Käytin koiranpennun tehosterokotuksessa (eli pentu 16 viikkoinen). Lääkäri kuunteli ja sanoi, että sydämestä kuuluu pieni sivuääni. Sanoi, ettei siihen kannata kiinnittää huomiota kun on nämä hellekelit. Seuraava lääkärikäynti on sitten vasta vuoden päästä rokotusten merkeissä mikäli mitään ei satu, nyt kyllä jäi vähän vaivaamaan pitäisikö sitä sivuääntä käydä kuunteluttamassa kuitenkin kun helteet on ohi, kun on tarkoitus aloittaa pentutoko sun muut harrasteet, niin ettei tulisi sitten ikäviä ylläreitä. Onko kokemusta, voiko pennulla olla "ohimenevä" sydämen sivuääni? Ensimmäisellä rokotuskerralla sitä ei kuulunut.
sivuääni
Epävarma
7444
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
En osaa sanoa tuohon oikeastaan että onko normaalia mut voisithan käyttää pennun lääkärillä uudelleen helteiden päätyttyä, jo ihan oman mielenrauhan vuoksi. Mä ainakin tekisin niin, aina on parempi mitä aikaisemmin jonkun jutun toteaa niin hoitokin tepsii paremmin, ja tietää sitten mitä on odotettavissa. Ja voi olla että koko jutusta pääsee pelkällä säikähdyksellä eli että ei olekaan syytä huoleen.
kerropas mikä rotu, ehkä osaan sanoa jotain.
käyttäisin kyllä lääkärissä parikin kertaa, mielenrauhasta ja ikävästäkin tiedosta on mukavampi maksaa vaikka vähän enemmänkin jos vaan helpottaa oloa.
älä päästä hulluna riehumaan (hyvä sanoo pennulle), toko on ihan ok, mutta itse en alottais mitään kunnon päälle käyvää. ota varovati ja tarkkaile sitä. itse kohtelisin sitä reppanaa nyt sydänpotilaana, enenkuin toisin todistetaan. huolehdi että sulla on jatkuvasti vesipullo mukana, älä päästä saunaan, vältä kuumaa autoa, ei äkkinäisiä lämpötilan vaihteluita, ei kauaksi suuntautuvia lenkkejä, mieluummin siksakkia lähistöllä, valmistaudu kantamaan kotiin, jos pyörtyy, kato ettei tukehdu kieleensä, rauhottele silittelemällä...
ei välttämättä mitään syytä paniikkiin, mutta ehkä varovaisuus on paikallaan. ja olisn aika tarkkana eläinlääkärin suhteen, niistä kun ei ikinä tiedä, veisin jonnekin sydänspesialistille, jos vielä sivuääni kuuluu, ihan varmuuden vuoksi.
ja voihan se olla vaan ohimenevää kun aattelee että itelläkin on kerran kuulunut sivuääni ja aina ennen sitä ja sen jälkeen pumppu on kuulostanut normaalilta. että älä vielä hötkyile, ensin tutkitaan, sitten hutkitaan.
Kyseessä on sheltti ja todella energinen sellainen, erittäin avoin ja reipas ja rohkea ja siksi toko ja jälki ym. kiinnostaisivat vaikkei pk-rotu olekaan. Nämä päivät se vaan on makoillut, illalla ja aamulla on riehunut enempi, iltasella "hullun juoksuakin" mennyt huoneistoa ympäri. En ole uskaltanut kuin 10 min pissakeikkoja sen kanssa tehdä ihan lähimetsikössä, autoon en eläinlääkärimatkan (kesti kuumassa autossa noin 20 min) jälkeen ole uskaltanut ottaa. Saisivat helteet loppua että näkisi tilanteen, kyllä se nyt tosiaan vaivaa kun on noin pienestä pennusta kysymys.
Okei, olet ensinnäkin toiminut ihan oikein. Välttelet kuumia autoja jne.
pidä kuitenkin lenkit tarpeeksi pitkinä. Hihnassa kävelty rauhallinen pissilenkki on huomattavasti parempi vaihtoehto kuin hillitön riehuminen, johon pentu energiaansa purkaa. siis mieluummin ihan niin paljon kävelyä/hihnassa ulkoilua kuin pentu jaksaa, mieluummin varjossa ja melko tasasella maalla. hyvä olisi kuitenkin saada peruskunto kohdalleen.
Rodusta en hirveästi tiedä, mutta käsittääkseni sheltti on valitettavasti yksi sairaimmista. sydänviasta en tiedä kuin yhden esimerkkitapauksen, enkä todellakaan tiedä mitä vikaa sen sydämessä on. kyseinen koira jäi kasvattajalle ja on nyt parivuotias. elelee käsittääkseni kuitenkin suhteellisen normaalia elämää, joten älä vielä hätäänny.
Toko on ok kuten jo sanoin. pitää vaan pitää mielessään ettei rehki liikaa. Jälki on mainio idea. se on tempoltaan vielä paljon rauhallisempi kuin muut harrastuslajit, joten sopii varmaan sydänpotilaallekin jos vika ei ole paha. kannattaa alottaa jäljestäminen ihan pentuna. pennut nimittäin usein tykkäävät siitä... jos menet johonkin harrastusryhmään, kyseessä lienee sitten pelastuspuolen porukat, joissa ei oola tarkkoja rodun suhteen. Mielestäni sheltti sopeutuu jäljelle oikein hyvin.
hyvää jatkoa, kyselläkin saa, vastaan jos osaan. kerrotko sitten tuloksista kun olet pennun helteiden jälkeen lääkärillä käyttänyt. -onhan teillä hyvä lääkäri?
Niin, ja kannattaa muistaa että moni ihminenkin elää pitkän ja hyvän elämän sydänvian kanssa, kunhan se vain todetaan ajoissa ja hoidetaan asianmukaisesti, ja sopeutetaan elämäntavat vian mukaiseen elämään....
Helteet senkun jatkuu ja koirapoika porskuttaa. Ei sen vauhti hyydy helteelläkään, milläs sitä pentua hillitsisi jollei se ite halua hyytyä... mutta ei sillä tunnu vaivoja olevan. Päivät nukkuu, aamuviileellä sitten tehdään pitempi lenkki kun muu maailma vielä nukkuu. Tosiaan tokoa ja jälkeä olin sen kanssa ajatellut aloittaa, kun pk-koira (belgi) jäi erossa miehelle. Onhan se sheltti paimenkoira kuitenkin, vaikka pienemmässä paketissa. Saisi helteet loppua niin veisin penikan kuunneltavaksi, lääkäri on kyllä hyvä, pieneläinten erikoislääkäri.