Hei! Olen paininut jo suht pitkään erään ongelman kanssa. Olen seurustellut kolme vuotta poikaystäväni kanssa ja hän on tällä hetkellä armeijassa, ollut heinäkuusta saakka. Sanon nyt poikaystävääni vaikkapa "Antiksi". Antti ja minä asumme yhdessä. Rakastan häntä valtavasti ja ikävöin joka päivä, tunnen itseni todella yksinäiseksi päivittäin. Mutta nyt asiaan.. Olen tuntenut erään toisen pojan/miehen, kutsun häntä nyt vaikka Villeksi, kauemmin kuin Antin, tosin ainoastaan internetin välityksellä, vaikkakin asumme samalla paikkakunnalla. Olemme Ville kanssa siis pitäneet tiiviisti yhteyttä monen vuoden ajan messengerillä, nykyään kylläkin harvemmin. Meillä on kemiat alusta asti osuneet kohdilleen, pystymme keskustelemaan tunteja ja tunteja, aikoinaan tämä oli siis päivittäistä. Olemme myös monesti puhuneet puhelimessa ja tekstailleet, kerran jopa törmänneet samassa baarissa, mutta kohtaaminen oli todella pikainen. Muutenkin Ville tuntuu jollain hassulla tapaa hirmuisen samanlaiselta kuin minä ja haluaisin todella tutustua häneen paremmin ihan "livenä". Ville on kuitenkin siitä asti kun aloin seurustella Antin kanssa ottanut etäisyyttä minuun ja se harmittaa. Luulisin, että jos Ville antaisi minulle mahdollisuuden, voisi meistä tulla hyviä ystäviä. Kuitenkin minuakin pelottaa, että mitä jos ihastunkin Villeen, ja luulen, että Villekin pelkää sitä. En tiedä. Ainakaan hän ei suostu minua tapaamaan, enkä oikeastaan ymmärrä miksi. Meillä synkkaa hyvin, voimme puhua keskenämme aivan mistä tahansa ja meillä on samanlainen huumorintaju. Joskus aikoinaan hän sanoi minua kauniiksikin ja juuri viime viikolla lohdutti huolissani. Hän kuitenkin ihmettelee suuresti sitä, miksi haluan hänet tavata, eikä suostu sanomaan miksi ei halua minua tavata. Onko kellään kokemuksia samantapaisesta tilanteesta? Mitä minun täytyisi tehdä, että hän tapaisi minut? Olen niin yksinäinen, että yksi "uusi" ystävä ei tekisi yhtään pahaa. Olen aidosti kiinnostunut hänestä ihmisenä, ystävänä. Pitäisikö minun vain unohtaa koko asia ja antaa olla..? (Ainiin, taustatietona voisin kertoa, että olen 21, samoin Antti, Ville on 20)
Apua..?
Complicated
4261
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olen ollut samantapaisessa tialnteessa , tosin en asunut poikaystäväni kanssa ja hän ei ollut armejassa.
Mielestäni sinun pitäisi tavata tämän Villen, tutustukaa toisiinne! KADUT muuten sitä myöhemmin, siitä olen varma. Olet vielä nuori eli anna mennä, joksus asioitten on vain tapana tapahtua. ;)
Ville on viisas. Kuka sitä nyt toisen pojan
naista alkaisi vokotella. Sinä et ole viisas.
Sinä olet horatsu.
niin paljon kuin pystyy sieltä armeijasta? Vai tuntuuko siltä, että olette etääntyneet toisistanne?
Vaikuttaa siltä, että Ville ei ole rakastunut suhun. Enkä usko, että kukaan tykkäisi siitä, että painostettaisiin tapaamaan, jos ei itse sitä halua.
ihan nyt tämmönen juttu että karrot että villen kanssa kemiat on alusta asti pelanneet?? ei netissä voi kemiaa tuntea. sen täytyy kokea livenä.