Puvustaja

Ja paskan letut Helena Salminen Danny-musikaalin puvusti! Ei ollunna osaa eikä arpaa. Maarit Ekosaari puvusti Dannyn ja joutui auttamaan Helenaa Hallin Jannen rekvisiitan teossa yms., kun loppui taidot kesken. Ikävää, kun on omittava kunnia itselle toisen teoista. Mutta uskovaisten kesken kai kaikki on yhteistä, vai miten se menikään...
412873
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Tiedän asian. Kummallisia uskovaisia. Mitähän lahkoa? Arvaapa vaan kenen puuhia? Kun nuoleskelee p....ä tarpeeksi niin tippuuhan sitä vaikka mitä tälle uskovais -hellulle.

Äänestä
  • Eiköhän tähän asiaan ole ihan turha mitään uskonasioita sotkea, heitäkään ei voi kaikkia samaan muottiin tunkea. Pitkälti taitaa kuitenkin olla kyse itse persoonasta, yksilöstä ja siitä kuinka sinisilmäsesti voi kunnian ottaa itselleen vaikkapa sitten toisten työstä.

    Äänestä

  • kamala on maailma kirjoitti:

    Eiköhän tähän asiaan ole ihan turha mitään uskonasioita sotkea, heitäkään ei voi kaikkia samaan muottiin tunkea. Pitkälti taitaa kuitenkin olla kyse itse persoonasta, yksilöstä ja siitä kuinka sinisilmäsesti voi kunnian ottaa itselleen vaikkapa sitten toisten työstä.

    Kyseessä on mielestäni toimittajan inhimillinen virhe. Helena itse ei ole väittänyt puvustaneensa Dannya. Olin paikalla kyseisessä gaalassa, josta tuo lehtijuttu on kirjoitettu. Molemmat puvustajat, niin Helena Janne-oopperan puvustajana kuin Maarit Dannyn ja Mies La Manchasta -musikaalin (!) puvustajana, ovat tehneet ison työn omalla sarallaan. Kunnia molemmille! Janne-oopperan puvustus oli niin valtava urakka, että siinä taatusti oli käyttöä auttaville käsille.

    Äänestä

  • tutkitaan ennen kuin hutkitaan kirjoitti:

    Jos kyseessä on toimittajan virhe niin käsittääkseni asialla on varsinainen teatterimies!
    Jokatapauksessa loukkaavaa ja ala-arvoista tekstiä,tulipa se sitten jonkun suusta tai toimittajan kynästä.On kyseessä talkootyöteatteri(käsittääkseni)joten harkintaa myös kirjoitteluun/sanomisiin.

    Äänestä

  • ahkera katsoja kirjoitti:

    Siinäpä se...

    Jos oli INHIMILLINEN erehdys.. niin mielestäni se pitää myös korjata.
    Dannyssä oli kamala työ ja siinäkin auttavat kädet olisivat tarpeen, todellakin ja varmasti, vaikkakin, suuren kansan keskuudessa jäi oopperan varjoon, en vaan tiedä miksi.
    Myös tuhansia kilometrejä talkootyöllä ajettuja kilometrejä, eikä niistä varmaan saatu mitään korvausta teatterilta ja pyöreitä vuorokausia tehtiin myös .............
    Mutta kuka arvostaa mitäkin ja kenenkä työtä.... ja paineen alla tehtynä, kun olisi saanut edes työrauhan...........

    Äänestä

  • ahkera katsoja kirjoitti:

    Jos kyseessä on toimittajan virhe niin käsittääkseni asialla on varsinainen teatterimies!
    Jokatapauksessa loukkaavaa ja ala-arvoista tekstiä,tulipa se sitten jonkun suusta tai toimittajan kynästä.On kyseessä talkootyöteatteri(käsittääkseni)joten harkintaa myös kirjoitteluun/sanomisiin.

    Eiköhän tässä nyt tehdä kärpäsestä härkänen. Minäkin olin siellä juhlassa mukana, ja voin vakuuttaa, ettei Helena Salminen, sen paremmin kuin kukaan muukaan ole väittänyt hänen toimineen Dannyn puvustajana. Huomionosoitus tuli nimenomaan oopperasta ja ja tuskin kukaan voi kiistää, etteikö se olisi ollut tähänastisista teatteriesityksistä suuritöisin puvustettava.

    Erehtyminen on inhimillistä. Täydelliseen virheettömyyteen ei tässä elämässä koskaan päästä. Talkooteatterin henkeä ei kannata ryhtyä riitelemällä pilaamaan.

    Äänestä

  • Kohinaa kirjoitti:

    Ei kaivata täydellistä virheettömyyttä vaan asiallisuutta!

    Äänestä

  • ahkera katsoja kirjoitti:

    Jos kyseessä on toimittajan virhe niin käsittääkseni asialla on varsinainen teatterimies!
    Jokatapauksessa loukkaavaa ja ala-arvoista tekstiä,tulipa se sitten jonkun suusta tai toimittajan kynästä.On kyseessä talkootyöteatteri(käsittääkseni)joten harkintaa myös kirjoitteluun/sanomisiin.

    KH useimmat toimittajat vetävät omaan pussiin juttujaan, päätoimittajasta puhumattakaan....Ahonen kirjoitti että ei lehtiä tule, ei ainakaan persnuoleskelevien kaveritoimittajien kirjoittamia, siis kun kirjoittavat täysin P.as.kaa. Kuka Palmunkaan juttuihin enää uskoo? Höyrypää koko jätkä.Mutta uskovaisille kaikki todellakin liene yhteistä. jatkoilla ja jatkojen jälkeenkin. T. Lipun gaalaan saanut, käyttämättä nuoleskelijoiden kemuihin jäi.Missä Valtakoskenkin eettisyys????

    Äänestä

  • Kohinaa kirjoitti:

    Eiköhän tässä nyt tehdä kärpäsestä härkänen. Minäkin olin siellä juhlassa mukana, ja voin vakuuttaa, ettei Helena Salminen, sen paremmin kuin kukaan muukaan ole väittänyt hänen toimineen Dannyn puvustajana. Huomionosoitus tuli nimenomaan oopperasta ja ja tuskin kukaan voi kiistää, etteikö se olisi ollut tähänastisista teatteriesityksistä suuritöisin puvustettava.

    Erehtyminen on inhimillistä. Täydelliseen virheettömyyteen ei tässä elämässä koskaan päästä. Talkooteatterin henkeä ei kannata ryhtyä riitelemällä pilaamaan.

    Ei kyse ole siitä, että kun vapaaehtoisesti talkoisiin tulee, niin ei siitä kaikille mainintaa tartte jostain hommasta vaikka olisi tehnyt yötä myöten puuhaa teatterin onnistumiseksi. Yhteinen työ kun on saatu valmiiksi, niin se on kiitos,MUTTA nyt KAIKESTA annettiin kunnia suuresta työstä Salmiselle, ja kaikki tietävät syyn. Se vie pohjan pois talkoohengeltä, kuka enää tulee sinne, kun kiitokseksi jää vain paha mieli. En VARMASTI minäkään.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Kun en ole teatterin asioista mitenkään perillä, niin ihmetyttää kyllä tämä jupina. Mistä tässä oikein on kysymys? Kateudesta vai mistä? Jos jonkun palkitseminen jonkun toisen mielestä on niin katkera asia, niin sitä en tosiaan voi ymmärtää. Olisiko sitten parempi, että ketään ei koskaan kehuttaisi eikä palkittaisi mistään?

    Äänestä

  • Kohinaa kirjoitti:

    Eiköhän tässä nyt tehdä kärpäsestä härkänen. Minäkin olin siellä juhlassa mukana, ja voin vakuuttaa, ettei Helena Salminen, sen paremmin kuin kukaan muukaan ole väittänyt hänen toimineen Dannyn puvustajana. Huomionosoitus tuli nimenomaan oopperasta ja ja tuskin kukaan voi kiistää, etteikö se olisi ollut tähänastisista teatteriesityksistä suuritöisin puvustettava.

    Erehtyminen on inhimillistä. Täydelliseen virheettömyyteen ei tässä elämässä koskaan päästä. Talkooteatterin henkeä ei kannata ryhtyä riitelemällä pilaamaan.

    Ettei tulisi väärinkäsitystä, niin minä en ole kukaan teatterin sisäpiiriin kuuluva, enkä päätöksiin osallistuva henkilö.

    Äänestä

  • Kohinaa kirjoitti:

    Ettei tulisi väärinkäsitystä, niin minä en ole kukaan teatterin sisäpiiriin kuuluva, enkä päätöksiin osallistuva henkilö.

    Eikä minulla ole mitään tekemistä paikallislehden jutunkaan kanssa.

    Äänestä

  • ?????? kirjoitti:

    Kun en ole teatterin asioista mitenkään perillä, niin ihmetyttää kyllä tämä jupina. Mistä tässä oikein on kysymys? Kateudesta vai mistä? Jos jonkun palkitseminen jonkun toisen mielestä on niin katkera asia, niin sitä en tosiaan voi ymmärtää. Olisiko sitten parempi, että ketään ei koskaan kehuttaisi eikä palkittaisi mistään?

    Asian ydin on siinä,että kiitos sille kelle kiitos kuuluu,eikö niin...
    Mites jos alkaist käydä teatterissa,pysyisit paremmin jyvällä,eikös olis hyvä idea. Ja tulisit siivoustalkoisiin,muuttotalkoisiin jne.Se on ihan mukavaa puuhaa.

    Äänestä

  • ?????? kirjoitti:

    Kun en ole teatterin asioista mitenkään perillä, niin ihmetyttää kyllä tämä jupina. Mistä tässä oikein on kysymys? Kateudesta vai mistä? Jos jonkun palkitseminen jonkun toisen mielestä on niin katkera asia, niin sitä en tosiaan voi ymmärtää. Olisiko sitten parempi, että ketään ei koskaan kehuttaisi eikä palkittaisi mistään?

    Hallin Jannen puvustaja ja Danny musikaalin puvustaja ovat KAKSI eri ihmistä, siittä tässä on kysymys ollut alun perin..........
    tuliko selväksi..

    Ei ihmetyttäis Sinuakaan tämä "jupina" jos olisit hiukan perillä paikallisesta kulttuurista.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    KH useimmat toimittajat vetävät omaan pussiin juttujaan, päätoimittajasta puhumattakaan....Ahonen kirjoitti että ei lehtiä tule, ei ainakaan persnuoleskelevien kaveritoimittajien kirjoittamia, siis kun kirjoittavat täysin P.as.kaa. Kuka Palmunkaan juttuihin enää uskoo? Höyrypää koko jätkä.Mutta uskovaisille kaikki todellakin liene yhteistä. jatkoilla ja jatkojen jälkeenkin. T. Lipun gaalaan saanut, käyttämättä nuoleskelijoiden kemuihin jäi.Missä Valtakoskenkin eettisyys????

    Tekstisi taitaakin olla täyttä totta....

    Äänestä

  • ?????? kirjoitti:

    Kun en ole teatterin asioista mitenkään perillä, niin ihmetyttää kyllä tämä jupina. Mistä tässä oikein on kysymys? Kateudesta vai mistä? Jos jonkun palkitseminen jonkun toisen mielestä on niin katkera asia, niin sitä en tosiaan voi ymmärtää. Olisiko sitten parempi, että ketään ei koskaan kehuttaisi eikä palkittaisi mistään?

    Kyse on siitä, että piiri pieni pyörii Koskella ja kun yritetään saada aikaan yhteisesti hyvä asia, niin se pilataan sillä että joku on "velkaa " jollekkin ja se "maksetaan" kaikkien kustannuksella. Eli miksi yrittää tehdä tavallisena duunarina vapaaehtoistyötä kun porvaristo kerää kerman AINA päältä asiassa kuin asiassa. Tämä kerma on työnilo. Porvareille se on heidän maallista mammonaa ja arvostusta toinen toisiltaan, josta luulevat tulevansa onnelliseksi, mutta voi ah miten väärässä ovatkaan, mutta olkoon väärässä. Jokainen teatterilainen ja talkoolainen tietää asian OIKEAN laidan.

    Äänestä

Kunnia sille, jolle se kuuluu.

Toimittajan tulisi korjata virheensä.Kiitos

Äänestä

Tämänaamuinen Koilari,sivu 9 ja oikea alanurkka.... siinä (RH) pahoittelee toimittajan tekemää virhettä.
Siksi käskin ottaa suurennuslasit esille että huomaatte,on nimittäin pienessä koossa asia.

Äänestä
  • Eikös se oo ihan samankokonen mitä nuo lehtien oikasut on yleensäki????

    Äänestä

Usein ihmettelen, että kuinka pienet melkein ihmisen (lue: jämsäläisen) aivot voivatkaan olla - ja nämä viestit antavat vahvistusta sille, että kyllä, hyvin pienet ne voivat olla.

Uskoitko hyvä alkuperäinen avauksen kirjoittaja, että kun jollekin annetaan palkinto, niin hän
a) on itse päättämässä, että saa sen, ja
b) on itse päättämässä ja kertomassa, että missä ansioista palkinnon saa, ja
c) on itse kirjoittamassa itsestään lehteen jutun.

Että sellaista älykkyystasoa siis.

Käväisikö mielessäsi edes hetkellisesti, ihan sillä lailla ohimenne, että palkinnoista ja niiden perusteista päättävät muut kuin palkinnonsaaja itse, ja että lehdessä jutut kirjoittavat yleensä toimittajat, eivät haastattelun tai juhlan kohteena olevat henkilöt.

Äänestä
  • Lukutaidossasi taitaa olla vikaa ja pahasti tai jopa ymmärryksessäsi.Aloittajahan vain kertoo miten asia on,ei muuta.Ja tämän päiväisessä KH:ssa toimittaja valittelee mokaansa.....etkö ole tyytyväinen?

    Äänestä

  • katsojavaan kirjoitti:

    Lukutaidossasi taitaa olla vikaa ja pahasti tai jopa ymmärryksessäsi.Aloittajahan vain kertoo miten asia on,ei muuta.Ja tämän päiväisessä KH:ssa toimittaja valittelee mokaansa.....etkö ole tyytyväinen?

    Kyllähän se toimittajakin tietää vaan sen, mitä haastateltava/joku muu kertoo..

    Äänestä

  • se menee, että.. kirjoitti:

    Aivan käsittämättömät mittasuhteet näyttää tämä yksi toimittajan erehdyksessä kirjoittama lause saaneen aikaiseksi. Ei sitä olisi oikaistu, jos joku olisi semmoista tietoa toimittajalle jakanut. Selvätä mokaltahan tuo vaikuttaa ja toimittaja on sen itsekin myöntänyt.

    Jos Dannyn puvustaja itse on tämän kohinan takana, niin eikö kannattaisi suunnata ajatuksia siihen mitä on edessä päin? Varmaan se huomionosoitus vielä sattuu sinunkin kohdallesi. Olethan kuitenkin tehnyt ihan hyvää työtä.

    Tyhmä kun olen,minulla on ollut luulo että toimittaja laittaa tekeillä olevan jutun haastateltavalle luettavaksi ja tarkastettavaksi,varsinkin jos on muutama päivä aikaa painoon menossa....

    Äänestä

  • lukijavaan.. kirjoitti:

    Tyhmä kun olen,minulla on ollut luulo että toimittaja laittaa tekeillä olevan jutun haastateltavalle luettavaksi ja tarkastettavaksi,varsinkin jos on muutama päivä aikaa painoon menossa....

    Vaikka en tässä asiassa mitenkään asianomistaja olekaan, voin yleisellä tasolla kertoa, että luulosi on väärä. Hyvin pieni määrä lehtien jutuista lähetetään haastateltavalle tarkastettavaksi. Näin tehdään yleensä vain silloin, jos juttu käsittelee jotakin vaikeaselkoista spesiaalitietoa.

    Kenelle juhlasta kertova juttu olisi pitänyt lähettää? Kaikille juhlavierailleko, joita ilmeisesti oli useita kymmeniä? Minä sain siitä sen käsityksen, että kysehän ei mitenkään ollut jonkun henkilön haastattelusta, vaan kysymyksiä heiteltiin juhlan aikana sinne ja tänne. Lisäksi suuri osa tekstistä perustui toimittajan omiin havaintoihin yhtenä juhlavieraana muiden joukossa.

    Äänestä

  • Tiedon väärtti kirjoitti:

    "Kysymyksiä heiteltiin sinne ja tänne,lisäksi suurin osatekstistä perustui toimittajan havaintoihin"..... Jokuhan niihin kysymyksiin on vastannut, ei kai tuulesta temmattua ja keksittyä voi totena painaa?

    Äänestä

  • Kohinaa kirjoitti:

    Aivan käsittämättömät mittasuhteet näyttää tämä yksi toimittajan erehdyksessä kirjoittama lause saaneen aikaiseksi. Ei sitä olisi oikaistu, jos joku olisi semmoista tietoa toimittajalle jakanut. Selvätä mokaltahan tuo vaikuttaa ja toimittaja on sen itsekin myöntänyt.

    Jos Dannyn puvustaja itse on tämän kohinan takana, niin eikö kannattaisi suunnata ajatuksia siihen mitä on edessä päin? Varmaan se huomionosoitus vielä sattuu sinunkin kohdallesi. Olethan kuitenkin tehnyt ihan hyvää työtä.

    Vai kohtuuttomat mittasuhteet......
    no olisit sitten lopettanut.

    Kyllä se asia on niin, että Maarit ei tuota kohinaa laittanut alulle, vaan valveutunut katsojakunta, joka perillä teatterimaailmasta.
    Hän tehnyt ja tekee hyvää työtä, ja vaatimattonana ihmisenä ei ole Helenalle kade, ei VARMASTI. Eikä halua huomionosoituksia, ja pysyy snansa takana.

    Mutta Sinä näemmä haluat mollata ..............

    Äänestä

  • maisteltavissa kirjoitti:

    "Kysymyksiä heiteltiin sinne ja tänne,lisäksi suurin osatekstistä perustui toimittajan havaintoihin"..... Jokuhan niihin kysymyksiin on vastannut, ei kai tuulesta temmattua ja keksittyä voi totena painaa?

    Kun minulla ei ole asian kanssa mitään tekemistä, ei ole tarvetta ketään puolustellakaan. Sen verran olen kuitenkin lehtityöstä perillä, että tulin kirjoittaneeksi, mitä itse jutun luettuani ajattelen. (Luin sen tänään uudelleen, hyvä juttu muuten, yksi pieni virhe näköjään).

    Kun toimittaja on virheensä myöntänyt ja sen lehdessään oikaissut, mitä ihmettä hänen pitäisi vielä tehdä? Kierittää itsensä tervassa ja höyhemissä, vai mitä?

    Tämä on niin joutavaa jauhamista, että kaduttaa jo koko keskusteluun osallistuminen. Mutta jatkakaa te minun puolestani sitä vaikka maailman tappiin.

    Äänestä

  • maisteltavissa kirjoitti:

    "Kysymyksiä heiteltiin sinne ja tänne,lisäksi suurin osatekstistä perustui toimittajan havaintoihin"..... Jokuhan niihin kysymyksiin on vastannut, ei kai tuulesta temmattua ja keksittyä voi totena painaa?

    "Jokuhan niihin kysymyksiin on vastannut, ei kai tuulesta temmattua ja keksittyä voi totena painaa?"

    Olekko tosiaan sitä mieltä, että toimittaja ei kykene kirjottaan mitään muuta kun sen mitä joku toinen onsanonnu. Kaikki mitä hän näkee tai ajattelee on tuulesta temmattua ja keksittyä. Onko ne sitten idioottia ne toimittajat?

    Äänestä

  • Filosohvi. kirjoitti:

    Toimittajan kuuluu kirjoittaa niin kuin asiat on,ei muuta!

    Äänestä

  • *************** kirjoitti:

    Toimittajan kuuluu kirjoittaa niin kuin asiat on,ei muuta!

    Ei kai toimittajakaan mikään erehtymätön ihhminenole Näköjään sun mielestäs toimittajan tekemää virhettä ei parane antaa anteeks tai unohtaa vaan siitä pitää jankuttaa netissä maaliman loppuun asti.

    Äänestä

  • Filosohvi. kirjoitti:

    Ei kai toimittajakaan mikään erehtymätön ihhminenole Näköjään sun mielestäs toimittajan tekemää virhettä ei parane antaa anteeks tai unohtaa vaan siitä pitää jankuttaa netissä maaliman loppuun asti.

    Olen samaa mieltä Filosohvin kanssa. Kyllä maailmassa on sellaisia toimittajia todella vähän jotka ei mitään keksi itse juttuihinsa. Pienellä lauseenrakenteellakin saadaan jo "haastateltavan" sanat eri asiaa tarkoittavaksi. Ja voin kertoo sen, että toimittaja on juttuunsa ottanut "haastateltavien" sanoja kiitospuheistakin gaalaillassa. ei siinä voi haastateltava vaikuttaa toimittajan väärinkäsityksiin ja huolimattomuuteen, kun ei minkäänlaiseen kysymykseen kuitenkaan ole vastattu haastattelun muodossa.

    Äänestä

  • xxxxxxx kirjoitti:

    Ai kiitospuheissaan voi keksiä meriittejä lisää itselleen,no tulihan se totuus sieltä!

    Äänestä

  • että... kirjoitti:

    Ai kiitospuheissaan voi keksiä meriittejä lisää itselleen,no tulihan se totuus sieltä!

    väärin? kyllä jämsäläisten luonne on tullut jo muutenkin selville. ei tarvitse enää alleviivata sitä. vielä sinulle tarkennus ja rautalangasta: kiitospuheita pidettäessä on toimittajienkin korvat auki, mutta kun asiat tulevat niin nopeasti eikä toimittajat enää vaivaudu kysymään asiasta varmistusta, voi toimittaja kirjoittaa vahingossa virheellisesti. tarkoitin vain, että vaikutti siltä ettei helenaa ollut enempiä haastateltu. kiitospuheen pohjalta kirjoitettu juttu koillis-hämeessä. kukaan ei maininnut sanallakaan että helena olisi tehnyt danny-musikaalin puvustuksen. niinkuin sanottua jo, inhimillinen erehdys toimittajalta.

    Kuulostaa pahasti siltä, että itse et ole voittanut ikinä mitään, jonka vuoksi olet katkera. pitäisi sinun käydä vaikka pilkillä, joskus voi nypätä tai jopa tullakin kalaa.

    Äänestä

  • ymmärrät kirjoitti:

    Tämän ketjun aloittaja otti esiin sinänsä ihan tärkeän asian mutta rakentavamminkin voi asian esittää. Todennäköisesti ja valitettavasti aika paljon pahaa mieltä on koko turhan suureksi noussut haloo saanut aikaan.

    Äänestä

  • näin! kirjoitti:

    Näin sivusta seuranneena sanoisin että,mainokseksi tämä teatterillenne taisi kääntyä.... Ei huonosta teatterista tällaista keskustelunpaljoutta kertyisi!
    Koskas alkaa kesän harjoitukset?

    Äänestä

  • Äläs nyt hehkuta tietouttasi. Voit olla väärässä, T. Asianlaidan nähnyt. Ei ensimmäinen kerta.

    Äänestä

Yhtä asiaa toivon nyt sydämestäni. Ettei tällä Dannyn puvustajalla olisi tähän ala-arvoiseen keskusteluun osaa eikä arpaa. Hän on osoittanut taitonsa jo kahdessa produktiossa. En haluaisi pettyä näin pahasti häneen ihmisenä.

Äänestä

Tämä keskustelu on ylittänyt jo kaikki kohtuuden ja suhteellisuuden rajat. Toimittaja teki pienen asiavirheen, jonka oikaisi heti kun ilmeni, että tieto oli väärä. Tällaista tapahtuu jatkuvasti. Siinä ei ole mitään elämää suurempaa salamyhkäisyyttä. Kaikessa inhimillisessä toiminnassa sattuu virheitä.

Äänestä

taas tämä keskustelu!

Äänestä
  • Eiköhän tässä asiassa jo kaikki tullut sanotuksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mikä vitsi! kirjoitti:

Ja paskan letut Helena Salminen Danny-musikaalin puvusti! Ei ollunna osaa eikä arpaa. Maarit Ekosaari puvusti Dannyn ja joutui auttamaan Helenaa Hallin Jannen rekvisiitan teossa yms., kun loppui taidot kesken. Ikävää, kun on omittava kunnia itselle toisen teoista. Mutta uskovaisten kesken kai kaikki on yhteistä, vai miten se menikään...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu