut ehkä parempi, kun se prosessi olisi ollut jo takana kun sijoitus tehtiin.
Toki, myös sijoitettu lapsi on rakas ja häneen olen kiintynyt kovin. Mutta se selvä ero on olemassa omien biologisten lasteni ja hänen välillään (tarkoitan tällä eroa minun tunteissa, ei arjessa). Ja jos ajattelen lapsesta luopumista - sijoitetusta voisin luopua jos tilanne olisi sellainen, mutta biologisesta... Se olisi taistelu, joka käytäisiin henkeen ja vereen.
En suinkaan halua tällä torpata haavettasi olla sijaisvanhempi, päin vastoin. Uskon, että sinusta voisi tulla hyvä sijaisvanhempi. Kolme lasta opettaa jo aika paljon :) Mutta toivon, että osaisit olla vähän viisaampi kuin minä. Tunnistaisit tunteet ajoissa.
Toivotan sinulle hyvää jatkoa! Toivottavasti et pahastunut tästä "ryöpystä" :)
No, nyt sitten annan tännekkin tämän oman näkökannan. lyhyesti menneisyydestä: Elin yksin 7vuotiaana jopa pari kuukautta putkeen kun äiti joi ja juoksenteli pitkin kaupunkia. Varastin kaupasta ruoan tai menin kaverin luo "vahingossa" hieman ennen ruoka-aikaa.. ja näin kului vuodet. Suku ilmoitti sos tstoon usein että puuttukaa tähän, mutta ne (sos) ei tehny mitään, kunnes itse menin 10 vuotiaana pyytämään soskusta rahaa ruokaan kun äiti on juomassa..
11-vuotiaana minulle tarjouti päästä sijaisperheeseen ja minä olin ONNESTA soikeena. Olin sijaisperheessä vain 3.5v, sillä uskoin, sos tsto uskoi ja muut että äiti oli kunnostautunut. Ja toisaalta halusin olla äitiä lähellä sillä tiesin ettei kaikki ole ok. Minun piti päästä äidin lähelle sen "turvaksi." Mutta näin lyhyesti kerrottuna ja palatakseni sijaisperheeseen, niin tänä päivänäkin olen yhteydessä sijais vanhempiin ja kyläilen heillä usein. he ovat toiseksi vanhimman lapseni sylikummeja.. että kyllä ne siteet voi säilyä pitkäänkin sijaishoidon päätyttyä.. ei lapsen lähtö sijaisperheestä ole välttämättä kaiken loppu.. Ja minun lähdostä on jo n. 20 vuotta.
Sitä minä olen halunnut aina kuulla, että lapsen ja hyvän sijarin välit kestää myös myöhemmin kun sijoitus purkautuu. Itse haluan justisa näin käyvän myös meille.
SINUN LAPSESI
Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi.
He ovat itseensä kaipaavan elämän tyttäriä ja poikia.
He tulevat sinun kauttasi, mutta eivät sinusta,
ja vaikka he ovat sinun luonasi, he eivät kuulu sinulle.
Voit antaa heille rakkautesi, mutta et ajatuksiasi,
sillä heillä on heidän omat ajatuksensa.
Voi pitää luonasi heidän ruumiinsa, mutta et heidän sielujaan,
sillä heidän sielunsa asuvat huomisessa,
jonne sinulla ei ole pääsyä, ei edes uniesi kautta.
Voit pyrkiä olemaan heidän kaltaisensa,
mutta älä yritä tehdä heistä itsesi kaltaista,
sillä elämä ei kulje taaksepäin eikä takerru eiliseen.
Sinä olet jousi, josta sinun lapsesi lähtevät kuin elävät nuolet.
Kun taivut jousimiehen käden voimasta, taivu riemulla.
Kahlil Gibran
Suom. Annikki Setälä