Katoitteko eilen

Yks hoitaja veti kyllä pohjat. Ei anna potilaille kinkkua leivän päälle kun on itse kasvissyöjä, salaatistahan se hemoglobiini tykkää.
3393
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kyllä katsottiin ja olikohan samainen hoituri joka tomaatteja siivutessaan niin sanotusti "söi kuormasta"?

Mutta hemoglobiini todellakin tykkää myös salaateista. Esim. nokkossalaatti on hyvä raudan lähde ja C-vitamiinia tarvitaan sen imeytymiseen..;)

Samaisesta Sopimus-dokkarista jäi erityisesti mieleeni hoituri, joka kertoi velkaa olevan 230 tuhatta euroa ja edellisen kuukauden tilinauha oli näyttänyt alle 1600 euron nettotuloa. Jos oma talouteni olisi tuossa jamassa, huutelisin varmaan minäkin valtiota, tai ainakin Mattia ja Jyrkiä hätiin.
Ihailtavaa että noissa paineissa kuitenkin hoidetaan potilaat ja kannetaan huolta alalle hakeutuvien nuorten palkoista. Vaikka sitten irtisautumisella uhkaamalla.

Äänestä
  • ukkoki, joka tienaa ainaki saman verran ja talon voi aina myydä pois jos käy liian ylivoimaiseksi. Asua pitää kuitenkin ja vuokrassa raha menee hukkaan.

    Äänestä

  • sillä hoitsulla voi olla kirjoitti:

    ukkoki, joka tienaa ainaki saman verran ja talon voi aina myydä pois jos käy liian ylivoimaiseksi. Asua pitää kuitenkin ja vuokrassa raha menee hukkaan.

    "...ja talon voi aina myydä pois jos käy liian ylivoimaiseksi."

    Oma, pettämätön logiikkansa tuossakin :)


    Mutta monikohan nuoripari tulee ajatelleeksi, että lainarahalla ostetun, 230 tuhannen "oman kodin" lopulliseksi hinnaksi muodostuu lähemmäs 400 tuhatta? Mummon milli pankille, sijoitus sekin...


    "...vuokrassa raha menee hukkaan."

    Miksiköhän yli puolet, taloudestaan tunnetusti tarkoista saksalaisista asuu vuokralla?

    Miksiköhän The Wall Street Journal (heillä lienee talouden tuntemusta?) varoitteli vajaa vuosi sitten: "Why Your Home Isn't the Investment You Think It Is". Linkki juttuun jos kiinnostaisi: http://online.wsj.com/public/article/SB117329581356629863-EO1uJ6B5M2ZDYC4xBCODSwmfSjQ_20070320.html?mod=yaho o_free

    Tämä "taloudenpitohan" ei oikeastaan tälle foorumille kuulu, mutta en malttanut olla kommentoimatta. Penskana kun kotona opetettiin, "ei ne suuret tulot vaan pienet menot".

    Olipa sitten hyvätuloinen ukko tai akka, niin jonkinlaista suhteellisuudentajua hankkeisiin. Sujuu elämä leppoisammin..;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


SOPIMUS kirjoitti:

Yks hoitaja veti kyllä pohjat. Ei anna potilaille kinkkua leivän päälle kun on itse kasvissyöjä, salaatistahan se hemoglobiini tykkää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu