Olen kunnallisella puolella käynyt tutkimuksissa.Rahaa ei ole mennyt kuin bensaan. Kohta kaksi vuotta takana. En ole kiirehtinyt, enkä odottele suuria. Seuraava toimenpidepaikka olisi Turku.
En ole suuremmin kysellyt, mutta nyt kysyn, koska monet teistä ovat käyttäneet yksityisen palveluja.
Korvaako kela lapsettomuuteen tarkoitetut lääkkeet? Tuleeko sairauslomaa, kannattaako pyytää vapaata töistä, pitääkö työnantajalle kertoa kun hoitoja toimitetaan?
Yksinkertaisesti, mitä lapsi maksaa kunnalliselta puolelta hankittuna?
En ole suuremmin kysellyt, mutta nyt kysyn, koska monet teistä ovat käyttäneet yksityisen palveluja.
Korvaako kela lapsettomuuteen tarkoitetut lääkkeet? Tuleeko sairauslomaa, kannattaako pyytää vapaata töistä, pitääkö työnantajalle kertoa kun hoitoja toimitetaan?
Yksinkertaisesti, mitä lapsi maksaa kunnalliselta puolelta hankittuna?
Vastaukset 7
Vanhimmat
vai julkisen puolen hintoja? Jäi jotenkin epäselväksi kun ensin puhuit yksityisestä ja sitten kunnallisesta...
No, hoitojen hintahan riippuu täysin siitä mitä ollaan tekemässä. Esim. meille tehtiin IVF (eli koeputkihedelmöitys) yksityisellä, ja hintaa tuli kaikkiaan (ensikäynti, alkioiden pakastus sekä lääkkeet mukaan lukien) n. 2000e. Yksityisten klinikoiden hintoja voi tutkailla niiden nettisivuilla (esim. väestöliitto ja ava-klinikka).
Hedelmöityshoitoihin käytettävät lääkkeet ovat melkein kaikki kelakorvattavia. Ja sitten kun lääkekulukatto ylittyy, niin loput lääkkeet loppu vuonna saa hintaan 1,50e kappale.
Sairaslomaa saa, ainakin IVF:ssä, mutta se on eri asia hyväksyykö työnantaja sairasloman. Siis tarkoitan sitä, että voi joutua pitämään palkatonta lomaa. Työnantajalle ei tarvitse kertoa hoidosta. Sanot vaan että menet lääkärille.
Kysyin kunnallisen puolen maksuista.
Vastauksia etsiskellessä olen ymmärtänyt, että kunnallinen puoli, eli yhteiskunta maksaa kolme hoitokertaa.
Tässä mietin toimenpidemaksuja, salivuokraa tms. Yllätyksiin on varaa, mutta hyvä niistä olisi tietää.
Minulla on vielä yksi kontrollikäynti käymättä, joten viimeistään siellä saan tietooni kaiken tarvitsevan. - vika miehessä.
On yllättävää, että yksityisen palveluja käyttää niin moni, vaikka yhteiskunnan maksattavana on lapsettomuudenhoitoakin.
Tietenkin yksityisen palveluita käyttää niin moni koska hoitoihin pääsee heti ja kaikki sujuu näpsäkässä tahdissa..
Maksaahan se tietysti mansikoita mut halu saada pian oma lapsi on varmasti monella rahan edellä.Täällä on seurattu monen taivalta jotka e.kunnallisella puolella;mut hoitoihin joutuu jonottaan monia kuukausiakin.
Meillä esim. tehty 2 ivf, 1 tuoresiirto ja nyt ens viikol pakastetun siirto ja kaikki tää mahtuu puoleen vuoteen.
voiko noita hoitoja siis tehdä perättäisiin kiertoihin? Kun muuten olis mahdotonta mahduttaa 4 hoitoa puoleen vuoteen. Me ollaan nimittäin julkisella ja meille on aina sanottu, et hoitojen (ivf, inseminaatio tai pas) välillä pitää aina olla vähintään 1 hoidoton kierto, et "keho saa palautua". Onkohan se noin vai sanooko ne vaan niin.
Hoitoja on tehty yksityisellä peräkkäisiin kiertoihin. Ainoastaan sitten jos hoidosta tulee plussa, mutta raskaus menee kesken, pidetään taukoa. Näin paitsi fyysisen puolen takia, niin myös henkisen puolen takia. Harva varmaan on valmis uuteen koitokseen heti keskenmenon jälkeen.
Kunnallisella hoidot maksaa vain sen 22 euroa poliklinikkamaksua per käynti. Joskus tuo 22 euroa pitää maksaa miehestäkin, yleensä vain naisesta. Muita kuluja ei tule. Tai IVF:ään kuuluvasta punktiosta tuli joku maksu, muutaman kympin. Ja lääkkeet pitää tietysti maksaa itse, mutta niistä pitää maksaa vuodessa vain se reilut 600, jonka jälkeen Kela maksaa lääkkeet.
Itsekin aloitin hoidot julkisella ja ihmettelin aluksi, että miksi niin moni haluaa maksaa yksityisen palveluista. Meille tehtiin julkisella 3 inssiä syksyn 2006 aikana ja IVF tammikuussa 2007, olin todella tyytyväinen hoitoon ja aikatauluun. Hoidot aloitettiin heti, kun olimme siihen halukkaita, mitään jonoja ei ollut. Mutta sitten ekan tuoresiirron jälkeen alkoi kunnallisen puolen aikataulut takkuamaan. Oli yli kuukauden mittaista pääsiäislomaa, viikko lomaa vappuna, tämän lisäksi lääkärit olivat välillä ties millä pakkolomalla ja kesäloma alkoi älyttömän aikaisin. Sitten tietysti omat kierrot menivät juuri niin, ettei ekaa PASia olisi saatu tehtyä koko kevään aikana. Niinpä siinä tilanteessa loikkasimme yksityiselle puolelle. Siellä tehtiin kevään aikana se PAS ja vielä toinen IVF:kin. Emme sitten koskaan palanneet julkiselle puolelle takaisin, kun olimme niin tyytyväisiä yksityisen palveluun. Ja näin siis huomaamme yhtäkkiä, että olemme itsekin kantaneet kassikaupalla rahaa yksityiselle ...
Meidän julkisella klinikalla ei sentään ollut siis mitään jonoja (ainakaan siis silloin 2006/2007), Etelä-Suomen klinikoilla on kai kuukausia pitkät jonotkin.
Me kävimme ensikäynnillä yksityisellä klinikalla koska epätietoisuus oli niin ahdistava (minua oli hoidettu julkisella puolella endometrioosin takia, mutta minusta tuntui, ettei minulle oltu kerrottu oikeastaan juuri mitään sairaudestani) ja ensikäynnillä sain yksityisen puolen lääkäriltä enemmän tietoa tilastani kuin koko edellisenä vuonna julkisella puolella. Yksityisten klinikoiden lääkäreillä tuntuu olevan enemmän aikaa potilailleen ja ehkäpä enemmän motivaatiota käsitellä potilaita yksilöinä. Lääkärikohtaista kuitenkin varmasti :)
No, joka tapauksessa, meille todettiin IVF:n olevan ainut kannattava hoitomuoto ja julkiselle puolelle olisimme päässeet ensikäynnille vasta viiden kuukauden kuluttua (olimme jo jonossa). Pian selvisi, että silloin viiden kuukauden kuluttua on kesätauko, joten ensikäynti olisi ollut vasta elo-syyskuussa (elettiin siis alkuvuotta) ja sitten ensikäynnin jälkeen olisi joutunut vielä jonottamaan erikseen IVF:ään.
Hoito olisi hädin tuskin keretty aloittamaan edes sinä vuonna, joten päätimme aloittaa hoidot yksityisellä. Eka IVF tehtiin meille jo maaliskuussa sinä vuonna eli pääsimme aloittamaan heti seuraavassa kierrossa.