Aamun hämärässä
hanki kuin hopeaa.
Taivalla tuhannet tähdet
kultaa kimaltaa.
Lumessa eläinten jäljet
..taistelun..kuoleman.
Hangella hopeisella
toinen kohtasi vahvemman.
Aamussa valkenevassa
pysähdyn kuulemaan;
laulua tumman metsän,
ääniä korpimaan.
hanki kuin hopeaa.
Taivalla tuhannet tähdet
kultaa kimaltaa.
Lumessa eläinten jäljet
..taistelun..kuoleman.
Hangella hopeisella
toinen kohtasi vahvemman.
Aamussa valkenevassa
pysähdyn kuulemaan;
laulua tumman metsän,
ääniä korpimaan.
Vastaukset 4
Vanhimmat
miellyttävää lukea pitkästä aikaa taas runoasi.
Yhtä elävästi tuot runollasi silmien eteen luon-
non, kuin aina ennenkin.
Kiitos lukunautinosta, ja oikein hyvää kevään
odotusta Sinulle.
Olen iloinen, että olet pitkästä aikaa palannut. Aina ei runokannel soi, ainakaan iloisia säveliä, mutta soittoa vaativat surutkin.
Itsellä tosin oli pitkään runotonta aikaa yksinkertaisesti siksi, että työelämän ja arjen kiire ei antanut aikaa pysähtyä katselemaan tai kuuntelemaan. Niin ainakin kuvittelin.
Mutta muista, sinua kaivataan.
Hei lindalinda ja tee. Oli jälleen mukava pistäytyä täällä; aika harvoin nykyisin käynkään. Harvoin syntyy runojakaan - ainakaan sellaisia, mitä voisin tänne kirjoittaa.
Luin, tee, kirjoittamasi runot, mutta en oikein osannut kommentoida, niin paljon kun runoistasi pidänkin.
t: Anna
Älä huoli, ymmärrän sinua täysin. Itsekin kommentoin runoja harvoin - no, sinä olet poikkeus, koska olet ensirakkauteni. Mutta yleensä kommentointi vaatii erityisen syyn.. Mutta syyt vaihtelevat. Nuoret joskus tarvitsevat rohkaisua, jos kukaan ei huomaa epävarmaa kykyä. Tai jos jotakuta aiheetta moititaan, pitää panna vastaan.
Sitten joskus on silkkaa ihastustakin.
- Et sinäkään ole siltä välttynyt. Muistan vieläkin "Talvimorsiamen" .