Suora kysymys ja

Millä teidän mielestä näitä huostaanottoja yllä pidetään? Kunnan,valtion vai molempien rahoilla? Ja hyötyykö valtio tai kunta huostaanotto rahoilla?
13441
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

tuli voimaan, oli aiheesta kovaa polemiikkia juuri sen takia, että lain uskottiin lisäävän huostaanottoja. Kuntahan saa valtiolta rahaa suhteutettuna nimenomaan huostaanottojen määrään.

Ja tasausrahastosysteemi kannattaa vihdoin unohtaa, se purkautui uuden lain voimaantullessa.

Äänestä
  • eli kunnat siis hyötyvät huostaanotto määrillä, joten mitä enemmän huostaanottoja, niin kunta hyötyy enemmän valtion rahoja. Menikö oikein?

    Äänestä

tyhjentävää selvitystä ja pelkästään lakia lukemalla asia ei selvene paljonkaan. Laskemisessa tarvittaisiin esim. kunkin kunnan vuosittain laskemaa lastensuojelukerrointa, eikä sen laskemiseen maallikon tiedot riitä.

Tasausrahaston aikana tilanne oli selvä ja yksinkertainen.

Äänestä
  • Vaikka kunnat saavat jotain huostaanotoista valtiolta takaisin, jää kunnille ihan runsaasti maksettavaa. Samoin valtio tukee kuntia, joten valtiokin on maksaja.
    Kunnille huostaanotot ovat siis taloudellinen rasite.

    Äänestä

  • samoin valtio kirjoitti:

    Vaikka kunnat saavat jotain huostaanotoista valtiolta takaisin, jää kunnille ihan runsaasti maksettavaa. Samoin valtio tukee kuntia, joten valtiokin on maksaja.
    Kunnille huostaanotot ovat siis taloudellinen rasite.

    kunnat sitten ovat yleensä lähteneet tekemään näitä huostaanottoja ylen määrin ja suurin osa on aiheettomia huostaanottoja! Ja seurauksina siitä kun on niin paljon epäpäteviä sosiaalityöntekijöitä!? Valtiokin ajattelematta tukee tätä toimintaa!? Missä on kunnan ja valtion aivot??? Mitä ihmeen järkeä tässä on?? Kauhistuttaa jo ajatella huomista pidemmälle!Meillähän on täys kaaos n. 10-20 vuoden päästä lasten ja nuorten suhteen, kun on lukennut noita kokemuksia huostaanotettuista lapsista ja nuorista!Onko heillä edes tulevaisuutta?

    Äänestä

  • että, miksi kirjoitti:

    Mistä olet saanut käsityksen, että suurin osa huostaanotoista olisi aiheettomia? Lain mukaan huostaanotto on aina viimesijainen vaihtoehto, eikä sitä tehdä, ellei se ole paras vaihtoehto lapsen kehityksen turvaamiseksi. Laissa on määritelty vaiheet, jotka tulee käydä tarkkaan lävitse ennen lopullista päätöstä. Valitettavasti mahtava hyvinvointivaltiomme ei tue tämän alan työntekijöitä, joten kunnissa ei ole tarpeeksi päteviä sosiaalityöntekijöitä hoitamaan vaikeita - mutta tärkeitä - asioita. Epäpätevät ihmiset päättävät lasten tulevaisuudesta kiireen keskellä, joten ei ole ihme, jos virheitä sattuu. Valtio on siis loppujenlopuksi vastuussa näistäkin erheistä. Rahalla saa ja hevosellä pääsee - jälleen kerran.

    Äänestä

  • Mie vaan kirjoitti:

    Näin nämä asiantuntijat......tutkivat as
    .
    .
    .
    Perhetyöntekijä ja huostaanotto

    Niin siinä yksi esimerkki!

    Äänestä

  • Mie vaan kirjoitti:

    Mistä olet saanut käsityksen, että suurin osa huostaanotoista olisi aiheettomia? Lain mukaan huostaanotto on aina viimesijainen vaihtoehto, eikä sitä tehdä, ellei se ole paras vaihtoehto lapsen kehityksen turvaamiseksi. Laissa on määritelty vaiheet, jotka tulee käydä tarkkaan lävitse ennen lopullista päätöstä. Valitettavasti mahtava hyvinvointivaltiomme ei tue tämän alan työntekijöitä, joten kunnissa ei ole tarpeeksi päteviä sosiaalityöntekijöitä hoitamaan vaikeita - mutta tärkeitä - asioita. Epäpätevät ihmiset päättävät lasten tulevaisuudesta kiireen keskellä, joten ei ole ihme, jos virheitä sattuu. Valtio on siis loppujenlopuksi vastuussa näistäkin erheistä. Rahalla saa ja hevosellä pääsee - jälleen kerran.

    laissa sanotaan yhtä ja tuhat asiaa mutta ne ei tunnu koskevan sosiaaliviranomaisia jostain kumman syystä! Jos laki tosissaan puris sossussa niin ei sitten olisi näin paljon vääryyksiä tapahtunnut lapsille ja vanhemmille!Mutta tosi asia on että systeemi ei toimi niin kauan kun sossut noudattaisivat lakia tunnollisesti ja oikein luettuna ja tekisivät tosiaan asiat niinkuin laki sanoo!.

    Äänestä

  • laki ja laki kirjoitti:

    Vika onkin usein siinä, että työntekijät eivät ole useinkaan koulutukseltaan sosiaalityöntekijöitä, eivätkä siis aina osaa lain pykäliä. Tietysti joka alalla on myös koulutuettuja ihmisiä, jotka toimivat väärin - valitettavasti. Jos valtio ja kunnat hoitaisivat osansa, ja palkkaisivat päteviä sosiaalityöntekijöitä esim. lastensuojelun puolelle, monelta virheeltä vältyttäisiin. Nykyään työtä tekevät epäpätevät (esim sosionomit) ihmiset, joten ei heiltä voi odottaakaan, että työ hoituisi aina oikein. Laissa kyllä määritellään myös työntekijän pätevyysvaatimukset, mutta eihän se rahanahneita kuntia paljon kiinnosta.

    Äänestä

  • Mie vaan kirjoitti:

    Mistä olet saanut käsityksen, että suurin osa huostaanotoista olisi aiheettomia? Lain mukaan huostaanotto on aina viimesijainen vaihtoehto, eikä sitä tehdä, ellei se ole paras vaihtoehto lapsen kehityksen turvaamiseksi. Laissa on määritelty vaiheet, jotka tulee käydä tarkkaan lävitse ennen lopullista päätöstä. Valitettavasti mahtava hyvinvointivaltiomme ei tue tämän alan työntekijöitä, joten kunnissa ei ole tarpeeksi päteviä sosiaalityöntekijöitä hoitamaan vaikeita - mutta tärkeitä - asioita. Epäpätevät ihmiset päättävät lasten tulevaisuudesta kiireen keskellä, joten ei ole ihme, jos virheitä sattuu. Valtio on siis loppujenlopuksi vastuussa näistäkin erheistä. Rahalla saa ja hevosellä pääsee - jälleen kerran.

    sosiaalihuollosta kotipalvelua hakeneet laspiperheet lastensuojeluun asiakkaiksi
    tai kun haet lapsellesi toimeentulotukeen verrattavaa harkinnanvaraista harrasterahaa niin tätä sosiaalihuollon asiakkaalle annettavaa tukea ei kunnissa nykyisin enää pyöritetäkään muualta kuin lastensuojeluviranomaisten kautta lastensuojelun asiakkaille.

    Turha on edes ihmetellä että miten on mahdollista!
    Kaikki on kunnissa nykyään mahdollista!
    Jos ketään, yhtäkään virkamiestä ei tuomita
    näistä lain rikkomuksista niin homma saa varmasti jatkua vaikka hamaan tappiin asti.

    Huostaanotto on ollut viimeksi joskus ennen
    2000 -lukua äärimmäinen toimenpide.
    2000 -luvulla koko lastensuojeluviranomaisen toiminnasta on mennyt ns. maku.
    Ei päätä ei häntää.

    Äänestä

  • kun kunnissa joutuvat kirjoitti:

    tuttujaan ja sukulaisiaan maalla.Sosku nappaa huostaan lapsen ja reissu lähti sukulaiselle tai tutulle.Nämäkin kannattaisi tutkia voisi moni lapsi päästä kotiin.

    Äänestä

Siellä ns. tuleva sosiaalityöntekijä kertoo faktaa siitä kuinka valtio kustantaa kuntien tekemät huostaanotot!

Äänestä
  • Ja paljon muutakin valaisevaa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

suora vastaus..... kirjoitti:

Millä teidän mielestä näitä huostaanottoja yllä pidetään? Kunnan,valtion vai molempien rahoilla? Ja hyötyykö valtio tai kunta huostaanotto rahoilla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu