tolalla.Olen ihmetellyt,saadaanko kaapelitalouksissakaan tuota verkkoa toimimaan määräaikaan mennessä? Esim. Paimiossa kerrostalossa kolmonen ja nelonen pikselöityy niin pahasti, ettei voi katsoa.Kyseessä sentään laadukas Siemensin boksi kortinlukijalla.Myös antenniverkon kerrostaloissa on jouduttu jakamaan lätyskäsisäantenneja,kun antenniverkkoihin ei saada mitään henkeä. Ne toimivat jos toimivat paikasta ja asennosta riippuen.
Digitouhotus
huonolla
7563
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
oliskohan poxin käyttäjissä vikaa,olen eri mieltä siemensin poxista en pidä sitä mitenkään laadukkaana
kehuttiin,että Siemensin boksi olisi laadukas. Kävin itsekin teknikkona tuota kyseistä ongelmakohtaa tsiikaamassa ja ajoin boksiin tehdasasetukset ja virityksen uusiksi ja muutenkin tarkistin, ettei asetuksissa ole eroja kanavien kesken,kun tv1 ja tv2 silti kohtalaisesti näkyivät.Boksi oli joululahjaksi saatu ja nyt vasta alettu sitä kokeilla.Onneksi vielä sentään pärjää ilmankin boksia hetken aikaa.
Oletko nähnyt joskus mainoksen missä haukutaan omaa tuotetta. "Osta surkea siemens nyt pilkka hintaa."
mainoksen, jossa tuota 99 euron boksia myydään puoleen hintaan K-plussakortilla, muttei silti sentään haukuta.
Ladaakin, että lujaa laatua olisi. Silti katto tuli sisään, kun naapuri ajoi ojaan.
Sanoisin että kun analogilähetykset kaapelipuolella päättyy niin vasta sitten alkaa se samanlainen rumba kuin antennipuolella aikoinaan.
Eli niille, joille on sattunut kaapeli-tv verkossa ns. "huono" kohta tulee tuo pikselöityminen iskemään kuin miljoona volttia. Tähän asti kohinaiseen analogiakuvaan ei ole välttämättä kiinnitetty huomiota "sillä silmällä" mutta nyt kun pistetään digiksi niin alkaakin virheet näkyä ihan kunnolla jos ei signaalit satukaan olemaan aivan speksissä. Nähtäväksi jääkin, riittääkö kaapelioperaattoreilla kapasiteettia ongelmien hoitoon. Kannattaa laittaa työtilaus vetämään hyvissä ajoin, sillä lähetysten päätyttyä voit joutua odottamaan korjausta aika kauan.
Tämän kaiken päälle sitten vielä kaikki scartin käyttöön liittyvät ongelmat, varsinkin niillä joilla scart-liitintä ei ole koskaan ennen käytetty...
saatu kaapeliboksejakin, tosin siinä ei näkynyt tuota paskaa Siemensiä,mutta paljon on ongelmia ratkaisematta ja paskoja bokseja myydään edelleen,vaikkakin puoleen hintaan.