kiteet virtsassa

Hei

Olen dallu-pojan omistaja ja meidän monivuotinen ongelma on kiteet virtassa, minkä vuoksi pissan mukana tulee verta. Lääkekuurit eivät ole oikein tehonneet vaan oireet palaavat aina jossain vaiheessa uudelleen. Osaako kukaan neuvoa, miten me voisimme kotioloissa ehkäistä kiteiden muodostumista ruokavaliolla tai muuten? Tämä vaiva on dallujen oma juttu, eikä käsittääkseni sama kuin pissatulehdukset, joita muilla roduilla on. C-vitamiinia tai muuta virtsaa happamoittavaa dalmatialaisille ei saa antaa.
2291
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Lääkekuurit ei kait auta tähän vaivaan. Lääkärin kanssa kannattaa keskustella ja häneltä saa erikoisruokaa, joka estää kiteiden muodostumisen sekä sulattaa jo muodostuneet pienet kiteet. Vaivaa kannattaa hoitaa, sillä edessä voi olla leikkaus, mikäli kiteet pääsevät kasvamaan liian suuriksi, eli virtsakiviksi.En ole asiantuntija, mutta tietääkseni kotiruualla on aika vaikea saada tuloksia aikaan. Oma koirani on kerran leikattu, 1,5 vuotta sitten. Sen jälkeen syönyt vain erikoisruokaa, mitä saa vain eläinlääkäriltä. Mitään muuta ei saisi antaa, paitsi vihanneksia voi sekoittaa ruokaan.Kiteitä ei ole enää muodostunut. Onnea teille ja hyvää kesänjatkoa.

Äänestä

hei,

minulla oli kahdella perhoskoiralla tama vaiva,toinen leikattiin. olimme ehdottoman tarkkoja ruokavalion suhteen, annoimme vain elainlaakarilta saatavaa ruokaa. kotiruokien kanssa kannattaa olla varovainen,kylla koira tulee hyvin toimeen ilman sitakin,

Äänestä

Kommentoi aloitusta


dallu kirjoitti:

Hei

Olen dallu-pojan omistaja ja meidän monivuotinen ongelma on kiteet virtassa, minkä vuoksi pissan mukana tulee verta. Lääkekuurit eivät ole oikein tehonneet vaan oireet palaavat aina jossain vaiheessa uudelleen. Osaako kukaan neuvoa, miten me voisimme kotioloissa ehkäistä kiteiden muodostumista ruokavaliolla tai muuten? Tämä vaiva on dallujen oma juttu, eikä käsittääkseni sama kuin pissatulehdukset, joita muilla roduilla on. C-vitamiinia tai muuta virtsaa happamoittavaa dalmatialaisille ei saa antaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu