Herään. Suussa maistuu pahalta, sälekaihtimien välistä paistava aurinko raastaa silmiä.
Missä olen? Mitä eilen tapahtui?
Päässä lyö hetken aikaa tyhjää, sitten kokonaisuus, tai ainakin osia siitä, alkaa hahmottumaan.
Paikka: Hotellihuone Barcelonassa
Aika: pikainen vilkaisu yöpöydälle kertoo, että kello on 14.20.
Hetkinen, en taida olla yksin huoneessa. Lotisevan veden äänestä päätellen joku on suihkussa, mutta minulla ei ole aavistustakaan siitä, että kuka.
Pakko yrittää muistaa jotain. Alan kelata iltaa aloittaen alkuillasta, jonka muistan vielä selkeästi. Saavuimme parin työkaverin kanssa Barcelonaan perjantaina iltapäivästä ja kirjauduimme hotelliin. Viralliset ohjelmat olisivat vuorossa vasta maanantaina, joten ajatus oli lähteä vähän tuulettumaan ja kaupunkia katsomaan.
Aloittelimme illan vieton hotellin baarista, josta jatkoimme lähistöllä sijaitsevaan yökerhoon.
Ok, tähän asti kaikki muistissa, mitä sitten tapahtui?
Muistan, että näimme baaritiskillä kauniin, oletettavasti paikallisen naisen. Hänellä oli tummat kiharat hiukset, jotka ulottuivat keskiselkään asti. Hän oli pukeutunut ihan rennosti farkkuihin ja valkoiseen toppiin, mutta silti jokin hänen olemuksessaan kertoi, että hän on paljon enemmän kuin pukeutumisellaan antaa ymmärtää.
Kavereiden kanssa oli jotain juttua siitä, että tuollaista naista ei niin vaan lähestytä. Itse olin kuitenkin ajatellut toisin ja kesken lauseen kävelin naisen luo ja esittelin itseni. Hän puhui Englantia viehättävällä aksentilla ja hänen hymynsä oli valloittava. Silmänsä kauniin ruskeat, sellaiset silmät joita helposti unohtuu tuijottamaan.
Juttelimme hetken, sitten hän kutsui minut pöytään, jossa hän oli viettämässä iltaa ystäviensä kanssa.
Pöydässä viina virtasi ja tässä vaiheessa muistikuvani alkoivat käydä katkonaisiksi.
Muistan kuinka tanssin hänen kanssaan lähekkäin. Muistan kuinka uppouduimme suudelmaan nurkkapöydässä.
Seuraava muistikuva, lähdimme baarista yhdessä. Kävelimme hotellille. Hississä hänen kätensä ujuttautui housuihini ja hän hyväili kovettuvaa kaluani.
Sitten sekavia muistikuvia siitä kuinka hänen huulensa hyväilivät kaluani, kuinka kieleni leikki hänen kosteassa pillussaan, kuinka työnnyin hänen sisäänsä.
Siihen filmi katkeaa lopullisesti.
Havahdun siihen, että veden ääni on loppunut ja vaihtunut hiustenkuivaajaan.
Nyt on aika ottaa tilanne taas hallintaan. Nousen ylös sängystä ja kävelen hitain askelin kylpyhuoneeseen. Ovelta näen, kuinka valkoiseen kylpytakkiin verhoutunut tummatukkainen nainen kuivattaa hiuksiaan. Peilistä näen hänen kasvonsa, suihkunraikkaana hän on vielä kauniimpi kuin hatarat muistikuvani lupailivat.
Hän huomaa minut ja hymyilee viettelevästi, samalla hyvää huomenta toivottaen. Vastaan tervehdykseen ja kävelen hänen luokseen. Hiustenkuivaaja vaikenee, hän kääntyy minua vasten ja ennen kuin ehdin edes tajuta, hän suutelee minua jälleen kiihkeästi.
En tiedä miten olen häneen niin lähtemättömän vaikutuksen tehnyt, mutta sillä hetkellä en edes välitä, olen vain onnellinen siitä mitä tapahtuu…
Vastaan suudelmaan, kielemme aloittavat kiihkeän tanssin, huulemme siirtävät energiaa välillämme.
Avaan hänen kylpytakkinsa ja eteeni avautuu kerta kaikkiaan ihana näkymä. Hänen rintansa ovat pienet ja ihanan terhakkaat. Napaa koristaa vihreällä kivellä varustettu koru ja häpykarvoitus on siististi ajeltu, hänen pillunsa on paljas, mutta yläpuolella on siististi muotoiltu musta kolmio.
Laskeudun polvilleni, levitän hänen jalkansa ja upotan kasvoni hänen jalkoväliinsä. Työnnän kieleni hänen kuumaan pilluunsa, alan ensin nuolla hitain vedoin, välillä työnnän kieleni niin syvälle kuin vain pystyn. Sitten tunnen kovettuneen klitoriksen, lipaisen sitä ensin varovasti, sitten yhä kiihkeämmin. Välillä imaisen varovasti, sitten jatkan kielellä leikkimistä.
Hän hyväilee hiuksiani ja voihkii kovaan ääneen, hänen jalkansa painavat selkääni, vaatien minua yhä lähemmäs ja lähemmäs.
Jatkan vielä hetken, sitten nousen taas seisomaan. Nostan hänet istumaan pöydälle, lavuaarin viereen, samalla tiputan boxerit jalastani lattialle. Kaluni ponnahtaa esiin, kuin iloiten juuri koittaneesta vapaudesta.
Asetan kaluni varovasti hänen pillunsa huulille, sitten työnnyn hitaasti sisään, aluksi vain muutaman millin, sitten vetäydyn ulos, levittelen hänen nesteitään kalulleni ja työnnyn uudestaan sisään. Tällä kertaa työnnyn senttisentiltä syvemmälle, kunnes olemme niin sisäkkäin kuin vain mahdollista on.
Alan naida häntä hitain rytmikkäin liikkein, samalla katson hänen kauniita kasvojaan. Silmissä on raukea ilme, huulet ovat hieman raollaan. Hänen hengityksensä on kiihtynyt ja välillä hänen suustaan kuuluu tahaton voihkaisu.
Tunnen hänen kuuman, kostean pillunsa kaluni ympärillä. Alan lisätä tahtia, tuntuu kuin maailmassa ei olisi mitään muuta kuin se hetki. Jokainen työntö tuntuu edellistä ihanammalta, nyt voihkimme jo molemmat kovaan ääneen, välittämättä siitä, että kuuluuvatko äänet mahdollisesti viereisiin huoneisiin.
Alan olla lähellä laukeamista, mutta haluan vielä pitkittää nautintoa, joten vedän kaluni ulos. Tartun hänen käteensä ja johdatan hänet sängylle. Sängyllä käyn makuulle ja vedän hänet päälleni. Hän laskeutuu hitaasti istumaan, samalla kaluni uppoaa taas hänen ihanaan vittuunsa.
Hän alkaa keinahdella sylissäni, liike tuntuu aivan uskomattomalta. Hyväilen käsilläni hänen terhakkaita rintojaan, hän kumartuu lähemmäs ja yletyn ottamaan nännin huulieni väliin. Nuolen ja imen hänen rintojaan, samalla hän ratsastaa kalullani yhä kiihtyvällä tahdilla. Nautinnon aalto lähestyy jälleen, tiedän, että tällä kertaaa en enää pysty vastustamaan sitä. Annan periksi tunteelle, nautinnon aalto kulkee alavatsasta kiveksiini, kuumat siemeneni syöksyvät hänen sykkivään pilluunsa, samalla hän tiukkenee kaluni ympärillä, pillu alkaa pumpata kuin saadakseen jokaisen pisaran nesteitäni.
Jäämme hetkeksi paikallemme. Silitän hänen hiuksiaan, hän suutelee minua hellästi. Sitten hän johdattaa minut takaisin kylpyhuoneeseen. Suihkun jälkeen suuntaamme käsikädessä aamiaista etsimään.
[email protected]

Vastaukset 2
Vanhimmat
Hienosti kirjoitettu! Enpä olisi osannut paremmin!
kiitokset positiivisesta palautteesta!
joskus aikoinaan tuli kirjoitettua useampikin tarina, mutta nykyään ei oikein aika riitä.
Pitää jossain välissä yrittää kirjoitella vähän pidempi stoori, tuo tuli aika nopeasti huitaistua kasaan.