En tiedä minne tämä nyt sitten kuuluisi mutta aivanpa sama.
Käyn psykiatrilla ja se on ainoastaan vanhempieni vika.
En voi sanoa etteikö minua haluttu koska minua yritettiin lähes neljä vuotta.
Vihaan vanhempiani. Olen tullut toimeen isäni kanssa tähän saakka.
Olen pysyvästi sairas ja sairaus on voinut tulla juuri siitä että väkisin yrittää lasta. (todella itsekästä, vihaan lapsia yli kaiken, olen aina vihannutkin.) Olen perheeni musta lammas, en osaa mitään enkä ole ikinä sopinut mihinkään joukkoon mukaan. En sovellu edes omaan sukuuni.
Suvussa on ollut aina tapana ristiä lapset suvun muiden jäsenten mukaan. Näin ollen muös kolme sisarustani on saanut ensimmäiset ja toiset nimensä suvusta, entä minä? Isä sai loisto idean kerran (aivan varmasti ollessaan kännissä) Että pistetään pojalle sellainen nimi niin että siatkin saavat tuota poikaa nauraa!
Ei minulla olisi mitään valittamista nimestäni jos se todella olisi myös suvusta ja alkukirjain olisi sama kuin sisaruksillani, kuulostaako tyhmältä? A, A, A, I alkuiset.
Missä voin vaihtaa nimeni? Tätä en vanhemmilleni tule kyllä ikinä antamaan anteeksi. Minua kun ei kiinnosta kantaa nimeä jolla ei ole yhtään mitään yhteistä sisarusteni kanssa.
Vanhempani ovat aina olleet muutenkin idiootteja.

Vastaukset 2
Vanhimmat
kyllä, ei tarvitse edes perustella, ensimmäisellä vaihtokerralla
Mäkin kyllä vihaan vanhempia ja jouduin käymään psykiatrilla niiden takia. Sitte nykyään ne on olevinaan niin mukavia, mutta en voi koskaan antaa anteeksi mitä he ennen tekivät, vaikka yrittänyt kyllä olen. Minulla kun ei ole edes sirakusia niin vanhemmat saivat "mukavasti" kohdistaa kaiken huomionsa minuun. No en enempää lähde kertomaan ettei tule huonoja muistoja.