Prince ..... :/

matkii Michael Jacksonia! :/ Mikä näkyy aika monessa asiassa, kuten ulkonäössä (vaatteet ja meikit...) Samanlainen kuin Justin Timberlake. Mikä pakkomielle niillä on matkia?! Niillä ei ole omaa tyyliä :S
4530
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ei millän pahalla, mutta puhut ihan mitä sattuu. Prince ja Michael olivat 80-luvun suurimpia tyyli-ikoneita, joilla molemmilla oli oma uniikki tyyli. Kumpikaan ei matkinut kumpaakaan. Vaikutteita ottivat kyllä: Tsekkaapa vaikka Princen vuonna 1984 ilmestyneessä When Doves Cry- musiikkivideossa oleva musta nahkatakki ja vertaa sitä Jacksonin Bad-promokuvien (1987) takkiin. Varsin samanlainen, eikö? Ja ennen kuin Michael lanseerasi sen legendaarisen "valkoisen hansikkaansa", oli Prince jo käyttänyt vastaavanlaista hanskaa 1999-musavideossa. Toki juttuja on paljon toisinkin päin, mutta pohjimmiltaan molemmat, sekä Prince että Michael, ovat tyyliltään velkaa esim. David Bowielle, joka laanseerasi ensimmäisten joukossa sellaista visuaalisuutta, joilla mm. nämä herrat pelaavat.

Musiikin puolella Prince on antanut Michaelille enemmän vaikutteita kuin Michael Princelle. Purple Rain -levy oli 80-luvun vallankumouksellisimpia julkaisuja, ja siitähän Jackson hyvin pitkälle otti mallin omalle Bad-albumilleen (kuuntele esim. syntetisaattoreiden käyttö, rumpumasiinat, rock-kitara parilla biisillä). Toki Prince myös ammensi Purple Rainille vaikutteita Thrilleristä, joka on ehdottomasti yksi 80-luvun merkkiteoksista, ja joka myös aikanaan toi paljon hienoja uusia, soundeja esille, joita on myöhemmin paljon kierrätetty. Princen ja Michaelin välisessä vaikutteiden ottamisessa ei ole kysymys kopioinnista. Sen sijaan mainitsemasi Justin Timberlake on kopioinut mauttomasti sekä Princeä että Michaelia keksimättä itse mitään uutta, aivan kuten myös Usher, Chris Brown, Mario ja monet muut nyky-r&b-nimet. Sitä voi sanoa kopioimiseksi, kun vain toistelee idoliensa juttuja laimeasti ja löysästi, ja niinhän nämä nyky-MTV-starat hyvin pitkälle tekevät.

Äänestä
  • Mitkä näiden kahden välit (Jackson ja Prince) ovat nykyisin..?? Ajattelin vain,kun jostain kumman syystä jotkut MJ fanit ovat "vihaisia" Princelle. Miksi??? Ovatko he tehneet joskus kappaleen tms. yhdessä? Ovatko he olleet JOSSAIN tekemisissä...? Heh sori kyselen paljon, mutta itseltä on jotenkin mennyt Prince huomaamatta näinä vuosinani ... (-____-)´ Anteeksi tyhmyyteni ...

    Äänestä

  • Edo* kirjoitti:

    Mitkä näiden kahden välit (Jackson ja Prince) ovat nykyisin..?? Ajattelin vain,kun jostain kumman syystä jotkut MJ fanit ovat "vihaisia" Princelle. Miksi??? Ovatko he tehneet joskus kappaleen tms. yhdessä? Ovatko he olleet JOSSAIN tekemisissä...? Heh sori kyselen paljon, mutta itseltä on jotenkin mennyt Prince huomaamatta näinä vuosinani ... (-____-)´ Anteeksi tyhmyyteni ...

    Prince ja Michael ovat aina olleet hyvissä väleissä, eivätkä käsittääkseni koskaan ole mitenkään tosissaan kilpailleet artisteina (vaikka 80-luvulla heitä koko ajan aseteltiinkin vastakkain mediassa). Heillä on kunnioittava ja arvostava suhde toisiinsa. Vuonna 1987 oli suunnitteilla tehdä duetto Bad-biisistä, mutta lopulta idea hyllytettiin. Kuuleman mukaan joko heillä tuli erimielisyyksiä kappaleen sisällöstä (usein kun kaksi suurta mestaria tekee yhteistyötä, homma kariutuu) tai sitten Prince ei halunnut osallistua, koska ei kokenut sitä tarpeelliseksi: idea duetostahan oli Jacksonin tuottaja Quincy Jonesin, jonka mielestä duetto Princen ja Michaelin välillä olisi lisännyt "katu-uskottavuutta" biisiin. Oikeastaan uskon että on ihan, ettei duetto toteutunut: Bad on loisto-tanssibiisi, ja toimii Michaelin itsensä esittämänäkin hienosti. Kernaasti kuulisin dueton näiltä kahdelta, mutta Bad-duetto olisi saattanut olla vähän väkinäinen.

    "Ajattelin vain,kun jostain kumman syystä jotkut MJ fanit ovat "vihaisia" Princelle. Miksi???"

    Varmaan joistakin median luomista mielikuvista johtuen- jos joku luulee, että he ovat huonoissa väleissä tms. Totuus on, ettei Jacksonilla ja Princellä ole minkäänlaista eripuraa nyt, eikä ole koskaan ollutkaan. Kerran kun Princeltä kysyttiin haastattelussa jotain tyyliin "haluatko haastaa Michaeliin taisteluun?", Prince vastasi "No, Michael is not fighter, he's a lover", joka on pätkä Michaelin ja Paul McCartneyn yhdessä levyttämästä The Girl Is Mine -biisistä. :)

    "Heh sori kyselen paljon, mutta itseltä on jotenkin mennyt Prince huomaamatta näinä vuosinani ... (-____-)´ Anteeksi tyhmyyteni ..."

    Kannattaa aloittaa Purple Rain -albumista tai jostain kokoelmasta (esim. The Very Best of Prince on hyvä hittikokoelma). Itse suosittelisin kyllä ihan ensimmäisenä Purple Rainia ;)

    Äänestä

  • jukka kirjoitti:

    kun se näytettiin joskus. Prince ja Michael suhtautuvat lähinnä vitsillä tollasiin kysymyksiin, ei ne jaksa ottaa tollasia oletuksia tosissaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

gjahgajs,ga,sfghs kirjoitti:

matkii Michael Jacksonia! :/ Mikä näkyy aika monessa asiassa, kuten ulkonäössä (vaatteet ja meikit...) Samanlainen kuin Justin Timberlake. Mikä pakkomielle niillä on matkia?! Niillä ei ole omaa tyyliä :S

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu