vuokra-autolla

Onko kellään kokemusta autolla ajelusta Roomassa.
Lähinnä kiinnostaa saako autoa parkkiin lähelle suosittuja matkailukohteita?
Olemme viikon matkalla maaseudulla mutta päivä Roomassa kiinnostaisi.
Meno on kuulemma melkoista mutta ajokokemusta isoista kaupungeista onneksi on.
2338
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

sallittua vain määrätyillä kaduilla. Kaduilla joilla se on sallittua on sitten aivan mahdoton tungos. Liikennettä on haluttu säädellä monesta syystä. Minsuta on ihanaa ettei tarvitse koko ajan varoa autoja ja saa kävellä rauhassa eikä kuunnella sitä autojen hurinaa. Roomassa ajotahti on hurja. Rooma on hyvin erikoinen kaupunki, ei muistuta mitään tavallista kaupunkia laisinkaan.

Nähtävyyksien lähelle ei useinkaan pääse edes busseilla mutta välimatkat ovat kuitenkin sen verran lyhyitä että jaksaa kävelläkkin. Rooma on ennen kaikkea kottava kävelleen, sen tulette huomaamaan kun sinne saavutte.

Googleta parcheggio roma niin saat pitkän listan parkkipaikoista Roomassa ja sen lähistöllä. Kartankin josta voit etsiä teille sopivan parkkipaikan. Riippuu hieman miltä suunnalta lähestytte kaupunkia. Parkit ovat yleensä maanalla kaupungin reunamilla. Hinnat halvempia mitä kauenpana keskutasta sijaitsee.

Roomalaisilla on suuria vaikeuksia löytää parkkipaikkaa. Kaupungin keskustassa se on melko mahdotonta. Monet kaupungin ulkopuolella tai laitamilla asuvat ajavat parkkin ja lopun matkan kulkevat paikallisilla kulkuvälineillä. Bussit kulkee tiheään tahtiin ja lipunhinta halpa.

Äänestä
  • neuvosta. Näin varmaan on, toimimme sen mukaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Roomassa kirjoitti:

Onko kellään kokemusta autolla ajelusta Roomassa.
Lähinnä kiinnostaa saako autoa parkkiin lähelle suosittuja matkailukohteita?
Olemme viikon matkalla maaseudulla mutta päivä Roomassa kiinnostaisi.
Meno on kuulemma melkoista mutta ajokokemusta isoista kaupungeista onneksi on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu