Olen 14-vuotias kahdeksaslukkaainen poika.
Minusta tuntuu melkein joka päivä inhottavalta lähteä kouluun. Varsinkin kun pitää uusi viikko aloittaa. Vaikka minulle harvoin on viime aikoina koulussa sanottu mitään solvaavaa, tuntuu kuin niin tapahtuisi joka päivä. No, ensinnäkin, pukeudun hiukan fruittarimaisesti, ja siitä johtuen minua pidetään luokkani kovisten keskuudessa homona. Minulle on jopa kerran sanottu homoksi päin naamaa. Vaikka tiedän kyllä miten pellejä ja huomionhaluisia nämä tyypit ovat, silti se tuntuu pahalta. Luokkani on jakautunut periaatteessa kolmeen osaan; suunnilleen kaikki luokkamme tytöt liikkuvat porukalla, ja kaikki muut luokkamme pojat, paitsi minä ja kolme kaveriani, liikkuvat keskenään. Tämä poikaröykkiö on aina urputtamassa ja puuttumassa muiden asioihin. Minä ja ystäväni halusimme tämän loppuvan jo seitsemännellä luokalla, ja niin se loppuikin. Noin puoleksi vuodeksi. Ja nyt se on alkanut taas. Minä en jaksa enää. Minulla on migreeni, saan melko usein ahdistus- ja masennuskohtauksia. Yritän puhua vanhemmillenikin asiasta mutta he vain hymähtävät ja jättävät asian sikseen ja valittavat vain siitä kun olen muka liikaa tietokoneella.
Luojan kiitos minulla on ystäviä, mutta silti ajatukseni ovat usein itsetuhoiset ja stressaa kaikesta liian usein.
Olen hyvin herkkä ihminen, minkä vuoksi tälläiset pikkuasiat jäävät mieltäni piinaaman...
Minusta tuntuu melkein joka päivä inhottavalta lähteä kouluun. Varsinkin kun pitää uusi viikko aloittaa. Vaikka minulle harvoin on viime aikoina koulussa sanottu mitään solvaavaa, tuntuu kuin niin tapahtuisi joka päivä. No, ensinnäkin, pukeudun hiukan fruittarimaisesti, ja siitä johtuen minua pidetään luokkani kovisten keskuudessa homona. Minulle on jopa kerran sanottu homoksi päin naamaa. Vaikka tiedän kyllä miten pellejä ja huomionhaluisia nämä tyypit ovat, silti se tuntuu pahalta. Luokkani on jakautunut periaatteessa kolmeen osaan; suunnilleen kaikki luokkamme tytöt liikkuvat porukalla, ja kaikki muut luokkamme pojat, paitsi minä ja kolme kaveriani, liikkuvat keskenään. Tämä poikaröykkiö on aina urputtamassa ja puuttumassa muiden asioihin. Minä ja ystäväni halusimme tämän loppuvan jo seitsemännellä luokalla, ja niin se loppuikin. Noin puoleksi vuodeksi. Ja nyt se on alkanut taas. Minä en jaksa enää. Minulla on migreeni, saan melko usein ahdistus- ja masennuskohtauksia. Yritän puhua vanhemmillenikin asiasta mutta he vain hymähtävät ja jättävät asian sikseen ja valittavat vain siitä kun olen muka liikaa tietokoneella.
Luojan kiitos minulla on ystäviä, mutta silti ajatukseni ovat usein itsetuhoiset ja stressaa kaikesta liian usein.
Olen hyvin herkkä ihminen, minkä vuoksi tälläiset pikkuasiat jäävät mieltäni piinaaman...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Herkillä ihmisillä on enemmän taipuvaisuutta masennukseen, siksi asiaan olisi nyt hyvä puuttua ajoissa ennenkuin on liian myöhäistä.
Voisitko yrittää vielä kerran jutella vanhemmilles? Voisit kertoa, että kyse ei nyt ole tietokoneesta vaan siitä että sinua kiusataan luokallasi ja siksi sinusta on epämukavaa mennä kouluun.
Jos vanhempien kanssa keskustelu ei luonnistu, voisitko harkita terveydenhoitajan kanssa juttelemista? Hän ainakin kuuntelee ja luultavasti ohjaa sinut eteenpäin.
Toivon kuitenkin, että jaksaisit suorittaa yläasteen loppuun, sillä peruskoulu on kuitenkin se tärkein koulu. Yritä keskittyä vain opiskeluun ja saada itsellesi hyviä arvosanoja. Kiusaaminen on hyvin yleistä tuon ikäisillä, joten et ole yksin.
Jos asia käy liian raskaaksi niin suosittelisin kertomaan luokanvalvojalle. Se ei ole sinun häpeäsi vaan niiden ketkä sinua kiusaa tai eivät asiaan puutu.
Tsemppiä! Pure vaikka hammasta ja mene väkisin kouluun, sinun kouluturvallisuuteesi eivät kiusaajat saa vaikuttaa!
Mulla oli tossa yläasteella aika samanlainen tilanne meidän luokalla oli 7:lla tosi hyvä yhteishenki, mutta sitten alkoi muodostua kuppikuntia ja seitsemännen luokan loppu ja koko kahdeksas olivat suorastaan tuskaa.. Muutama kaveri minulla oli (jotka olivat kavereita silloin kun huvitti). Ja tosiaan luokan "kovikset" lyöttäytyivät yhteen ja tytöt liikkuivat pääasiassa keskenään..
No ysillä tilanne helpotti kun luokka hajotettiin ja tutustuin muutamaan tyyppiin joiden kanssa pystyi olemaan täysin oma itsensä. Kuitenkin oon ehkä sen verran hitaasti lämpeävä kaveri, että yläasteelta ei sitten juurikaan kavereita jäänyt koska ei ollut aikaa tutustua näihin uusiin luokkalaisiin kunnolla..