Samos / Kokari

Syksyllä suunnitteilla lähteä Samokselle Kokariin. Onko kokemuksia hotelli La Plagesta? Kuulisin myös mielelläni Kokarista. Lopullinen valinta Kokarin tai samoksen kaupungin välillä tekemättä.
42502
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kokkari on kauneinta Kreikkaa. Idyllinen, kaunis, rauhallinen pieni kylä, jossa oleskelua en vaihtaisi Samoksen kaupunki Vathiin (Samos). Kaupungissa on kiva viettää välillä aikaa kierrellen ja paikallisia ostoksia tehden, samalla käväistä Agia Paraskevin kauniissa kylässä (muutama kilometri kaupungista).
Mutta Kokkarin tunnelmaa en vaihtaisi Kreikan auringon alla mihinkään. Sinne suuntaan aina, kun voin. Mainitsemaasi hotellia en tunne. Itse asun Athenassa.

Äänestä

Oltiin muutama vuosi sitten perheen kanssa. Varsinaista tekemistä ei Kokarissa ole (paitsi syödä hillittömästi Kreikkalaisia herkkuja). Mutta jos haluaa rauhaa ja Kreikkalaista tunnelmaa, sitä piisaa. Rannat ovat pikkukiveä ja turistiaikaan varmaan aika täysiä. Meillä oli sesongin viimeinen viikko, joten oli jo hiljentymään päin. Vesi oli ihanan kirkasta. Me pidimme hotellistakin, toinen suomalainen perhe taas ei. Vaihtoivat sitten sellaiseen jossa oli baari ja uima-allas. Yhtenä päivänä vuokratiin auto ja kierrettiin saari, yhtenä patikoitiin vuorelle (kylään jonka nimeä en nyt muista) ja yhtenä käytiin Samoksen kaupungissa tekemässä ostokset. Mummot ja kirkot tuli tutuksi viikon aikana. Ihana paikka.

Äänestä

Kokkari on lepposa pieni rantakylä, Samoksen kaupunki on hikinen Vaasa. Jos haluat olla kaupungissa lomalla, niin valitse Samos, jos taas haluat elää hissukseen rantapedeillä ja lähitavernoissa nuokkuen, niin valitse Kokkari. Viime heinäkuussa Kokkarin kivirannalla ja kuppiloissa oli yllättävän runsaasti tilaa.

Äänestä
  • Kokari valittiin matkakohteeksemme elokuussa. Kiitos teille vaistauksistanne tuntuu, että päätös oli oikea.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


k.h.h kirjoitti:

Syksyllä suunnitteilla lähteä Samokselle Kokariin. Onko kokemuksia hotelli La Plagesta? Kuulisin myös mielelläni Kokarista. Lopullinen valinta Kokarin tai samoksen kaupungin välillä tekemättä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu