pentu rapsuttaa

takajaloillaan aika usein,varsinkin herättyään.Jältää myös toisinaan jalkojaan.Mahtaakohan sillä jo pentukarva vaihtua(ikä 16 viikkoa)ja kutiaako sillä iho sen takia.Mitään hot spoteja sillä ei ole eikä muitakaan ihomuutoksia.Osaako kukaan vastata tällaiseen??
4451
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Meillä tämä nuorin teki ihan samaa pentuna.Kysyin sitten rokotuksilla käydessä lääkäriltä asiaa.Hän tuli siihen tulokseen,että taitaa olla vaan tapa.
Oli vähän niinku,että huomaatko,olen hereillä,mennään ulos.
Sitten se jäi jossain vaiheessa kokonaan pois.

Äänestä

että voisi sanoa onko periytyvää allergista toimintaa.
Monet kun allergioista huolimatta teettää pentuja koiralleen, ikävä kyllä.

Äänestä
  • Kyseessä on keeshondin pentu.
    Nykyään kun on tuo vehnäallergia niin kovin valitettavan yleistä,tuli mieleen ettei se vaan olis sitä.Maha on kyllä toiminut hyvin,kertaakaan ei ole ollut kakka löysällä ja muutenkin kaikin puolin virkeä pentu.Karvaa on nyt jonkin verran alkanut lähtemään.Näyttää vaan joskus se raapiminen sille että ihan työstä käy.Jos ei se vähene niin pitää vissiin kokeilla muutama viikko kokonaan vehnättömällä ruoalla ja katsoa onko sillä vaikutusta.Ei vaan viitsis heti ruveta panikoimaan sen allergian kanssa kun tuntuu että siitä on tullut suorastaan hysteria.

    Äänestä

  • pentu on keeshond.Rapsuttelu ei ole jatkuvaa,mutta tuntuu että vähempikin riittäisi.Maha on toiminut mainiosti,kertaakaan ei ole ollut kakka löysällä.Olisikohan aiheellista koemielessä aloittaa vehnätön ruokavalio niin näkisi onko sillä vaikutusta.Jotenkin vaan tuntuu että siitä vehnäallergiasta on tullut hysteria,lieneekö noita allergikkoja niin paljon kuin annetaan ymmärtää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kainaloitaan kirjoitti:

takajaloillaan aika usein,varsinkin herättyään.Jältää myös toisinaan jalkojaan.Mahtaakohan sillä jo pentukarva vaihtua(ikä 16 viikkoa)ja kutiaako sillä iho sen takia.Mitään hot spoteja sillä ei ole eikä muitakaan ihomuutoksia.Osaako kukaan vastata tällaiseen??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu