Eilen aamulla alkoivat kuukautiset ja musta tuntui ihan kuin olisi ollut hieman kuumetta myös.. Onko mahdollista siis että kuukautisten alkuun voi liittyä kuumetta vai oliko se vain muuta oireilua ja heikotusta..?
Kuume pms-oireena?
voiko olla
35857
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minulla ainakin nousee aina pieni kuume kuukautisten alkuajaksi, joskus ovulaationkin aikaan. Elä siis hermostu, asiaan tottuu. Mutta tietysti -näinä flunssa-aikoina- se voi olla tavallista nuhakuumettakin.
Minulla on aina viikko ennen kuukautisten alkua todella raskasta aikaa, eli juuri nyt...
Normaalisti lämpö on kutakuinkin 36.5, mutta ennen kuukautisia palelen iltaisin hirveästi ja silloin lämpö käy jopa alilämmön puolella (35.4). Aamusta on jo kuumeen puolella sitten, noin 37 ja olo on sen mukainen. Väsyttää ihan hirveästi ja sydän takoo kuin viimeistä pivää kun pitää kuumeilusta huolimatta heilua normaaliin tahtiin.
Minulla on kuumetta viikosta kahteen ennen kuukautisia, pahimmillaan lämpö 37,5 tai 37,6. Lämpö sahaa päivän aikana yleensä tuossa 37:n kieppeillä, olo on karsea, koskee joka paikkaan, rinnat aristaa, päätä särkee, huimaa, sekava olo, muisti pätkii. On tosi flunssainen olo. Yleensä lämpö häviää heti kun menkat alkaa. Onko kukaan teistä keksiny apua näihin vaivoihin?Töissä on tosi rankkaa 1-2 viikkoa ennen kuukautisia.