Jopas nyt jotakin! Kyllä minun tietojeni ja silmieni mukaan Danny-musikaalin puvusti täysin Ekosaaren Maarit eikä Helena Salminen, vaikka paikallislehteen sellainen karkea moka lipsahtikin. Tekipä Maarit alusta asti myös Hallin Janne-oopperassa käytetyt tuomarien päät, että hei: faktat kohilleen ja kunnia sinne minne se kuuluukin. Toivottavasti Maarit jatkaa myös ensi kesänäkin, että nuorekas, hauska ilme ja meininki jatkuu.
J+J Teatteri
kuka teki mitä, häh
71103
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Täytyy toivoa, että J J teatteri pystyy ensi kesänä tekemään sellaista teatteria, että ei tarvi syksyllä hakea kaupunginlta tukea velkojen maksuun.
Ei teatterin toiminta voi lähteä siitä, että hupsista juttu ei vetänyt väkee, niin kyllä kaupunki takaa.
Tämmöisellä toiminnalla tehdään pahiten hallaa kulttuuritoiminnalle.
Ei teatterin tasossa viime kesänäkään mitään vikaa ollut. Päinvastoin, juuri tasohan siinä tuli maksamaan. Eikä lähes 10 000 katsojaakaan sadekesälle mikään huono luku. Kyllä ne tappiot tuli pitkälti muiden kuin teatterin ansiosta, vaikka teatteri joutui ne niskoilleen ottamaan. Kun mennään ensi kesänä joukolla esityksiä katsoon, niin sehän se menestyksen parhaiten takaa. Veikkaan, että sinua ei ole teatterin katsomossa näkynyt, mutta hyvä olet arvostelemaan.
...niin onko se lumettomuus niiden kisojen järjestäjien vika? Ja siis yleensä Suomessa on tapana olla tammi-helmikuussa talvi, lunta ja kisaladut kunnossa.
Jos kesä on helvetin kylmä ja vettä sataa kuin esterin perseestä, niin onko se kesäteatterin järjestäjien vika? Pitäisikö kesäteatteri, lavatanssit ym. jättää varmuuden vuoksi järjestämättä vain siksi, että saattaa tulla kylmät kelit? Aika mahtavat olivat katsojaluvut niinä päivinä, kun katsomassa tarkeni ilman toppahaalaria-
Katsojia oli jokaisessa teatterissa viime kesänä vähempi kuin muulloin,sillä kesä oli mikä oli.
J J ei ollut siihen syyllinen,joten toivotaan Luojalta parempia kelejä ja käydään katsomassa kesän antia Himoksella!
oli mitä kaunein ja upea?
Toivotaan, että Maarit jaksaa olla mukana myös ensi kesänä.Hänestä taidettiin pitää....???
Kuulisipa nuo kirjoittamasi kehut niin, se on se huomionosoitus mikä hänelle riittää ja antaa puhtia....
Luovaa hulluutta ei Maaritilta puutu ja hjuumoriakin löytyy, vaikka taisi olla topakka täti?????.....
Kyllähän Maarit meistä huolen piti;paikkasi,parsi,pesi ja prässäsi väen vaatteet joka esitykseen.Kehui,komensi,opasti ja osasi.