Erikoinen

Meillä meni tilanne siihen että leski alkoi keksiä omasta päästä ennakkoperintöjä.
Tietenkin kielsin asian (toimin lasteni edunvalvojana)
Käytössäni on asianajaja joka kertoi mielenkiintoisen asian.
Perintökaarihan määrittelee kuka perii.
Kuollut henkilö ei voi periä.
Jos kuolleelle henkilölle on annettu lahjana vaikka mitä ja lahjan antaja kuolee myöhemmin ei annettuja lahjoja siirretä lahjansaajan lapsien ennakkoperinnöksi koska perilliset eli lapset eivät ole saaneet mitään lahjoja.
En tiedä päteekö tämä asia myös perinnönluopumistapauksessa.
2468
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

"Jos kuolleelle henkilölle on annettu lahjana vaikka mitä ja lahjan antaja kuolee myöhemmin ei annettuja lahjoja siirretä lahjansaajan lapsien ennakkoperinnöksi koska perilliset eli lapset eivät ole saaneet mitään lahjoja."

Anteeksi? Eihän kuolleelle henkilölle voi antaa mitään? Ei se mitään, en ymmärtänyt kahta seuraavaakaan lausetta.

Äänestä
  • Henkilö x antaa lapselleen y lahjoja.
    Lapsi y kuolee ennen henkilö x:ää.
    Henkilö x kuolee 2 vuotta lapsi y jälkeen.

    Koska perintökaaren mukaan kuollut ei voi periä henkilö x:ää niin perilliseksi tulevat lapsen y lapset.
    Nämä lapsenlapset eivät ole saaneet henkilö x:ltä mitään lahjoja eikä heidän vanhemmalle (lapsi y) maksettuja lahjoja lueta lapsenlapsien ennakkoperinnöksi.

    Jatkona oli ajatus miten sitten jos joku luopuu perinnöstä. Meneekö saman kuvion mukaan vai miten?

    Toivottavasti tämä selvitti vähän mitä tarkoitin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Käänne kirjoitti:

Meillä meni tilanne siihen että leski alkoi keksiä omasta päästä ennakkoperintöjä.
Tietenkin kielsin asian (toimin lasteni edunvalvojana)
Käytössäni on asianajaja joka kertoi mielenkiintoisen asian.
Perintökaarihan määrittelee kuka perii.
Kuollut henkilö ei voi periä.
Jos kuolleelle henkilölle on annettu lahjana vaikka mitä ja lahjan antaja kuolee myöhemmin ei annettuja lahjoja siirretä lahjansaajan lapsien ennakkoperinnöksi koska perilliset eli lapset eivät ole saaneet mitään lahjoja.
En tiedä päteekö tämä asia myös perinnönluopumistapauksessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu