aikaisemmin

Olen pannut merkille, että alan ammattilehdissä tahtoo olla juttuja vain tiloista, jotka ovat juuri investoineet/ investoivat. Olisi kiva kuulla kommentteja, niiltä jotka investoivat esim. 3-5 vuotta sitten, kuinka on jakseltu, mitä tekisivät toisin jne. Ihan niin kuin opiksi ja kannustimeksi meille "perässä tulijoille".
Varsinkin navetan rakentajilta olisi kiva kuulla juttua.
7692
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

menekkään niin kuin on tarkoitettu? Tulee esim. sairastumisia.

Äänestä
  • kaikki mitä siitä tulee pääsääntöisesti, ongelmia.

    Juu mutta alkuperäiseen, lähes kaikki mitä minä oon kuullut niin sanottu että ois pitänyt tehdä isompi... johtuu kai siitä että kaikki mennyt hyvin ja saa maksettua lainaa pois ja sillä tavalla "kannattaa" eli tullaan toimeen, eli ei ole haukattu liian isoa palaa kerralla, joka saattaisi olla tilanne jos olis kerralla tehty isompi, jopa tuplat.

    ja tietysti useasti joku rakenteellinen tms. seikka minkä tekisi toisin. Mutta niitä ei voi välttää, tulee jos tulee, paras keino välttää on riittävä aika, kunnollinen suunnittelu, monen ihmisen (asiantuntevan) kanssa asian läpi käyminen, se että tietää itse mitä ja miten haluaa ja tietää että se on se mitä haluaa sitten vielä 3... 5 vuodenkin päästä.

    Äänestä

  • tietää kirjoitti:

    kaikki mitä siitä tulee pääsääntöisesti, ongelmia.

    yleensä tulekaan silloin heti vaan viivellä. Eikös se suunnittelukin kestä sen 3-5 vuotta? Mistä tietää että ne on hyviä suunnittelijoita tai suunnitelmia? Mistä kukaan voi tietää mitä on viiden vuoden päästä? Nuori pitää olla eikä näin vanha ja kyyninen. Lehdissä esitellään niin kerrotaan että hyvin menee, mutta kun pääsee silmästä silmään haastattelemaan niin...

    Äänestä

  • ne ongelmat kirjoitti:

    Mutta selvännäkijöitä ei kai kukaan ole, eli jos niin ajattelee niin mitä täällä voi tehdä..? eikai mitään jos meinaa että ongelmia sitten tulevaisuudessa..

    Se on mentävä sen hetken suunnitelmilla/suunnittelijoilla. tai sit valittava joku "tulevaisuuden juttu" jonka arvelee olevan se oikea, mistä näitä tietää.

    Jokainen tavallaan, jos on sitä mieltä et pärjää pienellä niin siitä vaan ja hyvä niin, jos on sitä mieltä että pitää olla isoakin isompi niin edelleen, siitä vaan, kateudesta/tahallisesta ivastahan nämä suurinosa erimielisyyksistä on. Minun mielipiteeni on että jos jokainen on itse tyytväinen omiinsa niin paskat muitten jutuista, jos nälvivät että mitä noin pienellä tai miks noin iso, itse kun tyytyväinen niin sillä selvä :)

    Äänestä

  • kyllä kirjoitti:

    muuten pärjää. Itse on päätökset toki tehtävä. Mutta pohdittava monelta kantilta ei oikopäätä syöksymällä ensimmäiseen loistoehdotukseen.

    Äänestä

  • aina ei sitä kirjoitti:

    muuten pärjää. Itse on päätökset toki tehtävä. Mutta pohdittava monelta kantilta ei oikopäätä syöksymällä ensimmäiseen loistoehdotukseen.

    mielestä lukee ----->

    "paras keino välttää on riittävä aika, kunnollinen suunnittelu, monen ihmisen (asiantuntevan) kanssa asian läpi käyminen, se että tietää itse mitä ja miten haluaa ja tietää että se on se mitä haluaa sitten vielä 3... 5 vuodenkin päästä"

    Minun mielestä siinä lukee että on mietittävä tarkkaan ajan kanssa ,EI syöksyä ensimmäiseen...

    Äänestä

Itte aloin rakentamaan lihanautakasvattamoa 2000 luvun alussa pätkä kerrallaan. Kasvattamosta ei tullut kovin hyvä, koska tein sen silloisten avustusvaatimusten mukaan laajennuksena vanhan kylkeen ja siitä tuli liian matala ja kapea. Mataluus aiheuttaa riittämättömän ilmanvaihdon ja se yhdessä kapeuden kanssa lisää kuivikemenekkiä ja kuivitustyötä, varsinkin kun ilmasto on selvästi muuttunut ainakin näillä' kulmilla sateisemmaksi ja kosteammaksi, joka vähintään tuplaa kuivitustarpeen kymmenen vuoden takaiseen nähden. Kuivikkeiden saatavuus ja hinta on muuttunut suorastaan totaalisesti. Sahanpurua(joka oli paras kuivike omassa tasalattiaisessa kapeassa pihatossani) ei saa enää mistään ja kutteri(toiseksi paras kuivike) on pelletin valmistuksen vuoksi hinnoiteltu ulos. Nykyään on pakko käyttää turvetta monista huonoista ominaisuuksista huolimatta ja sen hinta on ainakin kaksinkertaistunut tällä vuosituhannella.
Myös tukipolitiikka on muuttunut, emolehmäpalkkioista on leikattu reilusti yli puolet pois ja samaan aikaan polttoöljyn ja käärintämuovin sekä viljan hinta on noussut voimakkaasti.
Kaikista muutoksista huolimatta olisi 2000-luvun alussa kannattanut rakentaa paljon ja isompaa vaikka sitten ilman investointitukiakin. Rakennuskustannukset ovat nousseet jopa enemmän, mitä investointituista saa nykyään helpotusta rakennuskustannuksiin. Eilen olin emolehmäseminaarissa kuuntelemassa luentoa uusista vaatimuksista investointitukiin liittyen ja alkaa pikkuhiljaa tuntua, että tuettu rakentaminen on melkeimpä mahdoton ajatus näillä uusilla säännöillä.
Lopuksi summa summarum, jos voisin kääntää kelloa 7 vuotta taaksepäin, niin tekisin huiman kokoisen pihaton jossa toisella puolella olisi kaksi riviä makuuparsia emoille, ruokintäpöytä keskellä ja vinokuivikepohjakarsinat kuivitusluukuilla toisella puolella ja lisäksi toisessä päässä KATETTU lantala ja toisessa päässä iso rehuvarasto. Rakennuksen ulkomitat olisivat ehkä 35x120 metriä ja sinne sopisi toistasataa emoa vasikoineen melko väljästi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

investoineet kirjoitti:

Olen pannut merkille, että alan ammattilehdissä tahtoo olla juttuja vain tiloista, jotka ovat juuri investoineet/ investoivat. Olisi kiva kuulla kommentteja, niiltä jotka investoivat esim. 3-5 vuotta sitten, kuinka on jakseltu, mitä tekisivät toisin jne. Ihan niin kuin opiksi ja kannustimeksi meille "perässä tulijoille".
Varsinkin navetan rakentajilta olisi kiva kuulla juttua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu