Kun perintöä aletaan jakamaan mitä ensimmäiseksi pitäisi tehdä? Miten jaoin saa suhteellisen tasapuolisesti menemään?
perinnön jako
perinnön jakaja
4777
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hankitan esimmäiseksi tiedot sukulaissuhteista. Oikeastaan ne hankitaan jo perunkirjoitusvaiheessa perunkirjoittajien toimesta. Useimmiten vainajan vanhemmat ovat kuolleet ennen vainajaa mutta silti pidetään heitä lapsensa perillisinä. koska Täydet veljet ja siskot saavat kaksinkertaisesti sen määrän kuin veli ja siskopuolet. Sitten jaetaan kaikille täysille heidän määränsä mukaan ja puolikkaille puolet siitä. Jos jokin puolikas tai kokonainen on kuollut niin hänen osansa perii hänen lapsensa siinämäärin kuin heitä on, eli jaetaan lapsenlapsille kuolleen vanhemansa saama perintöosa. jne.
Otatte perukirjan esille ja katsotte mitä on jaettavana ja mikä on perinnönsaajien osuus.
Sitten päätätte jaatteko kaiken tasan (sillä perintöosuus kohdentuu kaikkeen omaisuuserään) vai miten jaatte.
Jos tilillä on esim 1000 rahaa voitte sopia keskenänne, että yksi saa rahat ja toinen vastaavasti yhteisesti arvottamallanne tavalla tavarat, esim television jääkaappipakastimen kahvinkeittimen kaikki liinavaatteet...
Teette perinnönjakokirjan, missä kerrotte jakaneennen xxx päivätyn perukirjan mukaisen kuolinpesän ja päättäneenne kuolinpesän hallinnon. Toimitatte paperin verottajalle joka lopettaa näin kuolinpesän juridisena yksikkönä, eikä teidän tarvitse enää tehdä esim veroilmoitusta kuolinpesälle.
Voitte halutessanne yksilöidä jakokirjaan mitä kukin sai tai vain todeta jakaneenne.
niin mutta jos perintöä onkin niin paljon ettei niiden kaikkien omaisuuksien arvoa voi tietää, eikä sitä silloin voi jakaa tasan, mitä tehdä?
Perunkirjoitukseassa jokaiselle vainajan omaisuuserälle pannaan jokin rahasumma. Kiinteistöjen ym. kohdalla se tietenkin on arvio. Mutta rahaksi muutettu summa kuitenkin.