Kirjaprojektini

Hessu52
Philip Marlowe


Liittynyt: 26 Huh 2007
Viestejä: 1205

Lähetetty: La Jou 22, 2007 1:37 am Viestin aihe:

--------------------------------------------------------------------------------

Sariolalle ja muillekin vaan tiedoksi, että satukirjaprojektiini sain jatkoaikaa, joten ehdin myös täälläkin herttaisessa seurassanne viettää aikaani.

Se projekti etenee aikataulussaan, olen saanut jo kuudessa kuukaudessa toisen sivun oikolukijalleni, joka ei valtavan vaikeasta lukihäröstäni johtuen ole vielä ensimmäistäkään sivua selvittänyt, ei vaikka sillä oli kolme sanaa.
Toisella on kaksi.

Joten kyllä satan kirjoitella täällä niin kauan kuin sivustoilla on kirjoittajia.

Sen verran voinen kirjaprojektista kertoa, että se on erään tunnetun henkilön satuelämänkerta, ei kuitenkaan kenekään murhaajan tai rikollisen, vaan puuhapeten, jollainen olen itsekin leikkiessäni omallani, päivät pääksytysten.

Muutenkin kirjasta tulee siinä mielessä erikoinen, että siitä tulee äänikirja...piereskelen sinne ikäänkuin ukkosenylinää, saa myös soittareina sitten, olen pisnismies.

Kyllähän noita jo on aikoja sitten tehty, mutta ei tällaista, käänsin aikoinaan Homerostakin melko monta romskua, ja Ernesto Steinbegia olen myös kääntänyt, kerran vuodessa.

Kuulostelkaa, niin tuossa ensi vuoden keväällä saattaa jotain kuulua muutakin, kuin naurahduksia Bodominjärvellä.
1135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hyvä Hessu, pidä pintasi ilveilijöiden edessä... pidän sinusta pikku karvainen puppelihanukkaiseni...nami nami...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tussu 52 kirjoitti:

Hessu52
Philip Marlowe


Liittynyt: 26 Huh 2007
Viestejä: 1205

Lähetetty: La Jou 22, 2007 1:37 am Viestin aihe:

--------------------------------------------------------------------------------

Sariolalle ja muillekin vaan tiedoksi, että satukirjaprojektiini sain jatkoaikaa, joten ehdin myös täälläkin herttaisessa seurassanne viettää aikaani.

Se projekti etenee aikataulussaan, olen saanut jo kuudessa kuukaudessa toisen sivun oikolukijalleni, joka ei valtavan vaikeasta lukihäröstäni johtuen ole vielä ensimmäistäkään sivua selvittänyt, ei vaikka sillä oli kolme sanaa.
Toisella on kaksi.

Joten kyllä satan kirjoitella täällä niin kauan kuin sivustoilla on kirjoittajia.

Sen verran voinen kirjaprojektista kertoa, että se on erään tunnetun henkilön satuelämänkerta, ei kuitenkaan kenekään murhaajan tai rikollisen, vaan puuhapeten, jollainen olen itsekin leikkiessäni omallani, päivät pääksytysten.

Muutenkin kirjasta tulee siinä mielessä erikoinen, että siitä tulee äänikirja...piereskelen sinne ikäänkuin ukkosenylinää, saa myös soittareina sitten, olen pisnismies.

Kyllähän noita jo on aikoja sitten tehty, mutta ei tällaista, käänsin aikoinaan Homerostakin melko monta romskua, ja Ernesto Steinbegia olen myös kääntänyt, kerran vuodessa.

Kuulostelkaa, niin tuossa ensi vuoden keväällä saattaa jotain kuulua muutakin, kuin naurahduksia Bodominjärvellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu