Moikka!

Hei!

Eli olen siis 21.1.2008 syntyneen tytön äiti. Lähdin hakemaan täältä hieman apuja kun välistä tuntuu, että mikään nimi ei kelpaa ja mikään nimi ei sovi tyttärelleni. Eli apuja todella kavataan!!!

Eli haen typykälle kansainvälistä nimeä, joka kuitenkin toimii Suomessa ja on helppo, mummujenkin sanoa ja muistaa. Sekä tietysti lapsen itse.

Toiseksi nimeksi tulee kenties Anniina --> suvusta jos ei kuulosta typerältä kansainvälisen nimen perässä. Tai Sofia mummuni mukaan. Kumpikaan ei ole varma saattaa muuttua vielä moneen kertaan.

Olen miettinyt Patricia, mutta on liian vaikea ja liian ei ulkomaalainen. Meliina olen myös miettinyt, mutta kuulostaa jotenkin venäläiseltä. Eliseä olen myös miettinyt, mutta typykkä ei näytä Eliseltä. Onko ehdotuksia. Rupean olemaan epätoivoinen. Lapsen isä asuu ulkomailla ja lapsi saa isänsä sukunimen, vaikka tuskin kauhean usein isä lastaan näkeekään.

Etunimen minä saan päättää, koska sukunimi tulee isältä!
7510
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Moikka!

Mitäs pidät näistä?

-Melissa (kauniimpi ja pehmeämpi kuin Meliina)
-Mikaela/Daniela
-Sara (kansainvälinen, kaunis ja herkkä nimi)
-Marie
-Larissa (liian venäläinen)
-Anna (liian tylsä)
-Nicole (liian vaikea)
-Emma (kansainvälinen ja klassinen, tylsä)
-Amy (nätti, mutta liian erikoinen)

Äänestä

"Lapsen isä asuu ulkomailla." ULKOMAILLA? Tarkoittaako tuo, että isä vilistää maasta toiseen?

Jos hän asuu yhdessä maassa ja on siis jostain maasta kotoisin, olisi ehkä helpompaa meidän niminikkareiden miettiä nimeä siltä pohjalta, minkä maan "kansainvälistä" nimeä olet hakemassa. Esim. englantilaisen sukunimen kanssa sopii ihan erilaiset etunimet kuin kiinalaisen sukunimen kanssa...ja kun niitä ulkomaita on niin monta...

Äänestä
  • Hei!

    Lapseni isä on kotoisin New Yorkista, mutta tekee paljon matka hommaa ollut Suomessa nyt neljä vuotta ja nyt meni Ranskaan. Mutta yhdysvalloista hän on kotoisin. Sukunimeksi tulee lyhyt, samantapainen kuin Hart -->mutta ei se kuitenkaan.

    Äänestä

Alisa Sofia Anniina
Alise Sofianna
Elsa Sofi Anniina

Äänestä

Heidi.
Muita ehdotuksia:
Alissa
Amanda
Emily
Eve
Hanna
Isabel
Jenny
Jenna
Julia
Katrina
Krista
Laura
Linda
Maria
Rosa
Sara

Äänestä

Näyttääkö hän sitten melenalta eli veriripulilta.Meliina väännetään aivan varmasti siten jossain vaiheessa.
Melissa on mielstäni kiva raikas kansainvälinen nimi eli Melissa Anniina tai Melissa Patricia ovat ehdotuksiani.

Äänestä

Tyttärestäni Tulee Melissa!
Kiitos kaikille, jotka auttoivat minua!

Kokonimi on: Melissa Anniina!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


typykän äiti kirjoitti:

Hei!

Eli olen siis 21.1.2008 syntyneen tytön äiti. Lähdin hakemaan täältä hieman apuja kun välistä tuntuu, että mikään nimi ei kelpaa ja mikään nimi ei sovi tyttärelleni. Eli apuja todella kavataan!!!

Eli haen typykälle kansainvälistä nimeä, joka kuitenkin toimii Suomessa ja on helppo, mummujenkin sanoa ja muistaa. Sekä tietysti lapsen itse.

Toiseksi nimeksi tulee kenties Anniina --> suvusta jos ei kuulosta typerältä kansainvälisen nimen perässä. Tai Sofia mummuni mukaan. Kumpikaan ei ole varma saattaa muuttua vielä moneen kertaan.

Olen miettinyt Patricia, mutta on liian vaikea ja liian ei ulkomaalainen. Meliina olen myös miettinyt, mutta kuulostaa jotenkin venäläiseltä. Eliseä olen myös miettinyt, mutta typykkä ei näytä Eliseltä. Onko ehdotuksia. Rupean olemaan epätoivoinen. Lapsen isä asuu ulkomailla ja lapsi saa isänsä sukunimen, vaikka tuskin kauhean usein isä lastaan näkeekään.

Etunimen minä saan päättää, koska sukunimi tulee isältä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu