Bodom on koko kansaa kiinnostava asia.
Eri puolilla keskustellaan tapahtumista.
Eksytyskin tuntuuolevan suurta,
HS 5.2.08 Hypnoosista, Kallio, erityisen vaarallista hypnoosin käyttö on vanhojen asioiden tutkimisessa , koska silloin muodostuu valemuistoja ja ne saattavat muuttua kohteen mielessä tosiksi.Jne.
Totta on NG päässä olleet ruhjeet, joista osa tuli rasvamontussa kun kalautti päänsä osa toisessa tapaturmassa josta on tiedot myös Espoon sairaalasta.
Mutta ne arpimaiset muodostelmat käsivarsissa ja vas. sääressä.
Kuka raukka ne on kynsinyt.
Ja mikä oli se tokaisu silä kuuluisalla hammasklinikka käynnillä, että vammat tulivat aamulla.
Tahaton lipsahdus, joka kertoisi tekojen jälkeisestä tapaturmasta, ehkä.
Olisiko tuon kuulija tavoitettavissa.
Viranomaisille tietenkin eihän tänne juurikaan oikeasti asianosaiset kirjoittele. Eivät kirjoittele mutta toimivat.
Eri puolilla keskustellaan tapahtumista.
Eksytyskin tuntuuolevan suurta,
HS 5.2.08 Hypnoosista, Kallio, erityisen vaarallista hypnoosin käyttö on vanhojen asioiden tutkimisessa , koska silloin muodostuu valemuistoja ja ne saattavat muuttua kohteen mielessä tosiksi.Jne.
Totta on NG päässä olleet ruhjeet, joista osa tuli rasvamontussa kun kalautti päänsä osa toisessa tapaturmassa josta on tiedot myös Espoon sairaalasta.
Mutta ne arpimaiset muodostelmat käsivarsissa ja vas. sääressä.
Kuka raukka ne on kynsinyt.
Ja mikä oli se tokaisu silä kuuluisalla hammasklinikka käynnillä, että vammat tulivat aamulla.
Tahaton lipsahdus, joka kertoisi tekojen jälkeisestä tapaturmasta, ehkä.
Olisiko tuon kuulija tavoitettavissa.
Viranomaisille tietenkin eihän tänne juurikaan oikeasti asianosaiset kirjoittele. Eivät kirjoittele mutta toimivat.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hieno huomautus itsestäänselvästä asiasta. Bodomin tapauksessa Nisseä onneksi hypnotisoitiin jo tuoreeltaan.
Ylipäänsä ajan kuluminen pitäisi ottaa huomioon. Tämän tietysti tajuavat kaikki paitsi Markku Tuominen ja muutama opetuslapsensa, joitten mielestä onkivavan muistamattomuus ja uikkareitten kanssa sekoilu on selvä merkki syyllisyydestä. - Säälittäviä.
Joo, onneksi "hypnotisoitiin" heti tuoreeltaan, ja vieläpä ammattimiehen toimesta.
Se auttoi selvittämään tämän kolmoismurhan.
N.G on narsistinen ja psykopaattinen luonne!
v.60 syntyneet"hengenvaaralliset vammat"mahdollisesti syntyneet kun Nisse on kiivennyt jonkun kuusen latvaan piilottamaan tovereidensa ja omia tavaroitaan ja laskeutuessaan
alas,terävä oksantynkä viiltänyt poskeen haavan.
Myös mahdollinen"ruhje"takaraivossa tullut laskeutuessa.
Myös tapellut"painimestarin"(Seppo Boisman)kanssa,
josta rystysiin nirhaumia.
Palaan alttarille myöhemmin..erittäin paljon asiaa
aiheesta(n.4v.ystäväni kanssa tiiviisti olemme
Bodomia tutkineet)..hain pöytäkirjoja ja valokuvia
sekä kuulusteluvideon..jossa heti aluksi kädet
puuskassa kysyi"missäs on ne kikkapihdit,prätkän
paperit ja murha-ase,mistäs me ne otetaan"jne..!
Mieltä kuttuttava tapaus..ikävää vain,että 3
nuorta ovat joutuneet maksamaan hengellään tästä.
"N.G on narsistinen ja psykopaattinen luonne!"
Jaha.
"v.60 syntyneet"hengenvaaralliset vammat"mahdollisesti syntyneet kun Nisse on kiivennyt jonkun kuusen latvaan piilottamaan tovereidensa ja omia tavaroitaan ja laskeutuessaan
alas,terävä oksantynkä viiltänyt poskeen haavan. Myös mahdollinen"ruhje"takaraivossa tullut laskeutuessa."
Gustafssonilla oli pään alueella kuusi erilaista murtumaa, ruhjeita ja avohaavoja. Hänellä todettiin aivoruhje, ja oikeudessa myöskin syyttäjän lääkäri löysi merkkejä jotka viittaavat kallonpohjan murtumaan.
Heti tapahuman jälkeen aikalaislehdistä kuvasi poliisin suulla vammoja hengenvaarallisiksi.
"Myös tapellut"painimestarin"(Seppo Boisman)kanssa, josta rystysiin nirhaumia."
Kerrohan tuosta "tappelusta" tarkemmin. Oikeuden päätöslauselmassa sanotaan, että mitään merkkejä leiriläisten keskinäisestä riidasta ei ole.
Ja meinaat siis että Seppo olisi aiheuttanut Gustafssonin vammoja? Sepolla oli toisessa kädessään mitätön nirhauma, josta oikeus totesi että se on voinut tulla mistä vain.
Kovin köykäinen Sepon tappelu/puolustusvammaksi.
"Palaan alttarille myöhemmin..erittäin paljon asiaa aiheesta(n.4v.ystäväni kanssa tiiviisti olemme Bodomia tutkineet)."
Eipä kyllä siltä vaikuta. Ehkä tuo pitää paikkansa että noin 4-vuotiaan ystäväsi kanssa olet tiiviisti Bodomia tutkinut.
"hain pöytäkirjoja ja valokuvia sekä kuulusteluvideon..jossa heti aluksi kädet
puuskassa kysyi "missäs on ne kikkapihdit, prätkänpaperit ja murha-ase,mistäs me ne otetaan"jne.."
Vai niin sinä hait. Gustafssonille kerrottiin että kiinniotto on muuttunut pidätykseksi, mitä siinä tilanteessa sinun mielestäsi maallikon sitten pitäisi kysyä?
Eikö aikalailla looginen ja tuohtunut kysymys ole, että teillä täytyy sitten olla todisteta?
Minusta siinä ei ole mitään ihmeellistä.
tutkintu juttuua....nyt sitten rääpäle selität että palaa asiaan...kjäh.
Valmista ei taida siis olla vielä?