Alle 15-vuotiaat lapset saavat ensimmäistä kertaa äänensä kuuluviin heitä itseään koskevassa väkivaltatutkimuksessa, jossa 700 peruskoulun oppilaalta kysyttiin kokemuksia joutumisesta väkivallan uhriksi. Kahden viime viikon aikana järjestettiin laaja vapaaehtoinen ja nimettömän vastaamisen mahdollistanut koululaiskysely, jossa kuudes-ja yhdeksäsluokkalaisia oppilaita pyydettiin kertomaan omia kokemuksiaan väkivallan uhrina.
Koska valtiovallan tukemassa tutkimuksessa haluttiin esiin kattavaa tietoa muun muassa perheväkivallasta, vanhemmat saivat tiedon lastensa osallistumisesta tutkimukseen vasta sen jälkeen, kun nämä olivat jo vastanneet kysymyksiin.
Yllättäen osa vanhemmista suuttui, koska heidän mielestään lapset eivät olisi saaneet osallistua tutkimukseen ilman heidän lupaansa. Tämä siitä huolimatta, että jos tutkimuksesta olisi kerrottu etukäteen vanhemmille, perheväkivaltailmiö olisi saattanut jäädä piiloon.
Mitä kaikkea salattavaa suomalaisilla vanhemmilla mahtaakaan olla?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Onhan se saatava selville jotenkin. Lapsilla on oikeus väkivallattomaan lapsuuteen!