Olen muutaman kerran käynyt tällä sivustolla. Ihmettelen, miksi kaikki hyvät asiat pilataan asiattomuuksilla ja sairaalla ylimielisyydellä. Tämäkin kanava voisi olla hyvä olemassa, tässä voisi vaihtaa mielipiteitä ja saada jotain arvokastakin aikaiseksi. Mutta voi hyvä ihme, miten ihmiset kehtaavat aina haukkua muita. Kun meistä jokainen katsoisi vain peiliin, niin oltaisiin muillekin armollisempia.
Sairasta
bahtali
8593
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
potkii.
OMA ITTES.Ei millään pahalla mutta mikä siinä on ku tunnetaan muutama Romani niin menee jutut vähän YLI? T.yks vaan valtaväestöstä
Moi sulle. Tässä eräs pieni kirjoitus jonka pitäis avartaa ymmrystä kaikkiin vähemistöihin.
En sano että sulla ei olis sitä jo.Huom. suomalaisetkin ovat vähemistönä ruotsissa.
YLPEYS kansallisudestaan normaalin puittein sisällä on tervettä. Oli se sitten valkolainen tai romaani. Mutta jos ylpeys on epänormaalia, niin se voi jopa pahimissa tapauksisa muuttua rasismiksi. Kuten sanoin niin tämä koskee niin valkolaista ko romaaniakin.
Kun ottaa huomioon miten romaaneita ollaan läpi vuosituhansien läpi sorrettu. Ja ovat eläneet ilman ihmis oikeuksia jopa 50 ja 60 luvulle asti. Niin hieno juttu että ovat pystynet säilyttämään ylpeytensä kansallisuudestaan. Moni muu kansa ois jo varmaankin ollut nujeretu.
Mitä tarkoitan?
Kun katsoo esim: niitä suomalaisia jotka asustavat tänään ruotsissa. Niin valitettavasti monella suomalaisella. Huom. Ei kaikilla: On aleemmuus komplexeja suomalaisuudestaan. Jotkut jopa Yrittävät peitelle ja piilotella suomalaisuuttaan. Enimäkseen ne jotka ovat asuneet täällä vuosia.
Tämä ei tietenkään koske kaikkia suomalasia. Mutta valitettavasti kuten sanoin on suhteessa aika paljon niitä jotka tunteevat jotain alemmuuden tunnetta valta väestöön nähden. Ja siksi piilottelevat suomalaisia juuriaan.
Niin että jos joku muu kansa olis ollut näin painettua kun romaanit ovat olleet, Niin en tiedä oliskohan selviytyneet.
Vasta niin myöhään kun 60 luvulla on ruvettu parantamaan romaani kansan olosuhteita. Ja monet onkin jo hankkineet ammatin, Mutta ei läheskään kaikki. Paljon on vielä romaaneita jotka eivät ole vielä sulautuneet täysin yhteis kuntaan.
Ja tämähän on ymmärrettävää kun ottaa huomiion sen että kansa jota painetaan ja vainotaan vuosi tuhansia. Ei muutu muutamassa vuodessa. Ei voi edes odottaa sellaista. Muutos voi ottaa jopa montakin sukupolvea.
Sukupolvi ennen minua oli kauempana yhteiskunnasta mitä minun suku polvi on tänään. Ja sukupolvi minun jälkeeni on lähempänä yhteiskuntaa mitä minun sukupovi on tänään. J;N;E. Mutta tämä tietenkin edellyttää sen että valtaväestöllä on kärsivällisyyttä ymmärtäväisyyttä odottaa ja kanustaa romaaneita niin kuin ovat tehneetkin ainakin suomessa.
Kiitän ja olen kiitollinen suomen kansalaisille ja suomen virastoille jotka ovat mahdolistaneet tämän positiivisen kehityksen romaanien suhteen.
En tarkoita että suomen valtion pitäis käsitellä romaaneita jollakin erikoisella tavalla, EI MISSÄÄN tapauksessa. Laki kaikille sama kansallisuudesta huolimatta. Mutta tarkoitan sitä että elkää leimatko rikoksen tai lain rikkojaa kansallisuuden perusteella. Mitä valitettavasti jotkut yksilöt tekeevät.
Uskon että suurin osa suomalaisista ovat jo niin valistuneita että eivät leimaa koko ihmis rotua muutaman ihmisen tyhmän käyttäytymisen vuoksi samallaisiksi.
Romaaneitten luotto kasvaa yhteiskuntaa vastaan. ja päin vastoin. Mutta kaikki tietenkin ajallaan.
Kaikille romaaneille seuraava kirjoitus.
Olkaa tekin kärsivällisiä niiden taholta jotka eivät ymärrä asian historiallista puolta, ja leimaavat teidät kaikki kansallisuuden peruusteella.
Asiaa pahentaa vain näsäviisaat takaisin huomautukset. Tämä ei valista kumpaakaan osa puolta. Puhukaa ja käyttäytykää asiallisesti niitä kohtaan jotka tyhmyydesään eivät osaa ajatella asiaa laajemmin ja molemilta nökökulmilta. Ja näkeevät asian vain yhdeltä kantilta.
Jos käyttäydymme asialliesti ja yställisesti tällaisille ihmis ryhmille, Niin lupaan että ajatusmalli muuttuu. Ymmärrän kyllä että se joskus voi tehä vaikiaakin,mutta pitemmän päälle se kanattaa meitä kaikkia. Ja kumpiakin osapuolia.
Hieman jatkoa. Valta väestölle.
Täällä ruotsissa on joillakin ruotsalaisilla valittettavasti ennakko luuloja suomalaisia kohtaan. Jotkut ruotsalaiset pitäävät suomalaisa sauna ja viina hulluina puukkojunkkareina. Ja jos suomalaiset vastaavat tähän tyhmästi ja antaavat suutumuksensa vallita tilannetta, niin edeltävät ennakko luulojen leviämistä suomalaisista. Niin että tämä koskee tavallaan meitä kaikkia jotka joudumme ennakko luulojen kohteeksi. Jos osaamme olla ymärtäväisiä ja ajatella asian pitemällä tähtäimellä. Ja vastata sen mukaisesti, niin asiat ottaavat toisen käänteen.
mut vanhempi ko oon ja nuoremmilta sain ,mitä sain,pääni palautui aivotärähdyksestä,¨nii en kanna kaunaa,nuori ei ymmärrä mitä tekee,annan anteeksi kerran,mut en seuraavaa
mut vanhempi ko oon ja nuoremmilta sain ,mitä sain,pääni palautui aivotärähdyksestä,¨nii en kanna kaunaa,nuori ei ymmärrä mitä tekee,annan anteeksi kerran,mut en seuraavaa Lainaus kii.
Hionosti ajateltu. Hionoa. Täys kymppi sulle.
mitä itekki on nuorena touhannu,kyllä,sitä on itelläki oppimista vielä,yritetää oppia täs maailmas joo
Asiallinen vastaus antaa jotain posiitiivista takaisin.
Tässä eräs aikaisempi kirjoitukseni.
Toivottavasti tämän lukee joku valta väestöstä niin että ymmärrys lisääntyisi meitä kaaleita kohtaan. Asiattomilla näsäviisailla lausunnoilla sahaamme vain oksaa altamme.
Eräs suomalais mies kysäsi miksi romaanit ovat ylpeitä ja mistä.
Joten vastasin seuraavasti.
Toivottavasti vastaukseni tyydyttää sinua.
No sehän on tavallaan hieno asia jos on ylpeä kansallisuudestaan Kun se vain On normaaleissa puitteissa.
Kun ottaa huomioon miten romaaneita ollaan läpi vuosituhansien läpi sorrettu. Ja ovat eläneet ilman ihms oikeuksia jopa 50 ja 60 luvulle asti. Niin hieno juttu että ovat pystynet säilyttämään ylpeytensä kansallisuudestaan. Moni muu kansa ois jo varmaankin ollut nujeretu.
Mitä tarkoitan?
Kun katsoo esim: niitä suomalaisia jotka asustavat tänään ruotsissa. Niin valitettavasti monella suomalaisella. Huom. Ei kaikilla: On aleemmuus komplexeja suomalaisuudestaan. Jotkut jopa Yrittävät peitelle ja piilotella suomalaisuuttaan. Enimäkseen ne jotka ovat asuneet täällä vuosia.
Tämä ei tietenkään koske kaikkia suomalasia. Mutta valitettavasti kuten sanoin on suhteessa aika paljon niitä jotka tunteevat jotain alemmuuden tunnetta valta väestöön nähden. Ja siksi piilottelevat suomalaisia juuriaan.
Niin että jos joku muu kansa olis ollut näin painettua kun romaanit ovat olleet, Niin en tiedä oliskohan selviytyneet.
Vasta niin myöhään kun 60 luvulla on ruvettu parantamaan romaani kansan olosuhteita. Ja monet onkin jo hankkineet ammatin, Mutta ei läheskään kaikki. Paljon on vielä romaaneita jotka eivät ole vielä sulautuneet täysin yhteis kuntaan.
Ja tämähän on ymmärrettävää kun ottaa huomiion sen että kansa jota painetaan ja vainotaan vuosi tuhansia. Ei muutu muutamassa vuodessa. Ei voi edes odottaa sellaista. Muutos voi ottaa jopa montakin sukupolvea.
Sukupolvi ennen minua oli kauempana yhteiskunnasta mitä minun suku polvi on tänään. Ja sukupolvi minun jälkeeni on lähempänä yhteiskuntaa mitä minun sukupovi on tänään. J;N;E. Mutta tämä tietenkin edellyttää sen että valtaväestöllä on kärsivällisyyttä ymmärtäväisyyttä odottaa ja kanustaa romaaneita niin kuin ovat tehneetkin ainakin suomessa.
Kiitän ja olen kiitollinen suomen kansalaisille ja suomen virastoille jotka ovat mahdolistaneet tämän positiivisen kehityksen romaanien suhteen.
En tarkoita että suomen valtion pitäis käsitellä romaaneita jollakin erikoisella tavalla, EI MISSÄÄN tapauksessa. Laki kaikille sama kansallisuudesta huolimatta. Mutta tarkoitan sitä että elkää leimatko rikoksen tai lain rikkojaa kansallisuuden perusteella. Mitä valitettavasti jotkut yksilöt tekeevät.
Uskon että suurin osa suomalaisista ovat jo niin valistuneita että eivät leimaa koko ihmis rotua muutaman ihmisen tyhmän käyttäytymisen vuoksi samallaisiksi.
Romaaneitten luotto kasvaa yhteiskuntaa vastaan. ja päin vastoin. Mutta kaikki tietenkin ajallaan.
Kaikille romaaneille seuraava kirjoitus.
Olkaa tekin kärsivällisiä niiden taholta jotka eivät ymärrä asian historiallista puolta, ja leimaavat teidät kaikki kansallisuuden peruusteella.
Asiaa pahentaa vain näsäviisaat takaisin huomautukset. Tämä ei valista kumpaakaan osa puolta. Puhukaa ja käyttäytykää asiallisesti niitä kohtaan jotka tyhmyydesään eivät osaa ajatella asiaa laajemmin ja molemilta nökökulmilta. Ja näkeevät asian vain yhdeltä kantilta.
Jos käyttäydymme asialliesti ja yställisesti tällaisille ihmis ryhmille, Niin lupaan että ajatusmalli muuttuu. Ymmärrän kyllä että se joskus voi tehä vaikiaakin,mutta pitemmän päälle se kanattaa meitä kaikkia. Ja kumpiakin osapuolia.
Hieman jatkoa. Valta väestölle.
Täällä ruotsissa on joillakin ruotsalaisilla valittettavasti ennakko luuloja suomalaisia kohtaan. Jotkut ruotsalaiset pitäävät suomalaisa sauna ja viina hulluina puukkojunkkareina. Ja jos suomalaiset vastaavat tähän tyhmästi ja antaavat suutumuksensa vallita tilannetta, niin edeltävät ennakko luulojen leviämistä suomalaisista. Niin että tämä koskee tavallaan meitä kaikkia jotka joudumme ennakko luulojen kohteeksi. Jos osaamme olla ymärtäväisiä ja ajatella asian pitemällä tähtäimellä. Ja vastata sen mukaisesti, niin asiat ottaavat toisen käänteen.
En tiedä muista mutta saman olen huomannut... Jos kaajeet erehtyvät kysymään jotain, kaaleet vastaavat siihen ylimielisesti. Ei kaikki, mutta jotkut. Enkä tarkoita niitä kaajeitten esittämiä kysymyksiä, jotka ovat puhtaasti asiallisia vailla pilkan hiventäkään. Loppujen lopuksi keskustelu tuntuu aina ajautuvan siihen, että jompi kumpi on toistaan parempi tai huonompi väestöryhmä. Miksi sellaista pitää setviä? Oiottaisiin ennakkoluuloja sen sijaan että tehdään niitä lisää. Kiitos.