Kiannon Huoripoika jatkuu

käyttää oikolukijaa,että tekstisi tulisi luettavaan muotoon? Päätalon Kallekin, siis mestari sinuun verrattuna lyhennytti tekstinsä oikolukijan avulla noin kolmannekseen, eikä koskaan hävennyt myöntää sitä...

kun tänne ei sovikkaan kuin pienissä osissa tätä Kiannon HuoriPoika tekstiäni, jolle en minä voi yhtään mitään, muuta kuin jättää kotisivuilleni.
www.rantaneuvos.com

kun ei ole yhtään herrasmiestä joukkoon sattunut. Enhän minä ajattele että minä sen takia menisin autokouluun, että laittaisin auton ja akkaa riitakappaleeksi itselleni, minä vain mietin miten tulisin toimeen ilman kumpaakin. Kummassakin tapauksessa joutuu rassaamaan ja vielä yötöihin pakanan kanssa ja joutuu hankkimaan niin leveän sängyn jossa viedään koko huonetila kerralla. Vain yhden ison sängyn ja akan vuoksi, on suorastaan tuhlaamista. Kyllä menin oikeaan paikkaan, nyt se on tuossa tangolla istumassa. Nimittäin hyvin rauhallisen näköinen Rauha-tyttö sieltä lähes Venäjän rajalta, tänne Mossella tuotuna veljensä toimesta miesmetsälle. Sitä kun minä aina melkein olen joutunut yksin kulkemaan naismetsällä niin tässähän ollaan niin kuin tasapelin puolella näillä nais mehtyymatkoilla. Tyttö ja minä miehen puoli. Kysyä vain aina sopii koska minusta tulee oikein koko mies vai jäänkö vain tälle puoliskoasteelle miettimään. Startti pääsi tapahtumaan, kukaan ei enää kerinyt olemaan esteenä. Vain hämärä oli meidän seurana, yksin kahden avaran taivaan alla pimeän siivin ja turvin kukaan ei nähnytkään. Meille kahdelle oli pimeä kuin luotu, meitä varten oli tuo ilta ja sen tuoma hämäryys. Vain valkoiset viivat erottuvat, kertovat että olemme tien päällä, valot pyörässä kun eivät luonnollisestikaan toimi kun ei ole minkään valtakunnan valonluojaa etu- eikä takaosassakaan. Muutama auto aina mennä vohahtaa lähietäisyydestämme, josta meille ei ole mitään haittaa. Meillä sentään on kissansilmä takalikasuojassa pyörässä ja polkimet ovat myös jollakin heijastusmateriaalilla käsitelty, laittaa näkeviksi takaa tuleville automiehille ja naisille. Hyvin meidät koko ajan huomattiin, ei yön aikana yhtään läheltä pitänyttä tilannetta syntynyt. Uusi kenties tuleva rakkaus istuu juuri tuossa kypsymässä, mahtaako se ajatella samoin kuin minäkin? Tämä yö on sitten meidän, kunhan päästäisiin ensin täältä tien päältä kamariin asti, vielä on kotvan aikaa mennä matkassa kunnes olemme perille päässyt saman peiton alle. Olipa menoa taas kerrakseen, kun tultiin sen tien päähän mistä me jouduttiin kärrytiellä etsimään mistä olisi parasta kulkea. Käsikopelolle ei sentään mentynä, hämärä oli entisestään tiivistynyt pimeän puolelle. Metsä on aavemainen, vain linjan aukko näkyy ylöspäin katsottuna erottuvan taivaan sinessä, kun on tähtien yö, vaikka ei kuu luo parempaa valoa, päivän valosta puhumattakaan sillä kertaa, kun olimme tekemässä matkaa kohti korpitietä yli soiden, rämeiden, sinne metsäkotiini joka on järven rannalla. Maailman parhaat paikat sijaitsevat juuri järven rannoilla, ei missään muualla. Kaupunki suuri tai pieni tai kirkkokylän taaja ei voi voittaa paikkaa jonne me nyt olemme menossa. Me menemme edelleen paikkaan, joka on maailman paras paikka. Jos vain joku vaivaa näkee, tulee hänkin meidän jäljessä katsomaan mihin ihmeen paikkaan me olemme menossa tämän rohkean tytön kanssa, ja vieläpä pimeä on meidät lumonnut matkamme aikana, kuin ei olisi tiedetty matkamme tarkoitusta. Me vain sen tiesimme, kukaan muu ei, näin se oli meille sanottu jälkeenpäin toisaalta. Meillä oli pahin takanapäin ja edessäkö pelkkää hyvää. Kenpäs tietäisi missä tarkoituksessa. Nyt olemme täällä vihdoin, jo harmaa talo tuossa toisella puolella kuin muistuttamassa minua siitä että olen joskus ollut sielläkin kuin kotonani. Meillä on revityn näköinen ovenpieli, kuin että aina joku olisi sinne mennyt aivan oikeasti pahat mielessä ja aikomus tehdä talo välillä asumiskelvottomaksi, kuten joskus sain omallakin kohdallani kokea. Eemeli-setäni teki ruman tempun minulle kerran. Oli kertonut paikallispoliisille että minä olisin muka ollut käymässä kotona ja aiheuttanut kaikki ne jäljet mitä sisälle oli aikaan saatuna, jopa räjähteitä tutkimuksen yhteydessä olisi muka oltuna käytetty, ovet riekaleina lukkojen kohdalta räjäytettynä. Sinne me nyt olemme menossa tämän uuden kanssa, aivan uusi löytö. Me olemme tehneet löytöjä ennenkin, kuka minkinlaisia, minä vain nyt tällä kertaa naislöydön josta aloitan uuden kerronnan teille koska henkilökuvaukset ovat minun mieleeni aina olleet. Me istumme pitkällä pirtin penkillä, kuin aavetta etsien, ei muuta valoa kuin kynttilänvalo yön hämäryydessä. Tuikki valoa pienikin valo isossa pirtissä, olin nyt romantikko. Kuinka minä kehtaankin pyytää naispuolisia matkaani, kun minulla tuo tarjoilupuoli on kovin köyhää, sanopa se. Köyhän näköinen on Seppäsen kodin yleisilme, voinko edes kahvia laittaa jo tulelle vieraalleni, just ja just se käynee. Tuusan pohjalta vielä sen verran löytyi kuin löytyikin, mutta entä sitten aamun kahvien aikana, mitä meillä sitten on suuhun laitettavaa, lähes tyhjä tuusa jo yöllä. On kai nyt sentään keväytyneitä muikkuja isossa laatikossa, niistä ne ovat tytöt tykänneet ennenkin poikametsällä käydessä. Kiannan keltamahat ovat tehneet valloituksia paljon ennen minua kesääntyneillä muikuillaan. Leivän kannikkaa kuivunutta, sitäkin on vain vähän enää jäljellä eteisen puolella, kahverin laudalla jolla kaikilla muillakin nälkäisillä on vapaa pääsy. Pieniä ja isoja rottiakin ovat silmäni nähneet vilahtavan karkuun, kun olen mennyt tavoittelemaan itselleni murua rinnan alle pantavaksi. Vain pari kertaa itse olen kiinni saanut yövarkaan suoraan lauvalta, mutta kylläkin rotan sangoista. Se on kyllä näökkään näköinen tuo kuollut rotta, vaikkapa vain kuolleena katsottuna on tässä talossa yhteisiä nuo uskovaisten eväätkin yöllä ja päivällä, meidän ruokakomerossa vähäisessäkin löytyy jos minkinlaista syömämiestä. Noita yökyöpeleitä kyllä näkyy riittävän, jos ei itse, niin aina joku muu on pyrkimässä samoille eväille, joita niin itsekin mielelläni olisi murtamaan avuttomaan suuhuni. Suu on minulla melkoisen avuttoman puoleinen, joku oma hammas joka vielä pystyy, vain vähän syötäväksi tarkoitettuun mieluimmin pehmeään, kuten tuo vastakypsytetty nainen, joka tälläkin niemellä on perimmäinen ihme ja ilmestys ollut kautta aikain. Pojat jostakin kumman syystä eivät ole osanneet laittaa meidän niemelle sellaista vellinkeittäjää, jolla jalat on maassa eivätkä ole mitään yhden tai kahden illan tapauksia persettä antamassa. Melkein olin saada pitää hyvänäni kaksi yötä, vain toisen sain olla ilman. Sain itseni viereen vain köllähtää, veivät aivan nokkani edestä koko kampeen kun juuri olimme päättäneet ruveta lempeä vähän liottelemaan. Haaveet olivat sillä kertaa kovinkin haaveita, ja niiksi myös todettiin taas kovin pitkäksi aikaa. Kyllä mökkinsä mies veti todellisen vesiperän, vai veti ei sitä niin voi sanoa noin kirjaimellisesti. Minähän olin nyt uskoa täynnä ja paljon toivoakin, tilanne vain sillä hetkellä tuntui kovin toivottomalta, kun veivät ne kuin omansa kauas pois. Lauantai-iltoja tulee ja menee niin vain ajattelin silloin jälkeenpäin. Niin myös tuli se oikea ilta lauantaina, kun tämä poikamies suuntasi kulkunsa tuonne kylän kulmille. Vain yksi ja sama asiani oli mielessä, tavata tuo niin monasti mielessäni käynyt uusin tuttavuuteni, johon oli olemassa jo lupa ajatella vaikka monenmoista tulevan varalle, kun minäkin olen täällä vain yksin oman itseni kanssa ja murut on vain jaettava joskus kotirottien kanssa tuolla ulkokahverissa. Eipä teidän kai nyt tarvitse olla kovinkaan kateellisia, olen vain tänne unhoittunut orpopirulainen ympäristöni arvosteltavaksi, vain vapaasti niin on saanut tehdäkin minun puolestani, jokaisella siihen lie oikeuskin. Minähän vähät välitänkin kuka milloinkin ajattelee, minä kun menen kaikkien edelle ajattelussani. Minulla on siihen luontainen kyky täällä kehittynyt, lähes korvaamaton itsesuojeluvaisto. Voi kun ette vielä tiedäkään kaikkea, kuka minä todella olen. Minulla on kykyni tallella ja minä myös näytän kuka minä olen tässä ja nyt maailmassa. Minähän olen vielä kovin kokematon, vain kaksikymmentä ikävuotta on päässyt täyteen kesäkuun puolella isommin sitä juhlimatta. Juhlat ovat sitten edessäpäin, vielä niin kaukana kuin 1999, ne ovat todellinen juhlani. Työväentalolla menee kaikki kohdalleen ja treffit tehdään, ei talolle seuraavaksi lauantaiksi, vaan ihan tytön kotiin tuonne Raatteentien varteen, käy kutsu tyttösen suusta. Tyttösen joka on jo täysi ikäinen. Minä vain tulen täältä jäljestä täysi ikäiseksi. Meidän aikakautena kun ihminen katsottiin 21 vuoden iässä vasta täysi ikäiseksi kaikkeen. Metka juttu tuo ikäkysymys silleen, jospa se sitten on oikein kun tuollaisia rajoja on meille annettuna sieltä ylhäältä neuvoksi ja opiksi kullekin. Minulla kun on se kulkuneuvokin jolla aina pääsen lähtemään minne päin itseni haluan polkea milloinkin. Kyllä on viikko ollut yhtä odottelua, milloinka tulet viikonloppu? että tämä poika pääsee starttaamaan kohti uusia haasteita. Tämä on sitä itsensä panemista likoon koko olemuksella, pitää mennä tapaamaan tytön vanhempiakin siinä sivussa, eikä aina yksin tyttöä vaan yhdessä tarkoituksessa. Vihdoinkin se päivä koitti, pitkään siinä piinassa saikin olla, kun oltiin kokonainen viikko näkemättä toisiamme. Minähän lähin matkaan tietty omalla ja hyväksi havaitulla polkupyörällä polkemaan, melkein täyttä laukkaa mentiin kun siihen oli annettu melkein kuin lupakin mutta vain suullisesti ainoastaan meidän kahden kesken. Varmaan isävainajakin teki kauan aikaa sitten vastaavanlaisia reissuja hamehelmojen jäljessä, kuin mitä on oma poikansakin juuri tekemässä. En ole aikaisemmin tuolla suunnalla käynytkään, enkä tiedä ollenkaan miten on pitkä edes matkakaan tuolle kuuluisalle Raatteentielle ja lähes Venäjälle se on vetämässä ei auta enää nyt mikään, mentävä oli. Suklaasydän siellä odotti pieni käpy rinnassaan. Jo oli meidän kohdalta niin kulkukelpoinen tie ettei tarvinnan kuin ottaa ja päästellä minkä kintut antoivat vain potkua polkimille voiman muodossa. Alkuunsa olivat tienrakentajat löytäneet kyllä melkoisen pitkän ja vaativan nousun, johon piti mennä aina vain harkiten ettei tulisi sieppausta heti kärkeensä, ja matka olisi myötä mennyt mönkään. Ei kokeneena omista voimista hyvää huolta kantava Seppänen voi niin epäonnistua heti alkuunsa. Mennä ja vain mennä eteenpäin pitää päästä, matka taittuu matkalaisella. Jo jää taakse Ämmänsaaren kylä, enkä käy edes maissa ostamassa pienintäkään pussia makeaa tytölleni tuliaiseksi, kuten vähän aina joskus oli minullakin tapana tehdä. Varsinkin tansseissa minulla oli aina se vara että pistetään jonkun hyvännäköisen tytön kanssa suu makeaksi, pahan maun jälkeen jota välillä hikisestä tanssistakin saa itselleen hankittua suuhunsa. Välillä on ollut suorastaan karvas maku suun sisällä, niin makea on ollut suuri helpottaja. Voimme jo sopia nyt ei nuolaista ennen kuin tipahtaa, vaikka oltiin äsken makeaa maistelemassa noin tyttöjen kanssa. Nyt sitä jo mennä körötellään kirkolle päin, siis vanhalle kylälle. Kai muistatte Suomussalmen kk, vanhan ajan sanontatavan Suomussalmen kirkonkylästä. Haukiperää ennen minun on tehtävä ratkaisuni, että en menekään enää kirkonkylän suuntaan, vaan lähdenkin Haukiperän risteyksestä eteenpäin. Siis Kuhmoon vievän tien suuntaan, myös Juntusrantaan olisi päässyt samaa tietä mutta minähän en ole sinnepäin menossa vaan kohta taas käännän ohjaimista oikealle, missä edelleen ilmoitetaan että olen menossa Kuhmon suuntaan. Missäpä mahtaa ollakaan tienviitta jossa on tälle polkupyöräilijälle opaste, jossa kerrottaisiin Raatteesta niin ja niin paljon kilometrejä on vielä edessäpäin matkaa perille. Voipa joutua olemaan melkoisen tarkkana, ettei vahingossa vauhdilla ohi polkaise, koska pyörälläkin pääsee hyvää tietä melkoisen vauhdikkaasti. No tasaisella vauhti voi nousta 30 km:iin tunnissa, josta on polkijalla valta jos on voimaa kintuissa. Kuin varkain se viitta olikin silmiini edessä, ei oltuna menty vielä vähääkään harhateille, eikä varmaan ollut siihen varaakaan, olihan matka sen verran etäälle, ettei ollut mieleistä tehdä harha ajoa kovinkaan kauas oikeasta osoitteesta. Soratieksi muuttui nyt matkaajan taival tällä kertaa, läheskö vielä olisi kaksikymmentä pitkää kilometriä yhteen suuntaan edessä päin ennen kuin matka oli tehty myös takaisin mennessäkin matka on yhtä pitkä jos kuljet samat reitit mitä tulitkin tänne matkallasi. Mitenkä olikaan nyt kevennyt mieli tulijalla, kohta saisin nähdä uudelleen sen jonka viikko sitten hyvästelin tanssien jälkeen talon edessä. Nyt tämä soratiellä liikkuminen on käynyt entistä työläämmäksi, kaikki pikku kivetkin yrittävät olla esteenä matkan edistymiselle. Syyspäivä on kallistunut iltapäivän puolelle, voisi olla puolinenkin valmis tulevassa kyläpaikassani. Jo alkaa vähän niin kuin olla heikko olokin, kun mitään en ole suuhuni vielä pistänyt koko matkan aikana, enkä sitä ennenkään ole murua laittanut kun sitä sattuneesta syystä ei ollut olemassakaan kotoa lähtiessäni. Mitäpä minä noita tienvarsitaloja tähän muistelemaan, olihan niitä vielä siihen aikaan jonkin verran, joissa vielä usko kyti niin paljonkin että pientilallinen voisi vielä leivän saada, isolla työmäärällä kylläkin. Raatteen kyläkoulu jää vasemmalle puolen minusta, varmaan oli vielä eilen melkoisen paljon pihalla liikettä kun sirkeät lapsoset olivat päivän ajan taas tuossa opinahjossa. Sielläpä se samalla koululla tämä tyttönenkin lie kuluttanut pulpettia, koululla jonka ohi juuri itseni olen toimittanut pyörän satulan päällä. Nyt alkaa jo tuntumaan siltä, että jotakin on tapahtumassa sisälläni ja ajatuksissani, voinko minä mennäkään taloon jossa tehdään työtä arkena ja sunnuntaina. Vaaran päällä ollaan, menenkin vartioasemalta kysymään, missä on sen ja sen niminen talo ja sen isäntä tyttöineen. Sainkin hyvän vinkin, ensin kun palaat taaksepäin ja käännyt vasempaan niin eikö tuo sieltä löytyne. Vaan mitäpä minä omin silmin näenkään, itse valoisuus on minua jo rappusilla vastassa. Näin kohtaavat viikon päästä pitkästä ikävästä toinen toisensa jo ulkopuolella talon rappusilla, ensi kertaa elämässään. Taloon vaan ja pirtin puolelle kättä päivää sanomaan sekä isännälle että emännälle. Oli siinä käteltävää kun kaikki kävi käestä pitäen läpi ja jotakin virkkoi vaikka ei minusta paljon mitään juuri silloin tainnut irrota. Metsäläinen kun olin niin olin niin sanottu avuton suun käyttäjä isoissa ihmisjoukoissa. Kun kysyttiin niin aina sai vain lyhyen vastauksen minulta. Eipä juuri sen enempää minusta irronnut tämänlaisissa kohtaamisissa. Nyt oli talonväen kaikki sanottuna toisillemme lyhyempää kaavaa käyttäen, sillä sipuli. Kahvipöytä pitänee kuitenkin ottaa huomioon, koska vieras kuitenkin istutettiin hyvää hyvyyttään pöydän taakse, paraskin pappi kuin minä. Voiko tulla puhtaan pillun ilta, vähän niin kuin siltä näytti, savu oli sakea joka tuprusi saunapiipusta ylös ilmoihin saakka. Aitta oli jo suunniteltu minua varten, kahden lakanan väliinkö sitä pääsee mies joka on juuri tullut ensi kertaa kylään, ehkä tulevia appivanhempia tervehtien sillä silmällä pitäen, vai onko kaikki vain kangastusta, harson läpi, joka on samea ja lähes näkymätön este. Voi tätä matkalaista, täällä sitä ollaan tavallisten ihmisten talossa, heidän elämän menoonsa vaikuttamassa. Monikin varmaan olisi laittanut sen tien kulkevaisen aikapäiviä menemään sinne mistä oli tullutkin, tämä muka sulhasmies esite, vain minähän halusin voittaa itseni kun olen täällä tänään näytillä kaikille yhtäaikaa. Tulevaisuuden suunnitelmia, voiko niitä myös minulla olla, onhan niitä vaikka kuinka paljon jos vain saisin itsestäni omilla kyvyilläni. Mepä ruvettiin yhdessä näkemään vaivaa, mikä meistä isona tulee vai tuleeko minustakin jotakin. Muutamat kerrat käytiin yhdessä työväentalolla vähän niin kuin lähtiäiskarkeloissa, edessä olisi taas tuttu kuvio. Helsinkiin työhön niin uudelleen ja ei kun uusi yritys, katsomme nyt niin tarkasti tämän tapauksen kuin suinkin voidaan. Vaikka kaikki onkin vain minun muisteluani, toinen osapuoli ei ole enää vahvistamassa tätäkään tekstiä on monet vuodet jo levännyt rauhassa Suomussalmen seurakunnan kalmistossa. Täällä vain olemme jäljelle jääneet, meillä on tilaisuus vielä parantaa omaa asemaamme ihmisenä. On tuttua jo lähteä, hyvin tuttua nyt vain tilanne on uusi en lähdekään yksin matkaan, minulla onkin vallan seuralainen mukaan lähdössä. Matka on tuttua minulle olin taannoin oikein ammattimatkustaja kun ei ollut muutakaan tekemistä niin lähes pari kuukautta meni että heilahti matkassa. Nyt jo oltiin menossa, lähtömme tapahtui yhteisestä tahdosta. Meillä oli kummallakin jo etukäteen tiedossa työpaikka, minulla tuota rakentamista Kuusisaaressa Arvo Westerlundin työmaalla, lähellä Helsinkiä meren lahden rannalla. Rauha Kyllikki oli saanut kutsun entiseen työ paikkaansa Espoon puolelle, isonpuoleiseen kartanoon taloudenhoitajaksi vanhemmalle kaksistaan asustavalle henkilölle. Syksy oli jo joutunut myös tänne eteläiseenkin Suomeen, vihreys oli vaihtumassa kaiken aikaa keltavoittoiseksi kuolemaksi. Vihreät lehdet olivat vain voimakkaimmissa puissa kun saavuimme tänne merenrantakaupunkiin. Niin on tuttua saapua on paikat lähes ennallaan, vain uutta rakennetaan ja vanhaa menee maan tasalle. Mennäänpä aivan alkuun. Minähän olen täysin rahaton taas jälleen kerran ei lantin lanttia ja minä olen jälleen täällä, mutta mullahin on työpaikka, josta minulla on turva saada jokapäiväinen leipä. Mutta olihan minun mentävä paikasta toiseen, kuten asunnon ja työpaikan väliä ja pitipä minun myös ottaa huomioon ystävä hyvä tuolla Luomankylällä, kartanon taloudenhoitaja. Minäpä kuin muistin kaukaisen tuttavan Helsingistä, joka oli kerran vetämässä kuntoliikuntaohjaajan kurssia Kuovilassa. Viikon päästä kurssin alkamisesta ne keksivät tehdä minustakin kuntoliikuntaohjaajan tähän valtakuntaan. Viikossa minä olin paras liikkuja ja sain ensimmäisen palkinnon viikon suorituksesta joko kävellen tai juosten. Minähän olen aina tullut juttuun liikunnan parissa, ainakin kun olin tuossa iässä. Tauno Salama, annoit minulle 50 mk jonka lupasin maksaa sen maksaa, enkä vieläkään ole sitä tehnyt. Tämä ei ole ensikerta kun minä olen nyt täysin perse auki ja olen Helsingissä. Kumma paikka tuo Helsinki kun sinne pitää juosta rahattomanakin, vaikka kaiken järjen mukaan siellä ei juuri muuten tulisi toimeen kuin sosiaalipummina, vetäen markat sosiaalihuollolta. Mutta en minä sinne osannutkaan mennä, enkä minä ollut edes helsinkiläinen, että se olisi minua vähänkään avustanut seuraavaan tiliin saakka. Eihän minulla tarvinnut paljon kuluja maksaa kuin kyyti tuonne Kuusisaareen rakennustyömaalle, joka oli vain muutamien kilometrien päässä meidän jätkien intiaanikylästä. Lähialueen asukkaat oli kylälle luoneet melko merkillisen tuntuisen nimen. Kylälle jossa asuu lentojätkästä aina puliveijariin asti. Onpa meitä kyllä miehiä jotka ovat saaneet paremman kotikasvatuksen, jossa erotetaan hyvä toisistaan ja annetaan olla rauhassa sen joka niin haluaa kun eletään yhteismajoituksessa. Minä olin siinä onnellisessa asemassa kun en ollut silloin inkkarikylässä asumassa kun elettiin edellistä vuosikymmentä, jolloin aina oltiin pistetty mies kylmäksi omaan kämppäänsä jos mistäkin syystä. Reluporukkaa oli hyvin harvoin keskellä viikkoa ei tarvinnut kuin yhden kerran ottaa yhtä niskavilloista yksi käppänä ja laittaa pienelle jäähylle samoin tein, mutta kauhea uho hänellä jäi minua kohtaan. Melkoisen hyvin meni lähes muuten koko kämppäkokemus, minähän en tarvinnut viikonloppua olla turinoita kuulemassa, minähän olin kuin Isontalon isäntä, menin kartanossa valmiiseen ruokapöytään perjantai illasta lähtien. Noin tunnin matkan päässä oli tuo minun onnen paikkani, minne voi mennä levon kannalta ottamaan ja lataamaan voimia uutta viikkoa varten. Mutta eipä tainneet voimat siinä lisääntyä vielä maanantai yötä vastenkin oli peittomme alla niin paljon vilkasta, että melkein samoilla silmillä siinä joutui työmaalle lähtemään kun juna muuten lähti Kirkkonummen asemalta heti aamulla viiden jälkeen ja oli Luoman seisakkeella aivan kohta pikaa, vain muutama seisake ennen josta minä olin yleensä maanantaiaamuna lähdössä. Muita ei ollut siltä seisakkeelta lähdöllään. Moni oli revitty ennen aikojaan pois omasta vuoteestaan, moni vielä otti täydet unoset ennen Helsingin asemaa. Minäkin olin menossa lähes juoksujalkaa omaan tiettyyn bussiin joka menisi Kuusisaareen työmaalleni. Onpa poikamiehellä olo kuin olisin oikeasti jo ukkomies kaiken saaneena viikonloppuna. Onpa poikamies tainnut tanssia yön yli jos minkinlaista retonkipolkkaa jossa ovat vain tällaiset jälkiseuraamukset ei ole vetoa enempää kuin vetämättömässä taskukellossa kun se kellottaan isäntänsä haarukassa saamisen jälkeen. Aikamiehet ovat kyllä työnsä tehneet jos lukumäärä pitää paikkansa, varvien määrä saman yön aikana oli välistä ollut seitsemän kun tällä hyväkuntoisella riijuu miehellä aina tahto pahasti jäädä paljon alle. Kolmesta viiteen pääseminen menee jo sinne asti kun on jo työpaikalle mieli, eikä kyky enää ole paras mahdollinen. Jospa nämä suuruudet, superyksilöt ovatkin vain sängyssä olevia, joilla ei tarvitse olla lähdössä aamulla minnekään edes työhön, ovathan valinneet rattopojan paremman osan jossa mummoikäisetkin pääsee vielä osilleen ennen kuolemaansa. Se vain on pääasia ettei kukaan halua jäädä masturboimaan itse itseään kun ei ole ollut sitä oikeata panopakkausta allaan. Vastaava mestarimme Heiskanen löytää minulle ensi hätään oikein sopivan työmaan kun käskee kaatamaan kolme puuta tuolta nurkan takaa, jotka eivät ole kuin haitalla tuleville omistajille kunhan pääsevät muuttamaan sitten aikanaan. Työt aloitimme aamusta heti kun kello oli aikamerkissään, niin nytkin pääsi tapahtumaan. Vastaava esitteli minulle nurkan takana kasvavia vanhoja vaahteroita kolme, jotka sinun oli nyt kaadettava ja pantava pieniksi pätkiksi ja sievään pinoon. Heiskanen arveli, että kun olen sieltä päin jossa joka talossa kasvaa metsien miehiä että Seppänen se on oikea mies tuohon paikkaan. Minäpä kokeilen mitä saan aikaiseksi kun vähän aikaa käyn nurkan takaa, ensin kyllä oli minun käytävä kuitenkin varastomiehen pakeilla, jossa ovat talon tarjottavat työkalut, vaan eipä ollut sitä mitä minä halusin, äkäistä moottorisahaa jolla ei tarvitsisi kuin hipaista puun kylkeä niin se siitä paikasta oli jo ryminällä ryskäen rojahtanut pitkälle pituuttaan maahan että oksat olisivat kuin itsestään naksahtaneet, ilman kirvestä poikki. Olen minä metsässä ollut ja kaatanut puitakin jonkun verran, rankametsä syksyisin on kotioloista kaikkein tutuin muisto. Ei mennä niihin aivan lapsuusajan savotoihin enää joita minä isäni kanssa olin aina kesäisin tekemässä kun koulusta oli aina kesät vapaita, silloin opin jo puun kaatamisen yhdessä isäni kanssa. Sekä nälkäviululla, kahden sahattavalla justeerilla kuin myöhemmin jo tuli moottorisahakin mukaan. Kauhea painava moottorisaha 12-14 kiloa mahtoi saha painaa kun kumpikin tankki oli täynnä polttoaineita. Mikä puu se tuo onkaan johon ei edes pokasahan teräkään uppoa kohtuudella, vaan kun vähän rupeaa aina yrittämään sahausta niin rupeaa vietävästi näpistämään sahanterää että oikein tuntuu. Voiko nämä varastolta annetut sahat olla tylsiä ei voi koska terä on justiinsa vaihdettuna aivan tehtaan pakkauksesta sahan kaareen paikalleen. Ei ollut siinä mitään vikaa no missä sitten? Vanhat ammattilaiset puhuvat, onko hajotus hampaissa oikea, mikään hajotus on kyseessä en vaan tiedä vieläkään kovin tarkkaan koko sanaa ja sen oikeata merkitystä, koska varmuudella en ole eläessäni teroittanut alusta loppuun yhtään sahan lavia. Vanhanaikaiset nimitykset kyllä ovat jota kuinkin menneet pysyvästi pääkoppaani, että ne juuri ja juuri hallitsen tyydyttävästi. Kun sahani rupeaa puoltamaan mitä minä rupean tekemään ettei se puolla, voiko hajotus olla avuksi, vai puruhammastako pitää laskea alemmas. Pitääkö minun tuntea nyt koko sahan toimintaperiaate kun minulla kerta on pokasaha käynnistettynä työhöni liittyvästi. Mitä minä nyt teen, saha ei lähde millään uppoamaan puuhun johon minä haluan sen uppoavan, vain pintaan tulee pieni nirhailujälki merkiksi, että joku on käynyt siinäkin jykertelemässä ja me ja tiedä mitä se siinä
onkaan yrittänyt meinata, saamatta aikaan niin mitään. Kyllä minä monet temput olin tekevinään että edes yhden puun malliksi saan kaadettua, mutta ei kun ei niin ei sitten millään mene suunnitelmien mukaan, edes yksi vaivainen puu tee kumarrusta kohdallani. Onneksi ei ollut yleisöä katsomassa mitä minä takapihan puolella oikein touhuilen yksikseen. Mestarin neuvoja sitä kyllä sai siinä kuulla mutta tultiin yhdessä siihen lopputulokseen, että hommataan oikea moottorisahamies, eli kirvesmies jolla on moottorisahakin käytössä. Me saatiin paikalle sahamies kuin tilauksesta ja kohta kolme melkoisen vahvaa puunrunkoa on tuolla talon nurkan takan rojossa pitkin pituuttaan. Olipa siinäkin melkoisen erikoinen urakka josta minun kyvyillä ei olisi selvinnyt. Saha oli tylsä ja hajotus olikin niin pielessä ettei voinut edes ajatella sillä sahata puita kumoon. Varmaan miehessä ei ollut muuta vikaa kuin huonosti vietetty yöuni, josta minä olin lähtenyt suoraan työmaalleni Kuusisaareen. Mitenkä minun olisi käynyt jos olisin ollut tuolloin metsurin työssä ja siitä olisi pitänyt ottaa leipärahat irti tuolla Kainuun korvessa josta lähin tällekin työmaalle markkoja hankkimaan. Vanhemmat alan miehet heti kättelyssä olisivat pitkän naurun jälkeen tulleet ilmoittamaan, kuule poika tämä ammatti ei sovi sinun työksesi. Kyllä olisi pitänyt oppien oppia sahanteroitus en vielä tänäkään päivänä ole halunnut oppia, olen vain ajatellut niitä varten on oma ammattilaisensa jotka terän saavat hyvään kuntoon ja juoksemaan terän kuin ajatus, puunkyljessä ja puuta poikki sahatessa. Olen minä sen verran vieläkin metsässä käynyt kiirettä siellä tuntuu olevan sillä vähällä väellä joka rohkenee vielä metsästä elantonsa repiä. Kannattaa työllä varta vasten itsensä hävittää, se on arvostettua kotona ja kylillä että meidän mies se on parasta miestä koko savotassa. Komeat tilitkin kuulemma on aina ja on kaikin puolin paras ja vaatimaton kotinisä. Kyllä minun täytyy olla rehellinen itselleni en olisi milloinkaan elättänyt omaa nokkaani metsätöillä sen verran tunnen itseäni tänä päivänä. Minulla on nyt siitä hyvä mieleni, puut on nurin talon takana ja mestari on siitä otettu, miten Seppänen keksi moottorisahakaatamisen, tässä taisi mennä vähän liikaa aikaa yksien puiden kanssa sahatessa. Eipä nyt varjosta sen rivitalon huoneistoa tarpeettomat puut ikkunan alla ne on toivottu pois ja ne myös ovat poissa. Ei ne olleet mitään halpoja lukaaleja ne meidän työn alla olevat riviparitalot, jopa yhteinen uimassa käyntipaikkakin me tehtiin se oli siihen aikaan perin uutta. Milloin minullakin on näin valmista kotona ei tarvitse kuin puhelimella näppäillä oikeat numerot niin käynnistyy jopa saunakin ajalla minkä itse haluat että tultuasi menet vaikka suoraan saunalöylyyn pitkän työpäiväsi jälkeen. Kaupungilla jo silloin kehitys oli näin eteenpäin mennyt. Rakennustyömaalla on myös mahdollisuus vähän juhliakin, meillä oli tiedossa kohta talon harjakaiset, olimme saaneet niin paljon valmista aikaan että oli aihetta juhlaan. Arvo Westerlund oy:n toimesta oli hankittuna jopa ohjelmallinen harjakaistilaisuus, missä päähenkilönä oli silloin vanhojen hyvin tuntema Suuntalan Arttu. Suuntala on hyvänpuoleinen laulunlaulaja ja onnistuu häneltä myös vitsienkin kerronta harjakaisyleisölle, joka on tullut kuulemaan mitä vanhalla veikolla on meille tarjota. Päivä oli perjantai 12.11.1971 ja iltapäivä joka oli siihen niin sopiva ajankohta kuin olla voi tässä tapauksessa. Hernekeittoa pannarin kanssa, pari pulloa vahvaa olutta jälkeen kyytipojaksi saivat kaikki rakentamiseen osallistuneet rakennusmiehet ja naiset. Olipa minulla uusi kokemus olla rakennuksen harjakaistapahtumassa, ensi kerta jonka aina voin vain muistaa omalla tavallaan lämmöllä ainaisesti. Ikimuistettava ja lämminhenkinen tilaisuus oli päättynyt taas jälleen kerran, kuin ne päättyvät aina aikanaan. Jos oikein muistan aikaisemmilta vuosiltani taaksepäin, olenhan minä ollut yhden kerran laivan harjakaisissa telakalla ollessani, muttei se mitenkään vetänyt vertoja tälle tilaisuudelle. Me koettiin rakennustyömaan harjakaistapahtuma todella kuin kotona olisi oltuna koko ajan, vaikka meillä kellään ei ollut pienintäkään mahdollisuutta ostaa omaksi kalliista rivitalosta edes nurkkaa ei sitten eläessään, näin me vain silloin arvelimme. Kaikki lähti hyvän ja onnistuneen tilaisuuden jälkeen, kuka minnekin, minulla oli nyt tulossa melkoisen masentava viikonloppu. Tyttöni ei enää odotakaan minua luokseen oli työnantajansa pitänyt pienen puhuttelun taloudenhoitajalleen niin voimallisena että olipa tyttö mennyt täysin tolaltaan niin myös minä, silloin puhelukin meni poikki. Onko nyt niin kuin arvelen onnenarvot menossa ristiin päin kohdallani vai oliko tämä vasta esimerkki mitä joskus kenties tuleman pitää. Enpä olisi mielelläni jäänyt viikonloppuna yksin murehtimaan hyvien kaljaveikkojen seuraan tänne kun viikkokin alkaa välistä olla liikaa tässä kämppämajoituksessa. Toistakymmentä miestä kun oman hajunsa antaa toisten läsnäolevien joukkoon ei voi kuin kysyä kuinka sinä voit kämppäkaveri tuossa toiselle seinälle rakennetulle makuulavalla. Lentopetiä on paljon tuossa näkemässäni vieressä, aina valmis käyttöä varten sen kun vain painut maaten mahtavien hajujemme keskelle. Oli se kokemus olla viikonloppu miesten tai kunnon jätkämiesten kanssa yhdessä ei siitä puuttunut kuin joukosta olisi tehty yksi vainaja joukkoomme. Paikka kun on entuuvesta sellaisena tunnettu, paremminkin jo kuusikymmentäluvun loppupuolella, jolloin meno onkin ollut kuin paremmassakin lännessä. Sitähän näkyy oikein sairastuvankin kun ei ole oman kullan luona viikonloppuna, näin minä sain sen omakohtaisesti kokea. Ei maistu enää tavallinen ruokakaan, vaan yrittää hengenpitimiksi vääntää jotakin nakkihampurilaisia tai arvaamattomia lihapiirakoita, jotka vain ovat yhtä roskaa niin lähes turhaa mahan täytettä, jossa voi piillä salakavala bakteeri. Valitan että minulle juuri kävi noin ikävästi olin vähän ennen tuon rasvalatauksen pistänyt menemään ääntä kohti. Kato kun siitä syönnistäni ei mennyt kuin noin tunnin verran kun vatsanpohjassa alkoi todellinen myllerrys käymään ja minähän olin aivan kuin kuoleman kielissä peppuroiva, ihan kohta toivonikin menettäneenä. Tämäkö on minun viimeinen taival täällä ajassa, joka kävellen tapahtui Otaniemen ja Tapiolan välillä marraskuisena päivänä voi että oli kovat tuskat, enkä vain mennyt hakemaan apuakaan siihen niin kovaan tuskaani silloin. Vain pikkuhiljaa vaivani alkoi asettumaan ettei tarvinnut vielä kuolla siihen paikkaan sillä kertaa, vaan sai vielä jatkoaikaa elämälle. Entä sitten tämä rakkauspuoleni, tuohon saman pitäjän kasvattiin kuin mitä minä itse olen, pitää oikein lähteä vaihteeksi kokemaan. Tällä kertaa olinkin liikkeellä aivan lähellä öistä aikaa, perille olin saapumassa tuossa lähellä yhtätoista olin tullut sähköjunalla Luoman seisakkeelle sinä yönä tunnustelemaan miten saisin yhteyttä tuohon tyttölapseen josta en ollut vähään aikaan kuullut yhtään mitään kun viimeksi puhelumme katkaistiin talonomistajien taholta. Oli heidän mielestään väärä paikka tavata toisiamme näin kahden kesken. Isäntäväki kartanossa halusi että tyttöni väliliha muurautuisi umpeen eikä olisi enää mitään miehen tarvettakaan enää vaan saisi luottaa huoleti taloudenhoitajaansa aina että sillä on kaikki hyvin nyt kun kukaan sitä edes milloinkaan enää tavoittele ja heiltä jää yksi huoli vähemmälle, mitä tulee jos taloudenhoitaja seurustelisi vakituiseen heidän selkänsä takana, tietämättä hänen aikeistaan. Menenpä suoraan ikkunan alle. Vähän aikaa menee kun minut on jo keksittynä hyvän vainukoiranne ansiosta. Kartanonherra on kuin mikäkin puujumala ei virka mitään vaan kääntyy poispäin luotani sanaakaan sanomatta ei niin halaistuakaan sanaa silloin sanonut minulle. Valot sammuu kaikki yhtäaikaa, arvelee että pimeys minut ajaisi kulkemaan pois vaan ei se aina niin ole mitä suuriherra omassa mielessänsä ajattelee. Minäpä olen päättänyt asiat toisin on sen verran lunta pihamaalla että saa aikaiseksi jo pienen lumipallonkin kun käsissään vähän pyörittelee. Siitä muutama heitto yläkerran ikkunaan, josko toivottu tulos kohta syntyisi minun hyväksi. Onhan sentään kuitenkin yökin pikapuoliin tulossa, eikä täällä ulkosalla ole kenenkään hyvä olla pimeässä ja pienessä pakkasessa. Verhot vilahtivat hetken auki kunnes minut sieltä tunnistettiin, omaksi sulhaspojakseen vaikka ei ollut vielä nimettömässä sitä pientä kahletta jolla ilmoitetaan kahden hengen kuuluvuus toisiinsa nähden. Tässä se on nyt tarjolla pitkästä aikaa tämä maankiertäjä tai mikä milloinkin kuten vain haluatte asianne ilmaista allekirjoittaneelle. Kovinpa alkaa viipyä, enkö pääsekään kartanoon yöksi vaikka niin minun mieleni tekee, päästä lämmöllä paikkaan jossa on miehen hyvä hääriä. Oven aukaisu antaa pientä valoa mahdollisesta pääsystä, mutta sitä ennen käydään todella kiivas väittely siitä, miksi minä enää oikein tulinkaan tänne hänen luokseen, niin käytiin ja puhuttua tuli taas kerran niinkin hyvin että tieni oli auki ylös asti aivan naiseni sänkykammariin asti. Muutapa siinä ei enää tarvinnut kuin saman peiton alle ja turhat kuteet pois päältä niin homman nimi oli sillä selvä, oikein pitkään ja hartaasti olimme vanhan lähetyssaarnamiehen mallin mukaisessa yhdynnässä. Haluttiin kerrankin taas jälleen pitää vähän sukupuolivehkeitämme yhdessä vähän pitempään. Pitkäaikainen puute saa aikaan kummia, jopa yöjalkaan lähteminen oli nyt mahdollista. Jos tuossa parituntinen meni esileikkien kanssa yhdessä niin niitä maita taisi olla. Sitten ei ollutkaan enää hyvää tiedossa vainukoira vainusi minun läsnäoloni tässä lähellä, kun olin tarpeellani käynyt lähivessassa. Talon väki oli jo niin vauhkona että juoksivat pitkin käytäviä myöten edestakaisin verenhimoisen Puldoggi koiransa kanssa kuin haluaisivat minut löytää siitä talosta. Kovin meni se yö jännäksi, ensin ei ollut edes tervetullut ja kohta mies sai hyvää liukasta lihaa hangata koko ruumiillaan ja nytkö kohta olisi lähtö tuonne kuutamolle, muiden samantapaisten kanssa. Viimein äänet vaimenivat kartanon yllä ja minä aloin saada taas naista saman peiton alla josta meidät juuri revittiin sitä mahdotonta meteliä kuuntelemaan, että kehtaavatkin vanhat ihmiset tehdä nuorille rakastavaisille niin paljon kiusaa, että ovat jopa tapaamisoikeuden viemässä meiltä. Hävetkää te vanhanaikaiset pierut koko tyyni, olen pahoillani puolestanne vanhat pierut, olisitte antaneet pojan rauhassa tehdä temppunsa niin tätäkään hässäkkää ei olisi päässyt syntymään teidän ylevässä kartanossanne Luomankylässä aivan radan läheisyydessä. Vähän aikaa yöuntani on enää jäljellä. Oli aikainen lähtö ettei talonväki olisi vielä hereillä kun minä olin jo mennyt eikä kukaan olisi huomannutkaan käyntiäni tyttöseni luona yläkerran kammarissa, josta löytyi kuin löytyikin siksi yöksi yhteinen piilopaikka meille kummallekin ja vieläpä paikka oli rakkaani oma sänky ei sen kauempaa. Itsenäisyyspäivän jälkeen olen herännyt en töihin, vaan lähtemään täältä kauas pois uuden luo. Joulukuun aamuposti on muistanut minua kirjeellä tuolta perukoilta Kuhmosta asti no saihan se aikaan minussa sen että olin jo iltasella Helsingin rautatieasemalla yöjunaa odottamassa, joka olisi menossa vaihteeksi Koti Kainuuseen päin. Sitten syksyn emme olleet käyneet kumpikaan kotonamme. Minä lähdin, Rauha Kyllikki jäi yksin asemahuoneeseen kai vähän haikein mielialoin, olihan meillä vähän aikaa sitten ollut melko lailla ikimuistettava yö yhdessä nauttien. Vähän tuossa ensin kävin muutamia tuttujani tervehtimässä kuin tavan vuoksi ja tietty työväentalolla tuli käytyä ennen kuin menin Kuhmoon sukuloimaan Pulkkisen Veikolle ja Helmille. Meni siinä parisen päivää ennen kuin otin Metsälään yhteyttä että olen täällä tänään että sopisiko olla kotona jos vaikka poikkean talossa ja se sopi hyvin. Nyt aamusta nousin linja-autoon Kuhmon linja autoasemalla ja nyt oli suuntana Iivantiira, jossa edellisessä olin päässyt käymään kuin ehkä vain vahingossa tai ystäväni Saara erehtyi henkilöstä sillä kertaa. Mitenpä itse vastaisit miehenä jos sinulta tulisi tyttölapsi kysymään, että oletko valmis lähtemään kanssani meillä käymään, minä olin vähän kahden vaiheilla, millä rahalla kyytini kuitataan. Tilausajossa se oli silloinkin jo niin monta markkaa ettei minulla ollut millä maksaa matkakuluja, olinhan minä köyhä ja saamaton. Mutta tuo Saara tyttö oli päättänyt minun puolestani jo kaiken etukäteen. Hän iski kirjaimellisesti minut ja minun oli siihen tyytyminen en voinut vastaankaan panna. Oli kaunis ilta, me mentiin talon taakse vaivihkaa muiden huomaamatta. Arvaas, aidan luona oltuamme olimme kohdanneet toisemme niin lähellä kuin suinkin olisi voinut. Voiko muutama oikein tehty suudelma laukaista naisessa määrättyjä estoja niin että kohta olimme niin märkiä kumpikin alaosastamme, olimme saaneet tunteemme valloilleen niin vähästä kuin herkästi alkaneesta suutelemisesta. Sinun silmäsi olivat niin haluavat ne halusivat yhä uudelleen ja uudelleen tulla minua vieläkin lähemmäksi vaikka olimme kumpikin saaneet hyvän olon tunteen puolin ja toisin toisillemme. Jopa piti sattua, muutaman kerran oltiin nähty aiemmin toisiamme ja tämänkö siitä sitten saa. On siis lähdettävä kun käsky on käynyt naisen taholta. Voi mikäs onnen seppä minä taaskin olen ollut, vaikka eihän minulla mitään ansiota ole mitä sinulle esittää ja kohta minä olen sinun aitassasi siellä Iivantiiran puolella. Eipä ole ennen askeleeni kulkenutkaan juuri niin kauas asti kuin nyt olisi tarkoitus. Päätös syntyi, minä olen naisen kainaloon päässyt ehkä vain sattumalta, mutta olipa syy millainen veruke hyvänsä niin menossa jo ollaan. Anttosen Veikko oli minun koulukaverini on kuskina tuona yönä, mutta me emme jääkään kahden tuossa postilaatikon kohdalla, vaan jäämässä on monta muutakin. Mutta ketä se selviää kohta pikaa. Ne ovat Saaran sisaria, Lyyli ja toinen jota en laittanut merkille. Mutta emmehän olleet vieläkään perillä, meillä vain oli edessäpäin vielä patikointi muutaman kilometrin päähän Metsälään. Yö oli jo niin pitkälle joutunut että aamukin kohta alkaa sarastaa. Me emme vieläkään ole perillä, mutta kohta kuitenkin olemme, maalaistalohan se siellä tulee vastaan kuin odottaa saattaakin näillä leveysasteella kulkiessamme. Ruokaa ensin pöytään ja sitten sen jälkeen onkin yllätys täysin valmis. Nytkö minä olen perustanut oman haaremin näille kyläkulmille no en sentään ole niin oikeasti tehnyt, olenpahan vain tahtomattani kolmen naisen makuupaikassa. Mitäpä siinä voi enää tehdä kuin toivoa että nukuttaisi vain hyvin pitkälle päivään saakka. Mutta nainen kainalossani, menen siinä nukkumaan ihan oikeasti ja kun vielä muistaa illan tapahtumat talon takana tanssipaikalla, voit vain arvella lähteekö siinä unisilmään kovinkaan herkästi. Mutta odotellaan että pari likkaa pian urvahtaa heti omaan uneensa ja me pääsemme käymään läpi pienet tutkimusmatkat peiton alla. Meni kohtalaisen pitkään ennen kuin käsikoppelollekin oltiin yhdessä valmiita. Vain pintaa ja ihoa, ihmislihaa olimme me jotka halusimme hivellä hyvistä ja tuhmista paikoista. Oli se niin sileätä koskea naiseen omin käsin, verraton on tuo nainen, sillä on se voimamagneetti, joka on sitä aina ollutkin miehiin päin suuntautuen. Suutelumme jäi sinne työväentalon taakse nyt emme sitten suutele, koska pienet ääntelyt saisivat toiset hyvin pirteän oloisiksi. Voisi vaikka tulla karmea yönseutu meille kaikille yhtäaikaa, jota me emme tietenkään halua toisillemme olla aiheuttamassa. Vähäksi jäivät yövieraan saaliit, oletko kuulukaan kolmen naisen mukana ollessa vain sormien päähän pientä nöhtöä oli vain takertunut, koska kynnen aluset ovat kovin valkoiset että sitä sen täytynee olla että nyt sai tämä poika vain sormipillua kun uskallus ei muuhun sillä kertaa yltänyt. Jos olisin tiennyt että on olemassa liko naintiakin, niin olisin yöllä pistänyt sisään koko kaluni ja aamulla olisin saaneena ottanut sen pois, eipä sitä näköjään kaikkea ollut keksinyt, mutta mitä sitten on ajan kysymys. Minä olenkin nyt tulossa pikavisiitille tällä kertaa Kuhmon suunnalla vanhat kokemukset heräsi tuossa äsken niin pintaan etten malttanut olla kertomatta kokemuksiani ensi käynnilläni tuossa naisten hajun valloittamassa maalaistalossa. Parit yöt siinä kerittiin toisiamme kuulostella, eipä sen valmiimpaa saatuna aikaan. Yksi sellainen sormipillukohtaus peiton alla ei mielestäni kovin hyvää kuvaa mieskunnostani anna. Vain mieskuntoko petti ja minä jäin parasta vaille siltä reissulta. Aamulla saattoivat minut tien päähän, kaksi namua niin myös sellaiseksi jäivät oma kohtani oli ensin nyt katsottava. Minulla ei ollut yhtään rahaa menokyytiä varten enkä ujona maalaispoikana rohjenna kysyäkään niin kuin velaksi seuraavaan tiliini saakka. Mutta eipä se silloin käynyt edes mielessänikään oli vähän ajattelematon ja saamaton moisen yöpymäkeikan risteillessä pääkopassani jos jonkin aikaa vielä paljon jälkeenkin päin Jos olisi saanut edes hyvää maalaispillua sillä reissulla kokovartalopuudutuksella niin olisin kirjoittanut koko toisen osan elämänkerrastani yksistään niistä kahdesta yöstä. Kaveristani joka antoi ja minä sain illasta aamuun ilman ruoka ja kahvitaukoja. Mutta kun en saanut sormipillua enempää, tyydyn tähän vähään mikä on vain kertomisen arvoista, jota ei olisi pitänyt koskaan tehdä se oli suuri häpeä nyt jälkeenpäin ajatellen menettää kasvonsa niin suuren naislauman maatessa vierestä oikein katsomassa saako isosiskomme ventovierasta aisankankea pöksyjensä läpi, kuinka käynee ajattelitte varmaan oman peittonne alla. Maltoimme sentään mielemme, oli toisaalta hyväkin, että kaikki jäivätkin ilman, muutenhan olisi toisille läsnäoleville tulleet sellaiset pintapaineet, että kohta Seppänen olisi joutunut käymään kaikki yksitellen, arpomisjärjestyskin olisi ehkä täytynyt suorittaa ja saunan lämmitykset yöllä tai karjakeittiössä valmiilla kuumalla vedellä olisimme vuoron perään käyneet huuhtomassa sen ihmisliman, mitä meistä kustakin kulloinkin irtoaa ja erittyy omissa himoissamme. Ajatelkaamme vaikka kahdella olisi ollut yhtäaikaa kuukautiset ja niistä suurvuoto, voisiko rohkeimmissakaan aatoksissa kuvitella olevansa naisasialla, pikemmin jossakin teurastamossa. Voinhan minä venytellä ja vatvoa saamattomuuttani kuinka pitkään vain haluan. Mutta yksi varma asia on tässä tarinassa en aamulla istunut postiautossa, joka meni rahattoman mahdollisen asiakkaansa ohi tuona aamuna. Minä tiesin varman konstin millä minä pääsen kotia, vakka olemmekin kaukana Kuhmon salometsässä en ollut neuvoton, otin askeleen suuntaan otin toisenkin ja niin sitä rataa matkani edistyi ripeästi ja askel kerrallaan. Paineet tulevat vasta kun ne ovat tullakseen nyt ei niitä enää ole. Monet kerrat heilautin kättäni, että olisin kyytiä vailla, vain kaasujalkaa painettiin minun kohdallani yhä voimallisemmin. Mitähän ohiajaneetkin ajattelivat heti kuuden jälkeen aamulla kun tapasivat miehen viittoilemassa, milloin peukalo on esillä, taas normaali linja autonpysäytyskomento tulee kuljettajien näkökenttään. Parasta mitä minä keksin oli vihdoin mennä lähelle keskitietä ja viittoa itselleen kyyti kun kukaan ei kuitenkaan sentään halua päälleni ajaa, mutta yhtä tyhjän kanssa lopputulos oli niin sama vain äänimerkin sain kuulla useammin tuossa tilanteessa, että ymmärtäisin mennä pois autojen kulkuradalta, turha oli toivoa kyytiä Kuhmon puolelta. Tulin aivan kävellen Pajulan postilaatikolta saakka tänne Hyrynsalmen Moisionvaaran kylälle joka oli tuttu jo aikaisemmin yrityksistä tänne suunnalle tulla vähän vokottelemaan naista. Meillä kun sanotaan nyt minua rupeaa vituttamaan, mitähän se silloin oikein rupeaakaan tekemään, voitte olla varmoja siitä että minulla ei edes käynyt mielessänikään koko vitunreuhka. Minua kyllä rupesi sitä vastoin vituttamaan kun näin kyltistä, Ämmänsaareen on vielä yli kolmekymmentä kilometriä ja siitä minulla kotiini vielä 14 km, olisi ihme jos sinua ei rupeaisi vähän jo vituttamaan kun se minua rupesi jo suorastaan pistelemään, kävi kohta niin vihaksi itsellenikin, miksi minä olen vielä täällä. Kyllä siinä naiset saivat kuulla kunniansa kun houkuttelivat ensin tällaiselle opintomatkalle. Menipä siinä vähäksi aikaa luottamus koko hameväkeen, teko olisi suorastaan niin katala teoksi, voisiko sitä edes anteeksi antaa, olin niin pettänyt koko kohteluuni. Aluksi niillä ovat kaikki hajut puolellaan, niillä on ns. riippuvuus hajua miehiin nähden, tämän hajun seurauksen teen tätä yksinäisen miehin taivalta täällä kapealla kylätiellä ja kotiin pitäisi päästä, mieluimmin heti, matkaa on kyllä vielä yllin kyllin jäljellä. Ottakaa edes kokeiksi minä alan jo pikkuhiljaa rukoilla automiehille, vain ohi menee sekin ajaja. Menköön, suuttumus oli alkanut minut pikkuhiljaa vallata, mielialani vaihtelee lähes toivosta toivottomuuden tasolle saakka. Onhan minulla vielä jokin oljenkorsi jota en vielä ole käyttänyt kysyäkseni kyytiä automiehiltä. No mikäkö, pulaan joutuneen hätämerkki. Minä olen todella todellisessa pulassa, minun tankkini alkaa olla aivan tyhjä, viimeiset voimanrippeeni ovat menneet tänne tienpäälle. Minulla on siis oikea hätä, onhan jo kohta käsillä iltakin ja minä vielä täällä lähes voipuneessa tilassa matkaan kohti levon suomaa kotimökkiäni Kiantajärven rannalla Suomussalmella. Suunnitelma jonka muistan nyt toteuttaa käytäntöön, olen kuullut joskus sen ehkä liikenneradion yhteydessä, kiitos oli hyvä vinkki, jota minä olen aikeissa juuri toteuttaa. Aivan ihan täällä liikenteen parissa hyvin hiljaisella maalaistiellä, kaukana maailman valtaväyliltä ja vielä täällä ollaan. Vain ehkä hetken kun vain sattuu tähän suuntaan tulemaan niin mikä on hänen reaktionsa, uuteen tapaan pysäyttää auto siihen paikkaan. Ensimmäinen auton ääni kantautuu korviini jo melkoisen kaukaa enkä vielä näy koko tulijaa vaan odottelen ja vielä odottelen, eihän se tullutkaan vaan kääntyi viime tipassa pois tältä tieltä sivutielle, joita tämänkin tien varressa on monia, edessä ja takana päinkin. Syysiltapäivän rauha lepää maisemissa kuin kaikki kuollutta vain olisi ollut aina ja varsinkin nyt kun ei kuulu ketään, eipä ketään ei edes kettu mene ahon laitaa viipottaen pitkä häntänsä perässä maata viiltäen. Jopa tätä on kirottua kolkkaa maailmassa ei kellään, ei edes kenelläkään ole tänään mitään asiaa, vai onko tämä tie tehtynä vain tännekin tien tekemisen vuoksi. Minun mielestäni maantietä tulisi käyttää silloin kun siihen on vielä mahdollisuus mutta ei niin kyllä siltä näytä täällä päin jumalan hylkäämässä takapajulassa, voi kehno. Melkein on toivo siltä päivää heitettynä, ilta on jo pitkään tehnyt tuloaan, tällä korpisalo osuudella. Ääniä kuuluu mutta ei vain auton äänestä saa kovin hyvää selkoa, tulkoon vai ei tule vieläkään, mutta sekin ihme nyt näköjään koitaan tuolta kaukaa suoran päästä se näkyy jota autoksi täällä päin sanovat se tulee nyt ja minä koko ajan olen valmiina tekemään todellisen liikennepysäytyksen tällä paikalla missä nyt seison, käteni ovat valmiina ylhäällä kunnes auto alkaa olla niin lähellä että minulla ja kuljettajalla on näköyhteys toisiimme. Alan rauhallisesti heilutella käsiäni eteen ja sivulle määrätyllä rytmijaksottelulla, alan vihdoin saada ensimmäisen auton ymmärtämään että olen pulassa täällä tien päällä. Tämä auto on kohdallani ja kohta me puhutaan keskenämme kuin ihme pelastaa minut eteen päin ja viekin lähes Ämmänsaareen asti, olipa se suuri helpotus, taivalta olen tehnyt aamusta alkaen enkä mitään ole vielä suuhuni laittanut. Aamukahvit aamuruoka kuin päivällinenkin täällä meni ohi suun. Ei talon vanhamuorikaan pyytänyt jalkaisin liikkuvaa Pekankylän ohi mennyttä päiväkahville, puhumattakaan että pottuvoita olisi joku tarjonnut Moision kylän kohdalla. Parempi oli näin en tavannut kuin tuon todella herrasmiehen joka toi minut tänne ihmisten ilmoille hätää kärsimästä, vieläkin näin vuosikymmenien jälkeen muistan ikimuistettavasti kuinka minä talsin koko pitkän päivän kotia kohti, enkä päässyt kuin yhteen autoon kyytiin koko matkalla, tuli sellaiset reilut viisikymmentä kilometriä taivallettua aivan omilla jaloillani ja se päivä oli taatusti pitkä, elämäni ehkä pisin päivä ajatusmaailmani kautta mitattuna. Mutta en minä vielä missään kotona ole vaan täällä tien päällä minä vain taivalta teen kuinkas muuten. Jotakin täältä on vielä kotia vajaa kaksikymmentä kilometriä vain, joka ei ole enää matka eikä mikään, olenhan minä jo sentään ihmisten näkökentässä, vaikka kukaan ei kyllä enää otakaan kyytiin loppumatkalle vaan kun kerkesin päättää että kun kävelen lopun omin jaloin niin olen tehnyt historiaa. Kävellen naisista pois ja ilman lannistumatta ja hyvä omatuntokin on tallella en ole tästä kyseisestä reissusta tilivelvollinen. Tein sen omasta vapaasta tahdosta ja nyt olen kotona ja alkaa olla niin pimeä että menen vapaaehtoisesti omaan sänkyyni ja nukahdan pois pitkälle aamuun saakka. Eikä enää tee mieli toista kertaa lähteä vastaavanlaiselle opintomatkalle, oppia oli ikä kaikki niin sanotaan. Tämä taival minulle opetti, näköharhasta jonka näin siinä Korpisalon tyttösessä, vieraan miehen matkasta olen sen koommin hänet jälkeen päin nähnyt, joten hyviä naismetsällä käyntejä teille. Minulle muuten riitti vähäksi aikaa josta juuri pääsin kertomasta, kokemus jota en suosittele lyhytjänteisille miehille että tervemenoa naisiin seuraavankin kerran. Tähän on hyvä päättää tämä uusintakäyntinikin kyseisessä maalaistalossa siellä Iivantiiran tien varrella. Marraskuinen kirje lähti minulta ja sain siihen vastauksen joten olen nyt täällä jäähyväiskäynnillä luonasi, kohteliaisuussyistä. Minulla on siellä Etelä Suomessa mielitietty ollut jo koko syksyn ja hän Suomussalmelainen juuriltaan, enkä ole täällä sinun vuoksesi, olen sen vuoksi että mikä sinä olet lintu vai kala joka kalastelet miehiä tavalla, joka ei ole kovin hyvä tapa. En suosittele että joku nainen laittaa miehelle sellaisen ansan johon hän kohtakin mennä repsahtaa kuin minä silloin kun olin huolimaton ja enkä ajatellut sen enempää ja sen kauempaa sitä se oli mutta lumosit hajusi viekkaudella. Sen koommin ei tämä poika oli kuhmolaisiin sotkeutunut itseään jo yhdestä Kuhmosta käydystä keikastani oli niin riittävästi muistamista kerrakseen. Vain nämä pari viimeistä yötä täällä sain kaikessa rauhassa viettää, olivat sijanneet oikein herrasmiehen petikin kahden lakanan väliin, eipä ollenkaan hullusti kun on näin hyvä tahto koko talonväellä yhtäaikaa. Minä saan olla vain pari yötä kun minulle ilmoitetaan että vieraan on hyvä lähteä taipaleelle. Tyttöjen vanhemmat ovat kuulemma tulossa kotiin kylämatkaltaan, eivätkä halua että näkevät että heillä on täällä kylää kulkeva kulkuri pääkaupungista asti, jolla vain on jotakin vielä muka sanottavaakin tälle talon tyttärelle. Jäät nyt hyvästit Iivantiiran kylän yöjuoksuni niin ikuisiksi ajoiksi ettemme tapaa kuin näin muistoissamme minä näin halusin tehdä palveluksena, onhan näinkin vain mentävä tätä aikaansa eteenpäin vaikkakin omissa muistelmissaan, keltään sen kummempia kysellen. Näin minä kävin kaukaisten muistojeni parissa ja olen jälleen palailemassa normaaliin arkirytmiini. Yöjunakyytini on lähtenyt Kontiomäen asemalta kohti Helsinkiä. Olen saanut makuupaikan junasta et yö olisi vähän rauhallisempia, mitä päivävaunussa se ei milloinkaan ollut, aina sai pomppia jos sattui olemaan istumapaikan varanneen henkilön paikalla ja vielä ne yö eläjät jotka ovat lähteneet matkaan rellestäminen vain mielessä ja sitten olla samalla häiriöksi muille matkustavaisille se oli hyvin tavallista. Minäpä tapasin aamulla aikaisin kun me oltiin jo herättynä, oman rippi-isäni Aarne J. Kyllösen samasta vaunusta. Meillä oli yllättäen sama matka tai suunta pikemminkin, minä olin menossa Otaniemen majoituskylään ja kirkkoherra taas eteenpäin. Aamukahvit ne kuitenkin ryypättiin Helsingin asemaravintolassa ja vieläpä jopa yläkerrassa, mikä kohteliaisuus oli minut yllättää kerrassaan sinä joulukuisena aamuna vuonna 1971. Toinen heti perään mentiin samalla tavalla kun meillä oli samalla suunnalla asiammekin no niin minä olin päässyt kirkkoherran siivellä majapaikkaani asti. Tästä on hyvä lähteä rakentamaan tulevia kuvioita itselleen ja minun tyttöystävälleni joka muuten onkin jo pois sieltä kartanosta taloudenhoitajan tehtävistä. Heidän eli isäntäväen mielestä ei sopinut se että heidän palkkaamansa työntekijä seurustelee vakituisesti, siitä tuo ystäväni irtisanominen aika pitkälle pääasiallisesti johti. Me ainakin olimme siivosti käyttäytyviä henkilöitä, minä en juonna enkä polttanut, samoin myös ystäväni Nalle oli samaa kaliperiä ei yhtään huonoa tapaa hänen rikkeekseen voi laskea. Oli kovin kohtuutonta näin menetellä heidän taholta meitä kohtaan, mutta itsepähän siitä saivat vastuun kantaa kun olivat meille noin julmia vain sen takia kun minä kävin Nallea tapaamassa viikon väliajoin keskimäärin, hyvin harvoin muulloin. Minulla oli työt loppuneet Kuusisaaressa vähän aikaa sitten ennen joulua ja edessä oli taas uusi vaihe ratkaista asioitani. Otanpa vähän ensi alkuun lomailun merkeissä ja päätän lähteä vähän yksin hiihtolomalle tuonne urheiluopistolle jossa jo aikaisemmin oltiin saatu koulutusta kuntoliikunnan ohjaajaksi. Turkki päällään mies lähtee, sukset oikeassa kainalossa ja tyttöystäväni vasemmalla kainalossani olemme jälleen haikean hetken edessä jättämässä toisille jäähyväisiä helmikuisena sunnuntaina. Me olimme jo siihen pikkuhiljaa tottuneet että minä aina vähän käyn pienen visiitin matkoillani, eipä sen kummempia, käyn ja tulen kohta sieltä pois. Viikko on lyhyt aika ihmiselämässä niin tämäkin tuleva viikko. Juna lähtee taas jälleen ja matkan tarkoituksena on olla lomalla. Perille saavuttiin reilun parin tunnin päästä ja huomasin että täällä onkin hyvä lumitilanne ja niin luistava keli että olin jo menossa ladulle kun muut vasta menivät antamaan osallistumistietojaan toimistolle. Minä kun olen melkein syntynyt suksi jalassa silloin vuonna 1949 Suomussalmella niin se on sellainen verenperintö ollut täällä kaupungissakin omistaa edes jonkinlaiset menopelit talvella ja pyörä kesällä että jonkinlainen fyysinen kokonaisuus säilyisi koossa. Siinä heti tuli repäistyä reipas kaula toisiin kilpailijoihin nähden, kato kun se on sellaista kilpailua vaikka oltaisiin lomallakin. Tekivät kuitenkin uuden säännöksen viime tipasta kuka voittaa viikon täysylläpidon urheiluopistolla, kellä on eniten suorituskilometrejä kun huomasivat ettei kukaan minun yksittäistä suoritusta voita. Hyvät johtoportaan edustajat keksivät että arvalla sitten sekin puoli ratkaistaan. Kyllä oli mauton temppu, vaikka varta vasten sovimme kellä on eniten suorituksia niin hän voittaa koko lystin. Mutta kun erään perheen edustajat halusivat tahtonsa läpi että heillä oli oikeus muuttaa jo sovittujakin sääntöjä. Enpä ole mennyt sen koommin koko urheiluopistolle sen viikon jälkeen kun oli näin huonoa tuo jälkipeli minun selkäni takana. Oli muuten onnistunut kuntoilurupeama aivan oikeassa luonnon ympäristössä, oli metsää ja pienen puoleisia mäenkumpareita, taisi pieni järvikin olla tuossa aivan lähellä opistoa. Maisemat olivat hyvin otollisia hoitaa omaa kuntoansa kuntoon joka tahtoo kaupungin oloissa jäädä paremmin taka-alalle niin monelle meistä. Ohjattu liikunta on toisille sopiva, minulle siitä ei ole mitään hyötyä, minulle ovat ne omat motivaatiot miten minä itseni liikkeelle saan. Minulle itse päätöksiä tekevälle, ryhmäliikunta ei ole mitenkään soveliasta käytännössä, jotkut laturetket ovat kyllä olleet positiivinen tapahtuma. On todella ollut antoisaa vaeltaa isonkin porukan mukana, varsinkin pitkät matkat ovat saaneet monet kerrat mukaansa, olipa se veljesten hiihto Hyvinkäältä Helsinkiin tai tervainen laturetki tervaporvareiden kaupungissa Oulussa. Siihen aikaan suksi oli hyvin tervattu pohjalta, me emme tienneet vielä paljon mitään tulevista välineistä jotka voisivat mullistaa koko tämän urheilulajin, jopa Kurikan pitkä jussi sai ensimakua tästä hiihtäessään vielä puusuksilla Falunin MM-kisoissa ja toiset olivat jo saaneet alleen ihmeliukkaat lasikuitusuksensa, näin meni varma maailmanmestaruus sivu suun. Tämä on sitä välineurheilua ollut siitä lähtien kun siinä näin pääsi tapahtumaan. Minäpä olen edelleen täällä urheiluopistolla viikkoani viettämässä, meillä ei ole täällä yksistään yksipuolista hiihtämistä, vaan olemme eräänä päivänä lähdössä luontoretkelle paikalliseen luontoon. Meillä on niin kahvinkeitto kuin makkaranpaistotykötarpeet mukanamme, retki mikä retki luonnon jylhään korkeuteen asettumalla. Tarkkaavainen henkilö on keksinyt joukostamme aivan takavuosien iskelmätähdenkin, miten minä en sitä tehdä, olihan tuo iskelmien kuuntelu minullekin korviin jäänyt soimaan aina jo viisikymmenluvulta lähtien. Jopa hyvin jo silloin pääsimme osalliseksi siitä mukavuudesta. Tuopa hyvinkin tuntemamme laululintunen oli juuri täällä tänään meidän muiden tavallisten lomalaisten keskuudessa ja hän oli tuo Rauni Pekkala. Valokuvasta hänet parhaiten tunnistaa kun hän on tuossa minun vierellä samassa kuvassa muiden osallistujain kuvatessa meitä tuossa lähietäisyydeltä. Olipa kuin hyvänsä, meidän laululintusemme oli siinä kuin muutkin lomalaiset rintarinnan yhteisellä lomallamme, joka oli meille kaikille hyvin tarpeellinen, lähteä irti kaupungin arjesta vähän väljempiin ympyröihin, näin metsässä olemme vapaalla. Täällä minun on hyvä olla on talon puolesta kaikki. Ei tarvitse kuin vapaaseen ruokapöytään itsensä ajallaan raahata niin pöperöt ovat aivan siinä nokan edessä syötäväksi tarkoitettu. Voi jospa keksin tämän viikon jälkeen että mihin menen seuraavaksi valmiiseen ylöspitoon ja nautin siitä kuin muutkin herrat nauttivat kun heitä yhteiskunnan varoin kustannetaan matkalle maineeseen. Yhteiskunnan olisi syytä miettiä, kannattaako jo möhömahojen rasvakerrosta olla kasvattamassa, koska se on jo kansantaloudellisesti kallista tälle yhteiskunnalle. Minun vain pitää itse puoliani tässä oravanpyörässä että edes itse saisin jokapäiväisen toimeentuloni tavalla tai toisella, välittämättä siitä olenko töissä vai enkö ole, kunhan vain tulen toimeen omalta osaltani. Tässä on hyvä koulutus siitä että voin nauttia yhteiskunnan suomista mahdollisuuksista selviytyä näinkin jos ei ole jokapäiväistä leipäpuuta kulloinkin. Juuri nyt näyttää kovin pahalta ei ole ainakaan aivan lähitienoilla jo näköpiirissä sellaista, tämä vain ulkopuolelta tullut havahdus tulevista selviytymistarinoistani. Minähän edelleen olen täällä viikon lomareissulla, enkä voisi kuin toivoa, että olisi toinen näin valmis viikko edessäni, mutta ei niin vain käynyt. Toinen sen juuri nokkani edestä vei väärin keinoin. Montahan yötä sitä jo meni näinkin kuin harjoituksesta se jo kävikin. Päivät harrastaa ja liikkuu ulkona ja sisällä iltaisin jotakin peliä pallon kanssa pelaa. Voiko tämän parempaa elämän autuutta ollakaan kun on nyt alkuunsa päässyt ei siinä muistu enää ystäväänkään olemassaolo siellä työn äärellä kun itse on ja ratkaissut oman hyvin vointinsa näin helpolla tavalla kuin mitä nyt on ollut tämä vietetty, urheiluopiston toimesta vietetty valoa antava viikko pois kotoa. On valitettavaa en saanut omistaa tällaista hyvää kuin yhden ainokaisen viikon kun oli jo laskeuduttava maanpäälliseen arkitodellisuuteen. Kisakeskus Kuovilassa olimme edellisenä iltana jo lähtötunnelmissa, teimme kaikki lähtöä yhdessä tai erikseen. Minä kämpässäni yksin vietin vain iltaani, en mennyt toisten lähtöriehaan koska en ollut pitänyt sopivana alkoholin merkeissä lähtöämme juhlistaa. Nämä olivat lähtöni jälkeen viimeisimmät jäähyväiset en ollut enää ajatellut tulevani tähän paikkaan en enää koskaan niin kuin on lähes käynytkin. Nyt tämä pieni poikkeus sallittakoon, tämä on vain muistelus menneestä, yhteisistä hetkistämme hyvän luona jota kaiketi kannattaa etsiä, vaikka sitä ei olisi enää missään olemassakaan, varsinkin tässä maanpäällisessä yhteisössä. Me emme ole tavanneet ketään sen jälkeen, emme myös koskaan enää tapaakaan konsanaan. Aamun keväisen katse on meidät herättänyt täällä Kuovilan metsäisessä kylässä, josta meillä on autolla ensin kuljettava matka Kuovilanasemalle, vaikka lähin asema oli pelkkä kyläasema metsän keskellä niin junan oli pysähtyminen tälle asemalle näin jossain oli sekin määrätty. Pikajunat kun eivät oikein niin mielellään ole metsätaipaleella jääneet norkoilemaan yhden asemaseisakkeen kohdalla, tämä oli siitä harvinainen poikkeustapaus tällä kertaa todeta. Vei se pikajuna minut Helsingin kaupunkiin, siellä Nalle jo lämpöisenä ja pehmoisena minua viikon jälkeen odotteli tulevaksi. Niin tuli taas ja minulla oli jo uusi osoitekin ollut jo jonkin aikaa, täällä Veljestentiellä sellaisen jo löysin tuossa vuoden alkupäivinä vuonna 1972. En vain ole aikaisemmin mitään asiasta virkkanut. Missäkö minä täällä vuokraani maksankaan tällä kertaa, no täällä Tapanilassahan sitä minä tällä kertaa, tämä on sellaista vanhaa omakotitaloaluetta noin 20 minuutin päässä Helsingin ydinkeskustasta, pohjoisen radan mennessä tuosta muutaman sadan metrin päästä. Junaankin siis pääsi kun vain oli sillä lailla asioita minnekin suuntaan, kova siinä lähellä varmaan jytinä kävi kun kaikki pohjoinen liikenne yöt päivän kanssa kulki edestakaista kulkuaan. Minulla oli pientä onnea etten ollut siihen aivan lähemmäksi päässyt rataa se on muuten sellainen rasittava kokemus kun herää kun juna on tulossa vauhdilla lähelle paikkaa jossa sinulla on huushollisi niin siitä paikasta saat hyvästellä ne loppuyöunesi siltä yöltä. Täällä minä näiden veljieni kanssa viihdyn vähän etäämmällä pienen mäen töyräällä paremmin, tiet ovat otettuna suoraan lainauksena Aleksis Kiven kirjan mukaan veljesten nimistä. Katuosoite oli meillä kaikilla sama, Hiidenkiventiellä kun asuttiin yhtä perhettä, meillä kaikki oli yhteistä. Kaikki ne seitsemän veljen nimet olivat sivukaduilla, Eerontiestä ne alkoivat talon nurkalta aivan. Tämä oli tämä Hiidenkiventie suora tie etäämmälle saakka ja kaikki siitä erkanevat tiet olivat ainoastaan veljesten teitä. Miten sitä oikeasti voi vanhassa kaupassa voi alkaa asumaan, olivat aikoinaan lopettaneet kaupanpidon kyseiseltä paika

muilla palstoilla

Kiannon Huoripoika jatkuu ja jatkuu

Pyörämiehellähän oli vain haave lähtiessään tälle matkalle tavata vanha hyvä tuttava vuosien takaa. Nyt kävi näin, käänsin pyöräni tulosuuntaani päin ja olin pitkään hyvin allapäin ja paljon kysyvä, miksi menin tekemään ratkaisun joka ei ollut edes minulle itselleni mieleinen sillä kertaa.
Pahoitin pitkäksi aikaa mieleni tuon polkupyörän kanssa tekemäni retken takia. Retken joka ei ollut enää mielestäni jäädä pois vaan se oli suuri painolasti mielialalleni. Olen vain sopeutunut ajan kanssa tapaukseen, enkä enää olekaan menossa Eevan luokse, koska matka opetti minussa niitä puutteita, jotka eivät minua ollenkaan tahtoneet viedä hänen tykönsä.
Vaikka pyöräni on edelleen hyvässä kunnossa en saa aikaan lähteä matkalle niin herkästi kuin edellisen matkan suhteen oli. Nyt pyöräni ja minä lähdemme tuonne Ämmänsaareen työväentalolle, katsomaan mikä on vientiä siellä tällä kertaa.
Vai mennäänkö sitä Mossella poikien kanssa ja tytöt siellä liftiä tien poskessa odottelevat, peukalo aivan uuvuksissa kun ei ole yhtään herrasmiestä joukkoon sattunut.
Enhän minä ajattele että minä sen takia menisin autokouluun, että laittaisin auton ja akkaa riitakappaleeksi itselleni, minä vain mietin miten tulisin toimeen ilman kumpaakin. Kummassakin tapauksessa joutuu rassaamaan ja vielä yötöihin pakanan kanssa ja joutuu hankkimaan niin leveän sängyn jossa viedään koko huonetila kerralla.
Vain yhden ison sängyn ja akan vuoksi on suorastaan tuhlaamista. Kyllä menin oikeaan paikkaan nyt se on tuossa tangolla istumassa.
Nimittäin hyvin rauhallisen näköinen Rauha-tyttö sieltä lähes Venäjän rajalta, tänne Mossella tuotuna veljensä toimesta miesmetsälle. Sitä kun minä aina melkein olen joutunut yksin kulkemaan naismetsällä niin tässähän ollaan niin kuin tasapelin puolella näillä nais mehtyymatkoilla.
Tyttö ja minä miehen puoli. Kysyä vain aina sopii koska minusta tulee oikein koko mies vai jäänkö vain tälle puoliskoasteelle miettimään. Startti pääsi tapahtumaan, kukaan ei enää kerinyt olemaan esteenä.
Vain hämärä oli meidän seurana, yksin kahden avaran taivaan alla pimeän siivin ja turvin kukaan ei nähnytkään. Meille kahdelle oli pimeä kuin luotu, meitä varten oli tuo ilta ja sen tuoma hämäryys. Vain valkoiset viivat erottuvat, kertovat että olemme tien päällä, valot pyörässä kun eivät luonnollisestikaan toimi kun ei ole minkään valtakunnan valonluojaa etu- eikä takaosassakaan.
Muutama auto aina mennä vohahtaa lähietäisyydestämme, josta meille ei ole mitään haittaa. Meillä sentään on kissansilmä takalikasuojassa pyörässä ja polkimet ovat myös jollakin heijastusmateriaalilla käsitelty, laittaa näkeviksi takaa tuleville automiehille ja naisille.

Hyvin meidät koko ajan huomattiin ei yön aikana yhtään läheltä pitänyttä tilannetta syntynyt. Uusi kenties tuleva rakkaus istuu juuri tuossa kypsymässä, mahtaako se ajatella samoin kuin minäkin? Tämä yö on sitten meidän, kunhan päästäisiin ensin täältä tien päältä kamariin asti, vielä on kotvan aikaa mennä matkassa kunnes olemme perille päässyt saman peiton alle.
Olipa menoa taas kerrakseen kun tultiin sen tien päähän mistä me jouduttiin kärrytiellä etsimään mistä olisi parasta kulkea.
Käsikopelolle ei sentään mentynä, hämärä oli entisestään tiivistynyt pimeän puolelle. Metsä on aavemainen vain linjan aukko näkyy ylöspäin katsottuna erottuvan taivaan sinessä kun on tähtien yö, vaikka ei kuu luo parempaa valoa, päivän valosta puhumattakaan sillä kertaa kun olimme tekemässä matkaa kohti korpitietä yli soiden, rämeiden, sinne metsäkotiini joka on järven rannalla.
Maailman parhaat paikat sijaitsevat juuri järven rannoilla ei missään muualla. Kaupunki suuri tai pieni tai kirkkokylän taaja ei voi voittaa paikkaa jonne me nyt olemme menossa.
Me menemme edelleen paikkaan, joka on maailman paras paikka. Jos vain joku vaivaa näkee, tulee hänkin meidän jäljessä katsomaan mihin ihmeen paikkaan me olemme menossa tämän rohkean tytön kanssa ja vieläpä pimeä on meidät lumonnut matkamme aikana, kuin ei olisi tiedetty matkamme tarkoitusta. Me vain sen tiesimme, kukaan muu ei näin se oli meille sanottu jälkeenpäin toisaalta.
Meillä oli pahin takanapäin ja edessäkö pelkkää hyvää. Kenpäs tietäisi missä tarkoituksessa. Nyt olemme täällä vihdoin jo harmaa talo tuossa toisella puolella kuin muistuttamassa minua siitä että olen joskus ollut sielläkin kuin kotonani. Meillä on revityn näköinen ovenpieli kuin että aina joku olisi sinne mennyt aivan oikeasti pahat mielessä ja aikomus tehdä talo välillä asumiskelvottomaksi, kuten joskus sain omallakin kohdallani kokea. Eemeli-setäni teki ruman tempun minulle kerran. Oli kertonut paikallispoliisille että minä olisin muka ollut käymässä kotona ja aiheuttanut kaikki ne jäljet mitä sisälle oli aikaan saatuna, jopa räjähteitä tutkimuksen yhteydessä olisi muka oltuna käytetty, ovet riekaleina lukkojen kohdalta räjäytettynä.

Sinne me nyt olemme menossa tämän uuden kanssa, aivan uusi löytö. Me olemme tehneet löytöjä ennenkin, kuka minkinlaisia, minä vain nyt tällä kertaa naislöydön josta aloitan uuden kerronnan teille koska henkilökuvaukset ovat minun mieleeni aina olleet. Me istumme pitkällä pirtin penkillä, kuin aavetta etsien ei muuta valoa kuin kynttilänvalo yön hämäryydessä.
Tuikki valoa pienikin valo isossa pirtissä, olin nyt romantikko. Kuinka minä kehtaankin pyytää naispuolisia matkaani, kun minulla tuo tarjoilupuoli on kovin köyhää, sanopa sinä se.
Köyhän näköinen on Seppäsen kodin yleisilme, voinko edes kahvia laittaa jo tulelle vieraalleni, just ja just se käynee.
Tuusan pohjalta vielä sen verran löytyi kuin löytyikin, mutta entä sitten aamun kahvien aikana, mitä meillä sitten on suuhun laitettavaa, lähes tyhjä tuusa jo yöllä. On kai nyt sentään keväytyneitä muikkuja isossa laatikossa, niistä ne ovat tytöt tykänneet ennenkin poikametsällä käydessä.
Kiannan keltamahat ovat tehneet valloituksia paljon ennen minua kesääntyneillä muikuillaan. Leivän kannikkaa kuivunutta, sitäkin on vain vähän enää jäljellä eteisen puolella, kahverin laudalla jolla kaikilla muillakin nälkäisillä on vapaa pääsy.
Pieniä ja isoja rottiakin ovat silmäni nähneet vilahtavan karkuun kun olen mennyt tavoittelemaan itselleni murua rinnan alle pantavaksi. Vain pari kertaa itse olen kiinni saanut yövarkaan suoraan lauvalta, mutta kylläkin rotan sangoista. Se on kyllä näökkään näköinen tuo kuollut rotta, vaikkapa vain kuolleena katsottuna on tässä talossa yhteisiä nuo uskovaisten eväätkin yöllä ja päivällä, meidän ruokakomerossa vähäisessäkin löytyy jos minkinlaista syömämiestä. Noita yökyöpeleitä kyllä näkyy riittävän, jos ei itse niin aina joku muu on pyrkimässä samoille eväille, joita niin itsekin mielelläni olisi murtamaan avuttomaan suuhuni.
Suu on minulla melkoisen avuttoman puoleinen, joku oma hammas joka vielä pystyy vain vähän syötäväksi tarkoitettuun mieluimmin pehmeään, kuten tuo vastakypsytetty nainen, joka tälläkin niemellä on perimmäinen ihme ja ilmestys ollut kautta aikain.
Pojat jostakin kumman syystä eivät ole osanneet laittaa meidän niemelle sellaista vellinkeittäjää, jolla jalat on maassa eivätkä ole mitään yhden tai kahden illan tapauksia persettä antamassa. Melkein olin saada pitää hyvänäni kaksi yötä, vain toisen sain olla ilman. Sain itseni viereen vain köllähtää, veivät aivan nokkani edestä koko kampeen kun juuri olimme päättäneet ruveta lempeä vähän liottelemaan.

Haaveet olivat sillä kertaa kovinkin haaveita ja niiksi myös todettiin taas kovin pitkäksi aikaa.
Kyllä mökkinsä mies veti todellisen vesiperän vai veti ei sitä niin voi sanoa noin kirjaimellisesti. Minähän olin nyt uskoa täynnä ja paljon toivoakin, tilanne vain sillä hetkellä tuntui kovin toivottomalta kun veivät ne kuin omansa kauas pois.
Lauantai-iltoja tulee ja menee niin vain ajattelin silloin jälkeenpäin. Niin myös tuli se oikea ilta lauantaina kun tämä poikamies suuntasi kulkunsa tuonne kylän kulmille.
Vain yksi ja sama asiani oli mielessä, tavata tuo niin monasti mielessäni käynyt uusin tuttavuuteni, johon oli olemassa jo lupa ajatella vaikka monenmoista tulevan varalle kun minäkin olen täällä vain yksin oman itseni kanssa ja murut on vain jaettava joskus kotirottien kanssa tuolla ulkokahverissa.

Eipä teidän kai nyt tarvitse olla kovinkaan kateellisia olen vain tänne unhoittunut orpopirulainen ympäristöni arvosteltavaksi vain vapaasti niin on saanut tehdäkin minun puolestani, jokaisella siihen lie oikeuskin.
Minähän vähät välitänkin kuka milloinkin ajattelee, minä kun menen kaikkien edelle ajattelussani. Minulla on siihen luontainen kyky täällä kehittynyt, lähes korvaamaton itsesuojeluvaisto.
Voi kun ette vielä tiedäkään kaikkea, kuka minä todella olen. Minulla on kykyni tallella ja minä myös näytän kuka minä olen tässä ja nyt maailmassa.
Minähän olen vielä kovin kokematon vain kaksikymmentä ikävuotta on päässyt täyteen kesäkuun puolella isommin sitä juhlimatta.
Juhlat ovat sitten edessäpäin, vielä niin kaukana kuin 1999 ne ovat todellinen juhlani. Työväentalolla menee kaikki kohdalleen ja treffit tehdään ei talolle seuraavaksi lauantaiksi, vaan ihan tytön kotiin tuonne Raatteentien varteen, käy kutsu tyttösen suusta.

Tyttösen joka on jo täysi ikäinen. Minä vain tulen täältä jäljestä täysi ikäiseksi. Meidän aikakautena kun ihminen katsottiin 21 vuoden iässä vasta täysi ikäiseksi kaikkeen. Metka juttu tuo ikäkysymys silleen, jospa se sitten on oikein kun tuollaisia rajoja on meille annettuna sieltä ylhäältä neuvoksi ja opiksi kullekin. Minulla kun on se kulkuneuvokin jolla aina pääsen lähtemään minne päin itseni haluan polkea milloinkin.
Kyllä on viikko ollut yhtä odottelua, milloinka tulet viikonloppu? että tämä poika pääsee starttaamaan kohti uusia haasteita.
Tämä on sitä itsensä panemista likoon koko olemuksella, pitää mennä tapaamaan tytön vanhempiakin siinä sivussa, eikä aina yksin tyttöä vaan yhdessä tarkoituksessa.
Vihdoinkin se päivä koitti, pitkään siinä piinassa saikin olla kun oltiin kokonainen viikko näkemättä toisiamme. Minähän lähin matkaan tietty omalla ja hyväksi havaitulla polkupyörällä polkemaan,
melkein täyttä laukkaa mentiin kun siihen oli annettu melkein kuin lupakin mutta vain suullisesti ainoastaan meidän kahden kesken.
Varmaan isävainajakin teki kauan aikaa sitten vastaavanlaisia reissuja hamehelmojen jäljessä kuin mitä on oma poikansakin juuri tekemässä.
En ole aikaisemmin tuolla suunnalla käynytkään, enkä tiedä ollenkaan miten on pitkä edes matkakaan tuolle kuuluisalle Raatteentielle ja lähes Venäjälle se on vetämässä ei auta enää nyt mikään, mentävä oli.
Suklaasydän siellä odotti pieni käpy rinnassaan. Jo oli meidän kohdalta niin kulkukelpoinen tie ettei tarvinnan kuin ottaa ja päästellä minkä kintut antoivat vain potkua polkimille voiman muodossa.
Alkuunsa olivat tienrakentajat löytäneet kyllä melkoisen pitkän ja vaativan nousun, johon piti mennä aina vain harkiten ettei tulisi sieppausta heti kärkeensä ja matka olisi myötä mennyt mönkään.
Ei kokeneena omista voimista hyvää huolta kantava Seppänen voi niin epäonnistua heti alkuunsa.
Mennä ja vain mennä eteenpäin pitää päästä, matka taittuu matkalaisella. Jo jää taakse Ämmänsaaren kylä, enkä käy edes maissa ostamassa pienintäkään pussia makeaa tytölleni tuliaiseksi, kuten vähän aina joskus oli minullakin tapana tehdä. Varsinkin tansseissa minulla oli aina se vara että pistetään jonkun hyvännäköisen tytön kanssa suu makeaksi, pahan maun jälkeen jota välillä hikisestä tanssistakin saa itselleen hankittua suuhunsa. Välillä on ollut suorastaan karvas maku suun sisällä niin makea on ollut suuri helpottaja. Voimme jo sopia nyt ei nuolaista ennen kuin tipahtaa, vaikka oltiin äsken makeaa maistelemassa noin tyttöjen kanssa. Nyt sitä jo mennä körötellään kirkolle päin siis vanhalle kylälle. Kai muistatte Suomussalmen kk, vanhan ajan sanontatavan Suomussalmen kirkonkylästä. Haukiperää ennen minun on tehtävä ratkaisuni, että en menekään enää Varsinkin tansseissa minulla oli aina se vara että pistetään jonkun hyvännäköisen tytön kanssa suu makeaksi, pahan maun jälkeen jota välillä hikisestä tanssistakin saa itselleen hankittua suuhunsa. Välillä on ollut suorastaan karvas maku suun sisällä niin makea on ollut suuri helpottaja. Voimme jo sopia nyt ei nuolaista ennen kuin tipahtaa, vaikka oltiin äsken makeaa maistelemassa noin tyttöjen kanssa. Nyt sitä jo mennä körötellään kirkolle päin siis vanhalle kylälle. Kai muistatte Suomussalmen kk, vanhan ajan sanontatavan Suomussalmen kirkonkylästä. Haukiperää ennen minun on tehtävä ratkaisuni, että en menekään enää kirkonkylän suuntaan, vaan lähdenkin Haukiperän risteyksestä eteenpäin. kirkonkylän suuntaan, vaan lähdenkin Haukiperän risteyksestä eteenpäin.
Siis Kuhmoon vievän tien suuntaan, myös Juntusrantaan olisi päässyt samaa tietä mutta minähän en ole sinnepäin menossa vaan kohta taas käännän ohjaimista oikealle, missä edelleen ilmoitetaan että olen menossa Kuhmon suuntaan.

Missäpä mahtaa ollakaan tienviitta jossa on tälle polkupyöräilijälle opaste, jossa kerrottaisiin Raatteesta niin ja niin paljon kilometrejä on vielä edessäpäin matkaa perille.
Voipa joutua olemaan melkoisen tarkkana, ettei vahingossa vauhdilla ohi polkaise, koska pyörälläkin pääsee hyvää tietä melkoisen vauhdikkaasti. No tasaisella vauhti voi nousta 30 km:iin tunnissa, josta on polkijalla valta jos on voimaa kintuissa.

Kuin varkain se viitta olikin silmiini edessä ei oltuna menty vielä vähääkään harhateille, eikä varmaan ollut siihen varaakaan, olihan matka sen verran etäälle, ettei ollut mieleistä tehdä harha ajoa kovinkaan kauas oikeasta osoitteesta.
Soratieksi muuttui nyt matkaajan taival tällä kertaa, läheskö vielä olisi kaksikymmentä pitkää kilometriä yhteen suuntaan edessä päin ennen kuin matka oli tehty myös takaisin mennessäkin matka on yhtä pitkä jos kuljet samat reitit mitä tulitkin tänne matkallasi.
Mitenkä olikaan nyt kevennyt mieli tulijalla, kohta saisin nähdä uudelleen sen jonka viikko sitten hyvästelin tanssien jälkeen talon edessä.
Nyt tämä soratiellä liikkuminen on käynyt entistä työläämmäksi, kaikki pikku kivetkin yrittävät olla esteenä matkan edistymiselle.
Syyspäivä on kallistunut iltapäivän puolelle, voisi olla puolinenkin valmis tulevassa kyläpaikassani.
Jo alkaa vähän niin kuin olla heikko olokin kun mitään en ole suuhuni vielä pistänyt koko matkan aikana, enkä sitä ennenkään ole murua laittanut kun sitä sattuneesta syystä ei ollut olemassakaan kotoa lähtiessäni.
Mitäpä minä noita tienvarsitaloja tähän muistelemaan, olihan niitä vielä siihen aikaan jonkin verran, joissa vielä usko kyti niin paljonkin että pientilallinen voisi vielä leivän saada, isolla työmäärällä kylläkin.
Raatteen kyläkoulu jää vasemmalle puolen minusta, varmaan oli vielä eilen melkoisen paljon pihalla liikettä kun sirkeät lapsoset olivat päivän ajan taas tuossa opinahjossa.
Sielläpä se samalla koululla tämä tyttönenkin lie kuluttanut pulpettia, koululla jonka ohi juuri itseni olen toimittanut pyörän satulan päällä.
Nyt alkaa jo tuntumaan siltä, että jotakin on tapahtumassa sisälläni ja ajatuksissani, voinko minä mennäkään taloon jossa tehdään työtä arkena ja sunnuntaina. Vaaran päällä ollaan, menenkin vartioasemalta kysymään, missä on sen ja sen niminen talo ja sen isäntä tyttöineen.
Sainkin hyvän vinkin, ensin kun palaat taaksepäin ja käännyt vasempaan niin eikö tuo sieltä löytyne. Vaan mitäpä minä omin silmin näenkään, itse valoisuus on minua jo rappusilla vastassa.

Näin kohtaavat viikon päästä pitkästä ikävästä toinen toisensa jo ulkopuolella talon rappusilla, ensi kertaa elämässään. Taloon vaan ja pirtin puolelle kättä päivää sanomaan sekä isännälle että emännälle.
Oli siinä käteltävää kun kaikki kävi käestä pitäen läpi ja jotakin virkkoi vaikka ei minusta paljon mitään juuri silloin tainnut irrota.
Metsäläinen kun olin niin olin niin sanottu avuton suun käyttäjä isoissa ihmisjoukoissa. Kun kysyttiin niin aina sai vain lyhyen vastauksen minulta.
Eipä juuri sen enempää minusta irronnut tämänlaisissa kohtaamisissa.
Nyt oli talonväen kaikki sanottuna toisillemme lyhyempää kaavaa käyttäen ja sillä sipuli. Kahvipöytä pitänee kuitenkin ottaa huomioon,
koska vieras kuitenkin istutettiin hyvää hyvyyttään pöydän taakse,
paraskin pappi kuin minä.
Voiko tulla puhtaan pillun ilta, vähän niin kuin siltä näytti, savu oli sakea joka tuprusi saunapiipusta ylös ilmoihin saakka.
Aitta oli jo suunniteltu minua varten, kahden lakanan väliinkö sitä pääsee mies joka on juuri tullut ensi kertaa kylään, ehkä tulevia appivanhempia tervehtien sillä silmällä pitäen vai onko kaikki vain kangastusta, harson läpi, joka on samea ja lähes näkymätön este.
Voi tätä matkalaista, täällä sitä ollaan tavallisten ihmisten talossa, heidän elämän menoonsa vaikuttamassa.
Monikin varmaan olisi laittanut sen tien kulkevaisen aikapäiviä menemään sinne mistä oli tullutkin, tämä muka sulhasmies esite vain minähän halusin voittaa itseni kun olen täällä tänään näytillä kaikille yhtäaikaa. Tulevaisuuden suunnitelmia, voiko niitä myös minulla olla, onhan niitä vaikka kuinka paljon jos vain saisin itsestäni omilla kyvyilläni.
Mepä ruvettiin yhdessä näkemään vaivaa, mikä meistä isona tulee vai tuleeko minustakin jotakin. Muutamat kerrat käytiin yhdessä työväentalolla vähän niin kuin lähtiäiskarkeloissa, edessä olisi taas tuttu kuvio.
Helsinkiin työhön niin uudelleen ja ei kun uusi yritys, katsomme nyt niin tarkasti tämän tapauksen kuin suinkin voidaan.
Vaikka kaikki onkin vain minun muisteluani, toinen osapuoli ei ole enää vahvistamassa tätäkään tekstiä on monet vuodet jo levännyt rauhassa Suomussalmen seurakunnan kalmistossa.
Täällä vain olemme jäljelle jääneet, meillä on tilaisuus vielä parantaa omaa asemaamme ihmisenä. On tuttua jo lähteä, hyvin tuttua nyt vain tilanne on uusi en lähdekään yksin matkaan, minulla onkin vallan seuralainen mukaan lähdössä.
Matka on tuttua minulle olin taannoin oikein ammattimatkustaja kun ei ollut muutakaan tekemistä niin lähes pari kuukautta meni että heilahti matkassa. Nyt jo oltiin menossa, lähtömme tapahtui yhteisestä tahdosta.
Meillä oli kummallakin jo etukäteen tiedossa työpaikka, minulla tuota rakentamista Kuusisaaressa Arvo Westerlundin työmaalla, lähellä Helsinkiä meren lahden rannalla.
Rauha Kyllikki oli saanut kutsun entiseen työ paikkaansa Espoon puolelle, isonpuoleiseen kartanoon taloudenhoitajaksi vanhemmalle kaksistaan asustavalle henkilölle.
Syksy oli jo joutunut myös tänne eteläiseenkin Suomeen, vihreys oli vaihtumassa kaiken aikaa keltavoittoiseksi kuolemaksi.
Vihreät lehdet olivat vain voimakkaimmissa puissa kun saavuimme tänne merenrantakaupunkiin. Niin on tuttua saapua on paikat lähes ennallaan vain uutta rakennetaan ja vanhaa menee maan tasalle.
Mennäänpä aivan alkuun. Minähän olen täysin rahaton taas jälleen kerran ei lantin lanttia ja minä olen jälleen täällä, mutta mullahin on työpaikka, josta minulla on turva saada jokapäiväinen leipä.
Mutta olihan minun mentävä paikasta toiseen, kuten asunnon ja työpaikan väliä ja pitipä minun myös ottaa huomioon ystävä hyvä tuolla Luomankylällä, kartanon taloudenhoitaja.
Minäpä kuin muistin kaukaisen tuttavan Helsingistä, joka oli kerran vetämässä kuntoliikuntaohjaajan kurssia Kuovilassa.
Viikon päästä kurssin alkamisesta ne keksivät tehdä minustakin kuntoliikuntaohjaajan tähän valtakuntaan. Viikossa minä olin paras liikkuja ja sain ensimmäisen palkinnon viikon suorituksesta joko kävellen tai juosten.
Minähän olen aina tullut juttuun liikunnan parissa, ainakin kun olin tuossa iässä. Tauno Salama, annoit minulle 50 mk jonka lupasin maksaa sen maksaa ja enkä ole vieläkään sitä maksanut.
Tämä ei ole ensikerta kun minä olen nyt täysin perse auki ja olen Helsingissä. Kumma paikka tuo Helsinki kun sinne pitää juosta rahattomanakin, vaikka kaiken järjen mukaan siellä ei juuri muuten tulisi toimeen kuin sosiaalipummina, vetäen markat sosiaalihuollolta.
Mutta en minä sinne osannutkaan mennä, enkä minä ollut edes helsinkiläinen, että se olisi minua vähänkään avustanut seuraavaan tiliin saakka.
Eihän minulla tarvinnut paljon kuluja maksaa kuin kyyti tuonne Kuusisaareen rakennustyömaalle, joka oli vain muutamien kilometrien päässä meidän jätkien intiaanikylästä.
Lähialueen asukkaat oli kylälle luoneet melko merkillisen tuntuisen nimen. Kylälle jossa asuu lentojätkästä aina puliveijariin asti.
Onpa meitä kyllä miehiä jotka ovat saaneet paremman kotikasvatuksen, jossa erotetaan hyvä toisistaan ja annetaan olla rauhassa sen joka niin haluaa kun eletään yhteismajoituksessa.
Minä olin siinä onnellisessa asemassa kun en ollut silloin inkkarikylässä asumassa kun elettiin edellistä vuosikymmentä, jolloin aina oltiin pistetty mies kylmäksi omaan kämppäänsä jos mistäkin syystä.
Reluporukkaa oli hyvin harvoin keskellä viikkoa ei tarvinnut kuin yhden kerran ottaa yhtä niskavilloista yksi käppänä ja laittaa pienelle jäähylle samoin tein, mutta kauhea uho hänellä jäi minua kohtaan.
Melkoisen hyvin meni lähes muuten koko kämppäkokemus, minähän en tarvinnut viikonloppua olla turinoita kuulemassa, minähän olin kuin Isontalon isäntä, menin kartanossa valmiiseen ruokapöytään perjantai illasta lähtien.
Noin tunnin matkan päässä oli tuo minun onnen paikkani, minne voi mennä levon kannalta ottamaan ja lataamaan voimia uutta viikkoa varten.
Mutta eipä tainneet voimat siinä lisääntyä vielä maanantai yötä vastenkin oli peittomme alla niin paljon vilkasta, että melkein samoilla silmillä siinä joutui työmaalle lähtemään kun juna muuten lähti Kirkkonummen asemalta heti aamulla viiden jälkeen ja oli Luoman seisakkeella aivan kohta pikaa vain muutama seisake ennen josta minä olin yleensä maanantaiaamuna lähdössä. Muita ei ollut siltä seisakkeelta lähdöllään. Moni oli revitty ennen aikojaan pois omasta vuoteestaan, moni vielä otti täydet unoset ennen Helsingin asemaa.
Minäkin olin menossa lähes juoksujalkaa omaan tiettyyn bussiin joka menisi Kuusisaareen työmaalleni.
Onpa poikamiehellä olo kuin olisin oikeasti jo ukkomies kaiken saaneena viikonloppuna.
Onpa poikamies tainnut tanssia yön yli jos minkinlaista retonkipolkkaa jossa ovat vain tällaiset jälkiseuraamukset ei ole vetoa enempää kuin vetämättömässä taskukellossa kun se kellottaan isäntänsä haarukassa saamisen jälkeen.
Aikamiehet ovat kyllä työnsä tehneet jos lukumäärä pitää paikkansa, varvien määrä saman yön aikana oli välistä ollut seitsemän kun tällä hyväkuntoisella riijuu miehellä aina tahto pahasti jäädä paljon alle.
Kolmesta viiteen pääseminen menee jo sinne asti kun on jo työpaikalle mieli, eikä kyky enää ole paras mahdollinen.

Jospa nämä suuruudet, superyksilöt ovatkin vain sängyssä olevia, joilla ei tarvitse olla lähdössä aamulla minnekään edes työhön, ovathan valinneet rattopojan paremman osan jossa mummoikäisetkin pääsee vielä osilleen ennen kuolemaansa. Se vain on pääasia ettei kukaan halua jäädä masturboimaan itse itseään kun ei ole ollut sitä oikeata panopakkausta allaan.
Vastaava mestarimme Heiskanen löytää minulle ensi hätään oikein sopivan työmaan kun käskee kaatamaan kolme puuta tuolta nurkan takaa, jotka eivät ole kuin haitalla tuleville omistajille kunhan pääsevät muuttamaan sitten aikanaan.
Työt aloitimme aamusta heti kun kello oli aikamerkissään niin nytkin pääsi tapahtumaan.
Vastaava esitteli minulle nurkan takana kasvavia vanhoja vaahteroita kolme, jotka sinun oli nyt kaadettava ja pantava pieniksi pätkiksi ja sievään pinoon. Heiskanen arveli, että kun olen sieltä päin jossa joka talossa kasvaa metsien miehiä että Seppänen se on oikea mies tuohon paikkaan.
Minäpä kokeilen mitä saan aikaiseksi kun vähän aikaa käyn nurkan takaa, ensin kyllä oli minun käytävä kuitenkin varastomiehen pakeilla, jossa ovat talon tarjottavat työkalut, vaan eipä ollut sitä mitä minä halusin, äkäistä moottorisahaa jolla ei tarvitsisi kuin hipaista puun kylkeä niin se siitä paikasta oli jo ryminällä ryskäen rojahtanut pitkälle pituuttaan maahan että oksat olisivat kuin itsestään naksahtaneet, ilman kirvestä poikki.
Olen minä metsässä ollut ja kaatanut puitakin jonkun verran, rankametsä syksyisin on kotioloista kaikkein tutuin muisto.
Ei mennä niihin aivan lapsuusajan savotoihin enää joita minä isäni kanssa olin aina kesäisin tekemässä kun koulusta oli aina kesät vapaita, silloin opin jo puun kaatamisen yhdessä isäni kanssa.
Sekä nälkäviululla, kahden sahattavalla justeerilla kuin myöhemmin jo tuli moottorisahakin mukaan.
Kauhea painava moottorisaha 12-14 kiloa mahtoi saha painaa kun kumpikin tankki oli täynnä polttoaineita. Mikä puu se tuo onkaan johon ei edes pokasahan teräkään uppoa kohtuudella vaan kun vähän rupeaa aina yrittämään sahausta niin rupeaa vietävästi näpistämään sahanterää että oikein tuntuu. Voiko nämä varastolta annetut sahat olla tylsiä ei voi koska terä on justiinsa vaihdettuna aivan tehtaan pakkauksesta sahan kaareen paikalleen.
Ei ollut siinä mitään vikaa no missä sitten?
Vanhat ammattilaiset puhuvat, onko hajotus hampaissa oikein, mikään hajotus on kyseessä en vaan tiedä vieläkään kovin tarkkaan koko sanaa ja sen oikeata merkitystä, koska varmuudella en ole eläessäni teroittanut alusta loppuun yhtään sahan lavia.
Vanhanaikaiset nimitykset kyllä ovat jota kuinkin menneet pysyvästi pääkoppaani, että ne juuri ja juuri hallitsen tyydyttävästi.
Kun sahani rupeaa puoltamaan mitä minä rupean tekemään ettei se puolla, voiko hajotus olla avuksi vai puruhammastako pitää laskea alemmas.
Pitääkö minun tuntea nyt koko sahan toimintaperiaate kun minulla kerta on pokasaha käynnistettynä työhöni liittyvästi.
Mitä minä nyt teen, saha ei lähde millään uppoamaan puuhun johon minä haluan sen uppoavan vain pintaan tulee pieni nirhailujälki merkiksi, että joku on käynyt siinäkin jykertelemässä ja me ja tiedä mitä se siinä
onkaan yrittänyt meinata, saamatta aikaan niin mitään. Kyllä minä monet temput olin tekevinään että edes yhden puun malliksi saan kaadettua, mutta ei kun ei niin ei sitten millään mene suunnitelmien mukaan, edes yksi vaivainen puu tee kumarrusta kohdallani.
Onneksi ei ollut yleisöä katsomassa mitä minä takapihan puolella oikein touhuilen yksikseen. Mestarin neuvoja sitä kyllä sai siinä kuulla mutta tultiin yhdessä siihen lopputulokseen, että hommataan oikea moottorisahamies, eli kirvesmies jolla on moottorisahakin käytössä.
Me saatiin paikalle sahamies kuin tilauksesta ja kohta kolme melkoisen vahvaa puunrunkoa on tuolla talon nurkan takan rojossa pitkin pituuttaan.
Olipa siinäkin melkoisen erikoinen urakka josta minun kyvyillä ei olisi selvinnyt. Saha oli tylsä ja hajotus olikin niin pielessä ettei voinut edes ajatella sillä sahata puita kumoon. Varmaan miehessä ei ollut muuta vikaa kuin huonosti vietetty yöuni, josta minä olin lähtenyt suoraan työmaalleni Kuusisaareen. Mitenkä minun olisi käynyt jos olisin ollut tuolloin metsurin työssä ja siitä olisi pitänyt ottaa leipärahat irti tuolla Kainuun korvessa josta lähin tällekin työmaalle markkoja hankkimaan.
Vanhemmat alan miehet heti kättelyssä olisivat pitkän naurun jälkeen tulleet ilmoittamaan, kuule poika tämä ammatti ei sovi sinun työksesi.
Kyllä olisi pitänyt oppien oppia sahanteroitus en vielä tänäkään päivänä ole halunnut oppia, olen vain ajatellut niitä varten on oma ammattilaisensa jotka terän saavat hyvään kuntoon ja juoksemaan terän kuin ajatus, puunkyljessä ja puuta poikki sahatessa.
Olen minä sen verran vieläkin metsässä käynyt kiirettä siellä tuntuu olevan sillä vähällä väellä joka rohkenee vielä metsästä elantonsa repiä.
Kannattaa työllä varta vasten itsensä hävittää se on arvostettua kotona ja kylillä että meidän mies se on parasta miestä koko savotassa. Komeat tilitkin kuulemma on aina ja on kaikin puolin paras ja vaatimaton kotinisä.
Kyllä minun täytyy olla rehellinen itselleni en olisi milloinkaan elättänyt omaa nokkaani metsätöillä sen verran tunnen itseäni tänä päivänä.
Minulla on nyt siitä hyvä mieleni, puut on nurin talon takana ja mestari on siitä otettu, miten Seppänen keksi moottorisahakaatamisen, tässä taisi mennä vähän liikaa aikaa yksien puiden kanssa sahatessa.
Eipä nyt varjosta sen rivitalon huoneistoa tarpeettomat puut ikkunan alla ne on toivottu pois ja ne myös ovat poissa.
Ei ne olleet mitään halpoja lukaaleja ne meidän työn alla olevat riviparitalot, jopa yhteinen uimassa käyntipaikkakin me tehtiin se oli siihen aikaan perin uutta.
Milloin minullakin on näin valmista kotona ei tarvitse kuin puhelimella näppäillä oikeat numerot niin käynnistyy jopa saunakin ajalla minkä itse haluat että tultuasi menet vaikka suoraan saunalöylyyn pitkän työpäiväsi jälkeen.
Kaupungilla jo silloin kehitys oli näin eteenpäin mennyt. Rakennustyömaalla on myös mahdollisuus vähän juhliakin, meillä oli tiedossa kohta talon harjakaiset, olimme saaneet niin paljon valmista aikaan että oli aihetta juhlaan.
Arvo Westerlund oy:n toimesta oli hankittuna jopa ohjelmallinen harjakaistilaisuus, missä päähenkilönä oli silloin vanhojen hyvin tuntema Suuntalan Arttu.

Suuntala on hyvänpuoleinen laulunlaulaja ja onnistuu häneltä myös vitsienkin kerronta harjakaisyleisölle, joka on tullut kuulemaan mitä vanhalla veikolla on meille tarjota.
Päivä oli perjantai 12.11.1971 ja iltapäivä joka oli siihen niin sopiva ajankohta kuin olla voi tässä tapauksessa. Hernekeittoa pannarin kanssa, pari pulloa vahvaa olutta jälkeen kyytipojaksi saivat kaikki rakentamiseen osallistuneet rakennusmiehet ja naiset.
Olipa minulla uusi kokemus olla rakennuksen harjakaistapahtumassa, ensi kerta jonka aina voin vain muistaa omalla tavallaan lämmöllä ainaisesti.
Ikimuistettava ja lämminhenkinen tilaisuus oli päättynyt taas jälleen kerran kuin ne päättyvät aina aikanaan.
Jos oikein muistan aikaisemmilta vuosiltani taaksepäin, olenhan minä ollut yhden kerran laivan harjakaisissa telakalla ollessani, muttei se mitenkään vetänyt vertoja tälle tilaisuudelle.
Me koettiin rakennustyömaan harjakaistapahtuma todella kuin kotona olisi oltuna koko ajan, vaikka meillä kellään ei ollut pienintäkään mahdollisuutta ostaa omaksi kalliista rivitalosta edes nurkkaa ei sitten eläessään, näin me vain silloin arvelimme.
Kaikki lähti hyvän ja onnistuneen tilaisuuden jälkeen, kuka minnekin, minulla oli nyt tulossa melkoisen masentava viikonloppu. Tyttöni ei enää odotakaan minua luokseen oli työnantajansa pitänyt pienen puhuttelun taloudenhoitajalleen niin voimallisena että olipa tyttö mennyt täysin tolaltaan niin myös minä, silloin puhelukin meni poikki.
Onko nyt niin kuin arvelen onnenarvot menossa ristiin päin kohdallani vai oliko tämä vasta esimerkki mitä joskus kenties tuleman pitää. Enpä olisi mielelläni jäänyt viikonloppuna yksin murehtimaan hyvien kaljaveikkojen seuraan tänne kun viikkokin alkaa välistä olla liikaa tässä kämppämajoituksessa.
Toistakymmentä miestä kun oman hajunsa antaa toisten läsnäolevien joukkoon ei voi kuin kysyä kuinka sinä voit kämppäkaveri tuossa toiselle seinälle rakennetulle makuulavalla.
Lentopetiä on paljon tuossa näkemässäni vieressä, aina valmis käyttöä varten sen kun vain painut maaten mahtavien hajujemme keskelle.
Oli se kokemus olla viikonloppu miesten tai kunnon jätkämiesten kanssa yhdessä ei siitä puuttunut kuin joukosta olisi tehty yksi vainaja joukkoomme. Paikka kun on entuuvesta sellaisena tunnettu, paremminkin jo kuusikymmentäluvun loppupuolella, jolloin meno onkin ollut kuin paremmassakin lännessä.

Sitähän näkyy oikein sairastuvankin kun ei ole oman kullan luona viikonloppuna, näin minä sain sen omakohtaisesti kokea. Ei maistu enää tavallinen ruokakaan, vaan yrittää hengenpitimiksi vääntää jotakin nakkihampurilaisia tai arvaamattomia lihapiirakoita, jotka vain ovat yhtä roskaa niin lähes turhaa mahan täytettä, jossa voi piillä salakavala bakteeri.
Valitan että minulle juuri kävi noin ikävästi olin vähän ennen tuon rasvalatauksen pistänyt menemään ääntä kohti.
Kato kun siitä syönnistäni ei mennyt kuin noin tunnin verran kun vatsanpohjassa alkoi todellinen myllerrys käymään ja minähän olin aivan kuin kuoleman kielissä peppuroiva, ihan kohta toivonikin menettäneenä.
Tämäkö on minun viimeinen taival täällä ajassa, joka kävellen tapahtui Otaniemen ja Tapiolan välillä marraskuisena päivänä voi että oli kovat tuskat, enkä vain mennyt hakemaan apuakaan siihen niin kovaan tuskaani silloin.
Vain pikkuhiljaa vaivani alkoi asettumaan ettei tarvinnut vielä kuolla siihen paikkaan sillä kertaa vaan sai vielä jatkoaikaa elämälle.
Entä sitten tämä rakkauspuoleni, tuohon saman pitäjän kasvattiin kuin mitä minä itse olen, pitää oikein lähteä vaihteeksi kokemaan.
Tällä kertaa olinkin liikkeellä aivan lähellä öistä aikaa, perille olin saapumassa tuossa lähellä yhtätoista olin tullut sähköjunalla Luoman seisakkeelle sinä yönä tunnustelemaan miten saisin yhteyttä tuohon tyttölapseen josta en ollut vähään aikaan kuullut yhtään mitään kun viimeksi puhelumme katkaistiin talonomistajien taholta.
Oli heidän mielestään väärä paikka tavata toisiamme näin kahden kesken. Isäntäväki kartanossa halusi että tyttöni väliliha muurautuisi umpeen eikä olisi enää mitään miehen tarvettakaan enää vaan saisi luottaa huoleti taloudenhoitajaansa aina että sillä on kaikki hyvin nyt kun kukaan sitä edes milloinkaan enää tavoittele ja heiltä jää yksi huoli vähemmälle, mitä tulee jos taloudenhoitaja seurustelisi vakituiseen heidän selkänsä takana, tietämättä hänen aikeistaan.
Menenpä suoraan ikkunan alle. Vähän aikaa menee kun minut on jo keksittynä hyvän vainukoiranne ansiosta.
Kartanonherra on kuin mikäkin puujumala ei virka mitään vaan kääntyy poispäin luotani sanaakaan sanomatta ei niin halaistuakaan sanaa silloin sanonut minulle.
Valot sammuu kaikki yhtäaikaa, arvelee että pimeys minut ajaisi kulkemaan pois vaan ei se aina niin ole mitä suuri herra omassa mielessänsä ajattelee. Minäpä olen päättänyt asiat toisin on sen verran lunta pihamaalla että saa aikaiseksi jo pienen lumipallonkin kun käsissään vähän pyörittelee.
Siitä muutama heitto yläkerran ikkunaan, josko toivottu tulos kohta syntyisi minun hyväksi. Onhan sentään kuitenkin yökin pikapuoliin tulossa, eikä täällä ulkosalla ole kenenkään hyvä olla pimeässä ja pienessä pakkasessa.
Verhot vilahtivat hetken auki kunnes minut sieltä tunnistettiin, omaksi sulhaspojakseen vaikka ei ollut vielä nimettömässä sitä pientä kahletta jolla ilmoitetaan kahden hengen kuuluvuus toisiinsa nähden.
Tässä se on nyt tarjolla pitkästä aikaa tämä maankiertäjä tai mikä milloinkin kuten vain haluatte asianne ilmaista allekirjoittaneelle. Kovinpa alkaa viipyä, enkö pääsekään kartanoon yöksi vaikka niin minun mieleni tekee, päästä lämmöllä paikkaan jossa on miehen hyvä hääriä. Oven aukaisu antaa pientä valoa mahdollisesta pääsystä, mutta sitä ennen käydään todella kiivas väittely siitä, miksi minä enää oikein tulinkaan tänne hänen luokseen niin käytiin ja puhuttua tuli taas kerran niinkin hyvin että tieni oli auki ylös asti aivan naiseni sänkykammariin asti.
Muutapa siinä ei enää tarvinnut kuin saman peiton alle ja turhat kuteet pois päältä niin homman nimi oli sillä selvä, oikein pitkään ja hartaasti olimme vanhan lähetyssaarnamiehen mallin mukaisessa yhdynnässä.
Haluttiin kerrankin taas jälleen pitää vähän sukupuolivehkeitämme yhdessä vähän pitempään.
Pitkäaikainen puute saa aikaan kummia, jopa yöjalkaan lähteminen oli nyt mahdollista. Jos tuossa parituntinen meni esileikkien kanssa yhdessä niin niitä maita taisi olla.
Sitten ei ollutkaan enää hyvää tiedossa vainukoira vainusi minun läsnäoloni tässä lähellä kun olin tarpeellani käynyt lähivessassa.
Talon väki oli jo niin vauhkona että juoksivat pitkin käytäviä myöten edestakaisin verenhimoisen Puldoggi koiransa kanssa kuin haluaisivat minut löytää siitä talosta.
Kovin meni se yö jännäksi, ensin ei ollut edes tervetullut ja kohta mies sai hyvää liukasta lihaa hangata koko ruumiillaan ja nytkö kohta olisi lähtö tuonne kuutamolle, muiden samantapaisten kanssa.
Viimein äänet vaimenivat kartanon yllä ja minä aloin saada taas naista saman peiton alla josta meidät juuri revittiin sitä mahdotonta meteliä kuuntelemaan, että kehtaavatkin vanhat ihmiset tehdä nuorille rakastavaisille niin paljon kiusaa, että ovat jopa tapaamisoikeuden viemässä meiltä.
Hävetkää te vanhanaikaiset pierut koko tyyni, olen pahoillani puolestanne vanhat pierut, olisitte antaneet pojan rauhassa tehdä temppunsa niin tätäkään hässäkkää ei olisi päässyt syntymään teidän ylevässä kartanossanne Luomankylässä aivan radan läheisyydessä.
Vähän aikaa yöuntani on enää jäljellä. Oli aikainen lähtö ettei talonväki olisi vielä hereillä kun minä olin jo mennyt eikä kukaan olisi huomannutkaan käyntiäni tyttöseni luona yläkerran kammarissa, josta löytyi kuin löytyikin siksi yöksi yhteinen piilopaikka meille kummallekin ja vieläpä paikka oli rakkaani oma sänky ei sen kauempaa. Itsenäisyyspäivän jälkeen olen herännyt en töihin vaan lähtemään täältä kauas pois uuden luo.
Joulukuun aamuposti on muistanut minua kirjeellä tuolta perukoilta Kuhmosta asti no saihan se aikaan minussa sen että olin jo iltasella Helsingin rautatieasemalla yöjunaa odottamassa, joka olisi menossa vaihteeksi Koti Kainuuseen päin.
Sitten syksyn emme olleet käyneet kumpikaan kotonamme.
Minä lähdin, Rauha Kyllikki jäi yksin asemahuoneeseen kai vähän haikein mielialoin, olihan meillä vähän aikaa sitten ollut melko lailla ikimuistettava yö yhdessä nauttien. Vähän tuossa ensin kävin muutamia tuttujani tervehtimässä kuin tavan vuoksi ja tietty työväentalolla tuli käytyä ennen kuin menin Kuhmoon sukuloimaan Pulkkisen Veikolle ja Helmille.
Meni siinä parisen päivää ennen kuin otin Metsälään yhteyttä että olen täällä tänään että sopisiko olla kotona jos vaikka poikkean talossa ja se sopi hyvin. Nyt aamusta nousin linja-autoon Kuhmon linja autoasemalla ja nyt oli suuntana Iivantiira, jossa edellisessä olin päässyt käymään kuin ehkä vain vahingossa tai ystäväni Saara erehtyi henkilöstä sillä kertaa.

Mitenpä itse vastaisit miehenä jos sinulta tulisi tyttölapsi kysymään, että oletko valmis lähtemään kanssani meillä käymään, minä olin vähän kahden vaiheilla, millä rahalla kyytini kuitataan.
Tilausajossa se oli silloinkin jo niin monta markkaa ettei minulla ollut millä maksaa matkakuluja, olinhan minä köyhä ja saamaton. Mutta tuo Saara tyttö oli päättänyt minun puolestani jo kaiken etukäteen.
Hän iski kirjaimellisesti minut ja minun oli siihen tyytyminen en voinut vastaankaan panna. Oli kaunis ilta ja me mentiin talon taakse vaivihkaa muiden huomaamatta. Arvaas aidan luona oltuamme olimme kohdanneet toisemme niin lähellä kuin suinkin olisi voinut.
Voiko muutama oikein tehty suudelma laukaista naisessa määrättyjä estoja niin että kohta olimme niin märkiä kumpikin alaosastamme, olimme saaneet tunteemme valloilleen niin vähästä kuin herkästi alkaneesta suutelemisesta. Sinun silmäsi olivat niin haluavat ne halusivat yhä uudelleen ja uudelleen tulla minua vieläkin lähemmäksi vaikka olimme kumpikin saaneet hyvän olon tunteen puolin ja toisin toisillemme.
Jopa piti sattua, muutaman kerran oltiin nähty aiemmin toisiamme ja tämänkö siitä sitten saa. On siis lähdettävä kun käsky on käynyt naisen taholta. Voi mikäs onnen seppä minä taaskin olen ollut, vaikka eihän minulla mitään ansiota ole mitä sinulle esittää ja kohta minä olen sinun aitassasi siellä Iivantiiran puolella. Eipä ole ennen askeleeni kulkenutkaan juuri niin kauas asti kuin nyt olisi tarkoitus.
Päätös syntyi, minä olen naisen kainaloon päässyt ehkä vain sattumalta, mutta olipa syy millainen veruke hyvänsä niin menossa jo ollaan. Anttosen Veikko oli minun koulukaverini on kuskina tuona yönä, mutta me emme jääkään kahden tuossa postilaatikon kohdalla vaan jäämässä on monta muutakin.
Mutta ketä se selviää kohta pikaa. Ne ovat Saaran sisaria, Lyyli ja toinen jota en laittanut merkille. Mutta emmehän olleet vieläkään perillä, meillä vain oli edessäpäin vielä patikointi muutaman kilometrin päähän Metsälään. Yö oli jo niin pitkälle joutunut että aamukin kohta alkaa sarastaa.
Me emme vieläkään ole perillä, mutta kohta kuitenkin olemme, maalaistalohan se siellä tulee vastaan kuin odottaa saattaakin näillä leveysasteella kulkiessamme.
Ruokaa ensin pöytään ja sitten sen jälkeen onkin yllätys täysin valmis.
Nytkö minä olen perustanut oman haaremin näille kyläkulmille no en sentään ole niin oikeasti tehnyt, olenpahan vain tahtomattani kolmen naisen makuupaikassa.
Mitäpä siinä voi enää tehdä kuin toivoa että nukuttaisi vain hyvin pitkälle päivään saakka.
Mutta nainen kainalossani, menen siinä nukkumaan ihan oikeasti ja kun vielä muistaa illan tapahtumat talon takana tanssipaikalla, voit vain arvella lähteekö siinä unisilmään kovinkaan herkästi.
Mutta odotellaan että pari likkaa pian urvahtaa heti omaan uneensa ja me pääsemme käymään läpi pienet tutkimusmatkat peiton alla.

Meni kohtalaisen pitkään ennen kuin käsikoppelollekin oltiin yhdessä valmiita. Vain pintaa ja ihoa, ihmislihaa olimme me jotka halusimme hivellä hyvistä ja tuhmista paikoista.
Oli se niin sileätä koskea naiseen omin käsin, verraton on tuo nainen, sillä on se voimamagneetti, joka on sitä aina ollutkin miehiin päin suuntautuen. Suutelumme jäi sinne työväentalon taakse nyt emme sitten suutele, koska pienet ääntelyt saisivat toiset hyvin pirteän oloisiksi.
Voisi vaikka tulla karmea yönseutu meille kaikille yhtäaikaa, jota me emme tietenkään halua toisillemme olla aiheuttamassa.
Vähäksi jäivät yövieraan saaliit, oletko kuulukaan kolmen naisen mukana ollessa vain sormien päähän pientä nöhtöä oli vain takertunut, koska kynnen aluset ovat kovin valkoiset että sitä sen täytynee olla että nyt sai tämä poika vain sormipillua kun uskallus ei muuhun sillä kertaa yltänyt. Jos olisin tiennyt että on olemassa liko naintiakin, niin olisin yöllä pistänyt sisään koko kaluni ja aamulla olisin saaneena ottanut sen pois, eipä sitä näköjään kaikkea ollut keksinyt, mutta mitä sitten on ajan kysymys.
Minä olenkin nyt tulossa pikavisiitille tällä kertaa Kuhmon suunnalla vanhat kokemukset heräsi tuossa äsken niin pintaan etten malttanut olla kertomatta kokemuksiani ensi käynnilläni tuossa naisten hajun valloittamassa maalaistalossa. Parit yöt siinä kerittiin toisiamme kuulostella, eipä sen valmiimpaa saatuna aikaan. Yksi sellainen sormipillukohtaus peiton alla ei mielestäni kovin hyvää kuvaa mieskunnostani anna. Vain mieskuntoko petti ja minä jäin parasta vaille siltä reissulta.
Aamulla saattoivat minut tien päähän, kaksi namua niin myös sellaiseksi jäivät oma kohtani oli ensin nyt katsottava. Minulla ei ollut yhtään rahaa menokyytiä varten enkä ujona maalaispoikana rohjenna kysyäkään niin kuin velaksi seuraavaan tiliini saakka.
Mutta eipä se silloin käynyt edes mielessänikään oli vähän ajattelematon ja saamaton moisen yöpymäkeikan risteillessä pääkopassani jos jonkin aikaa vielä paljon jälkeenkin päin Jos olisi saanut edes hyvää maalaispillua sillä reissulla kokovartalopuudutuksella niin olisin kirjoittanut koko toisen osan elämänkerrastani yksistään niistä kahdesta yöstä.
Kaveristani joka antoi ja minä sain illasta aamuun ilman ruoka ja kahvitaukoja. Mutta kun en saanut sormipillua enempää, tyydyn tähän vähään mikä on vain kertomisen arvoista, jota ei olisi pitänyt koskaan tehdä se oli suuri häpeä nyt jälkeenpäin ajatellen menettää kasvonsa niin suuren naislauman maatessa vierestä oikein katsomassa saako isosiskomme ventovierasta aisankankea pöksyjensä läpi, kuinka käynee ajattelitte varmaan oman peittonne alla.
Maltoimme sentään mielemme oli toisaalta hyväkin, että kaikki jäivätkin ilman, muutenhan olisi toisille läsnäoleville tulleet sellaiset pintapaineet, että kohta Seppänen olisi joutunut käymään kaikki yksitellen, arpomisjärjestyskin olisi ehkä täytynyt suorittaa ja saunan lämmitykset yöllä tai karjakeittiössä valmiilla kuumalla vedellä olisimme vuoron perään käyneet huuhtomassa sen ihmisliman, mitä meistä kustakin kulloinkin irtoaa ja erittyy omissa himoissamme.
Ajatelkaamme vaikka kahdella olisi ollut yhtäaikaa kuukautiset ja niistä suurvuoto, voisiko rohkeimmissakaan aatoksissa kuvitella olevansa naisasialla, pikemmin jossakin teurastamossa.
Voinhan minä venytellä ja vatvoa saamattomuuttani kuinka pitkään vain haluan. Mutta yksi varma asia on tässä tarinassa en aamulla istunut postiautossa, joka meni rahattoman mahdollisen asiakkaansa ohi tuona aamuna.
Minä tiesin varman konstin millä minä pääsen kotia, vaikka olemmekin kaukana Kuhmon salometsässä en ollut neuvoton, otin askeleen suuntaan otin toisenkin ja niin sitä rataa matkani edistyi ripeästi ja askel kerrallaan. Paineet tulevat vasta kun ne ovat tullakseen nyt ei niitä enää ole.
Monet kerrat heilautin kättäni, että olisin kyytiä vailla vain kaasujalkaa painettiin minun kohdallani yhä voimallisemmin.
Mitähän ohiajaneetkin ajattelivat heti kuuden jälkeen aamulla kun tapasivat miehen viittoilemassa, milloin peukalo on esillä, taas normaali linja autonpysäytyskomento tulee kuljettajien näkökenttään.
Parasta mitä minä keksin oli vihdoin mennä lähelle keskitietä ja viittoa itselleen kyyti kun kukaan ei kuitenkaan sentään halua päälleni ajaa, mutta yhtä tyhjän kanssa lopputulos oli niin sama vain äänimerkin sain kuulla useammin tuossa tilanteessa, että ymmärtäisin mennä pois autojen kulkuradalta, turha oli toivoa kyytiä Kuhmon puolelta.
Tulin aivan kävellen Pajulan postilaatikolta saakka tänne Hyrynsalmen Moisionvaaran kylälle joka oli tuttu jo aikaisemmin yrityksistä tänne suunnalle tulla vähän vokottelemaan naista.
Meillä kun sanotaan nyt minua rupeaa vituttamaan, mitähän se silloin oikein rupeaakaan tekemään, voitte olla varmoja siitä että minulla ei edes käynyt mielessänikään koko vitunreuhka.
Minua kyllä rupesi sitä vastoin vituttamaan kun näin kyltistä, Ämmänsaareen on vielä yli kolmekymmentä kilometriä ja siitä minulla kotiini vielä 14 km, olisi ihme jos sinua ei rupeaisi vähän jo vituttamaan kun se minua rupesi jo suorastaan pistelemään, kävi kohta niin vihaksi itsellenikin, miksi minä olen vielä täällä.
Kyllä siinä naiset saivat kuulla kunniansa kun houkuttelivat ensin tällaiselle opintomatkalle.
Menipä siinä vähäksi aikaa luottamus koko hameväkeen, teko olisi suorastaan niin katala teoksi, voisiko sitä edes anteeksi antaa, olin niin pettänyt koko kohteluuni.
Aluksi niillä ovat kaikki hajut puolellaan, niillä on ns. riippuvuus hajua miehiin nähden, tämän hajun seurauksen teen tätä yksinäisen miehin taivalta täällä kapealla kylätiellä ja kotiin pitäisi päästä, mieluimmin heti, matkaa on kyllä vielä yllin kyllin jäljellä.
Ottakaa edes kokeiksi minä alan jo pikkuhiljaa rukoilla automiehille vain ohi menee sekin ajaja. Menköön oli suuttumus alkanut minut pikkuhiljaa vallata, mielialani vaihtelee lähes toivosta toivottomuuden tasolle saakka. Onhan minulla vielä jokin oljenkorsi jota en vielä ole käyttänyt kysyäkseni kyytiä automiehiltä. No mikäkö? pulaan joutuneen hätämerkki.

Minä olen todella todellisessa pulassa, minun tankkini alkaa olla aivan tyhjä, viimeiset voimanrippeeni ovat menneet tänne tienpäälle.
Minulla on siis oikea hätä, onhan jo kohta käsillä iltakin ja minä vielä täällä lähes voipuneessa tilassa matkaan kohti levon suomaa kotimökkiäni Kiantajärven rannalla Suomussalmella.
Suunnitelma jonka muistan nyt toteuttaa käytäntöön, olen kuullut joskus sen ehkä liikenneradion yhteydessä, kiitos oli hyvä vinkki, jota minä olen aikeissa juuri toteuttaa.
Aivan ihan täällä liikenteen parissa hyvin hiljaisella maalaistiellä, kaukana maailman valtaväyliltä ja vielä täällä ollaan. Vain ehkä hetken kun vain sattuu tähän suuntaan tulemaan niin mikä on hänen reaktionsa, uuteen tapaan pysäyttää auto siihen paikkaan.
Ensimmäinen auton ääni kantautuu korviini jo melkoisen kaukaa enkä vielä näy koko tulijaa vaan odottelen ja vielä odottelen, eihän se tullutkaan vaan kääntyi viime tipassa pois tältä tieltä sivutielle, joita tämänkin tien varressa on monia, edessä ja takana päinkin.

Syysiltapäivän rauha lepää maisemissa kuin kaikki kuollutta vain olisi ollut aina ja varsinkin nyt kun ei kuulu ketään, eipä ketään ei edes kettu mene ahon laitaa viipottaen pitkä häntänsä perässä maata viiltäen.
Jopa tätä on kirottua kolkkaa maailmassa ei kellään ei edes kenelläkään ole tänään mitään asiaa vai onko tämä tie tehtynä vain tännekin tien tekemisen vuoksi.
Minun mielestäni maantietä tulisi käyttää silloin kun siihen on vielä mahdollisuus mutta ei niin kyllä siltä näytä täällä päin jumalan hylkäämässä takapajulassa voi yksi kehno.
Melkein on toivo siltä päivää heitettynä, ilta on jo pitkään tehnyt tuloaan, tällä korpisalo osuudella.
Ääniä kuuluu mutta ei vain auton äänestä saa kovin hyvää selkoa, tulkoon vai ei tule vieläkään, mutta sekin ihme nyt näköjään koitaan tuolta kaukaa suoran päästä se näkyy jota autoksi täällä päin sanovat se tulee nyt ja minä koko ajan olen valmiina tekemään todellisen liikennepysäytyksen tällä paikalla missä nyt seison, käteni ovat valmiina ylhäällä kunnes auto alkaa olla niin lähellä että minulla ja kuljettajalla on näköyhteys toisiimme.
Alan rauhallisesti heilutella käsiäni eteen ja sivulle määrätyllä rytmijaksottelulla, alan vihdoin saada ensimmäisen auton ymmärtämään että olen pulassa täällä tien päällä.
Tämä auto on kohdallani ja kohta me puhutaan keskenämme kuin ihme pelastaa minut eteen päin ja viekin lähes Ämmänsaareen asti, olipa se suuri helpotus, taivalta olen tehnyt aamusta alkaen enkä mitään ole vielä suuhuni laittanut. Aamukahvit aamuruoka kuin päivällinenkin täällä meni ohi suun.
Ei talon vanhamuorikaan pyytänyt jalkaisin liikkuvaa Pekankylän ohi mennyttä päiväkahville, puhumattakaan että pottuvoita olisi joku tarjonnut Moision kylän kohdalla.
Parempi oli näin en tavannut kuin tuon todella herrasmiehen joka toi minut tänne ihmisten ilmoille hätää kärsimästä, vieläkin näin vuosikymmenien jälkeen muistan ikimuistettavasti kuinka minä talsin koko pitkän päivän kotia kohti, enkä päässyt kuin yhteen autoon kyytiin koko matkalla, tuli sellaiset reilut viisikymmentä kilometriä taivallettua aivan omilla jaloillani ja se päivä oli taatusti pitkä, elämäni ehkä pisin päivä ajatusmaailmani kautta mitattuna.
Mutta en minä vielä missään kotona ole vaan täällä tien päällä minä vain taivalta teen kuinkas muuten.
Jotakin täältä on vielä kotia vajaa kaksikymmentä kilometriä vain, joka ei ole enää matka eikä mikään, olenhan minä jo sentään ihmisten näkökentässä, vaikka kukaan ei kyllä enää otakaan kyytiin loppumatkalle vaan kun kerkesin päättää että kun kävelen lopun omin jaloin niin olen tehnyt historiaa.
Kävellen naisista pois ja ilman lannistumatta ja hyvä omatuntokin on tallella en ole tästä kyseisestä reissusta tilivelvollinen.
Tein sen omasta vapaasta tahdosta ja nyt olen kotona ja alkaa olla niin pimeä että menen vapaaehtoisesti omaan sänkyyni ja nukahdan pois pitkälle aamuun saakka.
Eikä enää tee mieli toista kertaa lähteä vastaavanlaiselle opintomatkalle, oppia oli ikä kaikki niin sanotaan.

Tämä taival minulle opetti, näköharhasta jonka näin siinä Korpisalon tyttösessä, vieraan miehen matkasta olen sen koommin hänet jälkeen päin nähnyt, joten hyviä naismetsällä käyntejä teille.
Minulle muuten riitti vähäksi aikaa josta juuri pääsin kertomasta, kokemus jota en suosittele lyhytjänteisille miehille että tervemenoa naisiin seuraavankin kerran.
Tähän on hyvä päättää tämä uusintakäyntinikin kyseisessä maalaistalossa siellä Iivantiiran tien varrella. Marraskuinen kirje lähti minulta ja sain siihen vastauksen joten olen nyt täällä jäähyväiskäynnillä luonasi, kohteliaisuussyistä. Minulla on siellä Etelä Suomessa mielitietty ollut jo koko syksyn ja hän Suomussalmelainen juuriltaan, enkä ole täällä sinun vuoksesi, olen sen vuoksi että mikä sinä olet lintu vai kala joka kalastelet miehiä tavalla, joka ei ole kovin hyvä tapa.
En suosittele että joku nainen laittaa miehelle sellaisen ansan johon hän kohtakin mennä repsahtaa kuin minä silloin kun olin huolimaton ja enkä ajatellut sen enempää ja sen kauempaa sitä se oli mutta lumosit hajusi viekkaudella.
Sen koommin ei tämä poika oli kuhmolaisiin sotkeutunut itseään jo yhdestä Kuhmosta käydystä keikastani oli niin riittävästi muistamista kerrakseen.
Vain nämä pari viimeistä yötä täällä sain kaikessa rauhassa viettää, olivat sijanneet oikein herrasmiehen petikin kahden lakanan väliin, eipä ollenkaan hullusti kun on näin hyvä tahto koko talonväellä yhtäaikaa.
Minä saan olla vain pari yötä kun minulle ilmoitetaan että vieraan on hyvä lähteä taipaleelle.
Tyttöjen vanhemmat ovat kuulemma tulossa kotiin kylämatkaltaan, eivätkä halua että näkevät että heillä on täällä kylää kulkeva kulkuri pääkaupungista asti, jolla vain on jotakin vielä muka sanottavaakin tälle talon tyttärelle.
Jäät nyt hyvästit Iivantiiran kylän yöjuoksuni niin ikuisiksi ajoiksi ettemme tapaa kuin näin muistoissamme minä näin halusin tehdä palveluksena, onhan näinkin vain mentävä tätä aikaansa eteenpäin vaikkakin omissa muistelmissaan, keltään sen kummempia kysellen.
Näin minä kävin kaukaisten muistojeni parissa ja olen jälleen palailemassa normaaliin arkirytmiini.
Yöjunakyytini on lähtenyt Kontiomäen asemalta kohti Helsinkiä.
Olen saanut makuupaikan junasta et yö olisi vähän rauhallisempia, mitä päivävaunussa se ei milloinkaan ollut, aina sai pomppia jos sattui olemaan istumapaikan varanneen henkilön paikalla ja vielä ne yö eläjät jotka ovat lähteneet matkaan rellestäminen vain mielessä ja sitten olla samalla häiriöksi muille matkustavaisille se oli hyvin tavallista.
Minäpä tapasin aamulla aikaisin kun me oltiin jo herättynä, oman rippi-isäni Aarne J. Kyllösen samasta vaunusta.
Meillä oli yllättäen sama matka tai suunta pikemminkin, minä olin menossa Otaniemen majoituskylään ja kirkkoherra taas eteenpäin.
Aamukahvit ne kuitenkin ryypättiin Helsingin asemaravintolassa ja vieläpä jopa yläkerrassa, mikä kohteliaisuus oli minut yllättää kerrassaan sinä joulukuisena aamuna vuonna 1971.
Toinen heti perään mentiin samalla tavalla kun meillä oli samalla suunnalla asiammekin no niin minä olin päässyt kirkkoherran siivellä majapaikkaani asti.
Tästä on hyvä lähteä rakentamaan tulevia kuvioita itselleen ja minun tyttöystävälleni joka muuten onkin jo pois sieltä kartanosta taloudenhoitajan tehtävistä.
Heidän eli isäntäväen mielestä ei sopinut se että heidän palkkaamansa työntekijä seurustelee vakituisesti, siitä tuo ystäväni irtisanominen aika pitkälle pääasiallisesti johti.
Me ainakin olimme siivosti käyttäytyviä henkilöitä, minä en juonna enkä polttanut, samoin myös ystäväni Nalle oli samaa kaliperiä ei yhtään huonoa tapaa hänen rikkeekseen voi laskea.
Oli kovin kohtuutonta näin menetellä heidän taholta meitä kohtaan, mutta itsepähän siitä saivat vastuun kantaa kun olivat meille noin julmia vain sen takia kun minä kävin Nallea tapaamassa viikon väliajoin keskimäärin, hyvin harvoin muulloin.
Minulla oli työt loppuneet Kuusisaaressa vähän aikaa sitten ennen joulua ja edessä oli taas uusi vaihe ratkaista asioitani.
Otanpa vähän ensi alkuun lomailun merkeissä ja päätän lähteä vähän yksin hiihtolomalle tuonne urheiluopistolle jossa jo aikaisemmin oltiin saatu koulutusta kuntoliikunnan ohjaajaksi.

Turkki päällään mies lähtee, sukset oikeassa kainalossa ja tyttöystäväni vasemmalla kainalossani olemme jälleen haikean hetken edessä jättämässä toisille jäähyväisiä helmikuisena sunnuntaina.
Me olimme jo siihen pikkuhiljaa tottuneet että minä aina vähän käyn pienen visiitin matkoillani, eipä sen kummempia, käyn ja tulen kohta sieltä pois. Viikko on lyhyt aika ihmiselämässä niin tämäkin tuleva viikko. Juna lähtee taas jälleen ja matkan tarkoituksena on olla lomalla.
Perille saavuttiin reilun parin tunnin päästä ja huomasin että täällä onkin hyvä lumitilanne ja niin luistava keli että olin jo menossa ladulle kun muut vasta menivät antamaan osallistumistietojaan toimistolle.

Minä kun olen melkein syntynyt suksi jalassa silloin vuonna 1949 Suomussalmella niin se on sellainen verenperintö ollut täällä kaupungissakin omistaa edes jonkinlaiset menopelit talvella ja pyörä kesällä että jonkinlainen fyysinen kokonaisuus säilyisi koossa.
Siinä heti tuli repäistyä reipas kaula toisiin kilpailijoihin nähden, kato kun se on sellaista kilpailua vaikka oltaisiin lomallakin.
Tekivät kuitenkin uuden säännöksen viime tipasta kuka voittaa viikon täysylläpidon urheiluopistolla, kellä on eniten suorituskilometrejä kun huomasivat ettei kukaan minun yksittäistä suoritusta voita.
Hyvät johtoportaan edustajat keksivät että arvalla sitten sekin puoli ratkaistaan. Kyllä oli mauton temppu, vaikka varta vasten sovimme kellä on eniten suorituksia niin hän voittaa koko lystin.
Mutta kun erään perheen edustajat halusivat tahtonsa läpi että heillä oli oikeus muuttaa jo sovittujakin sääntöjä.
Enpä ole mennyt sen koommin koko urheiluopistolle sen viikon jälkeen kun oli näin huonoa tuo jälkipeli minun selkäni takana.
Oli muuten onnistunut kuntoilurupeama aivan oikeassa luonnon ympäristössä, oli metsää ja pienen puoleisia mäenkumpareita, taisi pieni järvikin olla tuossa aivan lähellä opistoa.
Maisemat olivat hyvin otollisia hoitaa omaa kuntoansa kuntoon joka tahtoo kaupungin oloissa jäädä paremmin taka-alalle niin monelle meistä. Ohjattu liikunta on toisille sopiva, minulle siitä ei ole mitään hyötyä, minulle ovat ne omat motivaatiot miten minä itseni liikkeelle saan.
Minulle itse päätöksiä tekevälle, ryhmäliikunta ei ole mitenkään soveliasta käytännössä, jotkut laturetket ovat kyllä olleet positiivinen tapahtuma.
On todella ollut antoisaa vaeltaa isonkin porukan mukana, varsinkin pitkät matkat ovat saaneet monet kerrat mukaansa, olipa se veljesten hiihto Hyvinkäältä Helsinkiin tai tervainen laturetki tervaporvareiden kaupungissa Oulussa.

Siihen aikaan suksi oli hyvin tervattu pohjalta, me emme tienneet vielä paljon mitään tulevista välineistä jotka voisivat mullistaa koko tämän urheilulajin, jopa Kurikan pitkä jussi sai ensimakua tästä hiihtäessään vielä puusuksilla Falunin MM-kisoissa ja toiset olivat jo saaneet alleen ihmeliukkaat lasikuitusuksensa, näin meni varma maailmanmestaruus sivu suun.
Tämä on sitä välineurheilua ollut siitä lähtien kun siinä näin pääsi tapahtumaan. Minäpä olen edelleen täällä urheiluopistolla viikkoani viettämässä, meillä ei ole täällä yksistään yksipuolista hiihtämistä vaan olemme eräänä päivänä lähdössä luontoretkelle paikalliseen luontoon.
Meillä on niin kahvinkeitto kuin makkaranpaistotykötarpeet mukanamme, retki mikä retki luonnon jylhään korkeuteen asettumalla.
Tarkkaavainen henkilö on keksinyt joukostamme aivan takavuosien iskelmätähdenkin, miten minä en sitä tehdä, olihan tuo iskelmien kuuntelu minullekin korviin jäänyt soimaan aina jo viisikymmenluvulta lähtien. Jopa hyvin jo silloin pääsimme osalliseksi siitä mukavuudesta.
Tuopa hyvinkin tuntemamme laululintunen oli juuri täällä tänään meidän muiden tavallisten lomalaisten keskuudessa ja hän oli tuo Rauni Pekkala.
Valokuvasta hänet parhaiten tunnistaa kun hän on tuossa minun vierellä samassa kuvassa muiden osallistujain kuvatessa meitä tuossa lähietäisyydeltä.
Olipa kuin hyvänsä, meidän laululintusemme oli siinä kuin muutkin lomalaiset rintarinnan yhteisellä lomallamme, joka oli meille kaikille hyvin tarpeellinen, lähteä irti kaupungin arjesta vähän väljempiin ympyröihin, näin metsässä olemme vapaalla.
Täällä minun on hyvä olla on talon puolesta kaikki.
Ei tarvitse kuin vapaaseen ruokapöytään itsensä ajallaan raahata niin pöperöt ovat aivan siinä nokan edessä syötäväksi tarkoitettu.

Voi jospa keksin tämän viikon jälkeen että mihin menen seuraavaksi valmiiseen ylöspitoon ja nautin siitä kuin muutkin herrat nauttivat kun heitä yhteiskunnan varoin kustannetaan matkalle maineeseen.
Yhteiskunnan olisi syytä miettiä, kannattaako jo möhömahojen rasvakerrosta olla kasvattamassa, koska se on jo kansantaloudellisesti kallista tälle yhteiskunnalle.
Minun vain pitää itse puoliani tässä oravanpyörässä että edes itse saisin jokapäiväisen toimeentuloni tavalla tai toisella, välittämättä siitä olenko töissä vai enkö ole, kunhan vain tulen toimeen omalta osaltani.
Tässä on hyvä koulutus siitä että voin nauttia yhteiskunnan suomista mahdollisuuksista selviytyä näinkin jos ei ole jokapäiväistä leipäpuuta kulloinkin.
Juuri nyt näyttää kovin pahalta ei ole ainakaan aivan lähitienoilla jo näköpiirissä sellaista, tämä vain ulkopuolelta tullut havahdus tulevista selviytymistarinoistani.
Minähän edelleen olen täällä viikon lomareissulla, enkä voisi kuin toivoa, että olisi toinen näin valmis viikko edessäni, mutta ei niin vain käynyt. Toinen sen juuri nokkani edestä vei väärin keinoin. Montahan yötä sitä jo meni näinkin kuin harjoituksesta se jo kävikin.
Päivät harrastaa ja liikkuu ulkona ja sisällä iltaisin jotakin peliä pallon kanssa pelaa.