No hyvä - ottakaapa _tästä_ sitten selvää.
- -
Taiteilijan omakuva.
Kiitän itseäni tavastani merkitä tarkka päiväys jokaisen kirjoitelmantapaisen nurkkaan. Löysin tämän helmen kaikkein alimman pöytälaatikkoni pohjilta: se on vuodelta 1998 ja se huvitti minua yhä; kenties joku toinenkin kammottavan lapsellisella huumorintajulla varustettu saa siitä hupia. Olin tuolloin neljäntoista. Kun muut poikalapset olivat innostuneet jalga-ballosta ja tiezigoista ja tubagasta, omien palavien nuorten intohimojeni kohteita olivat merimakkarat. Tässä ajan ajatelmani aiheesta. Heijastaa nuoruusvuosieni seksuaali-identiteettikriisiä.
– Olenkohan minä merimakkara? pohdin silloin itsekseni. Sittemmin kuitenkin vakuutuin olevani hetero.
Tekstiä olen muutellut vain kielioppi- ja oikeinkirjoitusvirheitten osalta.
*
Pyrkimys merimakkaruuteen - tehokkuuden kritiikki.
Olen aina pitänyt piikkinahkaisten pääjaksosta, ja erityisesti sydäntäni lähellä on merimakkaroiden alajakso merellisten ystäviemme näennäisen täydellisen olemuksen tähden.
Vaikka merimakkara ei ulkoiselta olemukseltaan suurestikaan muistuta minua, sielunelämämme ovat varsin yhtenevät – varsinkin puhuttaessa yleisimmästä merimakkaralajista, ruskeasta merimakkarasta (thyrone biarcus). Olen aina halunnut olla merimakkara. Matelisin meren pohjassa kymmenen senttimetrin päivävauhtia, odottaisin ruoan tippumista suuhun, ja kun tuntisin itseni uhatuksi, riemukkaasti ulostaisin sisäelimeni vihulaisen suuntaan, joka joko pelästyisi niitä tai tyydyttäisi niillä ruokahalunsa. Sepä vasta olisi elämää.
Tähän väliin sopii kirjoittamani runo, jonka tarkoituksena on heijastaa merimakkaran universaalia tarkoitusta:
oi merimakkara,
jok' rinnallein rientää
pyyhällä pyylevä makkara
makkaraäidin luo.
Makkaramme universaali tarkoitus jää hämäräksi. Jotkut harvat lajit puhdistavat merenpohjaa, kuten kastemadot maaperää – mutta vain harvat. Useimmat, kuten ruskea merimakkara (thyrone biarcus) vain ovat.
Siksi minä pidän merimakkaroista ja siksi minä haluaisin olla sellainen.
*
Tuon runon on pakko olla sitä suurinta kirjallisuutta - jos siis ei oteta lukuun sitä toista kirjoittamaani merimakkararunoa, joka taisi olla jonkin koulutyöni liitteenä. Joka, sikäli kun muistan, sillä olen sen valitettavasti kadottanut, kuuluu jotakuinkin seuraavasti:
*
Merimakkara
Syömässä herkullista
eläinplanktoniaan
Aikaisena aamuna
Laskuveden aikaan
Kaunis meri-
makkara syö, jotta
hän voisi elää ja
ei olla nälkäinen.
*
Runoni edustanevat naivismia, kuten ne aikuisten miesten piirtämät pääjalkaiset, joita myydään suurella rahalla nimekkäisiin gallerioihin. Toivottavasti minut potentiaalia täynnään olevana nuorena taiteilijana täältä keksitään!
Minä olen sairas mies, olen.
Sairas mies.
- -
Taiteilijan omakuva.
Kiitän itseäni tavastani merkitä tarkka päiväys jokaisen kirjoitelmantapaisen nurkkaan. Löysin tämän helmen kaikkein alimman pöytälaatikkoni pohjilta: se on vuodelta 1998 ja se huvitti minua yhä; kenties joku toinenkin kammottavan lapsellisella huumorintajulla varustettu saa siitä hupia. Olin tuolloin neljäntoista. Kun muut poikalapset olivat innostuneet jalga-ballosta ja tiezigoista ja tubagasta, omien palavien nuorten intohimojeni kohteita olivat merimakkarat. Tässä ajan ajatelmani aiheesta. Heijastaa nuoruusvuosieni seksuaali-identiteettikriisiä.
– Olenkohan minä merimakkara? pohdin silloin itsekseni. Sittemmin kuitenkin vakuutuin olevani hetero.
Tekstiä olen muutellut vain kielioppi- ja oikeinkirjoitusvirheitten osalta.
*
Pyrkimys merimakkaruuteen - tehokkuuden kritiikki.
Olen aina pitänyt piikkinahkaisten pääjaksosta, ja erityisesti sydäntäni lähellä on merimakkaroiden alajakso merellisten ystäviemme näennäisen täydellisen olemuksen tähden.
Vaikka merimakkara ei ulkoiselta olemukseltaan suurestikaan muistuta minua, sielunelämämme ovat varsin yhtenevät – varsinkin puhuttaessa yleisimmästä merimakkaralajista, ruskeasta merimakkarasta (thyrone biarcus). Olen aina halunnut olla merimakkara. Matelisin meren pohjassa kymmenen senttimetrin päivävauhtia, odottaisin ruoan tippumista suuhun, ja kun tuntisin itseni uhatuksi, riemukkaasti ulostaisin sisäelimeni vihulaisen suuntaan, joka joko pelästyisi niitä tai tyydyttäisi niillä ruokahalunsa. Sepä vasta olisi elämää.
Tähän väliin sopii kirjoittamani runo, jonka tarkoituksena on heijastaa merimakkaran universaalia tarkoitusta:
oi merimakkara,
jok' rinnallein rientää
pyyhällä pyylevä makkara
makkaraäidin luo.
Makkaramme universaali tarkoitus jää hämäräksi. Jotkut harvat lajit puhdistavat merenpohjaa, kuten kastemadot maaperää – mutta vain harvat. Useimmat, kuten ruskea merimakkara (thyrone biarcus) vain ovat.
Siksi minä pidän merimakkaroista ja siksi minä haluaisin olla sellainen.
*
Tuon runon on pakko olla sitä suurinta kirjallisuutta - jos siis ei oteta lukuun sitä toista kirjoittamaani merimakkararunoa, joka taisi olla jonkin koulutyöni liitteenä. Joka, sikäli kun muistan, sillä olen sen valitettavasti kadottanut, kuuluu jotakuinkin seuraavasti:
*
Merimakkara
Syömässä herkullista
eläinplanktoniaan
Aikaisena aamuna
Laskuveden aikaan
Kaunis meri-
makkara syö, jotta
hän voisi elää ja
ei olla nälkäinen.
*
Runoni edustanevat naivismia, kuten ne aikuisten miesten piirtämät pääjalkaiset, joita myydään suurella rahalla nimekkäisiin gallerioihin. Toivottavasti minut potentiaalia täynnään olevana nuorena taiteilijana täältä keksitään!
Minä olen sairas mies, olen.
Sairas mies.
Vastaukset 2
Vanhimmat
...tai en nyt ehkä ihan sentään ;D Tuo kertoi paljon Sinusta (elikkä sen, että olet hyvin sairas mies, ja ollut sitä jo pitkään). Sinänsä ajatus luomakunnalle näinkin turhasta elukasta avaa minulle aivan uusia tapoja tarkastella sitä kirjakauppa- novelliasi. Eihän Jumala todellakaan voi olla kamalan fiksu kun on luonut meren pohjaan merimakkaran- ellei hän sitten ole tarkoittanut sitä teinipoikien idoliksi ja korkeimmaksi pyrkimykseksi, mitä -suonet anteeksi- kyllä vahvasti epäilen. Oletkos muuten tehnyt testimaa.comin psykopaatti- testiä ;)
Mutta todellakin tunnen ihmisiä, jotka ovat päässeet lähes täydelliseen merimakkaruuteen- lukuun ottamatta sitä suolien ulostusjuttua, tai no mistä sitä ikinä tietää, pitäisiköhän kokeilla :O
pidän teksteistäsi.