Ainakin täällä pääkaupunkiseudulla useat uskottomat nykynaiset ovat sen verran itsekkäitä, etteivät he avioituessaan halua luopua sukunimestään. He ottavat joko yhdistelmänimen (esim. Virtanen-Korhonen) tai pitävät oman sukunimensä. Siis jo ylipäätänsä haluavat sitoutua suhteeseen menemällä naimisiin.
Onneksi tämä maailman vitsaus ei vielä ole hiipinyt uskovien naistemme mieliin.
Mutta mitä tehdä, kun ensimmäinen uskova nainen rohkenee ääneen kysyä:
- saanko säilyttää sukunimeni?
Saako nainen pitää sukunimensä?
Itsekkyys vs. perinteet
11
975
Vastaukset
- Laillisuus ennen kaikkea
>Mutta mitä tehdä, kun ensimmäinen uskova nainen rohkenee ääneen kysyä:
- saanko säilyttää sukunimeni?
Ei tuollaisia asioita kysytä. Lain mukaan naisen tulee ILMOITTAA vihkijälle ENNEN toimitusta, että hän HALUAA säilyttää sukunimensä. Etunimestä on eri lakinsa.- toolate
Myöhässä olet kummasteluinesi. On niitä niitäkin perheitä, jotka elävät vaimon sukunimisinä ;-)
Olen itse tullut jo vähän aikaa sitten siihen ikään että voisin puolison ottaa mutta ei ole vielä sopivaa kohdalle osunut niin ei sitä niin vain oteta. Tosi vaikea paikka tämä on. Sitten tuosta sukunimestä. Ei minun mielestä hirveästi ole järkeä ottaa kaksi osaisia sukunimiä koska se saattaa herättää epäilyksiä muissa. Minun mielestäni on aina ennenkin ollut niin että miehen suku nimi on otettu eikä ole kun nykyajan muoti ilmiö että otetaan oma käyttöön vai voisisko se johtua siitä että ihan siltä varalta otetaan että jos tulee ero niin sitten on helpompaa palata vanhaan kokonaan eli minun mielestä tässä on itsekkyys. Mutta olen kyllä ajatellut nyt silleenkin että ei minua kyllä haittais silti jos oma vaimo pitäis omansa nimen jos se vaimo siunaantuisi.
- perinteisesti
vaimo ennen säilytti isältään perimänsä sukunimen. Vasta 1920-luvulla tuli pakolliseksi ottaa aviomiehen sukunimi tai käyttää hankalaa oma nimi- miehen nimi-yhdistelmää. Nykyinen laki on kompromissi. Se mahdollistaa molemmat käytännöt ja sallii myös kaksoisnimen vaimolle.
Mitä tulee vaimon sukunimen ottamiseen perheen yhteiseksi nimeksi, niin sekin on ikivanha käytäntö. Ennen vanhaan Länsi-Suomessa, jos mies tuli kotivävyksi vaimonsa kotitilalle, hän otti sen talon nimen eli vaimonsa suvun nimen sukunimekseen. Länsi-Suomessa sukunimet nimittäin määräytyivät talon mukaan.
En ymmärrä, mitä "itsekkyyttä" siinä on, jos haluaa säilyttää oman sukunimensä. Ota sinä sitten, kun avioidut, vaimosi nimi, niin osoitat siten epäitsekkyyttä ja kristillistä lähimmäisen rakkautta hänelle. Helppohan se on taas ottaa oma nimi käyttöön, jos tulee avioero! perinteisesti kirjoitti:
vaimo ennen säilytti isältään perimänsä sukunimen. Vasta 1920-luvulla tuli pakolliseksi ottaa aviomiehen sukunimi tai käyttää hankalaa oma nimi- miehen nimi-yhdistelmää. Nykyinen laki on kompromissi. Se mahdollistaa molemmat käytännöt ja sallii myös kaksoisnimen vaimolle.
Mitä tulee vaimon sukunimen ottamiseen perheen yhteiseksi nimeksi, niin sekin on ikivanha käytäntö. Ennen vanhaan Länsi-Suomessa, jos mies tuli kotivävyksi vaimonsa kotitilalle, hän otti sen talon nimen eli vaimonsa suvun nimen sukunimekseen. Länsi-Suomessa sukunimet nimittäin määräytyivät talon mukaan.
En ymmärrä, mitä "itsekkyyttä" siinä on, jos haluaa säilyttää oman sukunimensä. Ota sinä sitten, kun avioidut, vaimosi nimi, niin osoitat siten epäitsekkyyttä ja kristillistä lähimmäisen rakkautta hänelle. Helppohan se on taas ottaa oma nimi käyttöön, jos tulee avioero!Vaikka olenkin ehkä väärässä kun en tunne 100v vanhoja historioita niin ei silti tarvitsisi noin ilkeästi sanoa.
- tuo sukunimi
kulttuuri ei ole ollut edes kauan olemassa.
Ennen otettiin se nimi mihin taloon siirryttiin asumaan.
Esim. jos tällä tilalla oli nainen tai mies jolle siirtyi suvun maatila ym. niin sukunimeksi otettiin se mikä tuon tilan nimi oli ennen sen tilan saantia.
Ei siis ollut mitään että nainen ottaa aina miehen sukunimen.
Voitte tutkia sitä, niin näin se menee. - Wariska
Vuosisata taaksepäin ja ei ehkä edes sitä, nainen piti aina isänsä sukunimen eikä avioon mennessä ottanut miehen nimeä. Se myöskin on totta, että otettiin tilan nimi, missä ruvettiin asumaan.
Olen itsekkin ylpeä isäni nimestä ja siksipä olenkin sen säilyttänyt. - vaan ihan julkisesti
Esa.Meikäläinen kirjoitti:
Vaikka olenkin ehkä väärässä kun en tunne 100v vanhoja historioita niin ei silti tarvitsisi noin ilkeästi sanoa.
ojensin sinua, kun et tunne perinteitä etkä lakeja.
Uusi sukunimilaki tuli voimaan vuonna 1987. On tietysti mahdollista, että olet niin nuori, ettet muista sitä edeltänyttä julkista keskustelua. En sano tätä ilkeyttäni, vaan siksi, että voit uudestaan ajatella asiaa. - kahdenlaista
tuo sukunimi kirjoitti:
kulttuuri ei ole ollut edes kauan olemassa.
Ennen otettiin se nimi mihin taloon siirryttiin asumaan.
Esim. jos tällä tilalla oli nainen tai mies jolle siirtyi suvun maatila ym. niin sukunimeksi otettiin se mikä tuon tilan nimi oli ennen sen tilan saantia.
Ei siis ollut mitään että nainen ottaa aina miehen sukunimen.
Voitte tutkia sitä, niin näin se menee.nimikäytäntöä. Itä-Suomessa erilainen käytäntö kuin Länsi-Suomessa. Eihän meillä muutenkaan ole ollut yhtenäistä kansankulttuuria ennen kansakoulujen tuloa.
Itä-Suomessa ihmisillä oli pysyvät sukunimet, jotka eivät määräytyneet talojen mukaan. Miehillä sukunimi oli usein nen-loppuinen ja naisilla vastaavasti tar-loppuinen muoto tuosta samasta sukunimestä. Nainen käytti koko ikänsä omaa sukunimeään.
Esim presidenttimme, joka käyttää isältään perimäänsä sukunimeä naimisissa ollessaankin, olisi tuon vanhan käytännön mukaan Halotar eikä Halonen, sillä Halonen tarkoitti Halonen-nimisen miehen poikaa, Halotar taas tytärtä.
Myös muunlaisia vanhoja itäsuomalaisia sukunimiä on olemassa esim eläinten nimet Karhu, Repo, Kurki, Orava, kka-loppuiset nimet Hatakka, Tajakka jne.
Länsi-Suomessa ei ollut alun perin virallisia sukunimiä ollenkaan. Käytettiin etunimeä ja patronyymiä. Liikanimenä eli epävirallisena sukunimeä saattoi talollisilla tai torppareilla olla talon tai torpan nimi, joka sitten tietysti vaihtui, jos vaihdettiin taloa tai torppaa. Tilattomalla väestöllä ei ollut Länsi-Suomessa sukunimiä lainkaan, oli vain renki Erkki Matinpoika tai piika Liisa Juhontytär. Aviottomista lapsista käytettiin matronyymiä esim Matti Leenanpoika.
Sukunimi tuli pakolliseksi vasta niin myöhään kuin 1920 ja siitä lähtien vaadittiin vaimoa ottamaan miehensä sukunimi (tai hankala kaksoisnimi) vastoin ikivanhaa itäsuomalaista perinnettä.
- lisää...
ja tämäkin vain sen takia että lailla on annettu naisille tällainen oikeus!
- itsekkyyttä
miesten taholta, että nainen ei saisi pitää omaa sukunimeään?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ajattelen sinua nyt
Ajattelen sinua hyvin todennäköisesti myös huomenna. Sitten voi mennä viikko, että ajattelen sinua vain iltaisin ja aamu553972Vaistoan ettei sulla kaikki hyvin
Odotatko että se loppuu kokonaan ja avaat vasta linjan. Niin monen asian pitäisi muuttua että menisi loppu elämä kivasti182601- 1382563
Yritys Kannus
Mää vaan ihmettelen, julkijuopottelua. Eikö tosiaan oo parempaa hommaa, koittas saada oikeasti jotain aikaiseksi. Hävett151993- 161466
Olen huolissani
Että joku päivä ihastut/rakastut siskooni. Ja itseasiassa haluaisin, ettei hän olisi mitenkään sinun tyyppiäsi ja pitäis731347- 1061344
Syrjintäskandaali Lieksan kaupungin johdossa
Ylen valpas toimittaja kirjoittaa: Lieksan kaupunki kieltäytyi hyväksymästä Vihreiden venäläistaustaista ehdokasta Lieks1541057- 931037
Kuin sonnilauma
Taas on Virkatiellä kova meteli keskellä päivää. Ei siinä kyllä toisia asukkaita yhtään ajatella. Tullaan yhden asuntoon21998