Tyhmimmät Maddy

Luin eilen murha.info -nimistä keskustelupalstaa, missä väki on Maddyn tapauksen tiimoilta jakautunut täydellisesti kahtia. Toiset uskovat vanhempien syyllisyyteen, toiset ulkopuoliseen syylliseen.

Ottamatta mitenkään kantaa syyllisyyteen, en voi olla kertomatta siitä kuinka tuli taas törmättyä niin järjettömään argumentointiin, että oikein hävetti koululaitoksemme puolesta.

Kyse oli siitä, että eräs ilmeisen kuuluisa portugalilainen lakimies oli palkannut sukeltajat etsimään Maddyn ruumista tekojärvestä, jonne tämä alamaailmasta jo jonkin aikaa sitten tulleen vihjeen perusteella olisi upotettu kaksi päivää kidnappauksen jälkeen. Maddyn vanhemmat ovat ilmaisseet kiitollisuutensa tästä etsinnästä, jonka siis kustantaa lakimies. Lasku on 1200 puntaa per päivä.

No, miten suhtautuvat vanhempia syyllisinä pitävät tähän? Useammassa viestissä taivasteltiin sitä, että kuinka vanhemmat antavat ulkopuolisen maksaa lystin ja tyytyvät vain kiittelemään. - Voi hyvä tavaton, mistä tällaisia idiootteja oikein syntyy? Vaikea kuvitella, että kysymys on Homo Sapiensista, joka on suorittanut peruskoulun. Siis vanhempien, jotka ovat aktiivisesti keränneet varoja etsintöjen rahoittamiseksi, ei pitäisi hyväksyä etsintöjen rahoittamista, niinkö? Pitäisi siis ilmoittaa tälle lakimiehelle, että sorry vaan, meidän tulee jo uskottavuus syistä rahoittaa nämä sukellukset itse, mutta nyt kun asiaan päästiin, niin pistätkös säästyvät rahat kolehtiin.

Eli taas esimerkki siitä kuinka oman usko saa kaiken näyttämään joko enkelien tai paholaisen tekosilta, kun riittävän voimakkaasti uskoo omaan asiaansa.
5934
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jos olisit seurannut tiiviimmin Madeleine-tapauksen tutkintaa, tietäisit, että tuokin paikka oli tutkittu jo viime kesänä - sukeltajien voimin. Ja uudelleen syksyllä.

Asianajaja tekisi vielä suuremman palveluksen, jos hän vihjaisisi edes hiukan tietoa vihjeen antajasta - "pedofiilista, joka raiskaa, tappaa, hukuttaa - ja liikkuu edelleen vapaana" eikä ole edes pedofiilijahdeissa paljastuneiden epäiltyjen listalla.
Joillakin on liikaa rahaa jostain syystä. Joillakin on tarve saada mainetta hyväntekijänä.
Jos ruumis löytyy, niin hyvä juttu.

Äänestä
  • Luepas uudestaan tuo avaus. Kyse oli siitä kuinka nämä lynkkaajat onnistuvat kääntämään kaiken vanhempia vastaan. Lue hitaaaaasti, niin ehkä tajuat.

    Sitäpaitsi kyse on eri järvestä, mutta se on kokonaan toinen juttu. Tästä tekojärvestä meni poliisille vihje jo viime vuoden lopussa, mutta Portugalin poliisi on ilmeisesti ihan yhtä tyhmä ja laiska kuin Suomen, joten he eivät tutkineet asiaa.

    Ja mistä sinä muka tiedät varmalla, että lakimies on keskustellut pedofiilin kanssa, tai että hän ylipäänsä tietää kuka vihjeen antoi? Kysehän voi olla alamaailmassa liikkuneesta huhusta, jonka joku nimettömänä kertoi.

    Äänestä

  • pointti sivusuun kirjoitti:

    Luepas uudestaan tuo avaus. Kyse oli siitä kuinka nämä lynkkaajat onnistuvat kääntämään kaiken vanhempia vastaan. Lue hitaaaaasti, niin ehkä tajuat.

    Sitäpaitsi kyse on eri järvestä, mutta se on kokonaan toinen juttu. Tästä tekojärvestä meni poliisille vihje jo viime vuoden lopussa, mutta Portugalin poliisi on ilmeisesti ihan yhtä tyhmä ja laiska kuin Suomen, joten he eivät tutkineet asiaa.

    Ja mistä sinä muka tiedät varmalla, että lakimies on keskustellut pedofiilin kanssa, tai että hän ylipäänsä tietää kuka vihjeen antoi? Kysehän voi olla alamaailmassa liikkuneesta huhusta, jonka joku nimettömänä kertoi.

    saada ihmiset uskomaan että Madeleine on kuollut ja että etsinnät lopetetaan.tai eihän niitä edes kunnolla aloitettu.Espanjassa otettiin käyttöön heti esim.helikopteri Mari Luzin kadotessa.

    Äänestä

Ootko muka nähnyt tällä (tai millään saitilla) yhtäkään järkevää kommenttia Maddyyn tai muihin kadonneisiin liittyen?

Äänestä

murhainfoa. Siellä on todella hyviä kommentteja, se vain, että nämä hyvät kirjoitukset ovat vanhempia syyllisinä pitäviä. Loistavia, asiantuntevia ja mielenkiintoisa näkemyksiä. Tämän toisen leirin kommentit ovat tyhjänpäiväisiä, niitä ei edes viitsi lukea. Ei johdu kyllä siitä, että itsekin uskon vanhempien olevan tytön kuoleman aiheuttajia.
Vanhempien suurin haaste näyttää olevan paistattelu parrasvaloissa. Millä lailla he ovat rahaa keränneet? Miljonääreiltä herui aluksi, nyt ei ole tullut aikoihin killinkiäkään, lahjoittajilta. Jostain syystä. Rahastelevat tytön nimissä, kaikkea Madde-krääsää myydään paidoista tilpehööriin. Metodo yrittää parhaansa mukaan kylvää uskoa tytön löytymiseen. Tuskin löytyy koskaan, meren, järven tms. pohjasta? Uusintakuulustelut lähestyvät. Koko Tapas-ryhmä sinne satuilemaan, no ainakin osa heistä puhuu omiaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kannanotot kirjoitti:

Luin eilen murha.info -nimistä keskustelupalstaa, missä väki on Maddyn tapauksen tiimoilta jakautunut täydellisesti kahtia. Toiset uskovat vanhempien syyllisyyteen, toiset ulkopuoliseen syylliseen.

Ottamatta mitenkään kantaa syyllisyyteen, en voi olla kertomatta siitä kuinka tuli taas törmättyä niin järjettömään argumentointiin, että oikein hävetti koululaitoksemme puolesta.

Kyse oli siitä, että eräs ilmeisen kuuluisa portugalilainen lakimies oli palkannut sukeltajat etsimään Maddyn ruumista tekojärvestä, jonne tämä alamaailmasta jo jonkin aikaa sitten tulleen vihjeen perusteella olisi upotettu kaksi päivää kidnappauksen jälkeen. Maddyn vanhemmat ovat ilmaisseet kiitollisuutensa tästä etsinnästä, jonka siis kustantaa lakimies. Lasku on 1200 puntaa per päivä.

No, miten suhtautuvat vanhempia syyllisinä pitävät tähän? Useammassa viestissä taivasteltiin sitä, että kuinka vanhemmat antavat ulkopuolisen maksaa lystin ja tyytyvät vain kiittelemään. - Voi hyvä tavaton, mistä tällaisia idiootteja oikein syntyy? Vaikea kuvitella, että kysymys on Homo Sapiensista, joka on suorittanut peruskoulun. Siis vanhempien, jotka ovat aktiivisesti keränneet varoja etsintöjen rahoittamiseksi, ei pitäisi hyväksyä etsintöjen rahoittamista, niinkö? Pitäisi siis ilmoittaa tälle lakimiehelle, että sorry vaan, meidän tulee jo uskottavuus syistä rahoittaa nämä sukellukset itse, mutta nyt kun asiaan päästiin, niin pistätkös säästyvät rahat kolehtiin.

Eli taas esimerkki siitä kuinka oman usko saa kaiken näyttämään joko enkelien tai paholaisen tekosilta, kun riittävän voimakkaasti uskoo omaan asiaansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu