Valmisvaajat?

Onko hinta/laatusuhde kohdillaan, miten laadukkaat materiaalit jne? Työn jälki, onko laadukasta?
51468
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Lyhyet vastaukset kysymyksiisi: ei, ei kovin, ei.

Äänestä

Ensimmäiseen ehdoton ei. Loppuihin suht. koht. ok.

Äänestä

Olimme kiinnostuneita Valmisvaajasta, koska yksi talomalli sopi meidän tontille kuin nenä päähän ja joka oli myös meidän mieleen. Ei muuta kun keskustelemaan talosta asiantuntevan myyjän kanssa. Koska emme saaneet rakentaa 2-krs taloa tontillemme, pyysimme että Vaaja tekisi siitä 1 2/3 version. Saimme kuvat 1½ krs talosta ja tätä versiota Vaaja ei tehnyt enää valmistalona tehtaallansa vaan sen olisi rakentanut paikan päällä heidän yhteistyökumppaninsa ja hinta nousi samalla 70.000 euroa. Suurin syy, ettei meille tullut Valmisvaajaa, oli heidän joustamattomuutensa muutoksiin. Olisin halunnut pesuhuoneeseen lavuaarin sekä sen ympärille laskutilaa. Ensin vastaus oli ehdoton ei, sitten he antoivat periksi ja olisivat laittaneet lavuaarin pesuhuoneeseen mutta vedet olisivat tulleet suoraan lattialle, koska he eivät olisi tehneet lattiaan ylimääräisiä reikiä, eli lattiakaivoa. Tässä vaiheessa ajattelin unohtaa Valmisvaajan ja hakea taloa jostain muualta. Koska meitä on vain kolme taloudessa, niin olisimme myös halunneet jättää väliseiniä pois elementtien sisältä, mutta sekin oli miltei mahdotonta. Tämä oli sitten viimeinen niitti unohtaa Valmisvaaja.
Valmisvaaja on varmasti hyvä talo sellaiselle perheelle, joka ei halua/tarvitse mitään muutoksia taloonsa. Mutta mikä sitten on kallista? Muistaakseni 1½-krs talot maksoivat yläkertavarauksella sellaset 150000-180000 euroa pari vuotta sitten.
Otimme Oravaistalolta Eveliinan ja se maksoi vuosi sitten muutoksineen 240000,-. Sen päälle tuli vielä perustukset, liittymät, paalut ja tonnimäärin soraa sekä autokatos, omaa työtä aika vähän ja lopullinen hinta tulee olemaan noin 325000,-. Suuria muutoksia emme tehneet, keittiöön muutama laatikosto lisää, rosteripintaiset keittiön koneet, yhden seinäaukon suurennos, vesikiertoinen lattialämmitys, pesuhuoneeseen mennään khh:sta eikä eteisestä, pesuhuoneeseen kaapisto lavuaarin ympärille, sälekaihtimet kaikkiin ikkunoihin, valkolakattu paneelikatto ala- sekä yläkertaan, terassi valmiina talotehtaalta, ehkä se maksoi hieman enemmän kuin omatekemä mutta ainakin meillä on terassi. Laatat täytyy hankkia itse, sinänsä ei mikään huono homma. Kävimme Oravaisissa ja siinä lähellä on rautakauppa, ei kun sinne valmitsemaan laatat ja he toimittaa ne sitten Oravaistalolle kun niitä tarvitaan ja lasku tulee suurin piirtein samoihin aikoihin kun talo tontille.
Olen kaikin puolin tyytyväinen joskin pienten, ei asumista haittaavien, korjaus kestää luvattoman kauan.

Äänestä
  • taitaa olla nuori Oravamyyjä asialla ;)
    Onnea vaan "urallesi".
    p.s. älä vaan copypastaa täällä seurataan...

    Äänestä

  • myyjä on kirjoitti:

    taitaa olla nuori Oravamyyjä asialla ;)
    Onnea vaan "urallesi".
    p.s. älä vaan copypastaa täällä seurataan...

    Ja kerroppa vielä aloittevalle talomyyjälle kuka ja mistä...
    Juu, en ole talomyyjä enkä sellaiseksi aio, mutta Älvsby ja Design-talo ei iskenyt ja Valmiskastellia ei vielä silloin ollut.
    Mutta kukin taaplaa tyylillään, vai miten se meni?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitä mieltä? kirjoitti:

Onko hinta/laatusuhde kohdillaan, miten laadukkaat materiaalit jne? Työn jälki, onko laadukasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu