pelokas

minun ystävälläni on erittäin arka monirotuinen koira. ystäväni 'kouluttaa' tätä koiraa huutamalla sille ja karjahtelemalla sille ja läpsimällä sitä ja puuttumalla ulkona vähän sen joka liikkeeseen ( 'paikka', 'kierrä tolppa', 'odota', 'seuraa' ) niin ettei koira saa toimittaa omia askareitaan just ollenkaan. koira haukkuu vastaantulijat ja on ilmiselvästi hermoromahduksen partaalla, eikä tämän kaverini huuto auta mun mielestä tilanteessa yhtään. lisäksi kaverini on koiran kanssa täysin epäjohdonmukainen, elikkä välillä koira saa tehdä jotain juttuja sisätiloissa ja välillä ei.
kyllä kaverini koiraa hyvänäkin pitää, ja ruokaa se saa hyvin ja pitkät lenkit ja sillä tavalla, mutta miten saisin kaverini tajuamaan ettei hänen huutonsa ja hermostuneisuutensa auta koiran hermostuneisuuteen ollenkaan ? olen yrittänyt kyllä vihjailla, mutta ilman tulosta.
15341
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Epämiellyttävällä käytöksellään ystäväsi ei saa koiraansa kiinnostumaan itsestään. Lenkillä esim on mahdollista ohittaa muut hillitysti, mutta se edellyttää että koira on kiinnostunut ohjaajastaan. Koiraa pitää motivoida, kannustaa ja palkita halutusta käytöksestä. Koira oppii positiivisella ohjaamisella, huutaminen ja iholle käyminen aiheuttaa koirassa vain "huonoa" käytöstä. Yksi iloinen kehuminen on tehokkaampi kuin 100 rangaistusta. Turha komentelukin vain hämmentää koiraa.

Äänestä

...kouluttaa koiransa niin kuin haluaa, eikä puututa ja aleta neuvomaan toista, vaikkei apua edes ole pyydetty.

Äänestä
  • No ei se koiralle ole hyväksi jos omistaja ei osaa kouluttaa oikein ja koira kärsii... ei koira tajua jos sille huudetaan ja karjutaan ja läpsitään sitä siitä tulee entistä hermostuneempi ja pelokkaampi... no en kommeintoi enempää

    Äänestä

  • Just joo. Jos se tyyppi itse tajuaisi tekevänsä hieman päin v****a asiat, niin kyllähän se silloin pyytäisi sitä neuvoa tai tekisi toisin?! Mutta vikanahan on, ettei se ilmeiseti tiedä! Katsos kun eläin on eläin, eikä se toimi niinkuin ihminen haluaisi, vaan koulutus pitää tehdä niin että se on koiralle parhaaksi ja koira sen ymmärtää. Voihan sitä opettaa koiran pelkäämään ja tehdä siitä hullun jos haluaa, mutta sääliksi käy...

    Äänestä

  • Eihän neuvomisessa mitään pahaa ole, siitä voi olla monelle ekan koiransa kanssa touhuavalle paljonkin apua.

    Äänestä

  • joo...no varmasti voi puuttua asiaan jos joku panee eläimen kärsimään vaikka sitten 'koulutuksen' nimessä. lyöty ja 'läpsitty' koira, jolle huudetaan ja karjutaan ilman syytä, ei edes opi paitti pelkäämään omistajaansa ja muita ihmisiä ja vähän kaikkea.

    Äänestä

  • jotkut kouluttaa koiria ja hevosia sähköpiiskan avulla. sekin pitäis vaan sallia kun nämä haluaa kouluttaa sillä tavalla ? niinkös ? voi ei, että voit olla julma ja piittaamaton eläinten kivuista.

    Äänestä

viestit ei näy

Äänestä
  • mixei ne näy

    Äänestä

Mitä siis voin frendilleni sanoa? Olen kattonut 'julmasti' aina kun hän huutaa koiralleen ja vähän pyöritellyt silmiäni kun ollaan lenkillä ja se on KOKO AJAN tätä 'kierrä pylväs', 'älä vedä', 'ei !', 'nyt loppu !', ja 'voi vi**u nyt loppu haukkuminen, s**tana !' jne..osastoa. Koira tuijottaa sisätiloissa tätä kaveriani ja menee maahan korvat luimussa heti kun kaverini vähänkin liikahtaa. Koira-parka saa kohta hermoromahduksen. Mitäs voisin sanoa niin etten loukkaisi kaveriani, mut ennen kaikkea ettei koiraa enää loukattaisi ?!

Äänestä
  • Älä välitä siitä mitä se sun idiootti kaveris ajattelee, sillä ei tunnu muutenkaan olevan kaikki kotona. Jos neuvot loukkaa häntä niin loukatkoon. Eläimen parasta ajattelet kun sanot suoraan hänelle mitä ajattelet hänen kyseenalaisista koulutustavoistaan. Mun mielestä sellaiselta tyypiltä pitäis ottaa koira kokonaan pois, on ihmisiä jotka osaa kouluttaa lempeästi koiraa. Mulla nousi karvat pystyyn tuosta kun luin miten julma sun kaveris on lemmikkiään kohtaan. Voisit muuten miettiä myös että onko tuollainen kaveri edes kaveruuden arvoinen. Minä en ainakaan huolisi kaveriksi sellaista joka julmasti kohtelee eläimiä.

    Äänestä

jos mä oisin sä soittasin sen kamus vanhemmille tai puhuisin vanhemmilleni ja ne vois puhuu sen kamun vanhemmille tai sanosin sille v*tun kamulle suorat sanat!!!!! NÄIN ON!!!!!!!!!

Äänestä
  • tää mun kaverini asuu jo omillaan eikä ole vanhempiensa kanssa just missään tekemisissä. ajattelin nyt antaa lahjaksi kaverilleni koiran koulutusoppaan, jota selailin kirjakaupassa ja jossa on tosi hyviä neuvoja miten koiraa koulutetaan lempeesti ja johdonmukaisesti, ja mitä taas ei pitäis tehdä ( eli mitä kaverini tekee väärin ). menen heti huomenna ostamaan tämän opuksen, jos tajuaisi sitten...eikä se lahjasta voi loukkaantua.

    Äänestä

  • koira kirjoitti:

    tää mun kaverini asuu jo omillaan eikä ole vanhempiensa kanssa just missään tekemisissä. ajattelin nyt antaa lahjaksi kaverilleni koiran koulutusoppaan, jota selailin kirjakaupassa ja jossa on tosi hyviä neuvoja miten koiraa koulutetaan lempeesti ja johdonmukaisesti, ja mitä taas ei pitäis tehdä ( eli mitä kaverini tekee väärin ). menen heti huomenna ostamaan tämän opuksen, jos tajuaisi sitten...eikä se lahjasta voi loukkaantua.

    mut sun kaveris tuntuu olevan niin idiootti ettei se varmaan siitä miksikään muutu, voit toki yrittää. Saatan kuulostaa julmalta mutta sinuna miettisin onko tuollainen edes kaveruuden arvoinen tyyppi. Olisi parempi että hän luopuis koirastaan ja antaisi sen perheeseen jossa kohdellaan koiraa lempeästi ja huolehtien ja rakastaen.

    Äänestä

meille tuli vähän jo kasvanut koira, ei siis enää pentu vaan 1 v. Sitä oli kohdeltu jotenkin kaltoin perheessään, ainakin ed. omistajat vaikutti vähän "rentuilta", no anyway...kun mä sitten menin tän uuden lemmikin lähelle ja halusin ekaa kertaa halata sitä niin se nappas hampaillaan kaulasta, no en minä sille siitä suuttunut enkä kaunaa kantanut, tiesin mitä se oli joutunut kokemaan ja loppujen lopuks siitä tuli hellyyden osoituksieni myötä hyvin lauhkea ja kiltti koira, se kun tunsi ettei sille kukaan mitään pahaa tee, ei ainakaan meidän perheestä, ja sille annettiin paljon rakkautta, hellyyttä ja huolenpitoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


koira kirjoitti:

minun ystävälläni on erittäin arka monirotuinen koira. ystäväni 'kouluttaa' tätä koiraa huutamalla sille ja karjahtelemalla sille ja läpsimällä sitä ja puuttumalla ulkona vähän sen joka liikkeeseen ( 'paikka', 'kierrä tolppa', 'odota', 'seuraa' ) niin ettei koira saa toimittaa omia askareitaan just ollenkaan. koira haukkuu vastaantulijat ja on ilmiselvästi hermoromahduksen partaalla, eikä tämän kaverini huuto auta mun mielestä tilanteessa yhtään. lisäksi kaverini on koiran kanssa täysin epäjohdonmukainen, elikkä välillä koira saa tehdä jotain juttuja sisätiloissa ja välillä ei.
kyllä kaverini koiraa hyvänäkin pitää, ja ruokaa se saa hyvin ja pitkät lenkit ja sillä tavalla, mutta miten saisin kaverini tajuamaan ettei hänen huutonsa ja hermostuneisuutensa auta koiran hermostuneisuuteen ollenkaan ? olen yrittänyt kyllä vihjailla, mutta ilman tulosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu