Tajuttomuus-

Onko kellään muulla ollut tällaista: Eilen 2-vuotias tyttäremme sai mitättömästä asiasta sellaisen raivokohtauksen, että meni hetkeksi tajuttomaksi. Hän alkoi huutaa, mutta ei vetänyt henkeä tarpeeksi nopeasti ja taju meni. Siis silmät kierähtivät ympäri ja vartalo ihan rennoksi, niin että jopa pissa tuli syliini. Tätä kesti vain parin sekunnin ajan, mutta säikäytti kuitenkin!

Tämä on tapahtunut kerran aiemminkin, kesällä, mutta aika ison vanhingon seurauksena. Säikäytti silloinkin, mutta..

Kertokaa kokemuksia, on niin huolestunut olo..
5635
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Voi olla olematta mitään mutta voi myös olla merkki jostain, käytä neuvolan kautta ja neurologille jos katsovat aiheelliseksi.

***

Äänestä

ei hengitä normaalisti. Kovan huudon ja itkun aikana hengitys on aika pinnallista, jolloin herkemmät saattaa pyörtyä. Kannattaa kuitenkin kysyä asiantuntevimmilta neuvoa jos mieltä painaa.

Äänestä

Hei,

Kuvaamasi kohtaus kuulostaa kovasti ns. affektikohtaukselta, joiden syytä ei tarkalleen tiedetä. Nämä eivät kestä yleensä kovin pitkään, eikä lapsi niistä itse kärsi. Vanhempia ne toki säikäyttävät! Useimmilla lapsilla affektikohtaukset menevät ohi iän myötä.

Kannattaa tietenkin varata aika neuvolalääkärille, ja jutella asiasta sielläkin. Varmasti ohjaavat eteenpäin jos tarvetta on, tai lisätietoa ainakin saa.

Äänestä

Kannattaa käyttää lapsi lääkärillä. Voipi olla epileptisiä tajuttomuus-kohtauksia.

Äänestä

asia kannattaa toki ottaa neuvolassa puheeksi, mutta jos kohtaukset selkeästi liittyvät suuttumiseen, säikähdykseen, kipuun tai/ja näistä johtuvaan voimakkaaseen itkuun, niin tajuttomuuskohtauksen syynä tuskin on ainakaan epileptiset kohtaukset (en kylläkään ole lääkäri, mutta lääkärissä olen käynyt oman lapseni kanssa tajuttomuuskahtauksien takia).
Meillä tajuttomuuskohtauksia on tullut kolme kertaa, joka kerralla syynä on ollut voimakas itku suuttumisen takia. Tajuttomuus on kestänyt hyvin lyhyen ajan ja lapsi on väsynyt ja vedoton tajuttomuuden jälkeen. Tilanne näyttää kamalalta äidin silmin, mutta lääkäri sanoi että lyhyt tajuttomuus ei aiheuta vaaraa lapselle eikä sillä ole seurauksia. Itse olen oppinut havaitsemaan milloin tajuttomuustila on lähellä ja osaan reagoida siihen tietyllä tavalla.

Mielestäni sinun ei kannata olla kovin huolissaan, affektikohtaukset on melko yleisiä pienillä lapsilla. Koita googlettaa sanalla affektikohtaus niin löydät paljon tietoa asiasta. Juttele seuraavalla kerralla neuvolassa tai pirauta hoitajallenne asiasta, mutta lääkäriin en kehoita ryntäämään asian takia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kohtaus! kirjoitti:

Onko kellään muulla ollut tällaista: Eilen 2-vuotias tyttäremme sai mitättömästä asiasta sellaisen raivokohtauksen, että meni hetkeksi tajuttomaksi. Hän alkoi huutaa, mutta ei vetänyt henkeä tarpeeksi nopeasti ja taju meni. Siis silmät kierähtivät ympäri ja vartalo ihan rennoksi, niin että jopa pissa tuli syliini. Tätä kesti vain parin sekunnin ajan, mutta säikäytti kuitenkin!

Tämä on tapahtunut kerran aiemminkin, kesällä, mutta aika ison vanhingon seurauksena. Säikäytti silloinkin, mutta..

Kertokaa kokemuksia, on niin huolestunut olo..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu