Olen 16 vuotias poika ja 170 /87 Olen kärsinyt pakonomaisesta syömishäiriöstä. Sitä on hoidettu sairaaloissa muutamia kertoja ja lääkityksellä olen ja terapiassa marssin viikottain. Valitettavasti toinen lääke jota käytän lisää myös ruokahaluani, mutta se on tärkeä koska lievittää ahdistusta ja masennustani. En voi jättää sitä pois ja lääkäri sanoi että vaihtamisella on riskinsä. Enkä halua vietää toista puolta vuotta sairaalassa lukkojen takana.
Itsemurhaa olen lääkkeiden kanssa yrittänyt muutamia kertoja. Silloin lääkitys lopetettiin mutta sivuvaikutukset olivat sitäkin hirveämmät. Jossain vaiheessa aloitettiin taas lääkitys koska en pärjää ilman niitä. Ehkä itsetuntoni nousisi jos laihduttaisin mutta se vaatisi minulta liikaa koska joudun taistelemaan syömisen haluani vastaan vieläkin enemmän lääkityksen takia. Paino saattaa pudota kilon tai parin mutta takaisin sen tulee aina. Pidän ainoastaan kävelemisestä ja uimisesta.
En tykkää ryhmäpeleistä tai mistään jossa joudun kilpailuhenkeen. En pysty harrastamaan esim. sulkapalloa ilman että ahdistaisi. Ja ahdistuksesta seuraa aina syöminen tai yhden lääke pillerin ottaminen lisää. Uiminen on jotenkin aina ollut se mieluisin laji. Painostani huolimatta olen aika nopea uimaan. Mutta se ongelma on että paikkakunnallani ei ole uimahallia. Ja toiseen kaupunkiin on matkaa. Eikä ole rahaa. Teen mitä tahansa niin kilot tulevat takaisin oli syy mikä tahansa.
Ystäväni ovat kaikki levittäytyneet eri puolille Suomea opintojen takia. Minulle on sanottu että en näytä niin lihavalta kuin luulen, mutta ylipainoa minula on silti. Yksinäisyys ahdistaa. Erosin lukiosta ennen joulua koska tunsin olevani liian heikko. Ja bussilla matkustaminen kävi raskaaksi. Minulla oli kaikki päivät 2. jaksossa 8-16 joten olin kotonta pois 12 tuntia bussin takia aina koulupäivisin. Ei minulla huonosti mennyt kai. En päässyt kuitenkaan muutamien kurssien kokeista läpi.
Elämänhaluni ovat todella vähissä. Mietin että miksi hitossa minun pitäisi edes laihduttaa. Koska joka tapauksessa elämäni tulee olemaan kamalaa. Enkä edes koskaan ole ollut komea, en edes silloin kun en ollut ylipainoinen. Mutta se miksi elämä on inhottavaa
1) En pääse lääkkeistä eroon en koskaan. Aina kun lääkitys on lopetettu niin olen joutunut sairaalaan tai on tapahtunut jotain kamalaa.
2) Joudun varmaan ravaamaan terapiassakin monta vuotta
3) Olen todella monimutkainen ihminen ja minun kanssa on vaikea elää. Näin sanovat myös vanhempani.
4) En siedä ajatusta että en koskaan voi elää normaalia elämää tai olla terve. En edes siedä ajatusta että ole sairas, lääkkeiden orja.
5) En voi elää itseni kanssa
6) En jaksa elää
Tunnen itseni todella heikoksi. Niin psyykkisesti kui fyysisestikin. En jaksa elää. Joka päivä mietin että miten tappaisin itseni niin että se tapahtuisi nopeasti ja ilman että minua on mahdollista auttaa. Vaikka olisin sairaalassa niin se ympäristö siellä vie minusta vain enemmän voimia. Olen ollut sairaalassa niin paljon että olisi jo naurettavaa joutua sinne yhä uudestaan samasta syystä. Edellisestä kerrasta on niin vähän aikaa. Minua ei siis voi auttaa mikään. Ei lääkärit, ei hoito, ei lääkkeet, ei psykologi eikä mikään.
Tuntuu että olen tuhoon tuomittu. Minusta tuntuu että itsemurha on kohta ainoa ja väistämätön vaihtoehto. Ystäväni ja perheeni ovat väsyneitä minun sekoamisiin ja elämän haluttomuuteeni. He eivät enää löydä keinoja auttaa minua. Ymmärrän sen. He ovat tehneet jo kaikkensa. Ystäväni ovat vähentyneet oikeastaan yhteen. Siarauteni karkoittaa kaikki pois. Siskoni huutaa että syy miksi meidän elämä on kurjaa olen minä. Se on totta. Ainoa vaihtoehto on siis että kuolen. Se olisi helpotus kaikille. Mutta en pysty siihenkään.
Itsemurhaa olen lääkkeiden kanssa yrittänyt muutamia kertoja. Silloin lääkitys lopetettiin mutta sivuvaikutukset olivat sitäkin hirveämmät. Jossain vaiheessa aloitettiin taas lääkitys koska en pärjää ilman niitä. Ehkä itsetuntoni nousisi jos laihduttaisin mutta se vaatisi minulta liikaa koska joudun taistelemaan syömisen haluani vastaan vieläkin enemmän lääkityksen takia. Paino saattaa pudota kilon tai parin mutta takaisin sen tulee aina. Pidän ainoastaan kävelemisestä ja uimisesta.
En tykkää ryhmäpeleistä tai mistään jossa joudun kilpailuhenkeen. En pysty harrastamaan esim. sulkapalloa ilman että ahdistaisi. Ja ahdistuksesta seuraa aina syöminen tai yhden lääke pillerin ottaminen lisää. Uiminen on jotenkin aina ollut se mieluisin laji. Painostani huolimatta olen aika nopea uimaan. Mutta se ongelma on että paikkakunnallani ei ole uimahallia. Ja toiseen kaupunkiin on matkaa. Eikä ole rahaa. Teen mitä tahansa niin kilot tulevat takaisin oli syy mikä tahansa.
Ystäväni ovat kaikki levittäytyneet eri puolille Suomea opintojen takia. Minulle on sanottu että en näytä niin lihavalta kuin luulen, mutta ylipainoa minula on silti. Yksinäisyys ahdistaa. Erosin lukiosta ennen joulua koska tunsin olevani liian heikko. Ja bussilla matkustaminen kävi raskaaksi. Minulla oli kaikki päivät 2. jaksossa 8-16 joten olin kotonta pois 12 tuntia bussin takia aina koulupäivisin. Ei minulla huonosti mennyt kai. En päässyt kuitenkaan muutamien kurssien kokeista läpi.
Elämänhaluni ovat todella vähissä. Mietin että miksi hitossa minun pitäisi edes laihduttaa. Koska joka tapauksessa elämäni tulee olemaan kamalaa. Enkä edes koskaan ole ollut komea, en edes silloin kun en ollut ylipainoinen. Mutta se miksi elämä on inhottavaa
1) En pääse lääkkeistä eroon en koskaan. Aina kun lääkitys on lopetettu niin olen joutunut sairaalaan tai on tapahtunut jotain kamalaa.
2) Joudun varmaan ravaamaan terapiassakin monta vuotta
3) Olen todella monimutkainen ihminen ja minun kanssa on vaikea elää. Näin sanovat myös vanhempani.
4) En siedä ajatusta että en koskaan voi elää normaalia elämää tai olla terve. En edes siedä ajatusta että ole sairas, lääkkeiden orja.
5) En voi elää itseni kanssa
6) En jaksa elää
Tunnen itseni todella heikoksi. Niin psyykkisesti kui fyysisestikin. En jaksa elää. Joka päivä mietin että miten tappaisin itseni niin että se tapahtuisi nopeasti ja ilman että minua on mahdollista auttaa. Vaikka olisin sairaalassa niin se ympäristö siellä vie minusta vain enemmän voimia. Olen ollut sairaalassa niin paljon että olisi jo naurettavaa joutua sinne yhä uudestaan samasta syystä. Edellisestä kerrasta on niin vähän aikaa. Minua ei siis voi auttaa mikään. Ei lääkärit, ei hoito, ei lääkkeet, ei psykologi eikä mikään.
Tuntuu että olen tuhoon tuomittu. Minusta tuntuu että itsemurha on kohta ainoa ja väistämätön vaihtoehto. Ystäväni ja perheeni ovat väsyneitä minun sekoamisiin ja elämän haluttomuuteeni. He eivät enää löydä keinoja auttaa minua. Ymmärrän sen. He ovat tehneet jo kaikkensa. Ystäväni ovat vähentyneet oikeastaan yhteen. Siarauteni karkoittaa kaikki pois. Siskoni huutaa että syy miksi meidän elämä on kurjaa olen minä. Se on totta. Ainoa vaihtoehto on siis että kuolen. Se olisi helpotus kaikille. Mutta en pysty siihenkään.
Vastaukset 10
Vanhimmat
miten olisi vatsalaukunpienennysleikkaus? Silloin maha täyttyy nopeammin ja tulee ähky helpommin ni ei tule syötyä niin paljoa. Myös jo sen avulla voit laihtua tekemättä mitään muuta
Olen kärsinyt samoista ongelmista itse ja tämä on varmasti pahin sairaus mitä olen kokenut ... Nyt olen 18 vuotta ja syömishäiriötä on kestänyt 4 vuotta , ja viimevuosi oli pahin. Mietin samoin että miten saan kivuttomasti tapettua itseni enkä olisi enää jaksanut elää. Eihän muo enään huvittanu mikää ja elämänilo katosi . sitten paino olikin enää vaivaiset 40kg ja olin pitkä 169cm .. Sitten päätin parantua kun jouduin sairaalaan. Parannuinkin hetkeksi anoreksiasta tapasin kivan pojan ja seurustelin ,kunnes taas kaikki paheni ja sairastuin bulimiaan ... ja tässä sitä taas ollaan . EI TÄSTÄ HELVETISTÄ PÄÄSE POIS ;(
Vaikka kuinka sitä uskoisi että paranee ja vielä se aurinko taas paistaa niin ei vain onnistu. En jaksa kuunnella enää paskapuhetta. Luotan lääkäreihin ja tein kaikki mitä käskettiin mutta aina jokin on vialla. En jaksa elää jos puolet elämästäni on lukkojen takana olemista. Mitä varten laki ei salli eutanasiaa meille jotka haluamme kuolla. Sen takia että jonkun jeeuskirjan mukaan jumala on se joka päättää ihmisen elämästä. Teloitetaahan ihmisiäkin nykyään. Missä on jumala? Ei ole täällä päin näkynyt. Luulisi edes jeesuksen tai enkelin ilmaantuvan kun on vaikeaa mutta kun ne ovat satua niin kuin joulupukkikin niin mitenköhän ne ilmaantuisi.
Jokainen pitää itse kehoaan yllä eikä kukaan muu. Kukaan muu ei käy läpi sitä helvettiä kuin itse. Niin sitähän on sitten itsekäs jos haluaa kuolla. Ne ovat itsekkäitä jotka väkisin haluavat pitää jotakuta elossa joka kärsii. Se olisi kaikille helpotus kun sairas ihminen kuolee eikä tarvitse enää olla mukana hänen sekoilussaan. Kaikkien tulisi ymmärtää että se on vain mielisairaan parhaaksi antaa hänen kuolla. Henkinen kärsimys on yhtä paha kuin fyysinen ellei pahempi.
Jos sitä sitten yrittää tappaa itsensä ja joku saa kiinni ajoissa niin seuraava vaihe on piipa-auto mielisairaalaan. Sitä mielellään kun tappaisi itsensä ettei kukaan ole tulevaisuudessa syyttämässä sekoilusta. Eikö se olisi vain valtionkin eduksi että kaikki sairaat annettaisiin kuolla niin vältyttäisiin esim. rikoksilta joita mielisairaat suorittavat.
Minusta ihmisen joka on yrittänyt monia kertoja tappaa itsensä tulisi antaa kuolla jos ei hoidostakaan oel hyötyä. Valtion varoja tuhlataan itsemurhaa yrittävien potilaiden elossa pitämiseen. Ja mitähän näille potilaille jotka ovat yrittäneet itsemurhaa niin tehdään sairaalassa. Rankaistaan. Minuakin rankaistiin ottammalla pois oikeuden tavata perhettäni kuukauden verran heti kun olin sairaalan astunut. Olin lukkojen takana sen verran kärsien hoitajien vittuilusta. Jonkun pitäisi tehdä dokumentti siitä mitä mielisairaiden hoito nykypäivänä Suomessa on. Ei ole ihme että kukaan ei parannu kun sairaalat ovat kidutuslaitoksia.
Mikä teidän ihmisten ongelmana on. Miten itsensä tappaminen voi muka olla niin tavattoman vaikeaa. Sitten sitä tullaan tänne itkemään.
Aloittajalle tiedoksi, että julmaa kyllä, mutta totuus on se, että vain sinä itse päätät mitä suuhusi pistät. Lääkkeet saattavat aiheuttaa rasvan kertymistä elimistöön ja ruokahalun lisääntymistä, mutta silti. Kaikkea ei tarvitse syödä vaikka tekee mieli.
"Lääkkeet saattavat aiheuttaa rasvan kertymistä elimistöön ja ruokahalun lisääntymistä, mutta silti. Kaikkea ei tarvitse syödä vaikka tekee mieli."
Onkohan sinulla tietoa kenties siitä mitä pakonomainen syömishäiriö aiheuttaa vieläpä lääkkeen kanssa joka vain lisää syömisen halua? Onko sinulla ylipäätänsä tietoa mitä mielenterveyshäiriöt voivat aiheutta tai miltä ne tutnuvat? Ei ole kyse pelkästään haluamisesta tai siitä että tekee mieli. Kun syömiskohtaus iskee niin siinä ei välttämättä hallitse edes itseään niin kuin ei muissakaan kohtauksissa. Nälänkin tunne saattaa saada sekaisin kun ei tiedä että mistä se johtuu siitä että ei ole syönyt tarpeeksi vai siitä että lääke aiheuttaa ruokahalua.
Aloittajalle:
Olen pahoillani että sinulle on käynyt noin ja joudut edelelenkin syömään läkkeitä. Itse pääsin eroon tuosta sairaudesta ja lääkkeistä. Olisikohan apua jos yrittäisit hakeutua jonkin toisen lääkärin puheille? Tai toisen terapeutin. Kyllä jotain täytyy olla tehtävissä tuon lääkeasian kanssa. Älä tapa itseäsi! Sinullahan on ollut ystäviä ja on edelleenkin. Jos he olisivat pitäneet sinua todella kuvottavana niin he eivät olisi alunperin halunneet ystäviksesi. En usko että olet niin ruma ja läski kuin luulet sillä saatat nähdä peilistä sen mitä pelkäät näkeväsi.
Minäkin näin itseni vielä lihavana kun sain painon pudotettua. Kuitenkin jossain vaiheessa tajusin että en ole niin ruma ja jotenkin aloin hyväksymään itseni. Yritä etsiä niitä positiivisa puolia itsestäsi ja voimavaroja joita voit käyttää. Kuuntele hyvää musaa ja pura tunteitasi muillakin tavoin kuin puhumalla esim. piirtämällä. Voimia sinulle!
En pysty tajuamaan, että jollekin voi olla mahdottomuus olla lappamatta kaikkea sitä paskaa suuhunsa. Ja jos niin on tullut tehtyä, nekn kalorit saisi kulutettua liikunnalla. On tosin totta, että jos on tullut syötyä 6 levyä suklaata, saisi juosta niiden kuluttamiseksi jonkun maratoonin. Syödä pitää silloin, kun on aika. Ei silloin, kun on nälkä.
Eikö lääkkeiden vaihtaminen ole mahdollista?
Jos et tajua mitään mielenterveyshäiriöistä niin miksi edes vaivaudut vastaamaan? Kuulostat sellaiselta perusjuntilta joka luulee että kaikki on niin helppoa ja yksinkertaista. Oletko kenties sairastanut pakonomaista syömishäiriötä kun vastaat niin varmana? Epäilen että aloittaja kärsii edelleenkin niistä oireista koska muutenhan hän olisi terve nyt. Minä olen jo taisteluni voittanut joten tiedän kyllä mitä se on.
Luetun ymmärtämisen vaikeuksia kenties? Sinulla ei saata olla fyysisen kunnon kanssa ongelmia, mutta suosittelisin käyttämään aivojasikin hieman hyödyllisemmin. Koskaan ei ole pahaksi panostaa liikunnan rinnalla aivotyöskentelyyn.
"En pysty tajuamaan, että jollekin voi olla mahdottomuus olla lappamatta kaikkea sitä paskaa suuhunsa."
Ja koska et näytä tietävän mikä on pakonomainen syömishäiriö eli toisella nimellä myös ahmimishäirö niin anna sinulle Wikipedian avulla muutaman kohdan vastaukseksi siihen kun et tajua:
"BED (engl. Binge eating disorder) on ahmimishäiriöiden joukkoon kuuluva tavallisin epätyypillinen syömishäiriö. Sitä sairastava ei pysty aina kontrolloimaan syömistään vaan saa silloin tällöin ahmimiskohtauksia ja syö suuret määrät ruokaa. Tyypillisesti hän myös salailee syömisiään, tuntee häpeän tunnetta eikä kykene lopettamaan."
"Ja jos niin on tullut tehtyä, nekn kalorit saisi kulutettua liikunnalla. On tosin totta, että jos on tullut syötyä 6 levyä suklaata, saisi juosta niiden kuluttamiseksi jonkun maratoonin."
Ei jos kyseessä on BED:tä sairasta ja tässä sinulle vastaus miksi ei kannata aloittaa laihduttamaan sairauden kanssa:
"Ahmimiskohtaukset ovat toistuvia ja hallitsemattomia. Syötyä ruokaa ei oksenneta, mutta joskus ahmimista yritetään hallita jättämällä ateria väliin aamulla tai aamupäivällä, joka taas johtaa helposti ahmimiskohtaukseen iltapäivällä tai illalla. Laihdutusyritykset usein laukaisevat ahmimisen, joten ne olisi syytä lopettaa."
"Ahmimishäiriön oireita
1. Toistuvat ahmimiskohtaukset
2. Kohtaukset ovat hallitsemattomia
3. Ruokaa ei oksenneta, mutta joskus ahmimista yritetään hallita jättämällä ateria väliin aamulla tai iltapäivällä -> johtaa helposti uuteen ahmimiskohtaukseen iltapäivällä tai illalla
4. Syömisen salailu ja häpeän tunne"
Jos sinulla on vielä tajuamisen kanssa vaikeuksia niin en jaksa enää vaivautua vastaamaan sinulle koska en tuhlaa aikaa pumpulipäiden kanssa väittelyyn. Lihakset eivät joskus kerro kaikkkea ihmisestä.
Aloittajalle vielä:
Älä ota liikaa paineita painostasi. Yritä saada ensin henkinen terveytesi kuntoon. Muuten joudut pahaan kierteeseen. Jos yrität laihduttaa ja epäonnistut niin siitä seuraa lisää ahimimista etkä kuntoudu koskaan. On parempi ensin että pääset eroon syömishäiriöstä. Minusta tuntuu että lääkärin vaihto on paikallaan. Lääkäreiden olisi pitänyt jo tajuta sairaalassa.
Myönnän, että tuossa aiemmassa viestissäni oli esitetty asiat todella mustavalkoisesti. Kyllä, tiedän ko. sairaudesta, mutta en ole itse sitä sairastanut. Muita syömishäiriöitä kylläkin, ja samahan se niissäkin on. Koko sen ajan kuitenkin ajattelen, että pystyn lopettamaan heti jos haluan. No enpä sitten tietenkään pystynyt.
Tiedän, että vähemmällä kalorimäärällä eläminen tekee nuo kohtaukset vielä todennäköisemmiksi. Tarkoitukseni ei ollut kuulostaa ihan siltä, että kenenkään (kuten sinun) tarvitsisi sitä henkilökohtaisesti ottaa. Tai yleensäkään tulla siitä enää tänne paasaamaan.
Btw se hoito on ihan hyvä homma, siitä usein annetaan todella paljon kamalempi kuva kuin se onkaan. Tosin eri laitoksissa on varmaan vähän eri toimintatavat.
Niin kuin tuolla eräs jo sanoikin älä mieti laihduttamista nyt! On tärkeämpi että mielenterveytesi korjaantuu sillä aina kun aloitat laihduttamisen niin saatat saada vain tuplasti enemmän kiloja kun ahmit pahaan oloon! Laihduttaminen on stressaavaa ja kilojen tarkistelu! Siitä saa ahdistusta joka ei tee hyvää varsinkaan BED:n kanssa.
Tässä tapauksessa kannattaa nyt ehdottomasti yrittää kohentaa mielialaa vaikka se on helpommin sanottu kuin tehty. Hyvä henkinen terveys voi joskus olla parempi asia kuin fyysinen sillä jos henkinen puoli sortuu niin ei ole toivoa fyysiselläkään! Kunhan yrität parhaasi ja vältät ahmimista. Yritä myös siirtyä terveellisempään ruokavalioon.
Ja vielä perheesi suhtautumisesta. Joskus ihmiset sanovat paineen alla asioita joita eivät tarkoita. Uskon että vanhempasi ja siskosi ovat järkeviä ihmisiä, mutta vain väsyneitä. ÄLÄ kuitenkaan syytä itseäsi. Se ei ole kenenkään vika kun sairastuu. Älä mieti sairastumistasi silloin vaan keskity tulevaan. Asioilla on tapana järjestyä. Tässä olisi vielä paljon sanottavaa mutta luulen että ymmärrät jo nyt tarpeeksi. Voimia sinulle!
Itsellä samoja ongelmia.
Tästä ei pääse pois, siltä tämä tuntuu.
BED minulla on ollut monta vuotta, vain itse sen tiedän, missään sitä en ole mennyt koskaan sanomaan juuri siinä pelossa että joudun johonkin sairaalaan tai saan mielialalääkkeet ja lihon entisestään.