Miten suhtaudutte

Niin, miten te "tavalliset" toimistotyöntekijät suhtaudutte autistisiin, siis tutkitusti autistisiin työtovereihinne, mikäli teillä sellaisia on? Pidättekö jälkeen jääneinä bimboina, joita on mukava käyttää hyväksi ja kiusata, henkilöinä, joihin suhtaudutte alentuvasti vaiko yhdenvertaisina työtovereina?

Kehitysvammaisiin useimmat ainakin väittävät suhtautuvansa hyvin, mutta he ovatkin usein varsin puheliaita ihmisiä. Onko suhtautumisenne negatiivisempaa jos työntekijä suoriutuu kehitysvammaista paremmin tavallisesta työstä (tekee kutakuinkin samaa työtä kuin muut), mutta on harvinaisen hiljainen ja sisäänpäinkääntynyt?

Itseäni on ainakin jopa esimies kiusannut, jopa irtisanonut koeajalla ja muutkin työntekijät valittaneet, kun olen ollut "sosiaalisesti sokea", enkä ole ajatellut asioita kuten muut. Asiakaspalvelijana otan asiakkaan ongelman "sydämen asiakseni" ja olen valmis palvelemaan asiakasta, esimerkiksi käsittelemään työttömyyspäivärahahakemuksen työajan ulkopuolella saadakseni rahat asiakkaalle mahdollisimman pian. Tästä huolimatta MINUA on sorsittu, jätetty palkkaamatta ja irtisanottu tai ei ole jatkettu määräaikaisia sopimuksia, mikä on mielestäni aivan käsittämätöntä, sillä eikö minun toimintani nimenomaan ole sitä hyvää asiakaspalvelua...?

Myös esimiesten mielipiteet kiinnostavat.
2429
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minulla ei ole kokemusta autistista työkaverina mutta muutamia ajatuksia tulee mieleeni. Nykyäänhän työyhteisössä pärjää kun on sosiaalinen kikattaja. Ja jos ei sopeudu joukkoon niin henkilöstä voidaan juoruta esimiehelle sellaistakin mikä ei ole totta.
Jos taas jäät ahkerasti töihin työajan ulkopuolelle niin silloinhan pienennät liikaa toisten työpinoa ja joku muu voi vielä joutua vähennettäväksi työpaikalta. Katsos se "sosiaalinen vaisto", ei saa olla liian tehokas.

Äänestä

Herranen aika, autisti ei ole mikään bimbo! Tasavertainen tottakai.

Mutta kahden autistin kanssa pitkään työtä tehneenä rehellinen mielipiteeni on, että vaikka he ovat ihania ihmisiä... työpariksi en mielelläni enää ryhtyisi. Ystäväksi kyllä.

Tämä johtuu pelkästään autismille tyypillisestä sosiaalisesta sokeudesta, kyvyttömyydestä toimia ihmisten kanssa yleensä hyväksytyllä tavalla. Työnteko kun ei ole pelkkää asiakaspalvelua tai asiakkaan asian hoitamista "sydämen asiana". Se on myös toimimista ryhmässä ja yhdessä muiden työntekijöiden kanssa ja paljon muuta.


Joskus sitä vain väsyy. Väsyy kun on kiireinen työ, paljon vastuuta mutta yksi ei osaa ottaa huomioon muita työyhteisön jäseniä, ajattelee erittäin itsekeskeisesti, ottaa asiat aina kirjaimellisesti (ei ymmärrä sanoman kokonaisuutta.. vaan tulkitsee asiat kirjaimellisesti), on joustamaton ja sulkeutunut. Tiedän että se on osa autismia, eivätkä he "tahallaan" tee kiusaa tai ole ylimielisiä meitä muita kohtaan. Mutta heidän käytöksensä on sellaista meidän "normaalien" näkökulmasta.

Eräs asia josta työpaikallamme on keskusteltu, on se, että autistit saattavat olla erittäin lahjakkaita jossakin tietyssa asiassa, esim nippelitiedossa (osaavat kaikki pykälät ja ohjeet ulkoa), mutta eivät hahmota kokonaisuuksia eivätkä kykene soveltamaan sääntöjä tai joustamaan itse kulloinkin tilanteen vaatimalla tavalla.

Toinen asia josta meillä keskustellaan on se, että MOLEMMAT osapuolet tuntevat itsensä loukatuiksi ja syrjityiksi.

Ensinnäkin autisti tuntee toisinaan tulevansa loukatuksi, kiusatuksi ja syrjityksi ns. "normaalien" taholta.

Huomattavaa on, että asia on täysin sama toisinkinpäin! "Normaalit" työtoverit kuvaavat tulevansa hyväksikäytetyiksi, loukatuiksi ja syrjityksi autistin itsekkään, ylimielisen ja epäsovinnaisen käyttäytymisen vuoksi. Autisti itse ei kykene ymmärtämään tätä millään tavalla, ja siis jatkaa samaan malliin.

Autistin käytös voi siis todellakin koskea ja loukata normaaleja ihmisiä aivan samalla lailla, kuin autistia voi loukata ja koskea "normi-ihmisten" tavanomainen käytös.

Minusta surullista on, että kun kukaan ei oikeasti tarkoita pahaa, niin tämä sairaus aiheuttaa kuitenkin tietynlaisen "muurin" kahden osapuolen välille jota on joskus vaikea ylittää.

Mutta autismia suurempi ongelma on se, että nykypäivän työelämä on aivan liian julmaa, suorituskeskeistä ja kovaa. Kokoajan on kiire. Koskaan ei ole tarpeeksi ihmisiä tekemään sitä työmäärää mistä on selvittävä. Kun ihminen ja työyhteisö on jo valmiiksi puhki stressattu työn määrällä... ei vain ole enää ylimääräisiä voimavaroja ja ymmärrystä (jota PITÄISI olla), sitä vain yrittää selvitä ja jaksaa itsekin. Silloin sitä toivoo vain mahdollisimman "helppoa" työparia. Niin väärältä kuin se kuulostaakin. :(

Haluaisin että meillä suomessa työ olisi vain osa elämää... eikä elämä vain osa työtä. Haluaisin että olisi tarpeeksi ihmisiä töissä. Haluaisin että meillä olisi aikaa ja tilaa olla siellä niinkuin kukin meistä omana itsenään on. Haluaisin että meilläkin olisi töissä ihan kaikenlaisia ihmisiä. Lihavia, laihoja, nuoria, vanhoja, kokeneita, kokemattomia, miehiä, naisia, isiä, äitejä, opiskelijoita, pitkäaikaistyöttömiä, vammaisia, vammattomia, suomalaisia ja ulkomaalaisia, kuuroja, kuulevia, normaaleja ja autisteja. Jne.

Mutta se on haavemaa =( tuostakaan listasta ei montaa "ihannetyöntekijäksi" kelpuutettaisi. Jos on vähänkin erilainen, se on huono asia.

Tämä oli rehellinen vastaukseni Sinulle. En kaunistellut sitä. Pahoittelen että sen lukeminen voi tuntua todella pahalta.

Lopuksi haluan korostaa, että minulla ei ole mitään autisteja vastaan. Päinvastoin. Ihania ihmisiä, omalla persoonallisella tavallaan, niinkuin meistä jokainen on. Jokainen meistä, sairaudesta tai ominaisuudesta huolimatta, on ihan yhtä tärkeä ja arvokas ihminen =)

ISO HALAUS SINULLE JA OIKEIN HYVÄÄ JATKOA!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


autistisiin toimistotyöntek... kirjoitti:

Niin, miten te "tavalliset" toimistotyöntekijät suhtaudutte autistisiin, siis tutkitusti autistisiin työtovereihinne, mikäli teillä sellaisia on? Pidättekö jälkeen jääneinä bimboina, joita on mukava käyttää hyväksi ja kiusata, henkilöinä, joihin suhtaudutte alentuvasti vaiko yhdenvertaisina työtovereina?

Kehitysvammaisiin useimmat ainakin väittävät suhtautuvansa hyvin, mutta he ovatkin usein varsin puheliaita ihmisiä. Onko suhtautumisenne negatiivisempaa jos työntekijä suoriutuu kehitysvammaista paremmin tavallisesta työstä (tekee kutakuinkin samaa työtä kuin muut), mutta on harvinaisen hiljainen ja sisäänpäinkääntynyt?

Itseäni on ainakin jopa esimies kiusannut, jopa irtisanonut koeajalla ja muutkin työntekijät valittaneet, kun olen ollut "sosiaalisesti sokea", enkä ole ajatellut asioita kuten muut. Asiakaspalvelijana otan asiakkaan ongelman "sydämen asiakseni" ja olen valmis palvelemaan asiakasta, esimerkiksi käsittelemään työttömyyspäivärahahakemuksen työajan ulkopuolella saadakseni rahat asiakkaalle mahdollisimman pian. Tästä huolimatta MINUA on sorsittu, jätetty palkkaamatta ja irtisanottu tai ei ole jatkettu määräaikaisia sopimuksia, mikä on mielestäni aivan käsittämätöntä, sillä eikö minun toimintani nimenomaan ole sitä hyvää asiakaspalvelua...?

Myös esimiesten mielipiteet kiinnostavat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu