Työajan alku

Meillä on ollut kiistaa työajan alkamisesta ja loppumisesta. Toisten mielestä, jos työpäivä alkaa klo 8, työpaikalle saavutaan klo 8 ja sitten vaihdetaan mahd vaatteet, laitetaan välineet sun muut ja aloitetaan (jolloin aloitusaika on n. 8.15). Toisten mielestä taas, jos työpäivä alkaa klo 8, paikalle täytyy saapua ajoissa, jotta ehtii vaihtaa vaatteet ja laittaa välineet sun muut valmiiksi ja työt alkaa klo 8. Eli että työajaksi ei lueta vaatteiden vaihtoa yms.
Sama työpäivän päätteeksi. Jos työt loppuu klo 16, toisten mielestä viimeinen puoli tuntia on kamojen pakkaamista, vaatteiden vaihtoa yms. Eli varsinaisen työn voi lopettaa "pahimmillaankin" jo puoli tuntia aikaisemmin. Toiset taas oli sitä mieltä, että jos työaika on klo 16 asti, työtä tehdään siihen asti ja vasta klo 16 lähdetään vaihtamaan vaatteet ym.
Mikä on virallisesti oikein?

Miten muilla aloilla? Jos esim. kaupan kassan työaika alkaa klo 8, saapuuko hän työpaikalle vasta klo 8 ja on kassan takana vasta n. klo 8.15?
147693
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

on sovittu että työ alkaa klo 8.00 niin silloin se tosiaankin alkaa klo8.00 eikä klo 8.15 samoin kuin työt loppuu klo16.00 eikä klo 15.30

Äänestä
  • Kellokortti leimataan oven vieressä. sitten vasta otetaan pois ulkovaatteet. Osa lähtee heti töihin, osa painelee kahville vaihtamaan päivän kuulumiset. Jos alue on iso, kuten täällä, osa leimaa korttinsa siten, että mahdollisimman kauimmaisella laitteella työpisteestä, niin tulee liukumaa mahd. paljon.

    Kaksipiippuinen juttu, sillä tosiaan jos kellokortit on käytössä, ne ovat useimmiten jo ulko-ovella. Mutta silloin, kun ei ollut, on se ollut niin, että työn tekemisen ajankohta alkaa esim. kl0 8 ja työpisteessä on pitänyt olla silloin työvalmiina.

    Äänestä

  • valtion virastosta kirjoitti:

    Kellokortti leimataan oven vieressä. sitten vasta otetaan pois ulkovaatteet. Osa lähtee heti töihin, osa painelee kahville vaihtamaan päivän kuulumiset. Jos alue on iso, kuten täällä, osa leimaa korttinsa siten, että mahdollisimman kauimmaisella laitteella työpisteestä, niin tulee liukumaa mahd. paljon.

    Kaksipiippuinen juttu, sillä tosiaan jos kellokortit on käytössä, ne ovat useimmiten jo ulko-ovella. Mutta silloin, kun ei ollut, on se ollut niin, että työn tekemisen ajankohta alkaa esim. kl0 8 ja työpisteessä on pitänyt olla silloin työvalmiina.

    Ettekö te osaa edes napittaa siellä virastossa, jos kortinleimaamisen jälkeen menee vartti päällystakin poisottamiseen? Ehdotan, että enemmän ahdistuksen välttämiseksi puoliso jättää takistanne napit auki kotiovella tai vaihtoehtoisesti tulee työpaikan ovelle auttamaan.

    Yksityisen sektorin empiirisinä havaintoina mainittakoon, että monesti toimenpiteet kuten takin riisuminen tai sisäkenkien vaihto sujuvat tietokoneen käynnistyessä. N. 4000€ elitistiseen keskipalkkaan sisältyy "kohtuullinen määrä ylitöitä" joka vaikkapa omalla kohdallani tarkoittaa edellytettyä, vaatimatonta 120h vuodessa (jonka voin yksinkertaisemmille tulkata sanoin "vuosilomat meni"). Todellinen vuosittainen ylityötuntitoteuma on suurempi. Kellokorttiin toki lyödään sisään- ja ulosmenot, mutta kas, mahdolliset plussat leikkautuvat joka kuukausi kellokortin saldosta. Kellokorttimiinukset taas leikkautuvat palkasta. Työt tehdään, ihan sama mitä kello on tai mikä päivä on.

    Progressiivisen verotuksen jälkeen tuosta jää muuten käteen hippu reipas parituhatta. Siitä on sitten kiva maksella korotettuja päivähoitomaksuja, tulevia ruuhkamaksuja ja miettiä mistä hiivatista saa pizzaa perheelle kahdeksan jälkeen ja sympatiseerata pikkupalkkaisia kanssasisaria, joiden työnkuvasta ei tiedä hevonmitään, koska ei ole ikinä itse töistään ulkona siihen aikaan, että niitä pääsisi näkemään (kaupankassalla, kunnallisessa terveydenhuollossa jne.).

    Mistä maasta muuten tulevat ne laitossiivoojat, joiden tervehdyksiin ym. kommunikointiyrityksiin suoltamat vastaukset ovat tyypiltään "örh" tai "rh" -äänteitä? Muistuttavat kyllä entisistä Itäblokin maista tulleita kanssasisariaan, mutta aiemman kokemuksen perusteella itäblokit ovat kommunikoineet välittömästi ko. maiden kielillä ja alle puolen vuoden suomellakin. Ainakin sen huomenen. Yritänkö jatkossa kuvaviestintää, viittomia vai onko jonkun Musti eksynyt meille?

    Äänestä

  • Tuutikkitii kirjoitti:

    oli pitkästä aikaa hyvä teksti!! Nauran täällä vieläkin - wuff ja hyvää kevättä!

    Äänestä

Jos työaika alkaa klo 08.00 niin silloin aloitetaan - eli vaatteet on vaihdettu ja ollaan työpisteessä. Jos jotain työvälineitä otetaan esiin niin tämä tehdään työajan alkaessa.
Lopetus - vaatteet mennään vaihtamaan kun työpäivä on ohitse ja hommat tehty. Eli jo päättyy klo 16.00 niin siinä vaiheessa työvälineet huollettuina paikallaan ( ja se työ tietenkn jo tehtynä) ja sitten poistutaan.

Äänestä
  • Viestisi oli täsmälleen oikea tulkinta. Vieläkö jossain on työpaikkoja, joissa voi työajalla suorittaa vaatteiden vaihtoa?!

    Esimerkki: Työntekijä aloittaa työnsä 8.15 (työaika alkoi jo 8.00) ja lopettaa 15.30 (leimaa kortin 16.00).

    Minä vähentäisin häneltä työaikaa 45 min päivässä, koska tuo työntekijähän tekee noin 180 tuntia vähemmän töitä vuodessa, kuin oli tarkoitus. Se on paljon se.

    Palkkaisin sillä säästyneellä 180 tunnin palkalla kahdeksi kuukaudeksi kiireapulaisen työpaikalle.

    Kaikki olisivat tyytyväisiä - myös se 45 minuuttia lyhyempää työpäivää tekevä, sillä eihän kaikkea voi rahassa mitata.

    Äänestä

se, että aamusta tullaan aikaisemmin ja aloitetaan esim. 8.oo, mutta iltapäivästä ollaan valmiita lähtemään omilla vaatteilla jne. 16.00. Toisaalta on omituista, jos lopetuskin menisi puoli tuntia yli eli omaa aikaa eikä laskettaisi mihinkään. Kellokortti on eri asia, olin yhdessä paikassa siivoamassa ja kortit leimattiin vasta työvaatteilla ja samoin kun lähdettiin pois. Jotkut työmiehet tosin tekivät sen, että lähtiessä livahtivat suihkuun/saunaan ja kortti leimattiin vasta sieltä tultaessa... Tulipa paljon työtunteja saunassa istuessa... ;-)

Äänestä

jos työpäivä alkaa klo 8.00, se tarkoittaa sitä että klo 8.00 olet työvaatteet päällä työpaikallasi ja aloitat työt. Esim siivoojan työhön kuuluu kärryjen täyttö siis tehdään TYÖAJALLA, ei omalla ajalla.

Kaikki työhön liittyvä, roskien vienti, tavaroiden haku, seuraavan päivän töiden valmistelu tapahtuu TYÖAJALLA. Vain vaatteiden vaihto tehdään omalla ajalla.

Äänestä
  • normaali ja itsestäänselvä käytäntö että työpisteellä ollaan vaatteet vaihdettuna silloin kun työaika alkaa. Sama toisinpäin. Pukuhuoneelle lähdetään kun työaika loppuu. Jos ei ole muuta huolta elämässä kun se että saako työnantaja nyt 5 minuuttia jonkun elämästä ilmaiseksi niin pienetkin on huolet.

    Äänestä

  • Tulkitsisin itse asiaa siten, että jos työtä saa tehdä missä tahansa varustuksessa ts. omissa vaatteissa, niin vaatteiden vaihto vaikka pyöräilyn jälkeen ei kuulu työaikaan. Mutta jos työ vaatii suojavarustusta, uniformua tai jotain yhdenmukaista lookkia työnantajan vaatimuksesta, niin vaatteiden vaihto on myös työaikaa. Kaikenlainen työhön käytettävien vehkeiden rassaaminen on ihan selkeästi työaikaa. Tuohon vaateasiaan olisi kyllä erittäin hyvä saada oikea vastaus.

    Äänestä

Työaikaa on se aika

jona työtä tehdään tai
jolloin työntekijä on työpaikalla työnantajansa käytettävissä. Jos työntekijällä on oikeus ruokatauollaan poistua työpaikaltaan, ei taukoon kuluvaa aikaa katsota työajaksi.
Työmatkoihin (ei kodin ja työpaikan välinen matka) käytettyä aikaa ei yleensä lueta työaikaan, paitsi jos työnantaja on sen hyväksynyt. Työaikaa ei siis ole esimerkiksi junamatkaan käytettyä aikaa, vaikka työntekijä perehtyisi matkan aikana työpapereihin.

Äänestä

Että työvaatteet ja välineet laitetaan kuntoon työajalla silloinhan sinä teet joka päivä liikaa töitä!Eihän sinun palkkakaan ala "juosta"kun 8!
Ja sinulla menee se aika mikä menee sou vat ,jos teet työsi niin ei siinä ole muilla mitään sanomista.

Äänestä

Hei!
Jos sinä tulet töihin työsi valmistelutehtäviin (esim. tarvikkeet ja työasun vaihto) klo 7,45 niin silloin merkkaat tuntilappuusi tuon ajan. Pidä lukua työajastasi. Kaikki työhön kuluva aika on työaikaa. Myös valmistelutyöt. Myös lopettamiseen kuluva aika.

Äänestä
  • päällä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ja loppu kirjoitti:

Meillä on ollut kiistaa työajan alkamisesta ja loppumisesta. Toisten mielestä, jos työpäivä alkaa klo 8, työpaikalle saavutaan klo 8 ja sitten vaihdetaan mahd vaatteet, laitetaan välineet sun muut ja aloitetaan (jolloin aloitusaika on n. 8.15). Toisten mielestä taas, jos työpäivä alkaa klo 8, paikalle täytyy saapua ajoissa, jotta ehtii vaihtaa vaatteet ja laittaa välineet sun muut valmiiksi ja työt alkaa klo 8. Eli että työajaksi ei lueta vaatteiden vaihtoa yms.
Sama työpäivän päätteeksi. Jos työt loppuu klo 16, toisten mielestä viimeinen puoli tuntia on kamojen pakkaamista, vaatteiden vaihtoa yms. Eli varsinaisen työn voi lopettaa "pahimmillaankin" jo puoli tuntia aikaisemmin. Toiset taas oli sitä mieltä, että jos työaika on klo 16 asti, työtä tehdään siihen asti ja vasta klo 16 lähdetään vaihtamaan vaatteet ym.
Mikä on virallisesti oikein?

Miten muilla aloilla? Jos esim. kaupan kassan työaika alkaa klo 8, saapuuko hän työpaikalle vasta klo 8 ja on kassan takana vasta n. klo 8.15?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu