lähiaikoina tästä paikasta on tullut mielestäni sotatanner. tuntuu, että monet ovat unohtaneet ne alkeellisetkin käytöstapansa ja elämän tarkoitukseksi on tullut riidan haastaminen ja muiden pilkkaus. yksi pyytää anteeksi ja samoin tein jo joku toinen aloittaa. minusta täällä ei ole enää mukavaa vaan ahdistavaa.
eikö voida käyttäytyä kuten aikuiset ja lopettaa tämä typerä pelleily? haluaisin takaisin sen leppoisan tunnelman ja asiallisen väittelyn!
sotatila?
2
431
Vastaukset
- Topu
Tein sen virheen, että vastasin provosointiin, jonka uskoin kuitenkin tulevan suhteellisen asialliselta taholta, eli skepsisläisiltä, joiden kanssa on ollut muutamaan otteeseen mielenkiintoisia keskusteluja näistä "harmaan alueen" ilmiöistä. He ovat pääsääntöisesti fiksua porukkaa.
Mutta tässäkin käymässäni debatissa oli jotain hyvää: opin itse taas aika paljon ihmisluonteesta - ja varsinkin niistä "pimeistä voimista" jotka siellä taustalla jylläävät.
Nämä ns. Netti-Peikot jotka täällä nyt väliaikaisesti terrorisoivat ovat yksinäisiä, yleensä seksuaalisesti ahdistuneita (ja yleensä miehiä) ja kärsivät huonosta itsetunnosta. Kukaan ei huomaa heitä arkielämässä. Naiset varsinkaan. He ovat tunneköyhiä, eivätkä tajua kommunikoivansa muiden ihmisten kanssa. Heillä on vamma, heitä voi ymmärtää ja heitä voi sääliä.
Ainoa mitä he haluavat hinnalla millä hyvänsä on huomio. He kaipaavat huomiota, jota ilman arkielämässään jäävät.
Siksi ainoa oikea tapa on jättää heidät huomiotta, ei lue heidän viestejään eikä varsinkaan vastaa niihin.
Täällä viestejä lukee jopa toista tuhatta kävijää. Aina sinne pari pölkkypäätä mahtuu. Niitä ei vain pidä huomioida.- Rastafa
sä, kato, teit sen. ollaan sit nyt miähiä kumpikin. ny sun päässäs on kaks miästä, kato,
tunnetsä sen? ja krapula, pitiki eilen ottaa,
mut mä laitoin sut tajuamaan, et kantsii syödä niit pillereit.
yritit kusettaa mua, kato, emmä oo tyhmä.
sä sanoit et sä meet vessaan ottamaan yhen, mut sä unohdit sen et mä oon jälleen sä. sä, jätkä, nakkasit purkillisen elämää vessanpönttöön, juu. mä näin, ja viälä sun öögilla.
aiai. nyt mä petyin suhun, topu, taas. mieti.
mä annan sun lukee spykan kirjaa ja sit sä käytät niitä oppimias juttuja mua vastaan. (eli itteäs, mähän oon vaan sun päässäs. joskus mietin et mitenköhän, kato, saisin sut pois omasta päästäs).
älä vihaa, vaan rakasta itteäs topu. must tuntuu, et, kato, näätsä, vika on siinä ettetsä hyväksy itteäs tollasena hörhönä, ku sä oot.
onneks et oo koskaan oppinu et vessa pitää vetää, jos sinne nakkaa jotain.
kaiva nyt ne pillerit sieltä pöntöstä. jookos.
me ollaan, topu, miätitty sun kaa, et jos mä rupeisin (ku en kerran näytä pääsevän pois sun päästäs) niinku, kato, isäks sulle. isäksi. sellaseks lempeeks joka kertoo sulle te mitä sun pitää tehä ja sit sä niinku tekisit nii. eiks juu, poika? lähetäänks kalaan? tiatsikan ja sun alkemisti-releitten keskellä on aika ahdistavaa (ainaki mulle) istuskella näin kuumana päivänä. jookosta?
ai ei vai? no miksei? ai jaa? okei. me sit siis istutaan täs? mieti ny vähä? isi suuttuu kohta!
ja sit tulee piiskaa pyllylle. se o varma, kato.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,1284639Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu293377- 203315
Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt472979Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka512965Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222839Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod182590Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132315- 92199
MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142135