Tuntuu että niin monessa kirjoituksessa haukutaan naapurit ja valitetaan metelistä, joten ajattelimpa kirjoittaa jotain positiivista tänne =)
Asustan lasteni kanssa rivitalokolmiossa, asuntoja on 8 ja kaikki vuokralla (entiset opettaja-asuntolat).
Monenlaista mahtuu joukkoon, mutta silti sulassa sovussa elellään, ja kun tulee sanomista sanotaan suoraan. Ikäänkuin ison perheen tavoin.
maahanmuuttaja-uusioperhe, n.70 sinkkunainen, lestadiolaisia, homoja, vanhapari (jotka jo erittäin huonokuntoisia), yksinhuoltaja, nuoripari lapsen kanssa ja n.50v vuotias pariskunta. Tällä kokoonpanolla tullaan toimeen. Lapset pitävät meteliä aamusta iltaan pihalla (yhteensä 10 lasta), pesukonetta käytän välillä illalla kympin aikoihin, aamulla naapuri käy aamusuihkussa kuuden ja seitsemän välillä, nyt on heidän lapsikin alkanut nukkua yönsä, eikä enää kilju joka yö. Yhden naapurin luona käyn välillä itsekin istumassa iltaa ja kesällä istutaan sisäpihalla ja varmasti ääntä kuuluu vielä yhdeltätoista.
Naapuria kuitenkin aina autetaan, eikä tarvi jäädä yksin ihmettelemään, jos auto ei starttaa tai kahvi loppuu kun vieraat on tulossa. Joskus naapurien tapa toimia on tietenkin hermostuttavaa (lievästi sanoen) ja välillä olen purrut hammasta, etten ihan suoraan sano mitä ajattelen naapureistani, mutta sitten muistan taas, että niin, meidänkin elämäntapa saattaa ärsyttää muita...
Mutta elämään kuuluu ääntä! Jos kovin häiritsee, niin korvatulpat voi aina hankkia.
Elämä täällä on mukavaa ja leppoisaa, kunhan muistaa ettei kiristä sitä nutturaa tai pipoa liian kireälle =D
Ei vuokraelämä sittenkään ole hassumpaa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
kerrostalohelvetistä mitään.
Asumisenne on kuin kaunista satua verrattuna näiden isojen betonislummien elämään.
Mutta ihan kiva että olette tyytyväisiä.
Eivät ne minunkaan naapurini aina itsejään perkeleitä ole olleet, mutta aina mahtuu joukkoon kaikenlaista viheltäjää. Ne joilla on kiva olla naapuriensa kanssa eivät ehkä ymmärrä että ne joilla ei ole kiva olla eivät suinkaan valita sen vuoksi että olisi alunperin pipo kireällä syntymästä asti, vaan koska se pipo alkaa kiristyä kun sattuu asumaan jonkun ihme kehvelin alla, päällä tai vieressä. Kaikille ei auta suoraankaan mennä sanomaan, kun vastassa saattaa olla viinalla tai pillereillä päänsä sekoittanut tapaus. Tai niin mielenterveytensä kanssa hei-hei että silmämunat seisoo päässä ihan ilman mitään aineita...
Jotkut ihmiset myös ovat niin arkoja, ettei heistä ole tappelemaan deekujen ja retkujen kanssa. RT saattaa olla yksi pirullisimmista asuinyhteisöistä, sekin on nähty omakohtaisesti miten "ratkiriemukasta" se on kun juoppohullu äijä tulee haistattelemaan naapurilleen aina päissään. Sen vuoksi itse lopetin kokonaan oven aukaisemisen kun ovikello soi. Säästyy paljolta kun ei joka hemmetin kääkkää päästä silmilleen riekkumaan.
Nykyisin olen aika tyytyväinen KT-asukas; yläkerrassa välillä vähän retkustellaan, mutta sinne ovat muut soittaneet poliisinkin ja sittemmin on vähän rauhoittunut... :)
Mistä ihmeestä joku keksii noin valloittavan ilmaisun!