Sisäsiisteyteen vanha konsti

Näköjään moni tällä palstalla kyselee sisäsiisteydestä.
Vanha konsti jo 60luvulta.
Sisälle johokin läjä sanomalehtiä,mielummin eteiseen.Opetetaan koira ensin lehdelle,ei siis kanneta ulos puolen tunnnin välein.
Kehut,vaikka lehdelle tekeekin.
Lehdet muuten vaihdetaan päivittäin.
Tottakai ulkonakin käydään.Koiran pitää tehdä kummallekkin.
Kun on sata varma,että ei muualle,kuin sanomalehdille,sitten viedään lehdet ulos.
Riippuu,siitä kuin kauan on yksin,kuinka vanhana 100% sisäsiisti.
Vasta sitten,kun on täysikasvunen ja yksi ateria päivässä voi olla varma.
5608
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

No toimiihan sekin, mutta en minä ainakaan viitsi kahta kertaa opettaa sisäsiistiksi.. Ensin lehdille ja sitten sammuttaa tämä lehdille tekeminen ja vahvistaa vain ulos tehtyjä tarpeita, miksi nähdä vaiva?
Lehtiä pidän kyllä lattialla, pentu ne valitsee ihan mukavuudenkin takia, kun mattoja ei lattioilla ole, en minä erikseen lähde vahvistamaan toimintaa, josta kuitenkin joudun opettamaan myöhemmin pois..

Äänestä
  • perustuu siihen et lehdet on WC ja se siirretään ulos myöhemmin, niin koira tottuu et WC on ulkona.! "Minä en viitsi" Tuo on LAISKAN uusavuttoman toteamus.Koiran pito pitäs lailla kieltää tuollaisilta.!!!Viitsiiköhän UUSAVUTON ulkoiluttaa koiraa yleensäkään.!VOI KOIRA RAUKKAA.!

    Äänestä

  • on oikein kirjoitti:

    perustuu siihen et lehdet on WC ja se siirretään ulos myöhemmin, niin koira tottuu et WC on ulkona.! "Minä en viitsi" Tuo on LAISKAN uusavuttoman toteamus.Koiran pito pitäs lailla kieltää tuollaisilta.!!!Viitsiiköhän UUSAVUTON ulkoiluttaa koiraa yleensäkään.!VOI KOIRA RAUKKAA.!

    Niin edelleenkin, miksi tehdä asia noin vaikeasti. Lehdethän EI ole WC, ulkona on WC, minä vahvistan alusta asti ainoastaan ulos tehtyjä tarpeita, koska sinne koiran haluan ne tekevän jatkossakin, en paperille. Laiskuuttahan nimenomaan on tuo esittämäsi "opetetaan ensin lehdille, että ei tartte käyttää ulkona, kun se pentu pissii niin inhottavan usein..."

    Äänestä

  • itse en ole ikinä tykännyt tuosta sanomalehdelle opettamisesta juurikin siksi että mielestäni koiran pitää pennusta asti yhdistää ulos meno pissimiseen/kakkimiseen eikä sanomalehti. jos joskus sattuu olemaan joku tärkeä paperi lattialla niin eipä ainakaan luule pissipaikaksi :D meillä oli vain öisin lehdet lattialla noin 2 viikkoa kun pentu tuli ja sen jälkeen ei ikinä ja oli sisäsiisti jo 4-kuisena.

    Äänestä

ja voi tuo olla vaikea toteuttaa kerrostaloissa:=)
koira muuten oppii nopeammin kuin ihminen "sisäsiistiksi"sillä ei se pasko aikuisena ja oksentele huvikseen pitkin omia sänkyjä:=)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Toimii.. kirjoitti:

Näköjään moni tällä palstalla kyselee sisäsiisteydestä.
Vanha konsti jo 60luvulta.
Sisälle johokin läjä sanomalehtiä,mielummin eteiseen.Opetetaan koira ensin lehdelle,ei siis kanneta ulos puolen tunnnin välein.
Kehut,vaikka lehdelle tekeekin.
Lehdet muuten vaihdetaan päivittäin.
Tottakai ulkonakin käydään.Koiran pitää tehdä kummallekkin.
Kun on sata varma,että ei muualle,kuin sanomalehdille,sitten viedään lehdet ulos.
Riippuu,siitä kuin kauan on yksin,kuinka vanhana 100% sisäsiisti.
Vasta sitten,kun on täysikasvunen ja yksi ateria päivässä voi olla varma.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu